Ihmettelen ihmisten, niin tällä palstalla olevien, kuin monien läheisteni ehdottomuutta ja mustavalkoisuutta siinä asiassa, että jos puoliso pettää, niin silloin KUULUU erota ja sillä sipuli. Jos ei eroa, niin petetyllä ei ole itsekunnioitusta/ylpeyttä jne...tavallaan ihmetellään enemmän sen petetyn ajatusmaailmaa ja käyttäytymistä, kuin sen pettäjän.
Mieheni on käynyt vieraissa, mutta se asia ei minua hirveästi haittaa. Mitä järkeä on erota jos menee hyvin, suhde on intohimoinen, paljon rakkautta, ystävyyttä, huumoria, toisen huomioimista ja kaikki hyvin. On hyvä olla toisen lähellä. En osaa olla mustasukkainen ja katkera siitä, että mieheni on erehtynyt heilumaan alapäänsä kanssa vieraassa paikassa. Kyllähän se vähän kirpaisi, kun asia tuli esille, mutta huomasin, että pettäminen, eli toisen ihmisen kanssa sekstailu ei minulle ole mikään elämän ja kuoleman kysymys. Pystyn erittäin hyvin elämään sen asian kanssa. Eri asia on, jos pettäminen menee alapään sijasta yläpäähän niin, että rakastuu toiseen, ajattelee toista jatkuvasti niin, ettei oma puoliso tunnu enää yhtään miltään. Tällöin on vakavan keskustelun paikka, enkä haluaisi missään nimessä, että toinen väkisin, vasten tahtoaan pysyisi kanssani.
Itse en näe mielipiteessäni mitään itsekunnioituksen puutetta. Pikemmikin päin vastoin, mielestäni omaan hyvän itsetunnon; elän ja annan toisen elää, väkisin en ole suhteessa, enkä väkisin pakota ketään olemaan kanssani. En salli sitä, että joutuisin huonosti kohdelluksi, pidän puoliani ja olen itsenäinen ihminen ja tiedän, että pärjään hyvin yksinkin. Mikä kaikkein hienointa, pystyn aidosti rakastamaan sekä itseäni, että toista ihmistä virheistään huolimatta. Kyky pyyteettömään ja epäitsekkääseen rakkauteen toista ihmistä kohtaan on mielestäni henkistä vahvuutta parhaimmillaan.
Jos meillä ei menisi hyvin; olisi henkistä/fyysistä väkivaltaa, pelkoa, pahoinvointia, surua, ei rakkautta/seksiä/toisen ihmisen arvostusta, halveksuntaa ja voisin henkisesti ja fyysisesti pahoin suhteessa eikä minulla olisi hyvä olla, niin tällaisessa tapauksessa tottakai olisi kellä tahansa suositeltavaa erota jo ihan oman terveytensä ja hyvinvointinsa vuoksi. Mutta ONNELLISTEN IHMISTEN EI TODELLAKAAN TULE EROTA VAIN SEN YLEISEN PERIAATTEEN VUOKSI, ETTÄ PETTÄMINEN OLISI MAAILMAN KAMALIN ASIA. (Kun eihän se edes ole...maailmassa on paljon paljon vakavampiakin asioita). Jos minä nyt eroaisin (kuten monet tuttavat ovat neuvoneet), niin se olisi järjetön kulissiero!
En ymmärrä tietynlaista ehdottomuutta, yleistämistä ja mustavalkoista ajattelutapaa. Eroaminen pelkästään pettämisen takia tuntuu ylipäätään omituiselta, varsinkin jos ero on aivan ehdoton, periaatteen vuoksi tapahtuva, eikä asiasta edes keskustella ja anneta toiselle uutta mahdollisuutta. Onkohan sellaisessa suhteessa rakkautta sen syvällisemmin ollutkaan koskaan?
Itse olen oppinut sen, että jokainen on seksuaalinen ihminen. Jokainen (tai ainakin hyvin suuri määrä ihmisistä) pettää elämänsä aikana tavalla tai toisella, eli tekemällä asioita joita ei puolisolleen kovin helposti kerro, kuten: ihastumalla vähän, fantasioimalla joskus jostain toisesta, flirttailemalla jollekin...jotkut menevät sitten jo pidemmälle, eli toteuttavat eläimelliset viettinsä sextaamalla. Sinänsä en hyväksy seksin harrastamista toisen ihmisen kanssa. Ihmisen täytyy oppia hallitsemaan eläimellisiä viettejään ja ajatella enemmän ylä- kuin alapäällä. Mutta, ihmiset tekevät virheitä, jotkut enemmän, jotkut vähemmän, jotkut useammin, jotkut harvemmin. Joka tapauksessa, mielestäni on olemassa paljon paljon vakavampiakin virheitä joita ihmiset voivat elämänsä aikana tehdä, kuin se, että harrastaa seksiä jonkun toisen kuin puolisonsa kanssa.
Mieheni on käynyt vieraissa, mutta se asia ei minua hirveästi haittaa. Mitä järkeä on erota jos menee hyvin, suhde on intohimoinen, paljon rakkautta, ystävyyttä, huumoria, toisen huomioimista ja kaikki hyvin. On hyvä olla toisen lähellä. En osaa olla mustasukkainen ja katkera siitä, että mieheni on erehtynyt heilumaan alapäänsä kanssa vieraassa paikassa. Kyllähän se vähän kirpaisi, kun asia tuli esille, mutta huomasin, että pettäminen, eli toisen ihmisen kanssa sekstailu ei minulle ole mikään elämän ja kuoleman kysymys. Pystyn erittäin hyvin elämään sen asian kanssa. Eri asia on, jos pettäminen menee alapään sijasta yläpäähän niin, että rakastuu toiseen, ajattelee toista jatkuvasti niin, ettei oma puoliso tunnu enää yhtään miltään. Tällöin on vakavan keskustelun paikka, enkä haluaisi missään nimessä, että toinen väkisin, vasten tahtoaan pysyisi kanssani.
