on sitä mieltä, että teidän ei "kuuluisi" olla yksin? (palstan atm:ien/kunnon miesten ei tarvitse vaivautua vastaamaan, me jo tiedämme, mitä luulette itsestänne) Miksi/miksi ei? Haluaisitko/toivoisitko olevasi erilainen saadaksesi kumppanin?
Kuinka moni teistä sinkuista
ljbgfxh
181386
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
kuuluu ihan varmasti olla. Se on aina ollut mulle ihan itsestäänselvä asia. Mulla ei ole mitään annettavaa, enkä ole ollenkaan sellainen kuin miehet haluaa naisten olevan (eikä kyllä miehetkään ole sellaisia, kuin minä haluaisin heidän olevan:)), joten mun ehdottomasti kuuluukin olla yksin. Siksi mä en ollenkaan ymmärräkään tätä tälläkin palstalla olevaa vihaa ja katkeruutta siitä, kun ei saakaan sitä kaikkein kauneinta naista, vaikka äiti sanoi, että on maailman ihanin mies...
Joskus silti minäkin mietin, että miksi juuri minä?! Maailmassa on kuusi miljardia ihmistä, joista vain hyvin pieni osa kuuluu siihen "ei kelpaa kenellekään"-kategoriaan. Miksi juuri minun pitää kuulua...
Yleensä pärjään todella hyvin sinkkuna ja olen suurimmaksi osaksi ihan tyytyväinenkin, mutta viime aikoina se on vaivannut tavallista enemmän, kai siksi, että nyt tiedän ihan varmaksi, etten koskaan saa esimerkiksi lasta. Vaikka olen aina tietänyt, etten koskaan tule seurustelemaan, niin ehkä kuitenkin jokin pieni typerä toivo vielä eli jossain mielen perukoilla. Toivon, että tämä on vain jokin kausi, joka menee kohta ohi.
olen tosi pahoillani puolestasi, jos et voi saada lasta! itselläni on tällä hetkellä menossa aikakausi, kun yksinäisyys vaivaa, toivon kuten sinäkin, että se on ohimenevää!
No ei ole oikeastaan mitään sellaista syytä miksi juuri minulla pitäisi olla kumppani.
Kyllä minä itse pidän itseäni ihan hyvänä tyyppinä ja niin tuntuu suurin osa
tutuistanikin pitävän, mutta entä sitten? Miksi se muka tarkoittaisi, että
minun pitäisi automaattisesti löytää itselleni kumppani?
Tällä palstalla valitetaan usein mm. siitä kun jollakin on inssin/DI:n tutkinto,
on mukava, tai löytyy varallisuutta, eikä silti ole kumppania.
Miksi noiden asioiden muka pitäisi taata kumppanin löytäminen?
Olen minäkin DI, mutta entäs sitten? Minä ainakin suoritin tutkintoni siksi että
ala kiinnosti ja halusin hyvän työpaikan. Tutkintoni on suoritettu
itseäni ja työnantajia varten, eikä siksi että kuvittelin että sen
avulla saisi naisia. Miksi muka saisi?
Olen minä mukava ja ystävällinenkin, mutta entäs sitten? Sehän on ihan
peruskohteliaisuutta, eikä mikään ihmeellinen ominaisuus jolla pitäisi saada
naisia. Suurin osa ihmisistä on ihan mukavia, ainakin omille tutuilleen.
On minulla ihan hyvä palkka ja olen ihan kohtalaisen näköinen, mutta
entäs sitten? Palkkani on omaa elämistäni ja hankintojani varten, enkä
edes haluaisi naista joka on kiinnostunut vain palkkapussistani.
Suomessa on tuhansia ja tuhansia yhtä komeita tai komeampia kuin minä, joten
miksi sen ulkonäönkään pitäisi mitään kumppanin löytymistä taata?
Olen ollut jo vuosia sinkku, joten ilmeisesti minun kuuluu olla sinkku.
