Seuraavat talvirenkaani ovat kitkat

Minäkin liityn "klubiin" ja palaan takaisin kitkapyöriin.

Mieluummin ajan 5 päivää vuodessa hieman varovaisemmin kuin luistelen 150 päivää nastoilla sulalla asvaltilla ja mukulakivikaduilla.

Ajonvakausjärjestelmä, ABS ja maalaisjärki pitää tiellä. Ja kitka.
272452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Nastarenkaathan pitää paremmin myös asvaltilla kuin kitkarenkaat.

Äänestä
  • mieluummin 365 päivää vuodessa kitkoilla kuin ostan kalliita talvi- tai kesärenkaita. Peltikorjaamot ja sairaalathan ovat sitä varten jos jotain sattuu.

    Äänestä

  • No toki nastarengas pitää paremmin, kun testataan TM tyyliin paksulla jäällä ja kovilla pakkasilla.

    Itse tein kitkoihin siirryttyäni saman havainnon kuin moni työkaverikin; uusi kitkarengas pitää paremmin kuin muutaman vuoden "sisäänajettu" nastarengas, jossa on kaikki nastat tallella ja pintaakin vielä hyvin jäljellä. Mistä voidaan päätellä, että renkaan ikä(äntyminen) on merkittävämpi tekijä kuin sen tyyppi.

    Moniko täällä "vain maksimaalinen turvallisuus kelpaa minulle" älämölöä pitävä piikkirengasmies ostaa uudet talvikumit joka vuosi, ettei tarvitse vanhoilla, kovettuneilla ajella?

    Ja tuohon pitoon palatakseni, niin aivan erityisesti kitka tuntuu vetävän kaulaa nastakumeihin, kun tien pinnassa on vain ohut kerros huurretta. Nastat eivät ohueen jääkerrokseen pure ja pito on varsin onnetonta. Kitkoilla taas on renkaiden liukkaus ollut odotettua suurempaa 10-15 °C pakkasella, juuri ajoonlähdön jälkeen, minkä veikkaan johtuvan siitä, että kumi kovettuu eikä pidä yhtä hyvin kuin nollakeleillä.

    Paksulla, sileällä jäällä kitka varmaankin pitää huonommin kuin nasta, mutta ... eipä täällä pääkaupunkiseudulla paljoa jääteitä ole, joten tätä ei kannata renkaanvalintaperusteenakaan pitää.

    Äänestä

  • muualla kuin järven jäällä kirjoitti:

    No toki nastarengas pitää paremmin, kun testataan TM tyyliin paksulla jäällä ja kovilla pakkasilla.

    Nastat pitää kitkoja paremmin myös ihan puhtaalla asvaltilla.(http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=689157)
    Millään kelillä kitkojen pito ei ole nastoja parempi. Ero kesärenkaasen on valtava märällä asvaltilla.
    En ymmärrä miksi ajaisin kesällä kitkarenkailla, sillä pito on 30% heikompi kuin oikeilla kesärenkailla. Säästön vuoksi? Kitkarenkaita käyttäviä harmittaa ilmeisesti se, että heillä on kuluneet kitkarenkaat, jotka on kuitenkin liian kuluneet talvikeliin, mutta niissä olisi vielä pintaa kesäkeliä varten. Harva kuitenkaan pystyy ajamaan talvirenkaat loppuun talviajossa, sillä ne viimeiset kilometrit on jo todella liukkaat.

    pitävät paremmin kuin uudet kitkat.

    Äänestä

  • talvirenkaat kirjoitti:

    pitävät paremmin kuin uudet kitkat.

    elä puhu puppua!!!!!!!

    Äänestä

  • pitää kirjoitti:

    Nastat pitää kitkoja paremmin myös ihan puhtaalla asvaltilla.(http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=689157)
    Millään kelillä kitkojen pito ei ole nastoja parempi. Ero kesärenkaasen on valtava märällä asvaltilla.
    En ymmärrä miksi ajaisin kesällä kitkarenkailla, sillä pito on 30% heikompi kuin oikeilla kesärenkailla. Säästön vuoksi? Kitkarenkaita käyttäviä harmittaa ilmeisesti se, että heillä on kuluneet kitkarenkaat, jotka on kuitenkin liian kuluneet talvikeliin, mutta niissä olisi vielä pintaa kesäkeliä varten. Harva kuitenkaan pystyy ajamaan talvirenkaat loppuun talviajossa, sillä ne viimeiset kilometrit on jo todella liukkaat.

    nuo linkin mukaisesti tehdyt jos puhutaan kitkarenkaiden loppuun ajamisesta kesärenkaina.