Itse en näe mielipiteessäni mitään itsekunnioituksen puutetta. Pikemmikin päin vastoin, mielestäni omaan hyvän itsetunnon; elän ja annan toisen elää, väkisin en ole suhteessa, enkä väkisin pakota ketään olemaan kanssani. En salli sitä, että joutuisin huonosti kohdelluksi, pidän puoliani ja olen itsenäinen ihminen ja tiedän, että pärjään hyvin yksinkin. Mikä kaikkein hienointa, pystyn aidosti rakastamaan sekä itseäni, että toista ihmistä virheistään huolimatta. Kyky pyyteettömään ja epäitsekkääseen rakkauteen toista ihmistä kohtaan on mielestäni henkistä vahvuutta parhaimmillaan.
Jos meillä ei menisi hyvin; olisi henkistä/fyysistä väkivaltaa, pelkoa, pahoinvointia, surua, ei rakkautta/seksiä/toisen ihmisen arvostusta, halveksuntaa ja voisin henkisesti ja fyysisesti pahoin suhteessa eikä minulla olisi hyvä olla, niin tällaisessa tapauksessa tottakai olisi kellä tahansa suositeltavaa erota jo ihan oman terveytensä ja hyvinvointinsa vuoksi. Mutta ONNELLISTEN IHMISTEN EI TODELLAKAAN TULE EROTA VAIN SEN YLEISEN PERIAATTEEN VUOKSI, ETTÄ PETTÄMINEN OLISI MAAILMAN KAMALIN ASIA. (Kun eihän se edes ole...maailmassa on paljon paljon vakavampiakin asioita). Jos minä nyt eroaisin (kuten monet tuttavat ovat neuvoneet), niin se olisi järjetön kulissiero!
En ymmärrä tietynlaista ehdottomuutta, yleistämistä ja mustavalkoista ajattelutapaa. Eroaminen pelkästään pettämisen takia tuntuu ylipäätään omituiselta, varsinkin jos ero on aivan ehdoton, periaatteen vuoksi tapahtuva, eikä asiasta edes keskustella ja anneta toiselle uutta mahdollisuutta. Onkohan sellaisessa suhteessa rakkautta sen syvällisemmin ollutkaan koskaan?
Itse olen oppinut sen, että jokainen on seksuaalinen ihminen. Jokainen (tai ainakin hyvin suuri määrä ihmisistä) pettää elämänsä aikana tavalla tai toisella, eli tekemällä asioita joita ei puolisolleen kovin helposti kerro, kuten: ihastumalla vähän, fantasioimalla joskus jostain toisesta, flirttailemalla jollekin...jotkut menevät sitten jo pidemmälle, eli toteuttavat eläimelliset viettinsä sextaamalla. Sinänsä en hyväksy seksin harrastamista toisen ihmisen kanssa. Ihmisen täytyy oppia hallitsemaan eläimellisiä viettejään ja ajatella enemmän ylä- kuin alapäällä. Mutta, ihmiset tekevät virheitä, jotkut enemmän, jotkut vähemmän, jotkut useammin, jotkut harvemmin. Joka tapauksessa, mielestäni on olemassa paljon paljon vakavampiakin virheitä joita ihmiset voivat elämänsä aikana tehdä, kuin se, että harrastaa seksiä jonkun toisen kuin puolisonsa kanssa.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Jos teillä on kaikki hyvin, niin miksi otat paineita ulkopuolisten saati tuntemattomien palstakirjoittajien mielipiteistä? Te olette siitä harvinaisessa asemassa, että teitä pettäminen ei haittaa. Te tiedätte ja olette yhdessä muodostaneet parisuhteenne käytösnormit. Jokainen parisuhde on omansa kaltainen, erilaisine historioineen, arvoineen ja suhtautumisineen. Useassa pettämisessäkin voi taustalla olla täysin erilaisia vaikuttimia. Sen sijaan palstoilla yleensä kirjoittajat tykkäävät (ihan palstatilan säästämiseksikin) yksinkertaistaa ja yleistää, joskus jopa ihan törkeästi.
Sinuna en nyt välittäisi muiden mielipiteistä pätkän vertaa jos teillä pettäminen ei ole edes ollut ongelmana. Ja vieläpä JOS pettäminen hyväksytään ja eletään ns. avoimessa suhteessa, niin sehän ei ole pettämistä vaan seksin harrastamista, jonka kumpikin parisuhteen osapuoli kokee hyväksyttäväksi. Jossain sitä ei taas koeta hyväksyttäväksi ja pettäminen koetaan kunnioittamisen, uskollisuuden ja arvostamisen puutteena, joka vaikuttaa myös parisuhteeseen. Silloin lähtökohdat ovat taas täysin erilaiset kuin teillä.
Olen itsekin samaa mieltä, maailmassa on paljon pahempia asioita kuin vieraissa käynti. Jos petetty puoliso pystyy asian kanssa elämään, mitä se kellekään muulle kuuluu. Sitten jos tunnepuoli astuu kuvioon mukaan, niin on harkinnan paikka.
että kun puhutaan pettämisestä ja pettämisestä, toinen puhuu ihan eri asiasta kuin toinen.
Pettämistähän on niin kovin monenlaista,
hetken huumassa tai kännipäissään tehty syrjähyppy, joka pettäjänkin mielestä on suuri erehdys. Ei tunteita, hetkellinen vapauden fiilis ja tuskin aamulla edes nimeä muistetaan saatikka sitten että olisi jotain muuta. Luultavasti näihin liittyy se paljon puhuttu näyttämisen tarve, että vanha charmi puree vieläkin ja taas on itsetunto kohdallaan.
