Hei, olen 47 nainen ja aloitellut juoksu-harrastusta syksyllä. Juoksun aloitin ihan nollasta, kävelyä ja sauvakävelyä olen harrastanut ennenkin. Aluksi juoksin pikkupätkiä ja kävelin välillä kun ei kunto sallinut enempää. Nyt olen pari viikkoa sitten juossut eka kerran hitaasti tunnin yhteen menoon, yhtäkään kävelyaskelta ottamatta. Mutta nyt on tullut ongelmaksi polvi: oikean jalan polvi kipeytyy ulkoreunasta ja kipu säteilee pohjelihakseen asti. Mitä ihmettä tekisin, ettei juoksu loppuisi kokonaan. Mulla olis hirveä tsemppi päästä juoksemaan mutta on kivun takia lähes mahdotonta. Kävellessä ei aiemmin kipua ole tuntunut.
Polvikipu
eräs eetu
81212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
juoksu!
Järkikin sen sanoo, ettei ole hyväksi!
Oletko kuitenkaan juossut tarpeeksi hitaasti? Itse aloitin juoksemisen samoihin aikoihin kuin sinä ja alussa jomotti ihan joka paikasta; selästä, lantiosta, pohkeista, nilkoista...you name it. Kun sitten tajusin todellakin juosta hiljaa kivut hävisivät. Jolkottelen menemään välillä sykettä seuraten ja kunto paranee ihan silmissä ilman kipuja. Että malttia vaan. Ja muista jos tulee kipuja pitää pitää kunnon tauko, muuten voi olla että joutuu sanomaan hyvästit koko juoksemiselle. Tsemppiä!
Ensin kunnon tauko, että polvi paranee ja sitten ensin vaikka puolen tunnin juoksulenkki. Tunti juoksemista ekoilla kerroilla on nivelille liikaa. Aloita puolella tunnilla ja lisää hitaalla aikataululla aina 5min niin kohta jo vetelet tunnin ilman kipuja. Mutta muista ensin parantaa vaiva.
Googleta vaikka juoksijan polvi tai itb.
Itsekin aloittelin aktiivisen juoksemisen viisissäkymmenissä ja täsmälleen tuonkaltainen
vaiva alkuvaiheessa tuli.
Saattaa vieläkin keväällä esiintyä jos on talvella päässyt tulemaan juoksutaukoa.
Pakko vain tyytyä kevyempään liikkumiseen kunnes vaiva on ohi.
Muutenkin varsinkin siinä vaiheessa kun alkaa oikein hyvin juoksu kulkemaan täytyy
malttaa pitää lepopäiviä, joskus vaikka kaksi peräkkäin.
katsopa suoraan täältä!
http://www.time-to-run.com/suomi/vammat/top5/itb.htm
sama vika eli iliotibiaalisyndrooma (ITB) oli minullakin, mutta meni ohi kun jaksoin ottaa iisisti jonkin aikaa.toivottavasti ei tule takaisin, sen verran kipeää teki!
Kiitos kaikille hyvistä vinkeistä. Googlesta löytyi todella hyviä vihjeitä sanoilla ITB ja juoksijan polvi. Pidin juoksusta melkein 2 viikon tauon, kävin vain kävelyllä ja sauvakävelyllä. Eilen yritin taas juosta, ei onnistunut, kipu yltyi niin kovaksi. Koitan ottaa nyt tosi kevyesti ja venytellä jalkoja hyvin netistä löytämieni vihjeiden avulla. Jospa tässä vielä juostaisiinkin!
Hyvää kevättä kaikille.
Varmista että sinulla on varmasti sinulle sopivat kengät.