Olen viidennellä viikolla raskaana.
Kun saimme poikaystäväni kanssa tietää tästä, ajattelimme heti tehdä abortin, koska emme ole valmiita tähän. Seuraavana päivänä muutin mieleni ja sanoin, että haluaisin sittenkin pitää tämän...
sitten taas mielipiteet muuttuivat, vanhemmuus houkutti ja toisaalta pelotti...
Kerroimme vanhemmille & ystäville "ilouutiset", ja he riemastuivat kovasti...
Nyt itken yksin kotona "kohtaloani"... en tahdo tätä lasta, en ole koskaan suunnitellut/toivonut tätä... olen henkisesti liian nuori (oikeasti olen 25) ja pelkään niin v*tusti!!!!
Onko elämäni valumassa viemäriin??? Pelottaa niin paljon tämä asia (raskaus, synnytys, äitiys, parisuhteen sinetöiminen)..... joudunko vain nöyrtymään ja "ottamaan vastuun"? Kaikki muut haluavat tätä lasta enemmän kuin minä itse :(...
Kun saimme poikaystäväni kanssa tietää tästä, ajattelimme heti tehdä abortin, koska emme ole valmiita tähän. Seuraavana päivänä muutin mieleni ja sanoin, että haluaisin sittenkin pitää tämän...
sitten taas mielipiteet muuttuivat, vanhemmuus houkutti ja toisaalta pelotti...
Kerroimme vanhemmille & ystäville "ilouutiset", ja he riemastuivat kovasti...
Nyt itken yksin kotona "kohtaloani"... en tahdo tätä lasta, en ole koskaan suunnitellut/toivonut tätä... olen henkisesti liian nuori (oikeasti olen 25) ja pelkään niin v*tusti!!!!
Onko elämäni valumassa viemäriin??? Pelottaa niin paljon tämä asia (raskaus, synnytys, äitiys, parisuhteen sinetöiminen)..... joudunko vain nöyrtymään ja "ottamaan vastuun"? Kaikki muut haluavat tätä lasta enemmän kuin minä itse :(...
Vastaukset 26
Vanhimmat
meette naimisiin, otatte mukelolle vakuutukset ja perustatte perheen. Ja opettelette ottamaan vastuuta elämästänne.
Mä olin 25 ja vaimo 23 kun eka syntyi. Nuorena kun perheen vääntää niin jaksaa ja synnyttäjälle terveysriskit vähäisiä alle 40 vee.
..naimisiin? Paskat tarvitse, olen elänyt mieheni kanssa avoliitossa 14 vuotta, meillä on lapsia joita ei ole kastettu ja silti he ovat aivan normaaleja lapsia ja onnellisia, ihan kuten me vanhemmatkin olemme!!
Jos ero on parisuhteeseen tulossa, niin se tulee on sitten naimisissa tai ei ja samalla lailla ne lapset kohdusta ulos tulee vaikka pappi ei aamenta naimiselle olisikaan antanut!!!
20-vuotiaana tulin odottamatta raskaaksi, tein abortin. Koskaan en ole katunut, varmaan en olisi katunut myöskään sitä, että olisin lapsen saanut. Tilannetta vaikeutti se, että siskoni tuli samaan aikaan myös vahingossa raskaaksi. Pohdimme asioita yhdessä. Hän synnytti tyttönsä, joka tällä hetkellä on oman tyttäreni kummi.
Tytön lisäksi hänellä on myös poika, saman miehen (nyt ent. puoliso) kanssa.
Itselläni on kaksi ihanaa lasta, jotka hankimme mieheni kanssa vakain tuumin, ihan aikuisina. Ja hienoja lapsia ovatkin - ihan niin kuin siskonikin lapset!
Summa summarum: Tiedä mitä teet, niin et kadu!
Miehiä tulee ja menee, kaikki eivät lapsistaan piittaa, mutta äitiys on ikuinen! ;-)
Viimeistään ennemmin tai myöhemmin. Ajattelee, miltä hän nyt näyttäisi...
Lasta ei kadu juuri koskaan. Toki heitä vaivansa on, mutta on sen arvoinen. Siksi monilla on monta lasta.
En ymmärrä miten elämä valuu viemäriin, kun tekee lapsen?
Miten vanhemmat ym. riemastuivat, siis hyvässä vai pahassa mielessä?
Mitä sitten haluaisit elämälläsi tehdä?
Miten ette ole valmiita?
