Säveltämisestä käytetään englanninkielessä sanaa "writing", eli se on kirjoittamista. Ennen vanhaan jopa populaarimusiikin säveltäjät osasivat todella myös kirjoittaa sitä. Aluksi sekä laulujen tekijät että laulajat olivat ammattilaisia. Sitten amatöörit päästettiin laulamaan. Tajuttiin että seksikäs ulkonäkö on laulutaitoja tärkeämpi. Raha ratkaisi. Taustamusiikot kyllä yleensä olivat edelleen professionaaleja. Mutta lopulta Beatlesien takia amatööreistä tuli myös SOITTAJIA ja SÄVELTÄJIÄ. Ja ammattimaiset lauluntekijät ja sovittajat alkoivat JÄLJITELLÄ näitä amatöörejä. Musiikin lopullinen katastrofi oli valmis.
Vieläkin keskustellaan siitä, onko John Cagen 4'33'' musiikkia vai ei, onko se sävellys vai ei. Mutta eikö samaa voisi kysyä niistä lukemattomista kaiken maailman muutaman soinnun rämpytyksistä, joille on kuitenkin tekijänoikeudet myönnetty siksi, että teinit ostavat niitä? Beatles sai aikaan musiikin alasajon. Avuttomista, lahjattomista tomppeleista tuli yhtäkkiä muusikoita ja lauluntekijöitä. Ei, ei, ei, ei, ei...! Tämä nykyaika on yhtä helvettiä niille, jotka tietävät että oikeaakin musiikkia on olemassa! Toivottavasti maailmanlaajuinen talouslama puhkaisee levyteollisuuden kuplan. Tämä huijaus on aika saada päättymään.
Vieläkin keskustellaan siitä, onko John Cagen 4'33'' musiikkia vai ei, onko se sävellys vai ei. Mutta eikö samaa voisi kysyä niistä lukemattomista kaiken maailman muutaman soinnun rämpytyksistä, joille on kuitenkin tekijänoikeudet myönnetty siksi, että teinit ostavat niitä? Beatles sai aikaan musiikin alasajon. Avuttomista, lahjattomista tomppeleista tuli yhtäkkiä muusikoita ja lauluntekijöitä. Ei, ei, ei, ei, ei...! Tämä nykyaika on yhtä helvettiä niille, jotka tietävät että oikeaakin musiikkia on olemassa! Toivottavasti maailmanlaajuinen talouslama puhkaisee levyteollisuuden kuplan. Tämä huijaus on aika saada päättymään.
Vastaukset 22
Vanhimmat
kun mä jotenkin lietsoudun nettien höpöpalstoilla sellaseen silmittömään raivoon ja menetän kaiken objektiivisuuteni, vaikken o tietty ihan varma siitä mitä se tarkottaakaan.
Jotenki vaan tuntuu et kaikki muut on niin tyhmiä ja ihan väärällä alalla ja tulee mulle valittaan ja saastuttaan mun musiikkimaailmaa.
Maailmassa on kato vaan yks totuus jota pitää kattoo sellasen talouspaperiputken läpi ja kyräillä siinä välissä kaikkia kohti et ne ottais mut vakavasti. Sit mä aina suoristan mun housunlahkeet.
Mut hei, ehkä mä vielä joskus opin tän jutun.
Olet ajattelun ja keskustelun vihollinen, eli tyypillinen suomalainen. Pistä siniristilippu parvekkeellesi ja kuvittele että se on hakaristilippu ja ole onnellinen. Niin kuin olet jo, tyhmyydessäsi. Sano jotain. Jotain on mahdollista sanoa, ihan todella.
itseäsi raivoon? Käsittääkseni käytit sanaa ääliö ja mainitsit vähän jotain muitakin juttuja.
Hauska kuulla, että olen tyypillinen suomalainen. Entä jos en olekaan suomalainen.
Jotain on todellakin mahdollista sanoa, ja jotain on myös mahdollista lukea rivien välistä, niin sinun kuin minunkin.
kän höört samtaims
Nyt sä olet ihan sivuraiteilla tuon ajatuksesi kanssa. Kannattaisi käydä vähän muuallakin kuin komerossa pussikaljalla. Raitis ilma tekisi hyvää sinullekin. The Beatles oivalsi sen, mitä klassisen säveltäjät eivät: musiikissa pitää olla melodia! Melodia, joka tehoaa naisiin!