En minä ainakaan keksi yhtään syytä, miksi juuri minun kuuluisi se kumppani löytää.
En minä niin ihmeellinen ole.
Tietysti toivoisin löytäväni ihmisen jonka kanssa on hyvä olla ja joka
pitäisi minusta sellaisena kuin olen. Mielelläni minä sellaisen kanssa
elämäni jakaisin. Ei sellaista ole kuitenkaan käsipuoleen tarttunut,
joten turha elätellä mitään suuria haavekuvia, tai valittaa kun joku
toinen löysi kumppaninsa mutta minä en.
Vaikka olenkin ATM, niin vastaanpa silti. Tällä hetkellä minun todellakin kuuluu olla yksin. Sitten vasta kun olen kasvanut ihmisenä ja onnistun lopettamaan tänne provoilun, voin harkita suhdetta.
Sitä odotellessa...
Ihmetyksekseni olen huomannut että joidenkin naisten mielestä minun ei kuuluisi olla sinkku sillä jokunen on jopa erehtynyt joskus olemaan kiinnostunut(veikkaisin sen kyllä olevan vain mun omaa harhakuvitelmaa ja fantasiaa).
Itse taas olen sitä mieltä että mun kuuluu olla sinkku ja kärvistellä yksikseni. En vain pysty kuvittelemaan, että pystyisin antamaan kenellekkään naiselle mitään sellaista mitä joku toinen mies ei pystyisi. Mä en vain usko olevani millään osa-alueella muita miehiä niin paljon parempi jotta mä ansaitsisin saada naisen heidän edestään.
Joten ihan naisten parhaaksi on parempi että ne kunnon miehet joilla on jotain tarjottavaa ottaa nämä naiset ja mä olen yksin. Enpähän ainakaan aiheuta kenellekkään muulle mitään haittaa elämäss.
Mä olen tällä hetkellä sinkku mut ei se haittaa ku välillä tulee yksinäisyyden tunnetta. Yleensä kuitenkin oon kavereiden kaa hengailemas eli tekemistä piisaa. Sinkkuna olossa on kuitenkin hyvää se että on vapaus eikä tarvii selitellä menoja. Kyl uskon et joskus sattuu sit se oikea nainen ja perustaa perheen.Kannantaa nautti nyt ku on nuori, villi ja vapaa.
Kun tässä tämä 30 on taitettu niin oikeastaan melko hyvillä mielin on hyväksynyt sen että sinkku ollaan ja sinkuksi jäädään. Kaverit ja sukulaiset vaan ihmettelee että miksi noin 'komea' mies on edelleen vapaalla jalalla ja joku taisi uskaltaa kysyä että olenko homo kun ei naista vierellä löydy :)
Vastasin etten ole, eikä ole koskaan ollutkaan vierellä naista, miestä tai mitään muutakaan. Vielä muutama vuosi toivoin että se minulle oikea nainen elämän varrella vastaan tulisi, mutta ihan turhassa toivossa ei kannata elää. Mitä vanhemmaksi tässä on tullut niin sitä vaikeammaksi se kumppanin etsintä on mennyt. Kuitenkin haluaa olla toisella rehellinen niin täytyy aina todeta ettei ole koskaan kenenkään kanssa seurustellut niin se viimeistään karkoittaa naiset. Naiset ehkä on vähän liian ennakkoluuloisia, mutta toisaalta ehkä niiden kuuluukin olla.
Kuuluisinko olla yksin? Sanoisin kyllä. Sen olen oppinut että yksin pärjään tilanteessa kuin tilanteessa varsin hyvin. En välttämättä tarvitse ketään ja elämä kaikinpuolin sujuu jopa paremmin kuin niillä pariutuneilla.
Täällä hyvin paljon samanlaisia ajatuksia ja kokemuksia. Hätkähdyttävää kuulla yhtäkkiä hyvältä kaverilta kysymys, olenko homo, kun naista ei koskaan näy vierellä.
Itse tavallaan hyväksyin "kelvottomuuden" parisuhteeseen jo vuosia sitten. Sitten tapahtui kuitenkin jotain, joka sai yrittämään vielä uudelleen ja voimakkaammin kuin koskaan aiemmin.
Useiden aluksi lupaavalta tuntuneiden tutustumisyritysten jälkeen alkoi kuitenkin itsekin ymmärtää, kuinka merkittävä asia täydellinen kokemattomuus seurustelun suhteen on.
Nyt suurin "into" alkaa olla hiipunut ja pystyn taas hyväksymään tyynesti elämisen yksin. Ei siinä ole mitään ongelmaa. Joskus tosin ajatukset omasta perheestä ja todellisen läheisyyden kokemisesta pääsevät edelleen valtaamaan mielen.
Olen saavuttanut elämässäni jo paljon ja vähän kaikenlaista ja se parisuhde sekä perhe jää nyt vaan kokematta. Elämän näkee ihan toisella sekä uudella tavalla ja huomaa että osaa olla jossain asioissa objektiivisempi. Näkökulmat laajenee ja sitä kasvaa ihmisenä eli ei tämä aiheuta ainakaan minulla mitään syrjäytymistä, sosiaalisten taitojen tai itsetunnon rapistumista.
Ei jaksaisi enään yrittää rakentaa suhdetta kun aloitus muistuttaa naisten puolelta työhaastattelua. Itse tiedän että pystyn antamaan suhteelle paljon, mutta sellaista naista ei ole vastaan tullut joka kykenisi samaan tai haluaisi kyetä samaan. Jännä juttu kun itse tietää mihin kykenee ja kaverit tietää että potentiaalia on vaikka mihin niin kuitenkin täysin vieraalle ei pysty ilmaisemaan sitä vilpittömästi ilman ettei sitä ymmärrettäisi heti väärin.
Jos tätä jatkuvasti murehtisi niin elämä pyörisi tämän ympärillä ja paljon hyviä asioita jäisi kokematta joista välttämättä ei vielä ole tietoakaan. Kaikkihan toteaa että jos et tee mitään, niin et saa mitään. Mielestäni on parempi suhtauta asiaan niin, että jos jotain on tämän suhteen tapahtuakseen niin se sitten tapahtuu jos tapahtuu. Ei sitä elämääkään kuitenkaan kannata laskea lottovoiton varaan.
Nuori sälli olen vielä, sinkkuna pyöritään. En ole kerinnyt seurustelemaan vielä kertaakaan, ensimmäistä kertaa odotan innolla. Ihan hyvin on sinkkuna tähän asti mennyt, mutta nyt on tässä vuoden sisällä alkanut tehdä hirveästi mieli jakaa elämää jonkun kanssa. Kerran melkein onnistuinkin siinä, vaikka se kosahtikin ennen aikojaan. Nyt odottelen uutta mahdollisuutta uuden naisen kanssa.
Kiinnostuneita naisia on ollut ja tulee varmasti olemaankin, olen siitä asiasta varma. Ulkonäköä, itsevarmuutta, lämpöä, mukavaa luonnetta, luotettavuutta, älykkyyttä ja uskollisuutta löytyy, joten eiköhän se ole vain ajan kysymys, milloin jonkun kivan naisen isken. ;)
En ole edes nirso naisten suhteen (tosin henkiseltä puolelta ehkä hieman), vaikka kaverit aina sanovatkin, että "varaa olisi". Nauran heille... :)
Joo, kyllä pitää.
Näin säälittävällä äijällä kuin mulla ei ole mitään asiaa parisuhteeseen.
Munkiksi olen ajatellu ryhtyä, mutta kun ei sitä uskoo tarpeeks löydy että ottasivat mut joukkoon railakkaaseen.
Pitää siis vaan tyytyy kattelemaan naisten perään ja haikaileman minkälaista ois olla jollekin hyvin hellä.