Sitten hetkellinen ihastuminen johonkin henkilöön, jonkunlainen suhteenpoikanen jossa myöskin tietenkin se seksuaalinen aspekti mukana. Suhde loppuu joko omia aikojaan tai sitten käy käry jolloin pettäjä huomaakin ettei se ruoho sen vihreämpää siellä aidan takana ollutkaan. Olipahan vain oikeastaan rakastumista siihen tunteeseen, ei niinkään ihmiseen, ihan vaan jännitystä muuten niin arkiseen elämään.
Monta vuotta kestävät kakkossuhteet, joissa sitten on jo paljon muutakin kuin se vieras peti joka kiehtoo. On tunteita mukana mutta ei osata lopettaa kumpaakaan suhdetta ja tehdä sitä ratkaisua puoleen tai toiseen. Oikeastaan pettäjä on tyytyväinen kun joku muu tekee sen ratkaisun kumpaan suuntaan tahansa.
Sitten on nämä suhteet kun vielä edellisen suhteen aikana tavataan se toinen, ihastutaan, rakastutaan, mutta ei uskalleta hypätä "junan kyydistä" vaan vielä hiukan aikaa varmistutaan niistä omista tunteista ja sen toisen tunteista, ennenkuin se lopullinen ratkaisu on edessä.
Kaksi ensimmäistä ovat sellaisia uskottomuuden muotoja jotka voivat tapahtua mielestäni kelle tahansa, avioliitto saattaa olla todellakin hyvä ja puolisot voivat kokea nuo kaikki kuvailemasi tunteet toisiaan kohtaan. Mielestäni tällöin ei ole mitään järkeä muiden painostuksesta tai tavan vuoksi lähteä eroamaan, puhumalla asiat selviksi ja antamalla anteeksi toisen inhimillinen erehdys, avioliitto kenties jopa lujittuu tästä.
Kolmas esimerkki onkin sitten kinkkisempi, tuossa tapauksessa pettäjä ei oikeastaan arvosta sen paremmin omaa puolisoaan kuin sitä toista suhdettaankaan. Petaa vaan itselleen hyvät oltavat muiden tunteista välittämättä. Tällaisen uskottomuuden paljastuessa, lähtisin kyllä myös miettimään sitä eroamista sillä ei voi olla kenenkään itsekunnioitukselle hyväksi olla toisen vararengas, olla vain varteenotettavista vaihtoehdoista se toinen.
Tämä neljäs sitten onkin selvää pässinlihaa ja varmastikin sitten se yksiselitteisin eikä vaihtoehtoja juuri ole.
vaikeasta aiheesta. Jaan täydellisesti ajatuksesi tässä.
Meille tapahtui juuri tuo kakkosvaihtoehto. Hetkeäkään kumpikaan ei ajatellut vakisuhteen lopettamista. Oltiinpa yhtä kokemusta "rikkaampia" kumpikin, morkkis oli tietysti ja paljon pahaa mieltä. Mutta lopulta juttu kääntyi lujittamaan suhdettamme. Huomasimme ettei parisuhde ole itsestäänselvyys vaan vaatii huoltoa ja omistautumista. Olipa vaan karu opetus.
Meillä mies halus välttämättä periaatteen vuoksi erota, koska "sillon kuuluu erota jos toinen pettää". Ite oisin ollu halukas selvittämään asioita ja yrittämään vielä, koska niin kauan rakennettu parisuhdetta ja yhteistä elämää. En ois halunnu heittää hukkaan sitä kaikkea.
Mikään parisuhde ei ole täydellinen. Tulee kriisejä ja muita ongelmia. Parisuhdetta pitää hoitaa ja ylläpitää. Ei mikään tule valmiina. Mies ei tätä ymmärtäny vaan meinas et helpompi lähteä kävelemään. Itkeskeli ja sano rakastavansa. Pyöri eksyneenä monta päivää mun ympärillä eikä tienny mitä aikoo. Loppujen lopuksi ilmotti lähtevänsä eikä halunnu kiusata mua enää.
Oon kuitenki ilmeisesti mielessä edelleen ku tulee kaikenlaista viestiä, vaikka on jo uudessa parisuhteessa. Huolehtii miten mä pärjään jne.
Ei kai tuo sekstaaminen maata kaada jos se ei loukkaa ja herätä sellaisia tunteita jotka ikävä kyllä vaikuttavat niin moneen asiaan.
Kyllä useat toivoisivat varmasti olevansa yhtä kylmäpäisiä vaan näin ei ole. Tunneasioita.
Jos loukkaantuu siitä kun puoliso menee niin "lähelle" jotakin toista niin se tunne on todellinen ja mielestäni ainakin naisille hyvin luonnollista. Naisellehan seksi ja rakkaus on enemmän sama asia kuin miehelle.
Erittäin hyvä kannanotto tuo alkuteksti! Jatka, luen mielelläni lisää. Kukapa täällä ennen on paljon uskaltanut tuollaista kirjoittaa? Samaa mieltä olevia sentään on. Oma avioliittomme jatkuu, vaikka itse olen tehnyt sen, mitä ei yleisesti sallita. Ympäristö on pahin vihollinen, ei voi mitään.
Ympäristön reaktio riippuu vähän siitäkin mitä tapahtuu uskottomuuden paljastuttua. Jos pettäjä on uskotellut puolisolleen pettämisen/sivusuhteen loppuneen, mutta tosiasiassa kuitenkin jatkaa touhujaan, niin on siinä ulkopuolinen sivustaseuraajakin vähän ihmeissään.
Olen samaa mieltä, että kelle tahansa saattaa käpä käydä ja jossain syyntakeettomassa tilassa voi lipsahtaa. Sellaiseen on ehkä turha muuten hyvää liittoa kaataa, jos vain saa luottamuksen ja tunnepuolen kuntoon.
