Olen nyt lukenut kirjoituksia tällä palstalla. Ymmärrän, että kun ihminen motivotuneena ottaa tehtäväkseen jonkin mission, hänestä voi tulla neuroottinen suorituksen suhteen. Tämä on kuitenkin tarpeetonta ja tässä asiassa helvetin epätervettä. Täällähän sikiää kaikenlaista arveluttavaa: epämääräisiä pseudotieteellisiä teorioita laihduttamisesta, vatsa kurnien nukkumaan menemistä, hedelmiensyömiskieltoja!
Itse olen normaalipainoinen, hoikka. Syön pääsääntöisesti "terveellisesti" (monipuolisesti hedelmiä ja vihanneksia, mutta myös päivittäin napostelen myös suklaata, juustoja ja mitä mieleni milloinkin tekee. Juon myös halutessani viiniä, siideriä tai olutta.) En harrasta mitään liikuntaa, hyötyliikun kyllä päivittäin. Ironista on, että teininä rupesin laihduttamaan, jonka seurauksena lihoin myöhemmin. Nyt olen 23-vuotias, ja totaalisesti lopettanut kalorien laskemisen ja kaikenlaisen laihduttamisen ja olen siis hoikka; olen huomaamattani laihtunut vuosien saatossa yli 15 kiloa. Syön sitä, mitä haluan ja milloin haluan, olkoonkin kliseistä. Painoni pysyy vakiona tai laskee pari kiloa silloin tällöin (ja painonlaskusta en pidä, minulla on mielestäni tällä hetkellä täydellinen vartalo). Pysyn ihannepainossani, sillä en kerta kaikkiaan ajattele laihtumista tai lihomista.
Common sensellä päätellen tämä on varmasti ainoa tapa pysyä hoikkana. Vaikeinta hoikkuuden saavuttamisessa onkin luopuminen sellaisista ajatusmalleista, että syöminen on jotakin ikään kuin rituaalista, johon liittyy erilaisia normeja, syyllisyyttä, omantunnon ostamista tai mitä tahansa sellaista, johon tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Näin ei ole. Ihmisen tulee syödä silloin kun on nälkä, sitä mitä tekee mieli, ja sen verran, kunnes tulee kylläiseksi. Jos tämä tarkoittaa viittä hampurilaista usean kerran viikossa, ihmisellä on sairas suhtautuminen ruokaan ja siihen liitetään jotain ylimääräisiä lisäarvoja, kuten lohtu tai syyllisyydentunne.
Ymmärrän kyllä, että on äärimmäisen vaikeaa luopua tällaisista ajatusmalleista. Suosittelen kuitenkin edes yrittämään. Jos mielesi tekee kovasti vaikka pizzaa, syö sellainen. Seuraavana päivänä sinun tuskin enää tekee sitä mieli, sillä kaipaat vaihtelua. Jos kuitenkin tekee, syö se edelleen, äläkä ajattele asiaa yhtään sen enempää. Kolmantena päivänä taas jotain, mitä tekee mielesi, jne. Muista kuitenkin, että hedelmät ja kasvikset ovat ihon, hiustesi, vireyden ja vastuskyvyn kannalta hyviä valintoja aina (ja sitäpaitsi erittäin herkullisia!). Tällaista psykologista tilaa kun harjoittaa loppuelämänsä, niin varmasti elimistön luonnolliset mekanismit aiheuttavat sen, että laihdut, sillä sinun tekee lopulta enää sen verran mieli ruokaa, kun sitä tarvitset. Kun mikään ei ole kiellettyä, mitään ei erityisesti tee mielikään kauheasti. Tulokset eivät tule nopeasti todellakaan, mutta pitkällä aikavälillä suosittelen lämpimästi tätä kaikille. Säästyy paljon tuskaa, itkua, kärsimystä ja sairauksia!
Itse olen normaalipainoinen, hoikka. Syön pääsääntöisesti "terveellisesti" (monipuolisesti hedelmiä ja vihanneksia, mutta myös päivittäin napostelen myös suklaata, juustoja ja mitä mieleni milloinkin tekee. Juon myös halutessani viiniä, siideriä tai olutta.) En harrasta mitään liikuntaa, hyötyliikun kyllä päivittäin. Ironista on, että teininä rupesin laihduttamaan, jonka seurauksena lihoin myöhemmin. Nyt olen 23-vuotias, ja totaalisesti lopettanut kalorien laskemisen ja kaikenlaisen laihduttamisen ja olen siis hoikka; olen huomaamattani laihtunut vuosien saatossa yli 15 kiloa. Syön sitä, mitä haluan ja milloin haluan, olkoonkin kliseistä. Painoni pysyy vakiona tai laskee pari kiloa silloin tällöin (ja painonlaskusta en pidä, minulla on mielestäni tällä hetkellä täydellinen vartalo). Pysyn ihannepainossani, sillä en kerta kaikkiaan ajattele laihtumista tai lihomista.
