Jokainen äijä-ystäväni on ollut enemmän tai vähemmän ääliö, joten totesin että olen kait ääliömagneetti. Nyt saa riittää miehet ja suhteet. Pysyn yksin.
Olen ääliömagneetti
nyt riitti...
151123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Et ole ainoa, jotka vetää ääliöitä/surkimuksia puoleensa. Mulla näyttää olevan sama ongelma.
Ennen pysyin suhteessa säälistä, mutta nyt osaan jo katkaista toimimattoman suhteen.
Katso peiliisi ja tee jotain asialle minkä takia valitset ääliöitä vika ei ole äälioissä vaan siinä että olet ääliö itse elämä on valintojen maailmaa.
Millainen mies sitten on sun mielestä "ääliö"
Ääliö
*soittelee kännissä keskellä yötä kettuillakseen ja ilkeilläkseen, aamulla kieltää soitelleensa... sanoo sen olleen eikka... Miehellä kun on erikseen humala persoona ja selvinpäin persoona
*Juo joka ikinen viikonloppu, perjantaina pullo vodkaa ja lauantaina toinen
*ei osaa puhua muusta kuin ruuasta, rahasta ja pi**usta
*soittaa ja sanoo, nyt tekis pi**ua mieli ajappa tänne
*pierskelee ruokapöydässä
*sanoo kesken seksin sun pi**u haisee kummalle
*ei pese omaa kaluaan, sissijuustoa ylt´ympäriinsä ja odottaa suuseksiä
*telkkarin katsomista ei saa häiritä millään ja sieltähän tulee kokoillan kaikenlaista ohjelmaa
*uhkailee väkivallalla
Tuossa alkua, kooste miehistä joita olen tavannut parin vuoden sisällä... tämän puljun treffisivujen kautta...
Minulla on kanssa kokemusta ääliömäisistä miehistä...ja todellakin, ärsyttävimmät piirteet tulee esiin vasta ajan kanssa. Aikaansaamattomuus, alkoholistinen luonne(joi alkuunsa salaa ja esitti olevansa raitis).. ei alkeellisempiakaan käytöstapoja...ei yleissivistystä. Yök. Joka sanan ja asian sai selostaa koska ei tajunnut mistään mitään. Kyllä se vaan niin taitaa olla että järkevät yksilöt on varattuina ja uusiosinkkuina vaeltaa kaikki ällöttävät äijät. Juntit siis. Noh, olen onneksi tavannut yhden ihanan miehen joka oli kaikkea muuta kuin edellä mainittua...joten toivoa on vielä :)
kunnollisen yksilön, ne on todella harvassa... jotain 1/100 vapaista miehistä, ainakin tuntuu nykyään siltä
Sitähän tää on. Omia valintoja ja teet mitenpäin hyvänsä, joidenkin kohdalla se vaan menee just noin. Eihän sitä suhteen alussa huomaa, kumpikin pistää parastaan. Ne todelliset luonteet tulee esiin vasta jonkinajan päästä.
Itse mies ja mulla tuntuu olevan taipumus löytää kaikki naiset, joilla huono itsetunto. Se sit näkyy kateutena, mustasukkaisuutena, arvosteluna,.. mut itseen kohdistuvaa ei sit kestetäkkään!! Ei sit pienintäkään, ei edes eriävää mielipidettä!! Nähin oon tasan kyllästyny ja taas, tiedä monesko, mut näitten takia suhde loppusuoralla.
Onhan vikaa mussakin, en oo täydellinen, enkä sihin pyrikkään. Mut jos tarvii alkaa varoon jokaista tekemistään ja valita tarkkaan sanomisensa, ettei toinen vedä herneitä nenään jokaikinen päivä, eikä saa olla oma ittensä...ei siitä mitään tu! Paras olla omillaan ja yksinään, harrastaa vaan kaveri- ja yhdenyönsuhteita. Sillon ei tartte kellekään tilittää tekemisiään, eikä ottaa huomioon...
sanomisten miettiminen, kun ei voi miehelle sanoa yhtään mitään kun on jo suuttunut.
Ei se ole elämää että mietit kokoajan mitä kärsii sanoa tai tehdä, ettei toista suututtaisi, itse muuttuu kireäksi kuin viulunkieli...