Ja sitten kun suunnittelet ja toivot niitä lapsia, niin niitä ei välttämättä tule, joten opetus on se, että ne lapset on lahjoja. Eli voit miettiä, että ne lapset kannattaisi jättää tekemättä sitten kokonaan, koittaa päästä strerilisaatioon, lapsilla ja lasten aluilla ei tule leikkiä, joten ei voi ajatella, että nyt ei sovi, mutta parin vuoden päästä sopii.
Niin kuin tossa jo joku laittoi, että kasva jo tohon ikään mennessä aikuiseksi, tai jotain...
Kiitos "kannustuksesta".... Kyse ei ole aikuiseksi kasvamisesta. En vain HALUA tätä lasta. Vai pitääkö kaikkien haluta? Enkö muuten olisi aikuinen oma itseni?
Tarkoitin, että vanhemmat pitivät uutisesta, samoin kuin ystävätkin joille olen kertonut. En ole itse tottunut ajatukseen enkä tiedä totunkokaan...
Halusin elää elämäni eri tavalla, vakiintua ensin, saada työpaikan, mennä naimisiin, ja sitten ehkä lapsia.
Ei käänteisessä järjestyksessä.
Jos kerta haluat elämäsi eritavalla, niin miksi sitten EKAKSI olit jalat levällään? en kässää.
Kirjoitit itse että olet henkisesti liian nuori, ja että on onko pakko ottaa vastuu. Siihen perustui toi lauseeni.
Ei kaikki halua lapsia, mutta ehkäisyn pitäisi olla silloin aika varma!!!
Elämä ei mene niin kuin saduissa ja omien suunnitelmien mukaan, voit luottaa siihen tulevaisuudessakin, teet tämän asian kanssa mitenpäin tahansa.
Ja jos et halua tätä lasta, niin mene aborttiin ja sterilisaatioon, onko sitten pikkusen väärin, että joskus voisit haluta jonkun toisen lapsen, mutta et tätä just nyt??? Kun suunnitelmat menee sekaisin..
ettei tarvi katua oli sitten kyse abortista tai lapsen pitämisestä. :(
Harmi että puhuit kaikille ennen kuin olit valmis tekemään oman päätöksen nyt on vaikeampi päättää asia sillain kuin sinulle on paras.
lapsia ei tarvi tehdä eikä pidä velvollisuudesta elämme 2000-lukua..vaan halusta saada lapsi.
oli alkuviikot kyseessä joten alkiovaihe menossa vain mutta juttelin vain mieheni kanssa joten koko suku ei ollut soppaan lusikkaa laittamassa ja eivät tiedä edelleenkään ja parempi niin..kaikki ei ota keskeytysasiaa samalla tavalla.
Olen sinua huomattavasti vanhempi nainen.. ja yllätysraskaana! Tieto tulevasta lapsesta oli todellinen paukku, ja aiheutti melkoista hämmennystä. Ratkaisua jouduin puntaroimaan monelta kantilta, luonnollisesti myös lapsen isän kanssa, mutta lopulta ratkaisu oli henkilökohtainen. Päätin, että vaikka lasten piti jo olla tehty, on minusta äidiksi vielä yhdelle lapselle.
Minun päätöstäni helpotti se, että sain neuvolasta hyvän neuvon kuunnella itseäni. Päättäisinpä mitä tahansa, niin ratkaisun tulisi tuntua oikealta, etten jäisi sitä loppuelämäkseni miettimään. Minähän se käytännössä otan enimmän vastuun, ja sitoudun pitkäaikaiseen projektiin lapsen kanssa, vaikka isä olisikin mukana.
Ota yhteyttä äitiysneuvolaan ja kerro haluavasi jutella tilanteesta, mieti rauhassa ratkaisua sillä sinulla on vielä aikaa päättää. Elämä ei todellakaan ole ohi lasten synnyttyä ja toisaalta nykyaikanakaan et voi tietää pysyykö työpaikka, tai onko opinnoista yleensä työnsaannissa hyötyä. Sitäkään et voi tietää kestääkö parisuhde, tai onko lastensaanti enää myöhemmin mahdollista.. Tiedän useammankin yli kolmekymppisen pariskunnan, jotka siirsivät lastensaantia myöhempään ja kärsivät nyt lapsettomuudesta. Elämää ei voi suunnitella liian tarkkaan.
Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. Et kertonut minkä ikäisiä olette. Jos olette täysi-ikäisiä, niin menkää naimisiin.
monet, jolleivat kaikki odottavat äidit muutavat mieltään haluamisistaan moneen kertaan alkuraskauden aikana. Siis silloinkin, kun lapsi on oikeasti suunniteltu ja haluttu. Se kuuluu asiaan ja on osaltaan sitä aikuiseksi kasvamista. Vastuu pelottaa ja kaikki lapsen mukanaan tuoma. Minulla on neljä suunniteltua lasta ja kaikkien kohdalla olen plussauksen jälkeen kauhistellut ja itkenytkin tilannetta vuoroin iloisuuden ja onnellisuuden kanssa. Hormonit tasoittuu ja ajatukseen tottuu, joten tilanne helpottuu siltä osin ja viimeistään parin vuoden kuluttua katselet lastasi ja ajattelet kauhulla mistä olisitkaan jäänyt paitsi, jos olisit hänet abortoinut.
Olet vasta viidennellä viikolla ja todennäköisesti muutat mieltäsi seuraavien parin viikon aikana vielä useammankin kerran. Kuten jo olet ehtinyt muuttaa pari kertaa. Mitä mieltä olet asiasta tänään?
Kiitos sinulle, että annoit vauvallesi mahdollisuuden syntyä.
Eivät ne tunteet heti aina tule. Itselläni on useita lapsia ja vaikka olenkin heidät kaikki
halunnut, joskus laitoksella vauvan ensimmäistä kertaa syliin tullessa on ollut sellainen olo, että mikäs se tämä on tämä ihan vieraalta tuntuva
nyytti. Toisia kohtaan on taas tuntenut heti hyvin vahvaa rakkautta. Paljon se on kiinni omasta väsymyksestä ja muusta. Sam oin raskausaikana saattavat tunteet vaihdella laidasta laitaan, melkoinen hormonimyrskyhän raskaus on. Mutta kun siinä päivästä päivään yhdessä elätte, kiinnytte toisiinne, siitä se elämä liikkeelle lähtee. Tahtomistahan se monesti
on.
Joskus Jumala totesi hyväntuulisesti: "Siellä niitä Helsingin Sanomien Syntyneitä- palstalla on paljon niitä vahinkoja!"
Voimia sinulle! Kyllä niitä iloisiakin päiviä vielä tulee!
Kiitos ymmärryksestä. Tämä on vaikeaa. Tänään on onneksi -ja yllätyksekseni- ehkä jo hieman helpompaa kuin eilen.
Mä yritän OIKEASTI pitää ajatuksesta että meistä tulee vanhempia. Haluaisin niin nauttia raskausajasta ja yhdessäolosta tulevan isän kanssa.
Kyllä mä vähän kaduin sitä että menin jo huutelemaan raskaudesta vanhemmilleni, kun en ihan hypi onnesta. Ehkä ajatukset selkenee... elämä on vain kovin yllätyksiä täynn... :S
Omaisillehan kerrotaan yleensä vasta 15 viikon jälkeen, kun keskenmenovaara on ohi. Jotkut kertovat vasta, kun raskaus on puolivälissä ja alkaa näkyä päällepäin.
moi. itellä mulla 2 kk ikäinen tyttö vauva. Kun olin raskaana mietin joka päivä kuinka en halua tätä lasta. Itse olen vasta 18. Muille en kertonut mitään ajatuksistani. Vällillä mietin,että haluan sitttenkin mutta vahvempi tunne oli siinä,että en halua. Kun oli enää 2 kuukautta laskettuun aikaan mieli jotenki muuttu. Ja nyt kun vauva nukkuu tässä vieressä en antais sitä millää pois...:) rakastan lastani,vaikka välillä mietin missä olisin ilman häntä.
voit tietysti tehdä abortin ja sanoa muille,,että sait keskenmenon
ensimäisenä. Onhan se shokki saada tietää odottavansa, ja varmasti tunteet heittelevät. Toisena päivänä on onnellinen, toisena kaduttaa ja pelottaa ja surettaa. Sulla on vielä aikaa miettiä. Niinhän se vaan on, että abortti on lopullinen. Sitä ei saa tekemättömäksi. Ja se kun alkaa surettaa ja kaduttaa vuodesta toiseen, niin eipä ole hääviä. Mikäli yhtään tunnet välillä onnentunteita sisälläsi kasvavasta pienestä, niin pidä lapsesi. Tunteet todellakin heittelee, ja usein pelottaa. Ainahan on mahdollista antaa lapsi adoptioon jos sitten pikkuisen synnyttyä kovasti kadut. Eikä se aina se rakkaus lapseen synny syntymässäkän.. itse itkin ensimmäiset yöt lapsen synnyttyä osastolla, pelkäsin lasta, pelkäsin kaikkea, kadutti. Mutta se meni onneksi ohi, ja viikkojen kuluessa aloin rakastamaan lastani. Sen jälkeen en ole katunut lapsiani hetkeäkään. Kyllähän ne tietenkin rajoittaa elämää, ja antaa uudet säännöt, mutta jos vanhampasi kerran ovat iloisia uutisesta, niin varmasti he myös auttavat sinua lapsen kanssa. Eikä sille opiskelulle tarvitse heittää hyvästejä lapsen takia, kunhan pikkaisen lapselle ikää tulee, niin päivähoitoon ja opiskelemaan jos siltä tuntuu. Ei se lapsen saaminen maailmanloppu ole, kyllä sen kanssa oppii elämään. Ja todellakin se suru ja pelko on aivan normaalia! Ei muuta kuin onnea sinulle ja voimia myös ;)
Enkä kadu pätkääkään päätöstä pitää lapsi! vaikka jäin lopen yksin, olen maailman ihanimman 2vuotiaan tytön äiti!
eli oon 27v ja mulla on neljä mukulaa.(8v.6,5,1,7 ja 3kk).raskauden alussa voi tunteet heitellä laidasta laitaan.välillä haluaa lapsen kun taas toisella hetkellä tuntuu ettei ole valmis koko asiaan.koska olen abortin vastustaja(paisi jos on joutunut em raiskauksen ym uhriksi)neuvoisin pitämään lapsen.kun on odottanut 9kk lasta siinä pikkuhiljaa kasvaa tähän äitiyteen.
ja lapset (-01,-03,-04,-07). Ensimmäiset kolme oli "vahinkoja" mutta mieheni kanssa olimme sitä mieltä, että ilmeisesti pienet haluaa tänne, niin antaa tulla vaan. Vasta neljäs oli suunniteltu.
Ainuttakaan en kadu, vaikka erosimme lasten isän kanssa.
Oli raskaus vahinko, omaa "tyhmyyttä" (ehkäisyasiat ei kunnossa esimerkiksi) tai sunniteltu niin sen voin sanoa, että lopputulos on aina onnellinen (ainakin meillä). Mitään en tekisi toisin!
Ensimmäisen kohdalla tottakai saattaa hirvittää se elämänmuutos jne. mutta joskus ne lapset silti yleensä tulee tehtyä, itse koen että mielummin ennemmin kun myöhemmin ;)
Tsemppiä, kyllä se siitä!
Ensimmäisen pitkäaikaisen seurustelusuhteeni 3.vuotena avovaimoni tuli raskaaksi. Asiaa pitkään pohdittuamme ja tulevaisuutta kuvitellessamme tulimme päätökseen, että rehellisesti oikea ratkaisu on abortti.
Olen sydämestäni kiitollinen, että osasimme silloin katsoa enemmän tulevaisuuteen, kuin ajatella ainoastaan ihanaa vauvaa ja vanhemmuutta. Se suhde päättyi eroon päivää ennen kuin täytin 20 vuotta.
Nyt uudessa ja jo vakiintuneessa parisuhteessa olemme saaneet kolme lasta, enkä haluaisi edes ajatella, että edellisen kanssa olisi vielä neljäskin lapsi. Sellainen voisi sotkea meidän nykyistä perhe-elämää oleellisesti. Enhän voi tietää, mutta näin on hyvä.
Tältä kannalta suosittelen myös asiaa ajattelemaan.
Onnea päätöksen teossa ja elämässä yleensäkin.
pj
Miksi ihmeessö et sitten käyttänyt ehkäisyä, jos et halua lasta, oletko ihan idiootti, sulla on kaksi vaihtoehtoa joko elät raskauden kanssa tai sitten abortti, viikolla 25 saa tehä vielä abortin. Muista seuraavalla kerralla kondomi , tollaset idiootit laitta ketuttaa ihan suoraan.
Tv Raskaana oleva mamma
se että viikolla 25 saa tehdä abortin,pitää olla TODELLA hyvät perusteet!!!!!!!!!!!!!
raja menee 12 viikossa nykyään!!
Se ei auta että viikolla 25 menet itkemään,että en halua tätä.. ohjaavat sut vaan toiseen paikkaan.
Mutta totta,olisi sitä ehkäisyä kannattanut miettiä.
Mutta elämä ei missään nimessä valu hukkaan,vaikka pitäisitte lapsen,päin vastoin!
Itse olen 23,ja on lapsi,ja mistään hinnasta en vaihtaisi tilannettani toiseen.
Nautin näistä hetkistä,vaikka välillä kiirusta onkin.
Todennäköisyytesi keskenmenoon ovat hyvät. Se voi olla vain tuulimuna, tai mennä kesken ennen rv 12.