    "Sekä jarrutusta että väistöjä testattaessa käytettiin vuoden käytössä olleita renkaita. Mukana olivat kesärengas, kitkarengas ja nastarengas..."

    Vuoden käytösssä ollut 6-7 millinen kitkarengas ei tietysti ole parhaimmillaa lämpimällä kesäkelillä.
    Tilanne on kuitenkin täysin toinen jos ajat vaikkapa ensin kolme talvea kitkoilla ja sitten vielä 3-millisenä loppuun kesärenkaina.
    Matala pinta ei enää huoju ja kumikin on jo jonkin verran kovettunut. Aivan kelvollista tavaraa kesäkelilläkin - tästä ei tuokaan testi kerro yhtään mitään.

    Äänestä

  • testejä kirjoitti:

    ja kitkan pito huononee entisestään kun kumi kovenee.

    Tässä TM: arvio asiasta:

    "Tavallinen kitkarengas on sen sijaan niin märällä kuin kuivallakin luvattoman heikko ajettava. Se on pehmeä ja mukava, mutta kesärenkaaksi siitä ei ole."

    "Yhtä selvää on, että kitkarenkaat on tehty talveen. Niiden käyttö tulisi rajoittaa kesällä minimiinsä. Kesärenkaiksi niistä ei ole, vaikka niistä nastat puuttuvatkin."

    http://www.tekniikanmaailma.fi/autot/renkaat/tm-vertailu-taman-vuoden-kesarenkaat

    Äänestä

  • testejä kirjoitti:

    nuo linkin mukaisesti tehdyt jos puhutaan kitkarenkaiden loppuun ajamisesta kesärenkaina.

    "Sekä jarrutusta että väistöjä testattaessa käytettiin vuoden käytössä olleita renkaita. Mukana olivat kesärengas, kitkarengas ja nastarengas..."

    Vuoden käytösssä ollut 6-7 millinen kitkarengas ei tietysti ole parhaimmillaa lämpimällä kesäkelillä.
    Tilanne on kuitenkin täysin toinen jos ajat vaikkapa ensin kolme talvea kitkoilla ja sitten vielä 3-millisenä loppuun kesärenkaina.
    Matala pinta ei enää huoju ja kumikin on jo jonkin verran kovettunut. Aivan kelvollista tavaraa kesäkelilläkin - tästä ei tuokaan testi kerro yhtään mitään.

    Ainoastaan huonoa on se, ettei nimimerkki Täpinä
    tuota tullut kirjoittaneeksi, vaikka joku sitä
    saattaa kohta väittää. Osuivat niin hyvin kuus-
    kuuteen minun kokemuksieni kanssa.

    Kitkarengas jossa on kesäkeliin vielä hyvin so-
    piva 4 mm jäljellä, on erinomainen ajettava. Se
    ei huoju eikä sorra, koska sen lamellikorkeudesta
    on 5 mm veks.

    Omakohtaiset kokemukset ovat 16 vuoden ajalta
    neljällä nelivetoisella karttuneena.

    Nuo "testit" ovat hyvin tarkoituksenhakuisia,
    koska niiden yhteydessä ei kerrota juuri noita
    Sinun mainitsemia asioita.

    Äänestä

  • tapina1 kirjoitti:

    siinä on mutta erinomaisen hyvin lähtee vesiliirtoon.

    Äänestä

  • testejä kirjoitti:

    nuo linkin mukaisesti tehdyt jos puhutaan kitkarenkaiden loppuun ajamisesta kesärenkaina.

    "Sekä jarrutusta että väistöjä testattaessa käytettiin vuoden käytössä olleita renkaita. Mukana olivat kesärengas, kitkarengas ja nastarengas..."

    Vuoden käytösssä ollut 6-7 millinen kitkarengas ei tietysti ole parhaimmillaa lämpimällä kesäkelillä.
    Tilanne on kuitenkin täysin toinen jos ajat vaikkapa ensin kolme talvea kitkoilla ja sitten vielä 3-millisenä loppuun kesärenkaina.
    Matala pinta ei enää huoju ja kumikin on jo jonkin verran kovettunut. Aivan kelvollista tavaraa kesäkelilläkin - tästä ei tuokaan testi kerro yhtään mitään.

