Olin ainut miniäehdokas muutaman vuoden ja sain sen puolesta kaikki odotukset ja kiinostukset appivanhempieni puolelta...auts!
Teimme heille selväksi, ettemme mene naimisiin emmekä halua lapsia, mistä syntyi oma soppansa. Ei olisi pitänyt koskaan tätä mitenkään heille ilmaista. Mutta emme vain jaksaneet jatkuvaa kyselyä häistä ja lapsista, joten luulimme tekevämme tällä istunnolla stopin kyselyistä.
No, hei. Pahemmaksihan kaikki vain kävi. Anopista kuoriutui oikea emo, ja syyllisti minua siitä, ettei saa lastenlasta. Kehtasi jopa vihjailla (rukoilla!) että jokus sitä tulee raskaaksi vaikkei toivoisikaan.
Loppuviimein mieheni oli puututtava asiaan ja kerottava äidilleen että hän ei todellakaan itse halua lapsia, ei ole koskaan niistä välittänyt. Tämä tyynnytti puheet joksikin aikaa, kunnes alkoi taas. Jotenkin anoppi käänsi keskustelua jatkuvasti lapsiin ja siihen kuinka niitä kannattaa tehdä. Olihan hänkin ollut kotiäitinä jäpä..jpäti..jäpä...
Luulimme että vierailut anoppilaan oli jo siinä, kunnes... Mieheni veli alkoi seurustelemaan vakavalla pohjalla ja vieläpä mukavan maalaistytön kanssa, joka osui täysin appivanhempien odotuksiin unelma-miniästä. Halusi kovasti jo lapsia, kirkkohäät ja puhviverhot sekä leipoa ja kokata koko loppuelämänsä perheelleen. Ihanaa!
Siis oikeasti IHANAA!! Olisin voinut halata kanssa-miniääni läkähdyksiin asti siitä hyvästä että poisti taakan harteiltamme. Nyt appivanhempien huomio kohdistuu vaan ja ainoastaan vävyyn ja morsiameen. Lapsia odotellaan kovasti... kuin mekin!
Teimme heille selväksi, ettemme mene naimisiin emmekä halua lapsia, mistä syntyi oma soppansa. Ei olisi pitänyt koskaan tätä mitenkään heille ilmaista. Mutta emme vain jaksaneet jatkuvaa kyselyä häistä ja lapsista, joten luulimme tekevämme tällä istunnolla stopin kyselyistä.
No, hei. Pahemmaksihan kaikki vain kävi. Anopista kuoriutui oikea emo, ja syyllisti minua siitä, ettei saa lastenlasta. Kehtasi jopa vihjailla (rukoilla!) että jokus sitä tulee raskaaksi vaikkei toivoisikaan.
Loppuviimein mieheni oli puututtava asiaan ja kerottava äidilleen että hän ei todellakaan itse halua lapsia, ei ole koskaan niistä välittänyt. Tämä tyynnytti puheet joksikin aikaa, kunnes alkoi taas. Jotenkin anoppi käänsi keskustelua jatkuvasti lapsiin ja siihen kuinka niitä kannattaa tehdä. Olihan hänkin ollut kotiäitinä jäpä..jpäti..jäpä...
Luulimme että vierailut anoppilaan oli jo siinä, kunnes... Mieheni veli alkoi seurustelemaan vakavalla pohjalla ja vieläpä mukavan maalaistytön kanssa, joka osui täysin appivanhempien odotuksiin unelma-miniästä. Halusi kovasti jo lapsia, kirkkohäät ja puhviverhot sekä leipoa ja kokata koko loppuelämänsä perheelleen. Ihanaa!
Siis oikeasti IHANAA!! Olisin voinut halata kanssa-miniääni läkähdyksiin asti siitä hyvästä että poisti taakan harteiltamme. Nyt appivanhempien huomio kohdistuu vaan ja ainoastaan vävyyn ja morsiameen. Lapsia odotellaan kovasti... kuin mekin!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kiitos tästä - ihana viesti. Tämä valotti oivallisella tavalla yhtä puolta asiasta. Nimittäin miniään (tai anoppiin) kohdistuvien odotusten tai oletusten suurta merkitystä.
