Voiko tosiaan olla oikea ratkaisu polttaa sillat takanaan kun tilanne on se, että oma henkilökohtainen elämä on mennyt vaikeaksi yrittäessä auttaa pinteessä olevaa perhettäni?
Tilanne on se, että äiti ollut seinähullu jo vuosia, isä käy töissä, äiti ei, nuorin sisarus kuluttaa isän rahoja päättömästi joita äiti sille lykkää kun uskoo kaiken mitä pentu sanoo..eli tarvii rahaa "ruokaan". Äiti pitää pennun puolia eikä usko siitä mitään pahaa vaikka omin silmin näkis! Senkin joku muu olisi lavastanut. Kaikki muut valehtelevat ja ovat pahoja jos kehtaavatkin ajatella pennusta pahaa. Satun tietämään, että pennussa on vikaa ja vielä niin paljon, että sen koko elämä voi olla vaarassa. Täysin älytön itsekäs teini. Taistelua on lisäksi tullut edesmenneen isovanhemman talosta joka sijaitsee eri paikkakunnalla kun minun kotini. Ollaan epätoivoisesti yritetty mieheni kanssa pitää talolla joku roti ja talo pystyssä samalla kun pentu pistää asiat vituilleen...ei ihan pieniä pippaloita pidä siellä, eikä siis isällä asiasta mitään tietoa...
Anyway, on tullu mitta täyteen. Omassa elämässä on jo riittämiin ongelmia hoidettavaksi. En tahtoisi kääntää selkääni isälle ja muille veljille, mutta tekee mieli vaan kehottaa isää ottamaan hatkat ja jo vihdoin alkaa elämään omaa elämäänsä, käyttämään omia rahojaan muuhunkin kun pakolliseen elämiseen kun kohta on viimeinenkin lapsi täysi-ikäinen...olen sitä mieltä, että jos tuo jatkuu ennemmin tai myöhemmin se johtaa hautaan.
Oon yrittänyt takoa järkeä, vaan nyt tiedän, etten voi enää asialle mitään...se on nyt "herran huomassa" miten niiden elämä jatkuu...on ollut erittäin vaikeeta olla ainoa jota kiinnostaa ja kuka yrittää asialle tehdä jotain.
Olenko perhana oikeutettu katkaisemaan välini kokonaan jos sydän oikeasti niin käskee ja oman elämän rakentaminen vaatii?
Kertokaa jos jollain on kokemusta yhtään samanlaisesta tilanteesta...ja kuinka suhteiden katkasemisesta voi toipua...
Tilanne on se, että äiti ollut seinähullu jo vuosia, isä käy töissä, äiti ei, nuorin sisarus kuluttaa isän rahoja päättömästi joita äiti sille lykkää kun uskoo kaiken mitä pentu sanoo..eli tarvii rahaa "ruokaan". Äiti pitää pennun puolia eikä usko siitä mitään pahaa vaikka omin silmin näkis! Senkin joku muu olisi lavastanut. Kaikki muut valehtelevat ja ovat pahoja jos kehtaavatkin ajatella pennusta pahaa. Satun tietämään, että pennussa on vikaa ja vielä niin paljon, että sen koko elämä voi olla vaarassa. Täysin älytön itsekäs teini. Taistelua on lisäksi tullut edesmenneen isovanhemman talosta joka sijaitsee eri paikkakunnalla kun minun kotini. Ollaan epätoivoisesti yritetty mieheni kanssa pitää talolla joku roti ja talo pystyssä samalla kun pentu pistää asiat vituilleen...ei ihan pieniä pippaloita pidä siellä, eikä siis isällä asiasta mitään tietoa...
Anyway, on tullu mitta täyteen. Omassa elämässä on jo riittämiin ongelmia hoidettavaksi. En tahtoisi kääntää selkääni isälle ja muille veljille, mutta tekee mieli vaan kehottaa isää ottamaan hatkat ja jo vihdoin alkaa elämään omaa elämäänsä, käyttämään omia rahojaan muuhunkin kun pakolliseen elämiseen kun kohta on viimeinenkin lapsi täysi-ikäinen...olen sitä mieltä, että jos tuo jatkuu ennemmin tai myöhemmin se johtaa hautaan.
Oon yrittänyt takoa järkeä, vaan nyt tiedän, etten voi enää asialle mitään...se on nyt "herran huomassa" miten niiden elämä jatkuu...on ollut erittäin vaikeeta olla ainoa jota kiinnostaa ja kuka yrittää asialle tehdä jotain.
Olenko perhana oikeutettu katkaisemaan välini kokonaan jos sydän oikeasti niin käskee ja oman elämän rakentaminen vaatii?
Kertokaa jos jollain on kokemusta yhtään samanlaisesta tilanteesta...ja kuinka suhteiden katkasemisesta voi toipua...
Vastaukset 5
Vanhimmat
kertakaikkiaan muuta vaihtoehtoa kuin katkaista välit. Tai oikeastaan sinulla on kaksi vaihtoehtoa, joko sinnittelet ja uhraat oman elämäsi muille tai sitten katkaiset välit ja pääset elämään omaa elämääsi.
Ratkaisu ei todellakaan ole helppo, ja varmasti menee aikaa ennenkuin tulokset näkee ja "surusta" toipuu ja hyväksyy tilanteen mutta mieti minkä hinnan maksat jatkaessasi noin...
Valinta on loppuviimein sinun.
Väsymyksesi on terve merkki, koska koetat olla perheesi vastuunkantaja jokaikisen puolesta. Jos mietit aivan tarkkaan perheen perusmallia, niin vanhemmat yleensä hoitavat sen homman ja koska sinun vanhempasi eivät sitä osaa ei sinunkaan pitäisi ryhtyä sijaiseksi. Sitä varten luonto kutsuu sinua nyt pitämään huolta itsestäsi ja elämästäsi kuin myös asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen, joista voisin vihjaista miehesi olevan niitä ensimmäisiä tärkeitä mitä elämääsi oikeasti kuuluu.