Klasarisävellykset ovat kuin kivisiä peltoja, joissa on vaikea kulkea. Niissä ei ole mitään kiinnekohtaa, johon tarttuisi. On vain toisistaan poikkeavia osia, joista ei löydy mitään järkeä. Raivoavia aloituksia, laahaavia väliosia ja huipentumana jokaisen soittimen pakokauhuinen kakofonia. Ei se ole sivistyneen ihmisen musiikkia.
Klasarit ovatkin naisten kauhistus. On turha odottaa illan päätteeksi pesää, jos on erehtynyt laittamaan levylautaselle klasaria. Mirri vaihtaa kortteeria alta aikayksikön ja viihdykkeeksi jää vain tuttu ja turvallinen nyrkkikyllikki.
The Beatles antaa avaimen naisen sieluun ja syvemmällekin. Niin monet kerrat on "poljettu tahtia" Let it be´n siivittämänä ja jälkipeli on hoitunut Michellen, vodka&spriten ja savukkeen kera. Kaikki ne ihanuudet olisivat jääneet kokematta, jos olisi erehtynyt tarjoamaan klasaria ja pussikaljaa.
ettei populäärimusiikin laatua virallisesti kyseenalaisteta, kuten on tehty esim. mainitsemasi Cagen teoksen kohdalla, on yksinkertaisesti siinä surullisessa tosiasiassa ettei popissa ole tai edes tavoitella musiikillista laatua, jota voisi kyseenalaistaa.
Popilla on signaalikielensä ja sillä jonkinlainen tehtävä sosiaalisessa kanssakäynnissä, mutta tällä koodistolla on hyvin vähän tekemistä itsensä musiikin ja musiikillisen ilmaisun kanssa.
Suurin osa popin kannattajista ottaa homman sellaisena kuin se on eikä yritä löytää siitä jotain syvempää merkitystä tai vakavasti otettavaa laatua, mutta aina on tietysti myös näitä tärähtäneitä, joilla on hallusinaatioita popin musiikillisesta merkittävyydestä.
Mikä teidät klasaripellet saa luulemaan, että vain klassinen on ainoaa merkittävää musiikkia? Eihän sitä edes kuuntele kuin pieni piiri, jonka ajatusmaailma pyörii vain viinipullon ja oman navan ympärillä.
poppi on pypyst, klasis on laatua
järkevää muistaa jälleen kerran myös se, että myös klasarit, siis huiputkin, kuuntelevat joskus jotain muuta kuin klassista. En niitä tunnettuja esimerkkejä tässä ala taas luettelemaan, jotteivät ihmiset nukahda.
Valtaosa klassisen alan ammattilaisista tai huipuista ei kuuntele poppia vapaa-ehtoisesti.
Ne, jotka kuuntelevat tai joutuvat kuulemaan, eivät pidä sitä musiikillisesti yhtä merkittävänä sen musiikin kanssa jota itse tekevät.
Popin kuuntelu tässä tapauksessa on vähän kuin sensaatiolehtien tai sarjakuvien lukeminen varsinaisen leipätyön eli kaunokirjallisuuden rinnalla. Ehkä veskissä ja parturin tuolissa, mutta ei sen enempää.
Klassisen "huiput" taitavat olla varsin umpimielistä sakkia. Eihän tuollainen ole terveydelle hyväksi, jos vain yhteen ja samaan musiikkiin jumittuu. Klassisen musiikin levyt ovat äkkiä kuunneltu läpi, joten toistoa tulee enemmän kuin on mielenterveydelle hyväksi. Pahimmat tapaukset kait kuuntelevat ainoastaan musiikkia, jonka he ovat itse säveltäneet. Heillä on ollut vaikea lapsuus.
Esa-Pekka Salonen ja Pekka Kuusisto ovat ihan tosissaan rock-musiikkia kuuntelevia, todellisia ammattiklasareita. Ja listaa voisi jatkaa. Sen sijaan Esim. (muistaakseni) auktiksemme joskus sano, että hän on ammatiltaan klasari, mutta sitä tulee pohtia. :/
Joka tapauksessa oli tai ei, kaikki klasarit eivät TODELLAKAAN ole yksipuolisia muusikoita. On jopa sekä jazzia että klassista harrastavia ihmisiä.