    Itse koitin ajaa kesällä kuluneilla kitkarenkailla ja toki olivta hiljaiset, mutta pito märällä asvaltilla aivan luokaton. Vaihdoin kuukauden kokeilun jälkeen alle oikeat kesärenkaat.
    Ja ei niiden kitkojen pito parane renkaiden kuluessa. Erityisesti jotkut 4 vuotta vanhat ja 3 mm kulutuspinnalla renkgas nousee vesiliirtoon todella herkästi ja kovettunut kumi on todella heikko pidoltaan.
    Ja onhan noita enemmän kuluneita kitkarenkaita testattu rengastesteissä. Pito oli todella heikko verrttuna esim kuluneisiin kesärenkaisiin.

    Äänestä

  • kelvollista kirjoitti:

    Kesällä aamu koittaa aikaisin! Kannattaisi koettaa niitä kitkoja joskus aivan oikeasti.

    Kerro yksikin rengastesti, jossa on testattu talvirenkaina loppuunajettuja kitkarenkaita kesäkelillä!
    Se, että kitkarenkaan, kuten kaikkien renkaiden kumiseos kovettuu iän mukana, ei tarkoita, että ne olisivat kovia. Kitkarengas on edelleen kesärengasta pehmeämpi ja mukavampi, mutta matala kulutuspinta antaa kesärenkaan veroisen ajotuntuman.

    Äänestä

  • ovat samaa luokkaa... kirjoitti:

    No sullahan sitä faktaa on toki tarjolla. Ensinnäkin, edellisen auton mukana tuli käytetyt kitkarenkaat (nokialaiset) ja koitin niillä ajella kesällä reilun kuukauden ajan ja totesin ne heti todella huonoksi pidoltaan ja tuntumaltaan. Pintaa niissä oli n. 4mm joten talvirenkaiksi niistä ei enää ollut. Vaihdoin ko. renkaat oikeisiin kesärenkaisiin tuon reilun kuukauden kokeilun jälkeen. Pito, erityisesti märällä asvaltilla oli luokattoman huono.

    Ja nastarengaskin pitää paremmin asvaltilla kuin kitkarengas (tämä todettu rengastesteissä). Ja väität, että kuluneita kitkarenkaita ei ole muka testattu?
    Tuulilasi 4/2008: V-nopeusluokan kesärenkaat koko 205/55 R 16 ( kulunut nastaton talvirengas)

    Rengas arvosana:
    1. Pirelli P7 arvosana 9,5
    2. Goodyear Hydragrip 9
    3. Bridgestone Turanza ER300 9,0
    3. Continental ContiPremiumContact2 9,0
    3. Nokian HakkaV 9,0
    6. Michelin Primacy HP 9-
    7. Dunlop SP Sport FastResponse 8,5
    8. Kitkarengas (Continental ContiVikingContact2, kulutuspintaa n. 4mm) 4,0

    Eli se sinun mainostama 4 mm pinnalla oleva kitkarengas on testin mukaan lähinnä hengenvaarallinen. Eikä se matala kulutuspinta anna lähellekkään kesärenkaan veroista tuntumaa. Juuri oman kokemuksenikin mukaan oli jo ensimmäisten kilometrien jälkeen täysin selvää, että nimenomaan ohjaustuntuma on kitkarenkailla todella huono verrattuna kesärenkaisiin. Ihmettelen, että miten joku edes voi väittää tuntuma hyväksi tai kesärenkaan veroiseksi.

    Toiseksi, kulunut kitkarengas pitää huonommin asvaltilla kuin uusi kitkarengas.

    Äänestä

  • sitä faktaa on kirjoitti:

    Etkö huomaa tuohonkin testiin sisältyvää kusetusta? Että verrattiin talvikäytössä loppuun ajettua kitkarengasta upo uusiin kesärenkaisiin. Entäs sitten jos olisikin verrattu loppuunajettuja kesärenkaita kitkarenkaisiin?

    Joko olet itse rengaskauppias tai testaaja tai sitten olet yksinkertaisesti vain tyhmä.