Älä katkaise välejä, vaan opi elämään ikiomaa elämääsi ja itsenäisesti. Nyt sinulla on kasvuprosessi selkeästi kesken ja höösäät asioita, joille sinä et voi kerta kaikkiaan mitään. Se on totta kai surkeaa seurata sivusta oman isän ratkaisuja, mutta hän viime kädessä joutuu päättämään asiansa ihan itse. Neuvosi ovat niin kauan turhia kuin hän itse haluaa sopassaan lillua.
Ja ota näpit irti siitä perintötalosta. Tyhmintä mitä voi tehdä on ryhtyä omin voimin ja kustannuksin ylläpitämään perikunnan kiinteistöä. En ole vielä kertaakaan kuullut kenenkään saaneen siitä työstä kiitoksia, vaan paremminkin toisinpäin. Se vinkki on ihan lakimiehen antama ja tulet raskaasti katumaan ahkeruuttasi siinä vaiheessa, jos kiinteistöstä saatu tuotto jaetaan tasaisesti kaikkien kesken. Kuka korvaa sinulle kaiken sen, mitä teit ja maksoit omasta pussista? Jos sen joku sisaruksesi haluaa tuhota, niin anna tuhota. Maailma on julma ja ihmiset tyhmiä.
Erittäin tervejärkinen ja realistinen viesti. Just näin olisin vastannut kans, vaan onneksi edellenin muotoili asiat hienosti ja selkeästi ettei tarvitse muuta kuin yhtyä puheenvuoroon. Sen lisään että kerta perintötalo oli isovanhempienne, niin asia tarkoittaa käytännössä sitä että perintö on teidän vanhempienne, ei teidän. Joten sitäkin paremmalla syyllä pese kätesi koko hommasta. Pois perintötalosta pitää pysyä myös vastuuttoman sisaruksesi. Siitä joko joskus jää sinulle jotain tai sitten ei. Älä rakenna elämääsi jonkun perintötilan ja vanhempiesi holhoamisen varaan. Rakenna oma onnesi oman perheesi kanssa.
Ei sun tartte välejä katkaista. Mutta ei sun tartte myöskään itselles stressiä ottaa.
He tekeevät just miten tekeevät, ja oman petinsä petaavat. Jos homma menee keturalleen, niin omassa paskassa pyörivät.
Huomaatko että itsekkin aiheutat riitaa perheessänne yrittämällä ottaa roolin johtajana ja totuudentorvena?
Hoida oma postisi, niin on varmasti helpompi jokaiselle, myös sinulle. Näissä samankaltaisissa asioissa pyörin itsekkin aikanaan, kunnes totesin ettei se oikeastaan ole minun asiani, tai oikeastaan minun murheeni, eikä ole minun asiani "oikaista" niitä asioita mitä muut eivät näe.
Ja ihan pikku vinkkinä.... katsoppa ympärillesi ja huomioippa... kuinka monessa perheessä "se" nuorin lapsista on SE ainainen lapsi vanhemmille, vaikka ikää olis vaikkav30. Nuorin on aina se jota tarvitsee vanhempien mielestä pitää auttaa ja joka on vanhempien mielestä ikusessa avuntarpeessa (vaikka näin ei todellisuudessa välttämättä oliskaan) Ja joissain tapauksissa, kuten minun "perheeni" tapauksessa nuorin osaa kyllä käyttää asemaansa hyväkseen. Nuorin edelleen kuppaa ja kiristää kaikenlaisin verukkein (24 -vuotiaana) paljon rahaa millon ties mihinkin juttuun. (ite läksin 16 vuotiaana ja en oo mitään saanu, pyytänyt, enkä tarvinnut) Mutta ei edelleenkään ole minun asiani mihin äitimuori rahansa viskaa. Ja mainitsemista kun tulee vaan riitaa niin miksi vaivautua? Edelleen, ei ole minu asiani jos aikuinen ihminen ei osaa omalle aikuiselle lapselleen pistää stoppia ja rajoja.
Terveisin vanhin sisaruksista joka antoi periksi jo vuosia sitten, ja voinut sen jälkeen paremmin.
Anna vaan olla!!! Jokaisella on se "oma totuutensa" ja näkemyksensä asiasta.
tiedän tunteen taistellut vuosia hyvän puolesta.Mutta pahapa voitti.Päätin katkasta suhteeni kaikkiin.Elämä tuntuu suurimmaksi osaksi ihanalta sen jälkeen mutta sitten tulee ne muistot mörkönä eteen.Varsinkin joulut jne on vaikeita.Mun oma elämä on nollilla töis käyn, mutta muuta elämää ei ole.Olen vieläkin pahan ikeessä..monesti itken sitä elämätöntä elämää ja kaikkee..yritetäänkö musta tehä hullu??.Mutta haaveita on ja ne kantas jne,,ehkä joku päivä.Kun tulen vanhaksi mut hoitaa yhteiskunta hautaan ellei ole mies ystävää??
On joskus sietämätöntä mutta eteen päin pitää pyrkiä ja sulla kun on oma perhe ala elää omaa elämää.Itse päätöksen teet.Mulle omaperhe/suku on pahin ollut viimeiset 10v.(Miten ihminen voi olla toiselle noin julma?)mitään muuta en keksi kuin kateuden..syyksi.Miksi tässä maailmassa jossa yksi elämä pitääkin olla tommonen..mutta pitää vaan mietin monesti.Mukaan emme mitään saa.Mutta se mikä kantaa on ihmissuhteet.