Voiko ihminen, joka ei pidä itseään arvossaan, ei rakasta itseään eikä luota itseensä, rakastaa välittää ja huolehtia toisesta ihmisestä?
Mieheni eilen valitti, eilisen riidan jälkipohdinnoissa, että ei hänellä ole mitään arvoa ja paikkaa missään ym ym..
Minulla on käsitys, että ensin pitää rakastaa itseään että voi rakastaa toista. Nyt mua vaan pelottaa ettei mieheni rakasta kunnolla/tiedä rakastaako minua.
Rakastan ja välitän miehestäni todella. Pelkään vaan niin kamalasti ettei hän pysty rakastamaan minua...
Mieheni eilen valitti, eilisen riidan jälkipohdinnoissa, että ei hänellä ole mitään arvoa ja paikkaa missään ym ym..
Minulla on käsitys, että ensin pitää rakastaa itseään että voi rakastaa toista. Nyt mua vaan pelottaa ettei mieheni rakasta kunnolla/tiedä rakastaako minua.
Rakastan ja välitän miehestäni todella. Pelkään vaan niin kamalasti ettei hän pysty rakastamaan minua...
Vastaukset 8
Vanhimmat
kasvu kesken.
Olen kyllä kuullut tuon sanonnan ja tavallaan se kuulostaa järkeenkäyvältä, mutta oma elämäni todistaa sitä vastaan. Erityisesti välittäminen ja huolehtiminen, niitä mielestäni voi hyvinkin toteuttaa, vaikkei itseään niin arvossa pitäisikään. Se onko itsensä halveksiminen sitten muuten pidemmän päälle tervettä tai terveellistä on kokonaan toinen asia. Rakastaa kuitenkin mielestäni voi.
Älä jätä miestäsi pelkästään sen takia, että hänellä on huono itsetunto. Rakkautesi häntä kohtaan saattaa olla hänelle mahdollisuus löytää tiensä takaisin itsensä arvostamiseen. Jos haluat, voit myös ehkä auttaa häntä löytämään esteet itsensä rakastamiselle ja auttaa purkamaan niitä. Osa esteistä on varmasti suoraan osoitettavissa vääristyneeksi ajatteluksi ja mahdollisille konkreettisille esteille voi todennäköisesti tehdä jotain.
Kiitti vastauksesta!
Oli helpottavaa kuulla tuo, että rakastaa voi vaikkei itseään niin arvossa pidäkään.
En todellakaan haluaisi jättää miestäni vain tuon takia. Haluan olla hyvä rakastava ja ongelmissa tukeva nainen miehelleni.
Eilen mieheni sanoi myös, että nykyään hän tuntee enimmäkseen vain surua! Olin todella pettynyt ja epätoivoinen. Tuntui ettei minusta ole mitään hyötyä, enkä tuo hänelle onnea. Se tuntui todella pahalta, koska haluan hänen olevan onnellinen edes sitten minun seurassani.
Haluaisin niin todella auttaa, mutta pelkään ettei minun rakkaudestani häntä kohtaan ole mihinkään, etten vaan ole tarpeeksi hyvä hänelle.
Miehesi tilalla on nimi ja se on masennus. Sinulla ei todennäköisesti ole sen syntyyn eikä kehitykseen osaa eikä arpaa. Parhaiten autat kun et itse mene alakuloon mukaan. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta kannattaa yrittää. Ilman sinua hänen tilansa olisi luultavasti vielä heikompi. Jos jaksat kulkea vierellä pää pystyssä, saat vielä joku päivä nähdä miehesi itsetunnon taas nousevan. Muista kuitenkin, että sinä et toisen sairautta voi parantaa, se on hänen ja ammattilaisten tehtävä.
Niimpä, mielessäni kuitenkin pidän etten minä ole parantaja eikä minun kuulukaan olla. Olen yrittänyt osoittaa hänelle ammattiapua, mutta hän tuntee itsensä sitten vielä heikommaksi. Tiedän kyllä itse kokemuksesta, että avun hakemiseen saattaa olla kynnys eikä se ole helppoa hakea apua. Mutta ilman muuta tuen miestäni niin pitkälle kuin suinkin kykenen.
Itseäni en syytä mistään, mutta sattuu nähdä toisen tuska.
Voisiko sitä ajatella niin päin, että avun pyytäminen (vaikkapa sitten lääkäriltä) on rohkea teko? Minusta ainakin avun hakeminen nimenomaan osoittaa että välitän itsestäni (ja kumppanistani) niin paljon että olen valmis käymään läpi vaikeitakin asioita. Rohkeutta!
Niin, sitähän se juuri on, rohkeutta mennä hakemaan apua. Mutta sitä ei mieheni ymmärrä, valitettavasti. Vaikka se avun hakeminen voi olla vaikeaa, niin tuo pitäisi silti pitää mielessään, että ei se ainakaan heikoksi tee se avun hakeminen. Miten saisin miehenikin tuon ymmärtämään??
miesten tuntemuksista, mutta näin naisen kannalta, niin ainakin minä voin, vaikka en oman itseni suurin ihailija olekaan. Ehkä päinvastoinkin, mulla on aina mennyt vähän turhankin paljon energiaa muista ihmisistä huolehtimiseen ja välittämiseen.