Esa-Pekka Salonen ei ole "tosissaan" rokkia kuunteleva tai tekevä kapellimestari.
Esa-Pekka Salonenhan ei tee rokkia missään yhteydessä eikä se myöskään ole puhunut rokin puolesta missään yhteydessä.
Ei todellisuutta voi elää pyllyä keikuttaen mutu-juttuihin takertuen.
Mitä tulee klasareihin yleensä, niin kaikki ne pitävät klassista musiikkia aivan eri tasoisena kamana verrattuna pyllynkeikutusmusiikkiin.
Vaikka lukisivatkin Aku Ankkaa parturin tuolissa.
Sinun täytyy vain hyväksyä se mitä ympärilläsi oikeasti tapahtuu.
se, mitä ympärilläsi tuntuu tapahtuvan ei riitä, sinullakin on kaikenlaisia harhaluuloja ym. Avarakatseisuus auttaa aina pidemmälle elämässä
Esa-Pekka Salonen on tietysti klassisen musiikin ammattilainen, ei esim. jazz-muusikko. Mutta tosissaan hän arvostaa myös kevyttä musaa ja jazzia, näin ainakin on asian laita, mikäli hänen haastatteluissa sanomiinsa on luottaminen. Ja Pekka Kuusisto on mm. työskenellyt "Trio Töykeiden" (suomalainen jazz-yhtye) kanssa - vaikka se painottuukin toki enemmän taidemusiikkiin, on rajojen ylittely PK:n uran perusominaisuus
levyjä ei muuten hetkessä kuunnella. Musiikkia on kuin pisaroita meressä ja levytyksiä samoin. Ja musiikin laatu on keskimäärin vähän toista luokkaa kuin kevyellä puolella. Tämän vuoksi levyjen kuuntelu vaatii myös syvällistä paneutumista (toisin kuin yleensä muun musiikin kohdalla), minkä takia kaiken hyvän (klassisen) musiikin kuunteluun ei riitä edes ihmiselämä - saati sitten että voitaisiin sanoa, että levyt on äkkiä tutkittu. Et näköjään tiedä yhtään, mistä puhut.
täällä liikkuu vain jotain idiootteja. Itsestään selvää on, että kevyttä käytetään nollaukseen, vähän kuten näitä pönttöpalstoja.
Ei kai joku Eepee Salonen nyt pidä jotain saakelin heviä yhtä laadukkana kuin jotain omaa sävellystään. (Ei hitsi, nyt tuli tahatonta komiikkaa mutta hän osannee nauraa sille myös ;))
Olet oikeassa siinä, että keskimäärin klassisen musiikin taso on korkeammalle asetettu ehdottomasti, mutta onneksi kevyemmästäkin (eli pop/rock/soul) löytyy laatua. Ja kaikkea laadukasta musiikkia ei tosiaan elämässä ehdi kuunnella! Valitettavasti.
Taidemusiikki ja jazz-traditio on niin paljon haastavampaa kuin rock/pop-musiikki, ettei valtaosa viitsi niihin koskaan tutustua tai paneutua. Musiikkiryhmävähemmistöjä ovat niin klasarit kuin jazaritkin.
aika tyhjää. Ei edes lueta kunnolla, mitä toinen on väittänyt ja väitetään vastaan. Jos sanotaan, että joku kuuntelee kevyttä, se ei tarkoita että kevyt olisi hänestä klassisen yläpuolella. En ymmärrä, mistä joku edes keksii lähteä inttämään tuollaista kun tilanne on niin itsestään selvä.
Sitten tuo, että klassiset on nopeasti kuunneltu: siis luulin että tämä on edes jollain tavalla klassinen palsta. Miten voi lähteä keskustelemaan, jos ei ole YHTÄÄN tajuntaa alueesta? En minäkään lähtisi jostain veistostaiteesta luentoja pitämään, vaikka toki jotain pystejä olen tullut töllöttäneeksikin. Aargh.
avarakatseisuuden puutetta.
Esa-Pekka Salonen säveltää klassista musiikkia, jolla ei ole mitään tekemistä populäärimusiikin kanssa ja siitä käy selvästi ilmi hänen terve musiikillinen arvomaailmansa.