Common sensellä päätellen tämä on varmasti ainoa tapa pysyä hoikkana. Vaikeinta hoikkuuden saavuttamisessa onkin luopuminen sellaisista ajatusmalleista, että syöminen on jotakin ikään kuin rituaalista, johon liittyy erilaisia normeja, syyllisyyttä, omantunnon ostamista tai mitä tahansa sellaista, johon tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Näin ei ole. Ihmisen tulee syödä silloin kun on nälkä, sitä mitä tekee mieli, ja sen verran, kunnes tulee kylläiseksi. Jos tämä tarkoittaa viittä hampurilaista usean kerran viikossa, ihmisellä on sairas suhtautuminen ruokaan ja siihen liitetään jotain ylimääräisiä lisäarvoja, kuten lohtu tai syyllisyydentunne.
Ymmärrän kyllä, että on äärimmäisen vaikeaa luopua tällaisista ajatusmalleista. Suosittelen kuitenkin edes yrittämään. Jos mielesi tekee kovasti vaikka pizzaa, syö sellainen. Seuraavana päivänä sinun tuskin enää tekee sitä mieli, sillä kaipaat vaihtelua. Jos kuitenkin tekee, syö se edelleen, äläkä ajattele asiaa yhtään sen enempää. Kolmantena päivänä taas jotain, mitä tekee mielesi, jne. Muista kuitenkin, että hedelmät ja kasvikset ovat ihon, hiustesi, vireyden ja vastuskyvyn kannalta hyviä valintoja aina (ja sitäpaitsi erittäin herkullisia!). Tällaista psykologista tilaa kun harjoittaa loppuelämänsä, niin varmasti elimistön luonnolliset mekanismit aiheuttavat sen, että laihdut, sillä sinun tekee lopulta enää sen verran mieli ruokaa, kun sitä tarvitset. Kun mikään ei ole kiellettyä, mitään ei erityisesti tee mielikään kauheasti. Tulokset eivät tule nopeasti todellakaan, mutta pitkällä aikavälillä suosittelen lämpimästi tätä kaikille. Säästyy paljon tuskaa, itkua, kärsimystä ja sairauksia!
Vastaukset 12
Vanhimmat
...Jäi sanomatta vielä, että mieleeni ei esimerkiksi tulisi koskaan mennä nälkäisenä nukkumaan. Jos illalla on nälkä, teen voileivän. Tämä johtaa siihen, että seuraavalla ruokailukerralla (aamiaisella) syön taas sopivasti ja samoin sitten lounaalla ja niin edelleen. Näin jatkuu, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Ja huomasin muuten juuri äsken, että olen taas ilmeisesti laihtunut, sillä housut roikkuvat hieman. Ei hyvä juttu, mutta sille en voi mitään. Se tasaantunee taas myöhemmin. En vaivaa itseäni tällaisilla asioilla, ja täten ruokailutottumukseni pysyvät terveenä! Kokeilkaa tällaista asennetta, tämähän on oikea ihmedieetti, niin sanoakseni.
Minäkin olin 23-vuotiaana vielä hoikka. Nuoruuden antamalla itsevarmuudella varmaan myös neuvoin muita syömisessä. Anteeksi annettakoon se minulle.
Ikä-argumentti ei ole hyvä. 4o-vuotias ystäväni noudattaa edellä mainittua elämäntyyliä ruoan suhteen ja on jopa laiha. Itse olen "vain" hoikka, sillä minulla on luonnostaan hieman "pyöreämpi" figuuri kuin esimerkiksi hänellä.
Ei ole oikein ajatella, että ikääntyessä myös lihoo, ellei laihduta aktiivisesti. 60-vuotias äitini on myös erittäin hoikka ja syö vain sitä, mitä milloinkin haluaa. Hänen ylipainoiset ystävänsä kauhistelevat, kun äitini valitsee lounaalla sienikastiketta, paistettua kanaa ja perunoita. Ylipainoiset ottavat hädissään salaatin ja muutaman päivän päästä nälkäisenä ahmivat "sallien herkuttelun itselleen" valtavat määrät rasvaa ja sokeria. Jokainen voinee itse päätellä, mitä seuraa tällaisesta jatkuvasti toistuvana käyttäytymisenä.
...että äitini oli nelikymppisenä ylipainoinen, koska oli laihduttanut jatkuvasti.
Juu, ian mukana niitakiloja tulee monille.
Ja neuvomisen tarve monilla vahenee.
Kuulostaa melkein siltä kuin väittäisit että ihminen laihtuu vain ajatuksen - tai ajattelemattomuuden voimalla?