Mutta se ei suinkaan anna sinulle lupaa toimia sen mukaisesti!
Miten kukin ajattelee, ei haittaa ketään, toistaan mies/nainen tunnetaan. Sinulla kuten kaikilla meillä ov valtava lahja: vapaus valita tekomme. Käytä sitä huolellisesti, pikkuhiljaa tuo itsesi leimaama ääliömagneetti kuva alkaa väistyä älykkyyden saadessa valtaa.
...
ryhmään nimeltä ääliömagneetti
Mä taas tunnun vetävän puoleeni (tai naaraan niitä itse) miehiä, jotka on tunteettomia. Ja tunteettomia nimenomaan minua kohtaan.
Olen omasta mielestäni arvokas ihminen ja suhteet muihin läheisiin ihmisiin on kunnossa. Löytyy koulutus, vakituinen työpaikka, harrastuksia, ystäviä sekä oma asunto. Et oon perin normaali ihminen. Tunnemaailmani on mielestäni myös normaali, vaikkakin joskus tunteiden näyttämisessä on ongelmia (kasvatettiin kiltiksi tytöksi).
Viime vuosien suhteet on olleet onnettomia. Jotain tälläsiä:
* yksi lakkasi puhumasta kun muutettiin yhteen, ei ottanut lapsiaan syliin eikä itkenyt edes isänsä hautajaissa.
* toinen ei koskaan pyytänyt mitään keneltäkään anteeksi eikä ikinä halannut minua itse.
* kolmas ruikutti omista ongelmistaan, muttei ikinä kysynyt multa, et mitä mulle kuuluu.
* neljäs vakuuttamalla vakuutti mulle, et haluaa olla mun kanssa, vaikka tapaili toista ja oli hulluna siihen.
Alkaa riittää. Jos jollakin on ehdotuksia, miten tästä kierteestä pääsee ulos, niin otan ajatuksia mielelläni vastaan.
mietin myös että missä se vika on, kun omasta mielestäni olen upea ihminen, iloinen, peruspositiivinen, ihmissuhteet ja elämäkin on muuten kunnossa, mutta miesten kanssa epäonnistun.
Jotakinhan sitä on pielessä kun kerta toisensa jälkeen törmää miehiin jotka ovat älliöitä. Enkö arvosta itseäni tarpeeksi? Olenko liian kiltti? Onko itsetuntoni sittenkin huono? Onko minulla jokin hoivausvietti?
Mutta elämä on ihanaa, kevät tulee...
Oon ajatellut, että asiaan liittyy jotenkin se, että uskon ihmisissä aina siihen hyvään. Niin viimeiseen saakka, kun tulee oikein kunnolla turpaan.
Joku toinen olisi lähtenyt noista munkin suhteistani aikaa sitten kävelemään, ei olisi jäänyt kattelemaan tota touhua.
Et pitää oppia asettamaan omat rajansa, sanomaan suoraan, mitä haluaa ja tehdä se toiselle selväksi. Mä oon ainakin usein hiljaa, vaikka mun sisällä kuohuu. Onneksi oon oppinut viime aikoina olemaan reippaampi kertomaan omia tuntojani ja toiveitani. Sitten pitäisi vielä opetella kävelemään noista huonoista suhteista ajoissa ulos.
TOinen juttu on syvempää psykologiaa; joskus tuntuu, että "valitsemani" miehet ovat alitajuisia symboleja sille, miten paljon tarvitsenkaan rakkautta (näin alas vajoan), luulen, että asia liittyy äitiini, jonka en ole koskaan uskonut rakastavan minua ja joka aina on suosinut siskoani kaikessa.
Eli lohduton rakkaudentarve.
Onneksi mulla on ollut muutama hyväkin suhde sekä pari uskollista ystävää, ilman niitä olisin varmaan jo luovuttanut.
kuin omaa tekstiä olisi lukenut.
Minä olen jo oppinut lähtemään huonosta suhteesta, enkä jää odottamaan... että ehkä se muuttuisi :)
Tuo äitisuhde, se minullakin on ollut hirveän huono, nuorena ja lapsena hän sai minut uskomaan että minusta ei ole mihinkään, olen tyhmä ja osaamaton. Nykyään olen itse omaa itsetuntoani kohottanut, mm opiskelemalla.