Ei kannata yritä lainata jonkun kohteliaan diplomaattisia lauseita irrotettuna asiayhteydestä.
Tosiasiassahan oikeastaan kukaan klassisen puolen ammattilainen ei tee kevyttä, poislukien ne harvat jotka tekevät sitä vain kuriositeettina. Ja jos joku ryhtyy vakavissaan muurien murto -tyyppiseen hankkeeseen, tarkoittaa se aina pelkästään hyvästejä klassiselle uralle. Tästä on olemassa varottavia esimerkkejä.
Se miksi klasarit eivät tee kevyttä, johtuu tietysti pelkästään siitä että kevyen puolen musiikkia ei koeta laadun heikkouden vuoksi riittävän mielekkääksi esittää.
"Ei edes lueta kunnolla, mitä toinen on väittänyt ja väitetään vastaan. Jos sanotaan, että joku kuuntelee kevyttä, se ei tarkoita että kevyt olisi hänestä klassisen yläpuolella. En ymmärrä, mistä joku edes keksii lähteä inttämään tuollaista kun tilanne on niin itsestään selvä."
Yläpuolella? Kuka on niin väittänyt? Pointtina oli se, että monet klassisen harrastajat pitävät esim. jazzista ja toisinpäin. Eikä siinä ole mitään kummallista, c'mon. Sitten mainittiin (tai minä mainitsin) Esa-Pekka Salosen ja Pekka Pohjolan, jotka ovat toki klasarimiehiä, eivät kevyen tai jazzin edustajia, mutta kuuntelevat ihan kunnolla myös rokkia.
Mutta typerää jankkaamista tää on, kieltämättä.
Mitä mieltä muuten olette PP:N tunnetusta Jean Sibeliuksen viulukonserton tulkinnasta. Upea, uskottava ja erityisen vankka (lue: jämerä) esitys minusta ja taidettiinkin valita aikanaan KAIKKIEN AIKOJEN PARHAAKSI TULKINNAKSI SIBELIUKSEN VIULUKONSERTOSTA!!, mikä on hyvä saavutus kun jättää jälkeensä Isaac Sternin ja muut hienosti tuon konserton tulkinneet viulistit.
syvälukea tällaisia ketjuja ajatuksella alusta loppuun, en kehota sinua tekemään sitä. Ei tällä niin väliä ole.
On aivan totta että Beat lessien, kuten härmän kansa nimen lausuu, aikakaudesta alkoi iskelmämusiikin tason lasku. Ei voi kieltää sitä, että monet melodioista ovat hyviä, tavanomaisten kolmen soinnun iskelmiin verraten. Kuka sitten lie niitä tehnyt, niin apuna on ollut musiikin ammattilaisia. Joukossa on luonnollisesti plagiaatteja tunnetuilta säveltäjiltä kuten esimerkiksi Yesterday, alkuperäinen tekijä on J. Kern ja kappale Yesterdays.
Oli tuottajan oivallus löytää markkinarako ja ajankohta, kun nuorisolla alkoi olla ostovoimaa, lanseerata juuri tälle ryhmälle kohdistettu tuote. Taitava kauppamies myy nuorisolle mitä tahansa,
kunhan se on vanhasta poikkeavaa, tästä on esimerkkejä monelta alalta. Tarttuva melodia, vaikka sen esittää keskinkertaisella soitto- ja laulutaidolla uppoaa suureen yleisöön. Pojat puettiin siisteihin asuihin ja meikattiin söpöiksi, kauppa alkoi käydä. Ei Englannin hallitus antanut aatelisarvoja ja muuta suitsutusta musiikin takia, vaan siksi että rahaa virtasi saarivaltakuntaan levymyynnin takia valtavasti.
Vielä sana itse musiikista. Kappaleet kuulostavat aivan erilaisilta kun ammattisovittajat tekivät poikien musiikista omia versioitaan viihde- ja jazzorkestereille. Niissä on kauniit harmoniat ja sointi joka kelpaa varttuneemmille, paremmin musiikkia tunteville ihmisille, jotka tuskin korviaan lotkauttavat Beatlesien rämpytykselle. Eräänä esimerkkinä Count Basien orkesterin tekemä BeatleBag CD. Levy taitaa jo olla keräilyharvinaisuus.