Nämä pidemmät sivusuhteet taas, joissa on tunteet mukana, ei usein niin vain lopukaan -ei tietenkään- vaikka niin on saatu petetylle puolisolle uskoteltua. Tosiasiassa sivusuhde saattaa jatkua täysin ennallaan, mutta kotona esitetään uskollisen ja katuvan puolison roolia oscarin arvoisesti. (Ihan toinen kysymys sitten onkin, että mitä järkeä pettäjän ja sivukumppanin on tälläisessä valheessa jatkaa.) Joka tapauksessa, hämmästyttävän helppoa tuntuu olevan petetyn puolison sumuttaminen. Kai se halu uskoa on niin kovin suuri.
Kun katsot valtiomiehiä(Ranska.Saksa.Suomi)on romant
tinen piristys ja vaihtelu aina tervetullut.Tuskin
se on poskisuudelmaan jäänyt.Sanotaan,että flirtti
on elämän suola.Ihmisillä on tapana hurmaantua aina
jostain,vaikka platonisesti mummukööri Jari Sillan-
päästä.Laittaisinko miehelleni silmälaput kuin kilpa
hevoselle,että näkisi vain minut,yksin minut.Elämäs-
sä saa melkoinen salapoliisi olla jos totaalisesti
alistaa toisen kontrolliinsa.Turvallisinta on ihas-
tua Ridgeen eikä naapurin Ristoon.
noinkin suuri ego!
Itselläni ei sellaista ole ja nyt vielä kahden vuodenkin jälkeen ns. pienestä pettämisestä, mietin lähteäkö vai ei.
Entä, kun itsetunto todella romahtaa pettämisen jälkeen. Koen edelleen olevani joka tavalla riittämätön, vaikka mies halusi jatkaa ja on tähän mennessä tehnyt kaiken voitavan korjatakseen tilanteen.
Pettämisen vuoksi en enää kestä pienintäkään osoitusta epälojaaliudesta. Masennun, jos mies katsoo hyvännäköistä takapuolta kaupan kassalla vieressäni tai kertoilee naispuolisesta työkaveristaan. Mietin, onko se ihastunut kollegaansa tai ajatteleeko se sängyssä minun kanssani sitä kassajonon per..ttä.
En osaa itse rakentaa itsetuntoani uudelleen eikä siihen pysty mieskään. Todennäköisesti ero on ainoa vaihtoehto, vaikka tässä suhteessa onkin intohimoa, huumoria, kaveruutta ja toisen huomioimista. Rakkaus kyllä taisi kuolla samantien siihen pettämiseen...
Ja tuo on paskapuhetta, että suhteessa olisi kaikki hyvin, jos tarvitsee toisen kanssa sänkyyn hypätä.
se että mies valehtelee ja toimii selän takana on se miksi en pettämistä hyväksy.
mutta jos mies silti puhuisi asiasta ääneen ja sanoisi että haluaa toista naista niin kyllä loukkaantuisin, jos minä en kelpaisi enää.
Seksi on kuitenkin RAKASTELUA kahden ihmisen välisen rakkauden lihallinen toiminta, joten en kyllä suostuisi olemaan sinä toisena rakkaana naisena miehen elämässä.
ja mieti jos tulisi lapsia miehelle ja sen toisen naisen kanssa.
Olen samaa mieltä kanssasi. Pettämisessä ei ole kyse vain siitä, että harrastaa seksiä toisen henkilön kuin oman puolison kanssa. Kyse on luottamuksen pettämisestä. Sanontakin kuuluu: "Ei se, että valehtelit minulle, vaan se, että en voi enää luottaa sinuun."
Jos ap. on miehensä kanssa tehnyt sopimuksen, että mies saa vapaasti käydä vieraissa, niin tilanne on tietenkin toinen. Eli hänen tapauksessaan avioliitto tarkoittaa muita asioita kuin yhteistä aviovuodetta.
Uskoisin, että avioliitto kuitenkin useimmille tarkoittaa edelleen myös aviouskollisuutta. Siksi en ihan ymmärrä, että ap. pitää "mustavalkoisena" ajatteluna sitä, jos ihmettelee, miten joku voi sietää vuosikausia puolisonsa vieraissa käytejä.
Eikös tämmöinen ihmettely ole perin inhimillistä?
Seksi sinänsä ei ole se pahin tekijä, vaan se, että ihminen, jonka luulet tuntevasi ja johon luotat, toimii selkäsi takana, rikkoo yhteisen sopimuksen eikä enää haluakaan enää vain sinua vaan myös muita, joku ajaa sinun rinnallesi tai pahimmassa tapauksessa ohi. Se saattaa tehdä särön itsetuntoon, mutta ainakin se murentaa turvallisuuden tunnetta. Jos mies (tai nainen) pettämällä ottaa oma-aloitteisesti askeleen jos toisenkin suhteen ulkopuolelle, niin mitä merkitystä sellaisella PARIsuhteella on?
Voidakseen elää onnellista ja harmoonista elämää ihmisen on voitava tuntea, että asiat ovat niin kuin ne näyttävätkin olevan, että mikään ikävä ei koko ajan kaiva maata jalkojen alta. Jos näin ei ole, jollei pysty luottamaan omaan puolisoonsa, jonka monien joukosta on valinnut elämään kanssaan, niin varmasti tulee miettineeksi haluaako kaikista ihmisistä olla juuri sen kanssa, joka satuttaa eniten.
Aika jännä, että pettämisestä huolimatta sanot tuntevasi intohimoa miestäsi kohtaan. Moni nainen ei tähän pysty.