    Äänestä

  • älykääpiötä kirjoitti:

    Mutta ko. kulunut kitkarengas sai alhaisimmat arvosanat kesärengastestien historiassa. Edes kuluneet kesärenkaat eivät ole saaneet koskaan noin huonoja arvosteluja. Jopa sakkorajalle kuluneet kesärenkaat ovat saaneet paremmat pisteet, kuin kitkarengas, vaikka niitäkin verrattiin uusiin kesärenkaisiin. Jopa kiinalaiset lähinnä luistimiksi soveltuvat "kesärenkaat" ovat joka suhteessa paremmat kuin kuluneet kitkarenkaat.
    Sinähän se dorka olet, kun ensin väität, että kuluneita kitkarenkaita ei ole edes testattu. Sitten kun selviää, että on testattu, niin sitten testi on tehty väärin? Ja vielä väitit, että juuri 4 mm kulunut kitkarengas on yhtä hyvä kuin kesärengas ja muutenkin loistava tuntumaltaan. Eli kun ajat niillä 4 mm kitkarenkailla, niin se on jo lähtötasoltaan vaarallinen ja rengas vain huononee, kun sillä ajetaan. Se joka ostaa uudet kesärenkaat ja ajaa ne 3 mm saakka ajaa koko ajan selvästi paremmalla renkaalla kuin kesärenkaina kitkoja käyttävä "säästäjä". Ja sitten vielä kirkkain silmin väitetään pitoa loistavaksi, kun rengas on kulunut 4 mm kulutuspinnaltaan.

    Äänestä

  • juurihan kirjoitti:

    joutavia, vaan näytä ne testit. Missään lehdissä ei ainakaan ole testattu lähes "loppuunajettuja" renkaita keskenään. Mielikuvituksellako yrität perustella kantaasi? Voi polosta.

    Äänestä

  • söperrä kirjoitti:

    joutavia, vaan näytä ne testit. Missään lehdissä ei ainakaan ole testattu lähes "loppuunajettuja" renkaita keskenään. Mielikuvituksellako yrität perustella kantaasi? Voi polosta.

    Niin, sultahan sitä "faktaa" onkin tulut paljonkin kitkarenkaiden pidosta. Paras on tämä "4 mm kulutettuna kitkarengas pitää loistavasti ja varsinkin tuntuma on hyvä." Missä ne sinun faktat
    on?

    "Missään lehdissä ei ainakaan ole testattu lähes "loppuunajettuja" renkaita keskenään."

    Öööö, eikö? 3 sekunnin googlaus ja tässä on toinen testi jossa oli mukana kitkarengas, nastarengas (josta nastat nypittynä) ja kuluneita kesärenkaita, joita verrattiin uusiin kesärenkaisiin:

    Tekniikan Maailma 16/2006
    Continental ContiSportContact 3 (225/45R17W) 9,2 *****
    Vredestein Hi-Trac (205/55R16H) 9,0 *****
    Nokian i3 (185/70R14T) 8,4 ****
    Hankook Ventus Prime K105 (205/55R16H) 7,9 ***
    Ambassador AMT2 (175/80R14T) 7,5 **
    Continental PremiumContact (195/65R15V, käytetty, urasyvyys 3 mm) 7,3 **
    Bridgestone B390 (195/60R15V, käytetty, urasyvyys 4 mm) 7,0 *
    FullRun HP199 (235/40R18W) 6,6 -
    Nokian Hakkapeliitta 2 (195/65R15T, käytetty nastarengas, urasyvyys 5 mm, nastat poistettu) 5,6 -
    Nokian Hakkapeliitta Q (195/65R15Q, käytetty kitkarengas, urasyvyys 5 mm) 4,8 -

    Summarum: JOPA nastoista nypitty nastarengas pitää selvästi paremmin kuin kulunut kitkarengas. Ero kuluneisiin kesärenkaisiin (3mm ja 4mm kulutuspinnalla) on merkittävä. Kesärengas on käytännössä lähes loppuunkulunut 3 mm kulutuspinnalla. Toki laki sallii naurettavan 1.6 mm, mutta silloinkin se pieksää 4 mm kulutetun kitkarenkaan 6-0.

    Taas testi, mikä osoittaa kiistatta sinun jauhavan täyttä tuubaa... mutta eihän jäärään mikään vaikuta, kun vaihtoehtona on mahtava säästö turvallisuuden kustannuksella. Varmaan tilaisit autonkin ilman turvavöitä, jos sillä säästäisi muutaman satasen.

    Äänestä

  • se yrittää kirjoitti:

    vanhat renkaat ja testit eivät ole enää tätä päivää. Herää jo.

    Äänestä

  • vuotta kirjoitti:

    vanhat renkaat ja testit eivät ole enää tätä päivää. Herää jo.