Mitä enemmän odotuksia, sitä suurempi mahdollisuus pettyä.
Kun pystyttäisiin puolin ja toisin olemaan ilman ihmeempiä odotuksia. Otettaisiin uusi ihminen sellaisena kuin hän on. Hän elää niinkuin elää ja tekee sellaisia valintoja mitä hän tekee.
Joskus anopilla ja miniällä synkkaa hyvin ja se on ikäänkuin bonusta parisuhteen päälle. Jos taas ei löydy yhteistä hyvää niin ei sitten. Siinä tapauksessa kunmpikin pyrkisi silti asiallisiin ja kunnioittaviin väleihin, jotka jäisivät kuitenkin etäisemmiksi.
Olisiko mahdollista? Utopiaako?
Ei ole väärin toivoa elämään uusia ihmisiä, miniöitä, lapsenlapsia.
Ihmisellä pitä olla ajatuksia tulevasta.
Ei ikä tuo tullessaan vain kuoleman odotusta, kyllä me haluamme olla elämässä mukana ja iloita lapsiemme kanssa heidän tulevaisuudestaan.
Nämä vanhemmat olivat ehkä liian innokkaita, mutta kyllä kaikki vanhemmat toivovat lapsilleen onnellista elämää ja puhuvat siitä.
Sallitaan nyt se meille.
Pitää myös osata tiedostaa että sen onnellisuuden voi saada niin monesta eri asiasta, ei ainoastaan lapsista. Niin, ja juuri se oma elämän peruskuvio ei välttämättä ole muille sama onnellisuuden lähde. Ihmiset on erilaisia.
Minusta on esimerkiksi ihana seurata omaa siskoani lapsensa kanssa, vaikka itse en tästä onnelliseksi tulisikaan. On myös mukava huomata kuinka anoppini nauttii ikonitöistä, vaikken itse niitä käsitäkään.
Ihmissuhteet perustuu toisen kunnioittamiseen, ja myötäelämiseen erilaisten ihmisten mukana.
Ei ole väärin toivoa ja sallitaan unelmointi, toki toki. Mutta jos toiveilla ahdistellaan ja painostetaan ja ikäänkuin yritetään käsikirjoittaa toisten elämää, niin silloin ollaan väärillä vesillä.
Jos anoppi toivoo lapsenlapsia ja nuoripari ei, niin viisas anoppi kunnioittaa nuorten valitsemaa tietä eikä jatka kyselyä, joka niin helposti muuttuu ahdisteluksi. Hän saa toki edelleenkin toivoa, mutta hän pitää sen sisällään tai hakee muita väyliä sen ilmaisemiseen. Ellei hänellä ole vertaistukea ystävistään, niin hyvä keino on käsitellä, työstää ja surra vaikkapa keskustelupalstalla. Parhaimmillaan nämä palstat toimivat niin.
Ap:lta kysyisin kuitenkin, että mihin ihmeen "vävyyn" appivanhempiesi huomio nyt kiinnittyy? Oletko jotenkin niin tohkeissasi tämän kirjoituksesi kanssa, että olet mennyt sekaisin, vai kirjoititko ylipäänsä suutuspäissäsi puutaheinää?
Eikös kyse ollut miehesi veljestä? Ei hän appivanhemmillesi mikään vävy ole.
Kirjoituksestasi huokuu jonkinlainen katkeruus kuitenkin. Nyt sinulla on sitten hyvä syy vihata appivanhempiasi entistä enemmän, voit pauhata sinne ja tänne, kuinka toinen miniä on niin hyvä ja kuinka sinua ei pidetä minään jne jne jne.
Olet valinnut itse osasi. Ei ole anoppisi syy, jos hän tykkää lapsista ja toivoisi itselleen lapsenlapsia, kyllä niitä toivoa saa jokainen. Kukapa meistä nyt niin viimeisen päälle viisaskaan olisi, että osaisi joka asiassa olla toisen mielen mukainen. Ei tietenkään saa ketään painostaa, mutta tässäkin voi olla näkemyseroja. Se, mikä toisesta on vain normaalia asiasta puhumista, voi toista ahdistaa ja tuntua painostamiselta.
