Ikäväkseni olen joutunut mustasukkaisuuden kouriin.
Meillä on ollut hyvä liitto, ei mitään ikäviä kokemuksia. Jos joskus olis isäntä jossain käynyt "kastamassa", se ei minua haittaisi.
Silti olen luottanut häneen tässä asiassa täysin, ei ole lainkaan hänen tyylistä, tehdä ikäviä asioita.
Nyt asia on mennyt niin, että itse olen ollut sairaana (pahat allergiat), ja olo sen mukainen.
Tietenkin siinä sitten tuli valitettua, ja oltua muutenkin ankea. Olihan minun oloni todella ankea.
HUomasin miehessä muutoksen, ja hän aloitti harrastuksen, jonka piirissä liikkuu sitten muutama nainenkin, pääsääntöisesti miehekäs harrastus.
Menipä mainitsemaan mulle eräästä naisharrastajasta, ja siitäkös kilahdin. Epävarmuus omasta annista parisuhteelle, ja pitkällinen sairaus oli syönyt minun itsetuntoni, ja sain hirveät kilarit.
Aloin syynätä nettipalstoja, joilla alan harrastajat keskustelivat. Löysin monelta palstalta ajatuksiani tukevaa materiaalia. Mm. heidän kahdenkeskistä "huulenheittoa" (mikäs sen kivempaa, kun jutkailla kivoja jonkinkans, kun kotona on ankeaa), ja sain näistä lisää vettä mustasukkaisuus myllyyni....samanaikaisesti, kun itse kerjäsin kotona tukea mieheltä kestää ikävän allergian, ja sentuomat reaktiot (hän oli valitukseeni niin kyllästynyt, ettei tukea tippunut)hän heittää läppää tämän toisen kanssa.
Milloin otettiin mittaa mistäkin...koskas mennään jne. numeroitten vaihtoa, jota kyllä harratetaan tuolla yleisesti.
Olipa privameiliäkin palstankautta laitettu...
No, pistin näistä miehen tilille aika rajusti, olen intohimoinen ihminen, ja myös tässä se tuli esiin. Asiaa puitiin, ja vatvottiin jokakantilta, mutta mies pysyi teoriassaan, että he vain vitsailivat, ja mitään ei ole tapahtunut....ei mitään, mikä olisi minun reaktion arvoista.
Nyt tilanne on jäähtynyt, enkä ole aihetta enää ääneen käsitellyt, jossain takaraivossa vaan kolkuttaa ikävä ajatus siitä, että mieheni piti hauskaa jonkun muun kanssa, silloin, kun minäkin olisin häntä tarvinnut.
Puhelinta en ole kytännyt, enkä kyttää, taskuja en kaivele, mutta valitettavasti nettiä tulee räpelöityä välillä, kun ajatus pulpahtaa pintaan.
Edelleen noi vanhat viestit saa mut raivonvaltaan, ja löysimpä jotain muutakin.
Mies oli poistanut tuohon pahimpaan otteluaikaan ilmaissähköpostiossun, jollaiseen hänellä ei pitäis olla mitään tarvetta, ja huomasimpa tuossa googletellessa, että tällä ämmälläkin on sama ossu olemassa....
nyt en pääse eroon ajatuksesta, että siellä on käyty selkäni takana jotain pelejä, vaikka tämä onkin kielletty.
Pitäiskö mun nyt vaan relata, ja antaa ajan kulua, ja elää normisti, unohtaa tämä paska.
Liittomme on hyvä kuitenkin, ja monesta ollaan ylitse yhdessä rämmitty.
En uskalla asiasta enää puhua, kun mies suuttui jo niin pirusti, kun aina vaan jaksoin vatvoa.
Olen kyl niin veemäinen, et ajattelin ottaa ossun tuonne, ja laittaa sen sitten tuohon työpöydälle näytteille, en puhuis mitään, mut tsekkaisin reaktiot...osoite kun on kuitenkin hieman harvinaisempi, kun luukku, tai hotmail....sellainen, mistä mun ei pitäs ees tietää, kun olen vaan tällainen tyhymä vaimo...
mitä ajatuksia kirjoitukseni herätti....
Meillä on ollut hyvä liitto, ei mitään ikäviä kokemuksia. Jos joskus olis isäntä jossain käynyt "kastamassa", se ei minua haittaisi.
Silti olen luottanut häneen tässä asiassa täysin, ei ole lainkaan hänen tyylistä, tehdä ikäviä asioita.
Nyt asia on mennyt niin, että itse olen ollut sairaana (pahat allergiat), ja olo sen mukainen.
Tietenkin siinä sitten tuli valitettua, ja oltua muutenkin ankea. Olihan minun oloni todella ankea.
HUomasin miehessä muutoksen, ja hän aloitti harrastuksen, jonka piirissä liikkuu sitten muutama nainenkin, pääsääntöisesti miehekäs harrastus.
Menipä mainitsemaan mulle eräästä naisharrastajasta, ja siitäkös kilahdin. Epävarmuus omasta annista parisuhteelle, ja pitkällinen sairaus oli syönyt minun itsetuntoni, ja sain hirveät kilarit.