Minä olen ehkä arka jänishousu, mutta en halua ehdoin tahdoin elää parisuhteessa, koska siinä on niin suuri mahdollisuus tulla satutetuksi, liikaa paskaa nieltäväksi. Miesten uskollisuuteen en liiemmin usko. En usko, että itse pystyisin antamaan uskottomuutta anteeksi, tuskin pystyisin enää rakastamaan saati olemaan intohimoinen. Suhde hyvin suurella todennäköisyydellä menettäisi merkityksensä.
Toki jos on yhteisiä lapsia, tilanne on toinen, silloin kannattaa yrittää. Minulla kuitenkin on sellainen elämänvaihe, että lapset on tehty. Enää en tarvitse miestä mihinkään, mutta toki toivotan tervetulleeksi hyvän miehen, jos sellainen tulee vastaan. Mahdollisen suhteen tulee kuitenkin tuoda elämääni jotain joka tekee sen vielä paremmaksi kuin se nyt on, ei missään nimessä pahemmaksi. Toisin sanoen uskottomuus olisi poissuljettu, muuten tulisi ukolle lähtö.
Vielä sellanen tuli mieleeni, että ehkä tietyntyyppiset järki-ihmiset kestävät näitä pettämisjuttuja paremmin. Meille tunneihmisille ihmissuhdeselkkaukset ottavat kovemmalle. Nostan kyllä hattua teille sitkeille sisseille, jotka pystytte työntämään tunteet taka-alalle järjen tieltä.
ei ole mitään hyvää.Ne ovat normaali osa ihmisen mieltä.Eri ihmiset toimivat erilaisilla tunnetasoilla kuten alottajan poikkeavasta näkemyksestä voi havaita.Ilman tunteita ihmistä ei erota eläimestä.Tuskinpa kovin moni haluaa tunteettoman ja empaattisuuteen kykenemättömän ihmisen elämänkumppanikseen?
Parisuhde perustuu luottamukseen.Seksisuhde voi olla ystävyyttä ja seksiä ilman sitoutummista.
Naisen seksuaalisuuteen liittyy yleensä tunteita kun mies useammin toimii täysin halujensa pohjalta.Siksi minusta naisen pettäminen on suurempi paha.
Pidän itseäni järki-ihmisenä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö tuntisi. Järki ja tunteet kulkevat käsi kädessä.
Se, että olen järki-ihminen näkyi yhdessä ihmissuhteessa siten, että sovimme mieheni kanssa, että toisella voi olla ulkopuolisia juttuja, kunhan kertoo asiasta. Siis yhden illan suhteita. Tämän sovimme siksi, että olimme paljon erossa toisistamme, koska töiden vuoksi asuimme ulkomailla useita kuukausia vuodessa.
Tämä ei kuitenkaan toiminut loppujen lopuksi. Mies ei ihan kaikkea kertonut, ja ikäviä asioita tapahtui. Erosimme myöhemmin, ja ihan sovussa. En kanna hänelle kaunaa, mutta yksi asia on varma: En voisi enää elää hänen kanssaan parisuhteessa, koska en enää LUOTA häneen.
Eli luottamuksen menettäminen on tällaisessa tilanteessa, mitä ap:kin omalla kohdallaan kuvaa, suuri. En voi siksi ihan vilpittömästi uskoa, että ap. on tyytyväinen omassa tilanteessaan. Hänelläkin on tunteet, ja jos mies on kovin "menevää" sorttia, niin ylilyöntejä tulee varmasti.
tavallaan ei...
Ex oli (olevinaan?) järki-ihminen; ja sellaiset vähän pelkäävätkin tunneihmisiä: siitä huolimatta että järki sanoo pelkäämisen olevan typerää :). Myös pettäminen on järjenvastaista sekä myös vaivalloista; miksi lähteä muualta hakemaan sitä mitä saa kotonakin? Sehän vie myös aikaa kaikelta järkevältä ajankäytöltä - kuten työltä. Tai tv:n katselusta.
Tuohon järkeen ja tunteisiin lisäisin tahdon. Ihminen voi tuntea enemmän tai vähemmän, eritellä tunteitaan´, miettiä mistä ne johtuu. Järjellä voi yrittää päätellä mitä tapahtuu, jos toimii eri tunteidensa mukaan - ja millaisia tunteita siitä seuraa. Mutta tahto melko usein on lopulta se, joka ratkaisee. Tai sitten toisen tahto. Jos kumppani tekee toistamiseen juuri päinvastoin kuin olen toivonut, niin tahdonko elää hänen kanssaan? Vaikka tunteita olisi? Vaikka suhteessamme olisi järkeäkin? Ja jos hän niin tekee, tahtooko hän enää olla suhteessa minuun, oikeasti?
Tunnetta ja järkeä ei todellakaan erottaa toisistaan:
Jos sovitaan, että kumpikin saa pettää, niin se on järjellinen sopimus, mutta jos jompikumpi pettää tuon sopimuksen, niin:
a) se TUNTUU, ja
b) on JÄRJETÖNTÄ jatkaa ihmisen kanssa, joka ei ole luottamuksen arvoinen.
En usko, että ap. on vilpitön. Näitä esimerkkejä on ollut iät ajat: esim. presidenttimme Kekkonen. Omalla tavallaan hänellä varmasti oli hyvä avioliitto: Fiksu, ymmärtävä vaimo kesti kaiken.
MUTTA, millaista kärsimystä oli olla pettävän miehen puolisona? Ja vielä julkisesti? Sitä voimme vain arvailla ...
näin. Tunteet, järki ja tahto - ne kulkee aina kimpassa. Jos jonkun niistä jättää huomiotta, menee mönkään.
Sanoisin, että naistenmiehen puolisona voi olla ilman suurempaa kärsimystäkin. Silloin on kysymys järkiliitosta tai tahtoliitosta. Joskus sellainen alkaa tosin "syödä" ihmistä sisältä jopa vaivihkaa. Ei sitä välttämättä huomaa pitkään aikaan.
Tuosta tulikin mieleen eräs ystäväni (mies), jolla on ollut myrskyisä avoin avioliitto. Kerran hän selitti "vaimo sai taas raivarin, kun tutki kännykkääni ja löysi sieltä viestin naiselta, joka oli todellakin "vain kaveri"." J a jatkoi "osaatko selittää MIKSI, koska olemme jo suhteen alussa sopineet, että muitakin suhteita voi olla?" Vastasin, että vaimollasi on tunteita sinua kohtaan paljon enemmän kuin sinulla häntä kohtaan. Eikä tunteista voi tehdä sopimuksia. "Niin se sitten on, jos kerran sanot niin" tuli vastaukseksi.
Itse en halua elää suhteessa, jossa
a) toinen hommailee jonkun muun kanssa selkäni takana, eli pettää (jos hän kertoo asiasta etukäteen niin sehän ei ole pettämistä)
b) en halua elää jatkuvassa pelossa, että minulle rakas ihminen jättää, kun löytää paremman
c) olen itse uskollinen, kun rakastan jotakin, ja odotan samaa vastapalvelukseksi; muuten on syytä erota.
Tämän paremmin ei asiaa voi mielestäni kiteyttää, kiitos siitä sinulle! Olen itse saman kokenut, joten tiedän tunteen. Se, että olen joutunut jatkuvasti perustelemaan mielipidettäni, on mielestäni järjetöntä. Olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että anteeksiantaminen ja asian hyväksyminen vaatii mieheltä todellista katumusta ja halua yrittää yhdessä. Todellinen rakkaus kestää syrjähypyn, mikäli siihen ei liity sen suurempia tunteita pettäjän puolesta. Ihmettelen suuresti tätä mustavalkoista ajattelutapaa, että silloin jätetään kun petetään. Mielestäni tähän liittyy enemmänkin huonoa itsetuntoa petettyjen taholta, kun kokevat pettämisen niin suurena kolauksena heidän itsetunnolleen ja omanarvontunteelleen, etteivät kykene jatkamaan parisuhdetta ajattelematta 24/7 tuota "elämää suurempaa vääryyttä", mikä heidän kohdalleen on sattunut. Tähän vedetään sitten kaikki mukaan ystävistä sukulaisiin, että saadaan annettua petturille mahdollisimman tukala olo...Olen edelleen tyytyväinen itseeni ja mies on tyytyväinen minuun pettämisestä huolimatta, rakastan miestäni ja hän minua. Tiedän olevani hänelle number uno tänään ja huomenna. Mitäs sitten, jos aivot kerran on valahtanut haaroihin??!!
onneksi on muitakin jotka yrittävät antaa anteeksi pettämisen.meillä on nyt aikaa kulunut pian kolme vuotta kun sain mieheni kiinni pettämisestä,mietin tosi kauan annanko toisen mahdollisuuden,annoin enkä ole katunut,mies on kyllä tehnyt töitä sen eteen että voisin luottaa häneen.varmaan sataprosenntiseksi se luottamus ei enää palaa mutta osittain ainakin.mieheni on muuttunut tosi paljon ja huomaan kuinka paljon hän yrittää ja katuu tekemistään,mutta olen kyllä sanonut että toista kertaa en anteeksi anna,tämä yksi kertakin sai minut tosi huonoon kuntoon,enkä enää toista kertaa kestäisi.
Älä kuitenkaan muistuta siitä. Nimittäin vaikka kuinka olisi ollut pettäjä,alkaa vaakakupin toiselle puolelle kertyä painoa ajan mittaan liian paljon. Tarpeeksi kauan kun siine kuppiin kertyy aikaa, alkaa pettäjä väkisinkin miettimään tätäkö se loppuelämä on, ainaista katumista ja katumisen osoittamista. Tästä ei pääse eroon mitenkään ellei vastapainonvartija höllää otetta. Tarkoittaa sitä että tosiasiassa antaa anteeksi eikä vain vähän kerrallaan
Huomasin itse pitkässä suhteessani, että ei minuakaan kamalasti hetkauttanut yhden illan jutut, mitä puolisolla oli. Ei niitä nyt kovin montaa ollut, pahaltahan se tuntui mutta kun huomasin, että suhde ei siihen kaatunut, mies oli yhä kovasti onnellinen minun kanssa eikä halunnut kumpikaan erota niin suhde jatkui. Lähinnä nyt ehkä sen takia, että sain miehen ymmärtämään mitä rehellisyys tekee. Meillä puhuttiin aika avoimesti nämä pettämiset läpi. Kysyin ja sain rehellisen vastauksen. Luottamus ja kunnioitus toista kohtaan säilyi eikä lopullinen ero tullut pettämisten tai kavaluuden takia.
Henkisestä pettämisestä olen samaa mieltä. Siis jos rakastuu toiseen niin silloin ollaan jo todella loukkaavalla linjalla. Sehän viestittää sitä, että sinussa tai teissä on jotain vikaa kun joku toinen saa ne kivat ajatukset ja viestit. Silloin pitäs tosiaan miettiä onko sitä oikean ihmisen kanssa yhdessä enää..
Mitä jos pettäminen on henkistä esim. ei aikaa ja nasikaverit kiinnostaa enemmän kun oma? Ihastutaan pikkusen aina johonkin muuhun, mikä on vakavaa sitten?
pitkästä aikaa hieno viestiketju. Tulee vähän toisenlaista näkökulmaa mukaan.
”Eroaminen pelkästään pettämisen takia tuntuu ylipäätään omituiselta, varsinkin jos ero on aivan ehdoton, periaatteen vuoksi tapahtuva, eikä asiasta edes keskustella ja anneta toiselle uutta mahdollisuutta. Onkohan sellaisessa suhteessa rakkautta sen syvällisemmin ollutkaan koskaan?”
Niin, mitähän se rakkaus sitten lopulta on? Itse olen samoilla linjoilla kanssasi, juuri se on rakkautta että jaksetaan vastoinkäymisten tullessa nähdä se toinen ihminen ihmisenä eikä jonain demonina.
Kaarina Mikkonen on tutkinut rakkautta ja parisuhteita. Hän on tehnyt huomion, johon suuntaan alan kallistua itsekin. Ennen avioliiton perusta oli toinen. Nyt sen perusta on rakkaudeksi nimetty tunne, joka on se heikoin lenkki rikkoutumaan. Me odotamme aivan liikoja parisuhteelta ja siksi petymme vähäisestäkin vastoinkäymisestä. Siksi liitot eivät kestä.
”Kyky pyyteettömään ja epäitsekkääseen rakkauteen toista ihmistä kohtaan on mielestäni henkistä vahvuutta parhaimmillaan.”
Olen samaa mieltä. Tämä on vain se vaikein rakastamisen muoto, jota nykyään ei tunnuta hyväksyttävän? Rakkaus koetaan jotenkin palkintona hyvin tehdystä ”suorituksesta”. Se ansaitaan, sillä palkitaan, sillä myös rangaistaan (pois ottamalla). Sen avulla nostetaan asemaa (olen näin rakastettu), kilpaillaan asemasta tai alennetaan (et ole rakkauden arvoinen) toista, samoin sillä käytetään ja osoitetaan valtaa. Pettäminen voi olla yksi vallankäytön muoto!
Ennen avioliiton tärkein perusta oli perheen perustaminen ja yhdessä eläminen ja työskentely. Riitti kun tultiin toimeen, ei tarvinnut olla suuria tunteita. Niitä jopa pidettiin aikoinaan vahingollisina, koska juuri nuo tunteet toivat sitä eripuraa. Tunteita toki oli oltava, muttei mitään liian kiihkeää, rakkauden toivottiin alkavan kukoistaa juuri keskinäisen kunnioittamisen ja arvotuksen myötä.
Tällaista suhdetta ei siis kaada edes seksuaalinen pettäminen. Mm. oma mummoni ei pitänyt sitä minään eroamisen syynä, päinvastoin hän koki sen olevan itsekästä toimintaa siltä petetyltä? No, siitä voi olla montaa mieltä. Seksihän ei aikoinaan ollut mikään iso juttu edes parisuhteessa, etenkään naiselle. Se oli lähinnä velvollisuus, ei mikään oikeus.
Niin se maailma muuttuu!
Pyytetön rakkaus voi olla merkki henkisestä vahvuudesta, mutta ongelma on, että tällaista rakkauden lajia esiintyy ainoastaan poikkeusihmisillä, eli uskotojemme pyhimyksillä, marttyyreillä.
Meidän tunteisiimme liittyy haluja, toiveita, odotuksia - täysin riippumatta siitä, haluammeko, että asia on näin. Itselle voi tietenkin yrittää vakuuttaa, että on kaikkien tällaisten tunteiden yläpuolella, ja rakastaa kaikkia pyytettömästi, tekivät nämä sitten mitä tahansa.
Ja sitten rakkaus? Niin, mitä se on? Tähän on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta. Jokaiselle rakkaus merkitsee eri asioita. Jos joku ihminen on sitä mieltä, että hänet pettänyt ihminen ei ole enää rakastamisen arvoinen, niin kukaan toinen ei voi mennä sanomaan, että tämä ihminen on väärässä.
Me emme kukaan osaa määritellä rakkautta täsmällisesti (- runoilijatkin ovat tässä suhteessa vajavaisia). Siksi emme voi arvostella toisiamme myöskään rakkauden puuttumisesta. Jokaisella on oikeus määritellä rakkaus omalla tavallaan.
Vahva ihminen on ihminen, joka ottaa vastuun omista tunteistaan kaikissa tilanteissa. Tällainen ihminen voi jäädä pettäjän luokse - tai olla jäämättä.
Se voi tarttua myös suuseksissä ja jos sun miehesi on huolimaton, ei ole mukavaa enää sinullakaan.
Muuta "saarnaa" ei mulla sitte ollut... :)
Mua kiinnostaa tietää, miten suojaudut seksissä miehesi kanssa, vaikka tiedät että hän käy vieraissa? Ei siinä mitään jos te olette sopinut, että molemmille käy miehesi vieraissa käynti. Mua kyllä huolettaa nyt enemmän sinun asenteesi, jos ette käytä kondoomia. Sinähän voit saada joku päivä tartunnan, jos ette ole keskustelleet tästä asiasta vielä miehesi kanssa. Voitko muuten 100% luottaa mieheesi, että hän myös käyttää kortsuja? Sä joudut ehkä loppuelämäsi miettii yhtenään tätä asiaa. Kannattaa kyllä ainakin itse mennä testeihin, jos alkaa oma yleiskunto huonotumaan. Jokainen "taplaa" tyylillään...
Onneksi mieheni on ollut pettäessään niin "fiksu", että on suojautunut. Sukupuolitautitesteissä olemme varmuudeksi käyneet ja tulos on puhdas, luojankiitos. Alkuperäiseen tekstiini jäi lisäämättä se, että eniten huolestutti se, että onko mieheni mahdollisesti saattanut minut ja itsensä vaaraan hankkimalla jonkun taudin. Tämän vuoksi en todellakaan suosittele pettämistä kenellekään, sillä siinä on vakaviakin riskejä olemassa, ja kondomikin saattaa rikkoutua. Ja tarkennan vielä, että suhteemme ei ole avoin, pettämiset ovat historiaa.