No nyt toinen miniä tekee sen, mitä sinulta anoppisi toivoi ja odotti, joten sinun pitäisi olla hyvin tyytyväinen. Toivottavasti nyt sitten myös olet! Pahoin pelkään, että näin ei kuitenkaan käy, vaan alat entistä enemmän olla katkera sekä anopillesi että miehesi veljen vaimolle. Toivottavasti osaat myös olla solidaarinen, etkä yritä pahoittaa kenenkään mieltä etkä mene anoppisi ja tuon toisen miniän väliin sekoittamaan pakkaa mitenkään. Älä moiti anoppiasi toiselle miniälle, se ei ole sinun asiasi. Äläkä yritä ylimielisyyksissäsi olla parempi kuin toinen, et sitä missään nimessä ole. Hiukan tuosta kirjoituksestasi kävi ilmi hienoinen iva tuota toista miniää kohtaan.
Olisihan tietysti ollut vielä hienompaa, jos tuo toinenkin miniä olisi ollut samaa pataa sinun kanssasi. Olisitte yhdessä voineet olla tuota inhottavaa anoppia vastaan, eikös vaan olisikin ollut hienoa! Siinä sitä olisi saanut eukko nenilleen!
Tsemppiä elämään! Lapsettomuudessa on puolensa, yksi on se, että itsestä ei koskaan tule anoppia!
En todellakaan vihaa anoppiani, pidän häntä vain välillä aika ajattelemattomana ja tunteettomana.
Toki anoppi saa toivoa lapsenlapsia. Mutta asialla ei ole oikeus ahdistella jatkuvasti muita, joita asia ei vain kiinnosta. Se osoittaa mielestäni erittäin huonoa käytöstä, eikä ole mitenkään hienotunteista toisinajattelijoita kohtaan.
".... vaan alat entistä enemmän olla katkera sekä anopillesi että miehesi veljen vaimolle. Toivottavasti osaat myös olla solidaarinen, etkä yritä pahoittaa kenenkään mieltä etkä mene anoppisi ja tuon toisen miniän väliin sekoittamaan pakkaa mitenkään. Älä moiti anoppiasi toiselle miniälle, se ei ole sinun asiasi. Äläkä yritä ylimielisyyksissäsi olla parempi kuin toinen, et sitä missään nimessä ole. Hiukan tuosta kirjoituksestasi kävi ilmi hienoinen iva tuota toista miniää kohtaan."
Siis, mitä. Miksi katkeroituisin siitä, että miniäni tekee toisen niin onnelliseksi?? Koko pointtihan on juuri se, että itseeni ei enään kohdistu mitään paineita? En siis taistele anopin huomiosta, vaan yritän siirtää sen muualle. Ja miksi tästä syystä katkeroituisin?...sehän olisi...täysin typerää!
Eikä minulla ole mitään tarvetta mustamaalata anoppiani. Jos kerran hänen oma perheensä voi hyväksyä hänet vikoineen, kai minunkin on siihen pystyttävä, olenhan myös osa tätä perhettä. Anoppi saa puolestani arvostella ja moittia toista miniää, itseni ei tarvitse samaan leikkiin lähteä. Ei kuulu omiin tapoihini, niin kuin ei toisten käännyttäminen omiin elämäntapoihinikaan.
Ja myönnän tunnen sääliä kotirätti-kanssaminiää kohtaan, en niinkään ivaa. Toisaalta hänen kanssaan on helppo olla: hänellä ei ole omia ajatuksia häiritsemässä toisen ajatuksien vastaanottoa. Sekin on hieno taito siinä missä boston-kakun leipominenkin.
Että ei kuulu omiin tapoihisi?
Heheheheheeeee....
kirjoittaa ei siinä mitään ... mutta liika on aina liikaa.
* Hekotus täältäkin sun kootuille selityksille *
On ihan eri asia purkaa anonyymisti mieltään täällä, kun sättiä muulle perheelle sitä joka sattuu olemaan pois paikalta. Siihen mustamaalaamiseen en itse ainakaan pysty.