    Outoa matematiikkaa, kun testi on vuodelta 2006. Ai nytkö 3 vuotta vanha testi onkin syy. Sulla on varmaan jotain todisteita, että juuri nykyiset kitkarenkaat ovat kehittyneet niin paljon muutamassa vuodessa, että 4 mm kulutuspinnalla ne ovat kesärenkaan veroisia pidoltaan ja erityisesti tuntumaltaan?
    Tuossa 2008 TL testissähän todettiin kitkojen olevan naurettavan huonoja pidoltaan verrattuna uusiin kesärenkaisiin. Vai oliko se väärin testattu kun mukana ei ollut kuluneita kesärenkaita? Kuluneet kesärenkaat olisivat saaneet kohtuullisen arvosanan, kuin mitä ne sai 2006 vuoden testissä.

    Äänestä

  • matematiikkaa kirjoitti:

    oikein hyvä rengasmyyjä. Älä nyt vaan anna periksi. Sinä varmaan vaihdat kesärenkaille talvellakin, kun asfaltti on paljas. On se sen verran turvallisempaa.
    Sinulle nauraa jo kylän harakatkin, kun jänkäät, ettei sulalla asvaltilla pärjää muilla kuin huippu kesärenkailla.

    Äänestä

  • hyvä... kirjoitti:

    Alkaa argumentit loppua? Kukahan se jänkää? No oliko niitä testejä, joissa oli kitkarengas mukana ja vielä kuluneita kesärenkaita?

    Pärjättiinhän ennen kesärenkailla talvellakin ja ilman turvavöitä. En vain ymmärrä, että miksi minun pitäisi autossani heikentää kesäkelissä mm. jarrutuspitoa reippaat 30%, jos kerran turvallisempi ratkaisu on olemassa ja sen saa muutamalla satasella ja vielä moneksi vuodeksi. Säästön vuoksi? Pyydä joltakin mielummin vanhat nastarenkaat ja nypi nastat pois, niin saat vähän paremman pidon kuin kitkarenkailla.

    Jos joku nauraa, niin kyllä sulle nauretaan noista lohkaisista: "4 mm kulutuspinta tuo kesärenkaan pidon ja erityisesti tuntuman, kun lamelli ei taivu niin paljoa". Selvää asiantuntijan puhetta. Toki jos ei käsissä ja päässä ole veri kiertänyt vuosiin, niin tuntuma on ihan sama vaikka vanteilla ajaisi.

    Äänestä

  • Argumentit kirjoitti:

    heikkenee talvisella lumi- tai jääkelillä verrattuna kesäkeliin? Kuinka yleensäkään uskollat ajaa talvella? Mietipä tuota! Suhteellisuudentaju hoi, järki älä jätä. Minne mennään nauramaan?

    Äänestä

  • jarrutuspitosi kirjoitti:

    ÖÖLIÄ LÄIKKYY!!!

    Tottakai pito heikkenee talvikelissä, joten silloin ajetaankin hiljempaa. Kesällä kitkoilla pitääkin ajaa 100 km/h rajoituksella 80km/h, jotta jarrutusmatka on sama kuin kesärenkailla. Vähän kuin talvirajoitukset kesälläkin. Sitä talvikeliä ei voi muuttaa, mutta onneksi renkaat voi ja vielä helposti.

    Kivasti kovettuneilla ja kuluneilla renkailla tuntuma vain paranee ja rahhaa säästyy. Montako vuotta niitä kitkoja pitikään kovettaa ja kuluttaa 4mm, että tulee loistava tuntuma ja pito?

    Äänestä

Tervetuloa takaisin järkevien joukkoon. Nastarenkaat pitäisi lailla kieltää, niin kuin monissa maissa on tehtykin. Suomi on takapajula.

Äänestä
  • kitkoilla ongelmitta. Eikä ole tarvinnut olla tien tukkona. Ihmetyttää vain fanaattisten nastarengas kuskien asenne ja tiedot. Turha puhua asiasta josta ei mitään tiedä. Tuntuu, että he luulevat nastoilla voivan ajaa kuten kesäkelillä.

    Äänestä

Ostaa seuraaaksi autoksi 3510 kilosen auton, ja ajella kesärenkailla kesät talvet, kato kun ei se kumi tiedä mikä kuukausi on, ja siten tiedä ollako liukas tai ei

Äänestä

Kommentoi aloitusta

''kitkapelle'' kirjoitti:

Minäkin liityn "klubiin" ja palaan takaisin kitkapyöriin.

Mieluummin ajan 5 päivää vuodessa hieman varovaisemmin kuin luistelen 150 päivää nastoilla sulalla asvaltilla ja mukulakivikaduilla.

Ajonvakausjärjestelmä, ABS ja maalaisjärki pitää tiellä. Ja kitka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu