Olen pitänyt täällä profiilia nyt n. puolen vuoden ajan ja tavannutkin lähemmäs kymmenen naista. Yleisesti ottaen juttu luistaa hyvin näiden naisten kanssa, eikä syytä ole miksi tapailu ei voisi jatkua.
Parin tapaamiskerran jälkeen yhteydenpito on yleensä päättynyt puolin ja toisin.
En vain yksinkertaisesti tunne vielä kahden tapaamiskerran jälkeen juuri minkäänlaista ihastumista.
Pitäisikö tapaamisia vain jatkaa näiden mukavien naisten kanssa ja katsoa tuleeko ajan kanssa tunteet peliin?
Vai huomaako sen heti yhden / kahden tapaamisen jälkeen onko nainen oikea?
Teini-ikäisenä ihastuin todella helposti, toisinkuin nykyään.
Mites teillä? Monenko tapaamiskerran jälkeen teillä alkaa olemaan tunteita treffikumppania kohtaan?
Parin tapaamiskerran jälkeen yhteydenpito on yleensä päättynyt puolin ja toisin.
En vain yksinkertaisesti tunne vielä kahden tapaamiskerran jälkeen juuri minkäänlaista ihastumista.
Pitäisikö tapaamisia vain jatkaa näiden mukavien naisten kanssa ja katsoa tuleeko ajan kanssa tunteet peliin?
Vai huomaako sen heti yhden / kahden tapaamisen jälkeen onko nainen oikea?
Teini-ikäisenä ihastuin todella helposti, toisinkuin nykyään.
Mites teillä? Monenko tapaamiskerran jälkeen teillä alkaa olemaan tunteita treffikumppania kohtaan?
Vastaukset 11
Vanhimmat
jälkeen sytytä niin sitten se ei sytytä
munissaan, kun se oikea löytyy.
samoin nainen tietää että oikee käveli just vastaan vaik ei vielä olla sanaakaan vaihdettu. niin se vaan menee. muita järkisuhteita voi sitten puntaroida käymällä ilta toisensa jälkeen treffeillä.
Vähän samaa asiaa kyselin itsekkin näillä foorumeilla.
Itse olen myös tavannut ihan kaikin puolin mukavia miehiä täältä.
Kuitenkin vain oikeastaan yhden kanssa, tuli se tietynlainen tunne samalla aaltopituudella olemisesta. Hänen kanssaan sitten vuoden verran seurustelinkin.
Tapaaminen deittien kautta ei ole aivan samanlaista,
mihin on tottunut joskus aiemmin nuorempana.
Aiemmin suhteet luotiin ehkä sponttaanimmin ja mukana oli myös tuon tilanteen luoma mukava täpinä ja jännitys.
Itse koen, että deiteissä tuo osio jää puuttumaan.
Vai olisiko niin, että deiteillekkin kaipaisi tietynlaista sattumanvaraisuutta ja katseitten kohtaamista, mitä siinä ei yleensä ole.
Tietynlainen romanttinen tunnelma jää usein kokonaan syttymättä.Harvemmin deittailijat panostavat tähän asiaan mitenkään erityisesti.
Olennaisinta kuitenkin tietysti on se, että nuo ihmiset ovat sopivat toisilleen.Sitä molemminpuolista sopivuudentunnetta ei aina löydy
kymmenen ihmisen joukostakaan.
Mietin itse myös, kuulunko kenties siihen ihmisryhmään jolle satunnainen live-tapaaminen on se ainoa oikea kohtaamisen muoto.
Eivätkö tunteeni ja ihastumiseni yksinkertaisesti
herää voimalliseksi- valmiiksi etukäteen järjestetyssä tilanteessa.
Tuli mieleen myöskin sellainen mahdollisuus, että jollain deittailijalla voi olla mielensä päällä
joku tietty,rakas ihminen, johon alitajuisesti aina tapaamansa ihmistä vertaa.
Kun tavattu henkilö ei sitten synnytäkkään samanlaisia, vahvoja tunteita, ei tämä tunnu koskaan "siltä oikealta".
Omasta mielestäni sen oikean tietää löytäneensä siitä, ettei ole tarvetta esittää tuota sinun otsikkosi kysymystä.
Jos kohdallasi onkin niin, että tunnistat sen oikean ihmisen heti ensimmäisellä tapaamiskerralla?
Silloin alkaa helposti etsiskellä itsestään "vikaa"- miksi ei kukaan ihminen tunnu siltä oikealta.
Ehkäpä "Neiti Kevät" pysähtyy auringon myötä seuraavan kerran sinun kohdallesi!
Tuo oli muuten hyvä huomio että näissä minun tapaamisissa ei ole päässyt sitä romanttista tunnelmaa syntymään. Suurin osa minun treffitapaamisista on ollut ihan keskellä kirkasta arkipäivää jossain kahvilassa tai kadulla. On totta että tälläisissä paikoissa on vaikea saada tunnesidettä toiseen lyhyen tapaamisen jälkeen.
Erään naisista pyysinki toisille treffeille lauantai illaksi kotiini katsomaan elokuvaa. Silloin ensimmäistä kertaa tunsin naista kohti jotain, kun vierekkäin istuimme ja katsoimme elokuvaa.
Ehkä tuo olikin hyvä vinkki että koittaa jatkossa välttämään tavallisia tylsiä paikkoja ja aikoja ja keksiä jotain romanttisempaa.