Ja turha tulla mulle kenenkään mitään koskaan tarjoamaan. Ei kiinnosta. En ole tarpeeks hyvä sulle, tai kellekään. Rekan alle joutas tällänen... hyi helvetti!
että minun pitäisi muuttua paljon saadakseni kumppanin.
Veikkaan, että minun kuuluukin olla sinkku. Olen liian hankala persoona ymmärrettäväksi, saati siedettäväksi 24/7.
Tietenkin toivoisin löytäväni jonkun, mutta kovin harva jaksaa nähdä niin paljon vaivaa, että kykenisi elämään omituisuuksieni kanssa.
rehellinen, uskollinen sekä mukavannäköinen mies kelpaa niin ei voi mitään.
mitä flagelisteja täällä ollaan. "Oi, olen niin arvoton!" Ja piiska viuhuu.
En oikeastaan ole sinkku tällä hetkellä, vaan sinnittelen toivottomassa parisuhteessa. Haluaisin olla sinkku, koska elämä on silloin helpompaa. Parisuhde sitoo liikaa. Toivottavasti ymmärrän sen vihdoin ja lopetan yrittämisen.
minun ei kuuluisi olla yksin. Suurin syy sinkkuuteeni taitaa olla ettei kukaan kelpaa. Kun on pitkään ollut latteassa liitossa tuntuu siltä, että seuraavan pitäisi olla napakymppi ennenkuin suostuu edes kahville lähtemään. No, toisaalta, enpä ole kovin moneen naiseen edes tutustunut, siis edes moi tasolla. Pitkä liitto ja muutamat muuttamiset ovat kadottaneet kaveripiirin melko totaalisesti. Netistä ei tunnu löytyvän ketään (pieni paikkakunta, eli ei kovin montaa ilmoitusta treffipalstalla) enkä ole valmis aloittamaan harrastuksia vain saalistaakseni itselleni naista. Kaiken lisäksi mennyt lattea liitto sai minut apaattiseksi, joten tuskin sellaiset, omasta mielestäni napakympit, edes haluasivat kahville lähteäkkään. No tämä nyt on pelkkää jaarittelua, mutta syy miksi minun ei kuuluisi olla yksin on:
- Olen sosiaalinen
- Ulkonäköni ei pitäisi olla este (tiedän, kauneus on katsojan silmissä)
- Olen sopeutuvainen (en kuitenkaan tallottava)
- En ole itsekäs
- Tulen toimeen omillani (jos se nyt kriteeri yleensä on)
- En omista kaljamahaa
- En pelkää puhua, etenkään tunteista
- Eli ihan tavallinen mies
Kyllä toivoisin olevani iloisempi ja tyytyväisempi elämääni. En pelkästään sen takia jotta löytäisin mahdollisen kumppanin, vaan sen takia jotta voisin tarjota lapsilleni enemmän kuin mihin tänäpäivänä kykenen.
Pitäisi olla iloisempi ja enempi elämässä mukana jotta saisi vieteltyä itselleen kainaloisen, mutta iloisuuteen ja elämään mukaan pääsemiseen tarvittaisiin sellainen mukava kainaloinen...
Eipä tainut tämä postaus kovinkaan järkevä olla, eika ainakaan oikeaa paikkaan osunut, mutta tulipa nyt purnattua.
Olen melko varma siitä, että minusta ei ole aikuiseen ja tasapainoiseen kumppanuuteen. Kokemukseni menneistä parisuhteista puhuvat puolestaan... Olen oikeasti huumorintajuinen, asioista kiinnostunut, nokkela, rento, empaattinen ja perusmukava nainen, mutta parisuhteessa muutun jostain itsellenikin käsittämättömästä syystä itsellenikin vastenmieliseksi, nalkuttavaksi noita-akaksi. Koen itseni kokonaiseksi ja ehjäksi eläessäni yksin ja pidän itsestäni enemmän tällaisena.
Onneksi en ole pitkään aikaan rakastunut :)