Eilen oli taas semmoset tunteet että pistän poikki. Olin kännissä ajattelin sen menevän ohi. Aamu alkoi kahvikupin kanssa tässä koneella eikä tunne ole kadonnut. Tahdon olla vapaa ensimmäistä kertaa elämässäni ja lopettaa tämän suhteen vaikka meilläkin on ollut mukavia hetkiä.
Meillä ei ole mitään yhteistä. Kiristellään hampaita kun ollaan yhdessä, ero tässä tulee molemmat tietää sen, mutta minkä vuoksi se on niin helvetin vaikeaa vain sanoa että se on nyt tässä? MIKSI? oi miksi en saa asiaa sanottua suoraan kun ei toinenkaan sano vaikka se on selvä juttu? Minua toki pelottaa miten pärjään yksin -> "yksinhuoltajana" noiden kanssa, sitä omaa jaksamista. Mutta ei se ole tarpeeksi hyvä syy haaskata elämää tällä tavalla tiedän sen itsekin. Pitäisi ottaa hyppy tuntemattomaan mikä on pelottavaa. Me vain kitkutellaan tässä mikä on väärin.
Samanlaisia kokemuksia? Fiksuja sanoja tähän? Miten olette selvinneet omasta erosta ja miten se tapahtui?
Meillä ei ole mitään yhteistä. Kiristellään hampaita kun ollaan yhdessä, ero tässä tulee molemmat tietää sen, mutta minkä vuoksi se on niin helvetin vaikeaa vain sanoa että se on nyt tässä? MIKSI? oi miksi en saa asiaa sanottua suoraan kun ei toinenkaan sano vaikka se on selvä juttu? Minua toki pelottaa miten pärjään yksin -> "yksinhuoltajana" noiden kanssa, sitä omaa jaksamista. Mutta ei se ole tarpeeksi hyvä syy haaskata elämää tällä tavalla tiedän sen itsekin. Pitäisi ottaa hyppy tuntemattomaan mikä on pelottavaa. Me vain kitkutellaan tässä mikä on väärin.
Samanlaisia kokemuksia? Fiksuja sanoja tähän? Miten olette selvinneet omasta erosta ja miten se tapahtui?
Vastaukset 3
Vanhimmat
On meillä,eilen just kävin psykiatrin juttusilla
hakemassa apua,en kestä enää.
Ero on nyt väistämätön,mikään ei auta mies on
aivan kamala.
Tänään kaupasta tullessa aikoi kai tappaa meiät
kun 80 km tuntivauhdissa veti käsijarrun päälle.
Tilanne on kestämätön,hulluksi tässä tulee.
Mitä ME tässä kitkutellaan oikein,elämä menee
vaan ohi.
Minäkin pelkään yksinhuoltajuutta ja vastuuta
mutta onko vaihtoehtoja.
Tee se päätös äläkä katso taaksepäin vaan eteen. Minä sen tein vuosi sitten ja minulla on 4 lasta, 2 vammaista ja voin sanoa että jumankauta pelotti yksin huoltajuus ja miten pärjään mutta kun pääsi sen ensimmäisen 4-5 kuukautta vuoristorataa tunteita läpi ja ajatus siitä mitä haluaa on näköpiirissä aina ajatuksessa niin sanon että nyt on todella mahtava olo, nautin olla lasten kanssa kun ei tarvitse koko ajan pistää sitä energiaa siihen huonoon suhteeseen, olen alkanut nauttia elämästä ja olen myös löytänyt itseni uudestaan naisena, ostanut uusia vaatteita alkanut käydä kampaajalla säännöllisesti ja pitää itsestä muutenkin huolta. Olen löytänyt uusia ystäviä ja alkanut harrastaa mitä en tehnyt kun olin mieheni kanssa. Ei ollut helppoa se irti ottaminen ja monta kertaa olin todella lähellä että otin sen idiootin takas mutta jokin se esti aina minut ja olen tyytyväinen siihen. Se on kysymys vaan tottumisesta siihen varsinkin jos on oltu yhdessä monta vuotta, on pelottavaa ja vaikeaa muuttaa tapoja mutta usko mua jos minä pystyin tähän kaikki pystyy. On vähän kuin lopettais polttamisen. Älä jää tommoiseen suhteeseen, lapset kärsii eniten siitä nyt, minäkin yritin keksiä kaiken maailman tekosyitä että en eroisi vaikka oli yhtä helvettiä, vetosin siihenkin että lapset tarvitsevat isän ja äidin, mutta ei se niin vaan käy, ne voivat alussa muuttaa käyttäytymistä mutta jos olet heille turvana ja teet tämän oikein niin he tulevat tästä läpi hyvin. En ole etsinyt itselleni uutta miestä enkä edes halua, nautin olosta yksin lasten kanssa. Miestä näämme vaan kun hakee lapset ja puhumme ainoastaan rahasta ja lapsista. Sinun pitää löytää se rohkeus ja suunnittele miten teet tämän eron on helppo ruveta ajattelemaan niitä hyviä muutamia hetkiä eron aikaan ja jälkeen mutta muista oliko se nyt sitä todellisuutta? Mieheni ei halunnut eroa mutta minä halusin ja kesti kauan ennen kuin hän suistui siihen. Hän muutti pois ja nyt ollaan sovittu raha asiat ja lasten näkemiset, älä ala siihen helposti tapahtuvaan lapsien kanssa kiristelyyn, miehesi varmaan alussa ei ota niihin yhteyttä niin tarkasti kuin haluaisit mutta ajan kanssa se paranee, riippuu minkälainen hän on. Mutta yksi vinkki: jätä se alkoholi kokonaan tän eron aikana, ei auta, on kokemusta. No tsemppiä vaan eron kanssa ja muistan kuinka luin näitä ohjeita itelleni vuosi sitten ja oli vaikea tajuta niistä mitään kun se ero oli raastavaa vaikka rakkaus oli jo kuollut. Eron jälkeen ihmiset sanoo että ajan kanssa paranee, mun mielestä se ei oo se aika mikä parantaa vaan mitä teet sen ajan kanssa.
Kun se hetki tulee, että ei enää jaksa niin silloin ne sanat vaan pulpahtaa suusta. Minäkin harjoittelin ne moneen kertaan ja itkin ja itkin. Mutta en silti uskaltanut. Pelkäsin samoja asioita kuin sinäkin...en ollut ikinä ollut yksin.
lopulta en jaksanut ajatuksiani enää ja asia oli pakko ottaa puheeksi.
Me eletään täällä vain kerran ja jokaisella on oikeus onneen.
se miten siitä selviää...no...siihen en osaa vielä vastata. omani vasta alkutekijöissä, mutta koko ajan parempaan päin. :')