Reilu vuosi sitten tapasin keskellä kirkasta päivää miehen, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Olimme aiemmin kirjoitelleet s.pösteja ja txtareita.
Tapaaminen oli oikeastaan sattuma, koska minä kerroin meneväni lunastamaan lippuja yhdelle keikalle ja hän kertoi olevansa juuri samalla hetkellä viereisessä kaupassa.
Tapasimme sitten kadulla ja juttelimme, katsoimme toisiamme silmiin ja purskahdimme nauruun, mies lupasi viedä minut linja-autoasemalle, matkalle juttelimme niitä näitä.
Emme suudelleet, läksiäsiksi vain hipaisin miehen poskea ja sanoin kiitos kyydistä. Ja lähdin kävelemään, olin niin pöllähtänyt miehestä että olin kävellä oveen pahki.
Lähetin linja-autosta txtarin miehellä jossa kerroin että mielini olisi tehnyt hypätä hänen syliinsä ja suudella häntä. Mutta etten sellasita kehdannut tehdä.
Myöhemmin minulle selvisi että mies olikin varattu, mutta siltikin tämä mies vainoaa minua öisin unissa ja niin monesti huomaan vertaavani tapaamiani miehiä häneen. Vaikka meillä ei koskaan edes ehtinyt minkäänlaista suhdetta kehittyäkkään.
Eli uskon että sen sielunkumppanin tunnistaa, kun se vastaan kävelee. Oli päivä tai ei.
"Se oikea" on aivan väärä sana, ei sellaista edes ole, on vain enemmän tai vähemmän vääriä. ;) En usko että aikuisiällä sellaisia tunteita enää tulee että voisi kuvitella jonkun olevan "se oikea". Lapsellinen teinitermi.
Mutta itse asiaan: jos ei ensimmäisillä treffeillä synny mitään positiivisia värinöitä, niin tuskin niitä tulee sen jälkeenkään. Kyllä jonkinlaista kemiaa pitäisi aistia jo eka treffeillä.
Monien profiilien kautta osui mukavan tuntuinen mies kohdalle. Siirryttiin sähköpostiin ja meseen vaihtamaan viestejä. Parin viikon tutustumisen jälkeen tavattiin eka kerran. Molempia jännitti niin, että keskustelu oli tosi takkuista. Jatkoimme kuitenkin kirjoittelua. Siitä se vaan sitten lähti sujumaan ja nyt seurustelu jo vajaa 2 vuotta.
Nykyään juttelumme on luontevaa ja jännitys kadonnut.
on oman pään tuotetta. Toisilla se on realistisempi: sopiva löytyy helpommin. Tai toisilla se mielikuva oikeasta on hyvin kapea: oikeaa ei löydy millään. Toisilla taas hyvin väljä: ensimmäinen vastaantulija kelpaa - ja hän voi elää hyvinkin onnellisessa parisuhteessa.
Ensivaikutelmakin on oman pään tuotetta. Jos itsellä suhtautuminen on positiivinen, mistä tahansa syystä, niin tunteet on todennäköisemmin positiivisia. Jos pelottaa, jännittää aivan sikana, ihminen näyttää varmaan aika kurjalta, eikä tuskin anna hirveän hyvää ensivaikutelmaa. Etenkin jos puhetaitokin on hetkellisesti hakusessa.
Ja niiden vaikutelmien ja mielikuvien varassa täällä eletään. Joku vertaa exään, odottaa samanlaisia järisyttäviä tuntemuksia ekoilla treffeillä, kuin mitä tunsi jonkun entisen kanssa (kun suhde oli kuumimmillaan?) - ja taas petytään.
Jos pystyy avartamaan omia odotuksiaan ekojen treffien suhteen, ensivaikutelmakin voi olla hyvin erilainen. Fiilikset syntyvät ajatuksista.
En tarkoita tällä, etteikö jollakin voi olla "Se oikea" -fiilis heti ekasta silmäyksestä lähtien.
Meillä kävi niin ihanasti, että löysimme toisemme täältä netistä. Ei ihastus ollut heti selvää, mutta muutaman tapaamisen jälkeen huomattiin, ettei oikeastaan ole mitään syytä elää ilman toista. Kaikki palaset vain loksahtelevat kohdalleen. Eihän sitä olis uskonut, kun puolivallattomasti chattaili, ei niin tosimielellä edes etsinytkään. Onnellisia ollaan;)
sen kannalla, että sen kyllä tuntee kun se oikea sattuu vastaan ;3
Kas kummaa, kun aloin jo yhteen aikaan olla aivan epätoivoinen, että kun miestä ei ole vielä löytynytkään, vaikka ikää on vielä huomattavan vähän, mutta silti alkoi tuntumaan yksinäiseltä. Selailin sitten huvikseni kansainvälistä chattisivustoa jutellen monien kanssa ihan kaveripohjalla, kunnes sitten aivan yllättäen eksyin erään Aasialaisen pojan profiiliin. Juteltiin sitten niitä näitä ja jutut kulki niin että ollaan nykyään todella läheisiä. Toivottavasti tuolta jostakin jokin suo jonkun kauniin päivän, jolloin voitaisiin toteuttaa suunnitelmiamme ja lyöttäytyä pysyvästi yhteen.
Eli kyllä sen sitten tietää kun oma kulta ohi kulkee ;3