Jos sä vaan yksin kuvittelen näin, vaikka miehesi on antanut siitä lupauksen sinulle, että pettämiset on historiaa. Katsoisitko loputtomiin "sormienläpi" tätä pettämis asiaa, vai pitäisikö silloin puhua teidän kohdalla uudesta nimestä...avoimesta suhteesta? Kun et kuitenkaan ole aikeissa erota miehestäsi. Tuntuuko tälläinen avoin suhde mahdottomalta muodolta parisuhteessanne? Sitten joskus kenties? Suhteillahan on tapana muuttaa muotoa aina ajoittain.
Mikään ei ole elämässä varmaa, sen olen todella oppinut. Kehenkään ei kannata täysin 100 % luottaa, ja juuri tämän vuoksi omaa onnellisuuttaan ei kannata koskaan täysin toisen ihmisen varaan rakentaa, eikä liikoja stressata toisen ihmisen tekemisistä. Parasta, että keskittyy ensisijaisesti itseensä ja pyrkii tekemään asiat niin, että pystyy elämään itsensä ja tekemistensä kanssa sopusoinnussa. Se on tärkeintä, että itsellään on puhdas omatunto. (Juuri esimerkiksi sen vuoksi mielestäni pettäjän olotila saattaa olla tuskaisempi kuin petetyn, sillä hänellä voi olla pahojakin omantunnontuskia, joita petetyllä taas harvemmin on).
Se onnellisuus ja tyytyväisyys elämään tulee ensisijaisesti omasta itsestä ja siitä, että on tyytyväinen itseensä ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on.
On täysin totta, että ihmiset, asiat ja elämäntilanteet voivat muuttua (hyvään tai huonoon suuntaan). Elämä on sellaista, että mikään ei ole pysyvää. Tämän vuoksi juuri kannattaa elää hetkessä, tehdä jokaisesta hetkestä ja jokaisesta päivästä mahdollisimman hyvä, ja olla stressaamatta asioista. Elämä on liian lyhyt katkeruudelle, vihalle, kateudelle ja mustasukkaisuudelle. Tämän vuoksi en aio tuhlata energiaani vatvomalla mielessäni päivästä toiseen, että pettääköhän se minua tuolla....Se ei palvele ketään. Tällä hetkellä asiat ovat paremmin kuin hyvin ja uskoakseni pettämiset ovat historiaa.
Sitä en tiedä, mitä tekisin jos pettäminen lupauksesta huolimatta vain jatkuisi, jatkuisi ja jatkuisi....niin, täytyy sanoa, että en todellakaan tiedä.
Joskus aikoinaan, kun en ollut vielä kokenut petetyksi tulemisen tunnetta, juttelin kavereideni kanssa pettämisestä ja mietittiin, miten kukin siihen reagoisi. Vastasin, että en todellakaan osaa sanoa. Nyt tiedän, että selvisin siitä erittäin hyvin, opin tuntemaan itseni ja puolisoni paljon paremmin ja kasvoin ihmisenä. ("onni onnettomuudessa").
Mutta tosiaan, jos pettäminen jatkuisi, niin en tiedä miten reagoisin ja mitä tekisin, joten en voi antaa vastausta siitä. Mikään yli-ihminen en sentään ole, joten voisin uskoa, että negatiivisia tunteita alkaisi silloin jo ilmaantumaan pikkuhiljaa sen verran, että mahdollisesti voisi olla oman hyvinvoinnin kannalta parempi erota...ja saattaisi olla myös, että enää en kykenisi harrastamaan seksiä hänen kanssaan ilman että ajatus niistä muista naisista häiritsisi...mutta varmaksi en osaa sanoa. Saattaisi olla, että monta monessa näivettäisi suhteen jollain tavoin jossain vaiheessa.
Jos pettyisin häneen lopullisesti ja eroaisimme,niin hän tulisi silti olemaan aina tärkeä ihminen elämässäni, enkä osaisi vihata häntä. Tunteeni ehkä muuttuisivat häntä kohtaan lähinnä sääliksi, välittämiseksi ja ehkä enemmänkin "äidilliseksi" rakkaudeksi, ja toivoisin hänen hakevan apua itselleen.
Itse juuri eilen keskustelin tyttöni kanssa tästä. Eli hän siis petti minua kännispäissään ja katuu sitä enemmän kuin mitään muuta.
Mutta keskustelimme tästä että entä jos eroaisimme (välillä tuntuu että ero olisi hyvä ratkaisu,koska tuskaa tämä on joskus molemmille, pettämisen vuoksi)?
Eroaisimme vain sen takia koska hän petti minua. Hän välittää minusta yhä todella paljon ja katuu niin paljon sitä kun satutti minua. Hän on pahoillaan. Hän haluaa olla kanssani, jakaa aikaansa, jakaa elämänsä minun kanssani. Ja minäkin välitän hänestä todella todella paljon, no miksi luulette että hän on kanssani vielä pettämisestä huolimatta? Todella välitän hänestä yli kaiken, niin jos eroaisimme niin tekisimme sen vain periaatteesta kun kaikki sanovat että pitää erota jos pettää. Onneksi ajattelin omilla aivoillani...se olisi juuri kulissiero jos eroaisimme, 2 ihmistä välittää toisistaan enemmän kuin mitään niin miksi erota? Vain sen takia että toinen teki virheen? Ihmiset tekee virheitä, minäkin. Siis kyllä pettäminen on väärin, pahinta kaikista, toista kertaakaan en itsekään antaisi anteeksi..ja toivottavasti toista kertaa ei tulekaan. Tämä oli fiksu kirjoitus, todella fiksu. Itsekin aina ajattelin että kerran kun pettää niin saa luvan lähteä, mutta ei se vaan mennytkään niin..onneksi.