Aloin syynätä nettipalstoja, joilla alan harrastajat keskustelivat. Löysin monelta palstalta ajatuksiani tukevaa materiaalia. Mm. heidän kahdenkeskistä "huulenheittoa" (mikäs sen kivempaa, kun jutkailla kivoja jonkinkans, kun kotona on ankeaa), ja sain näistä lisää vettä mustasukkaisuus myllyyni....samanaikaisesti, kun itse kerjäsin kotona tukea mieheltä kestää ikävän allergian, ja sentuomat reaktiot (hän oli valitukseeni niin kyllästynyt, ettei tukea tippunut)hän heittää läppää tämän toisen kanssa.
Milloin otettiin mittaa mistäkin...koskas mennään jne. numeroitten vaihtoa, jota kyllä harratetaan tuolla yleisesti.
Olipa privameiliäkin palstankautta laitettu...
No, pistin näistä miehen tilille aika rajusti, olen intohimoinen ihminen, ja myös tässä se tuli esiin. Asiaa puitiin, ja vatvottiin jokakantilta, mutta mies pysyi teoriassaan, että he vain vitsailivat, ja mitään ei ole tapahtunut....ei mitään, mikä olisi minun reaktion arvoista.
Nyt tilanne on jäähtynyt, enkä ole aihetta enää ääneen käsitellyt, jossain takaraivossa vaan kolkuttaa ikävä ajatus siitä, että mieheni piti hauskaa jonkun muun kanssa, silloin, kun minäkin olisin häntä tarvinnut.
Puhelinta en ole kytännyt, enkä kyttää, taskuja en kaivele, mutta valitettavasti nettiä tulee räpelöityä välillä, kun ajatus pulpahtaa pintaan.
Edelleen noi vanhat viestit saa mut raivonvaltaan, ja löysimpä jotain muutakin.
Mies oli poistanut tuohon pahimpaan otteluaikaan ilmaissähköpostiossun, jollaiseen hänellä ei pitäis olla mitään tarvetta, ja huomasimpa tuossa googletellessa, että tällä ämmälläkin on sama ossu olemassa....
nyt en pääse eroon ajatuksesta, että siellä on käyty selkäni takana jotain pelejä, vaikka tämä onkin kielletty.
Pitäiskö mun nyt vaan relata, ja antaa ajan kulua, ja elää normisti, unohtaa tämä paska.
Liittomme on hyvä kuitenkin, ja monesta ollaan ylitse yhdessä rämmitty.
En uskalla asiasta enää puhua, kun mies suuttui jo niin pirusti, kun aina vaan jaksoin vatvoa.
Olen kyl niin veemäinen, et ajattelin ottaa ossun tuonne, ja laittaa sen sitten tuohon työpöydälle näytteille, en puhuis mitään, mut tsekkaisin reaktiot...osoite kun on kuitenkin hieman harvinaisempi, kun luukku, tai hotmail....sellainen, mistä mun ei pitäs ees tietää, kun olen vaan tällainen tyhymä vaimo...
mitä ajatuksia kirjoitukseni herätti....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Heille kävi hieman vastaava tapaus. Menimme jätkäporukalla kalareissulle, koska kaverin vaimo ei saanut lomaa. Samoilla paikoilla kalasteli eräs puolituttu meitä vanhempi naikkonen, joka liittyi seuraamme. Kaverini piti häntä pelkäsään ystävänä, mutta nainen tahtoi muuta...Tästä seurasi kaverille monen vuoden piina. Nainen ei jätä miestä rauhaan ja tiedän miehen hyvänä kaverina, että vaimo on hänelle kaikki kaikessa. Kyllä hyväänkin liittoon jää säröt, vaikka tässä tapauksessa tämä toinen nainen onkin "vanha ja epätoivoinen".
aika tapansa näyttää
Itse jätit "miehesi" ja nyt jankkaat täällä vuodesta toiseen.
Älä jaa hyviä neuvoja toisille, käytä ne itse.
valitettavasti.Eräs pettäjämies vain on jahdannut minua mutta olen virittänyt ansan.
tikullakaan
Pahasti on sattunut, kun tähän keskusteluun ängetään moisia vastauksia. Jaksuja kaikille!
Voisko joku järkipäinen kuitenkin vastata mun alkuperäiseenkin kysymykseen.
Olenko väärässä tuntemusteni kanssa.
Ja mitä pitäisi tehdä?
Nuo tuntemukset ovat tuttuja minullekin. Juonitaanko selkäni takana, missä sävyssä puhutaan, mitä tehdään, mistä on sovittu jne.
On helpotus lukea, että joku jossakin painiskelee samojen murheiden kanssa, niin kurja kuin tilanne sinun kannaltasi onkin!
Sitoutuminen vierelläkulkemiseen, tuli mitä tuli, on vaativa lupaus. Sairastelusi on juuri sellainen vastamäki, jossa kaverinkin voimat punnitaan, sinusta itsestäsi puhumattakaan. Ihminen on altis miettimään vaihtoehtoja tietysti silloin, kun menee kehnosti.
Olet varsin laajakatseinen, kun näet mustasukkaisuuden paheena siinä missä epäluotettavuudenkin. Tuosta aikuisesta asenteesta voi varmaan ottaa oppia, vaikka
petos on suurempi rikos kuin petoksesta loukkaantuminen.
Kysyt, kannattaako enää miettiä. Kannattaa tai ei, mutta jos ei unohda niin ei unohda. Luottamuksen rakentaminen kestää kauan, mutta sen voi murtaa hyvin nopeasti.
Kiitos ainakin omasta puolestani vielä, että kerroit tilanteestasi!