Kyllähän se kalorien laki on aika armoton. Kyllähän ihminen voi syödä lounaalla perunaa, sienikastiketta ja paistettua kanaa ja pysyä hoikkana, ei se ole taito eikä mikään. Mutta kokonaisenergian pitää kuitenkin vastata ihmisen omaa kulutustasi. Tuon lounaan lisäksi äitisi tuskin voi syödä aamiaiseksi croissantteja hillolla, illalliseksi kermaperunoita ja pihviä isolla maustevoinokareella ja jälkiruoaksi suurta jäätelöannosta.
Kokonaisuus on se mikä ratkaisee. Ihan jokaisella, olipa laihduttaja tai kaltaisesi "luonnostaan" hoikka.
Ikääntyessä ei välttämättä liho. Se ei ollut pointtini, mutta 23-vuotiaana elämän kriisit saattavat olla vasta edessä. Vielä ei välttämättä tiedä reagoiko vaikeuksiin syömällä vai ruokahauttomuudella. Sairastuuko masennukseen? Nuorena yleensä elämä on liikkuvaisempaa ja huonompikaan syöminen ei näy kropassa vielä. Ei näy tupakointikaan, mutta jo nelikymppinen nikonisti on toisennäköinen.
Tosin sillä "syön mitä haluan" -metodilla ihmiset ovat lihaviksi päätyneet. Joillakin vaan se "halu" on paljon enemmän kuin tarve. Sinulla taitaa olla nuo hyvin balanssissa, joten olet hyvässä asemassa siinä verrattuna moniin muihin. Lihavien pitää vaan oppia tuo sama halun ja tarpeen välinen suhde kuin Sinulla on luonnostaan.
Totta tietysti puhut siinä, että monille laihduttaminen on jotain elämästä erillään olevaa työtä, suorittamista. Sille en pysty kovin hyvää ennustetta kuvittelemaan.
Totta. Nimenomaan tarkoitinkin sitä, että kun ihminen oppii sen, ettei ruokaa kannata syödä suruun, iloon, vihaan jne. JA ettei ruokaa tarvitse säännöstellä hullun lailla, ajoittaa ruokailuja tai kieltää tiettyjä aineita, ihminen voi täysin vapaasti syödä miten haluaa, sillä tällöin ruoasta käsitteenä on riisuttu kaikki tunteet ym. ja tilalle on jäänyt pelkästään syöminen terveyden, myös mielenterveyden, ylläpitämiseksi. Tällöin tuo mainittu "tarve" kuin itsessään ajautuu senmukaisesti, että esim. ylipainoinen syö sen verran, että alkaa laihtua, ja normaalipainoinen pysyy normaalipainoisena läpi vuosien.
"Ihmisen tulee syödä silloin kun on nälkä, sitä mitä tekee mieli, ja sen verran, kunnes tulee kylläiseksi. Jos tämä tarkoittaa viittä hampurilaista usean kerran viikossa, ihmisellä on sairas suhtautuminen ruokaan ja siihen liitetään jotain ylimääräisiä lisäarvoja, kuten lohtu tai syyllisyydentunne. "
Ei tarvitse olla kyse mistään lohdun saamisesta tai tunnesyömisestä, vaan siitä että ruoka maistuu hyvältä. Ihminen on luonnostaan viehättynyt sellaiseen ruokaan jossa on paljon energiaa, näin esi-ihmiset ovat säilyneet niukan ravinnon aikoina, heille on muodostunut kyky valikoida runsasenergistä ravintoa ja se on tullut osaksi ihmisen biologiaa. Nykyään se on vitsaus ja enemmänkin haitaksi ihmiselle. Yhä edelleen suussamme rasvainen ja sokerinen korkeaenerginen ruoka maistuu hyvältä. Se on täysin luonnollista eikä se tarkoita että suhteemme ruokaan olisi kieroutunut.
Nykypäivän ongelma ja lihavuuden syy on siinä että ruokaa on koko ajan tarjolla, ja se on jatkuvasti runsasenergisempää. Jos me elämme mielitekojemme mukaan, me lihonne koska näin meidän esi-isämme ovat tehneet, varastoineet ruokaa pahan päivän varalle. Nyt niitä pahoja päiviä ei ole.
Tämän sanottuani, en tietenkään sano että koska se on biologiassa, meidän pitäisi vain alistua siihen ja syödä ja syödä ja varastoida. Ei tietenkään. Se on kuitenkin syy siihen miksi ihmiset kokevat että heidän täytyy hillitä itseään. Se on syy siihen miksi joillekin ihmisille koko elämä on kieltäytymistä, ikuista painonhallintaa. Minulle se ainakin on sitä. Ja se on minulle ainoa oikea tapa pysyä hoikkana, sillä jos en ajattelisi mitä syön, söisin ja herkuttelisin niin paljon että varmasti lihoisin. Ei, viittä hampurilaista en söisi enkä söisi suklaalevyä joka päivä, mutta maailmassa on niin paljon kaikkea ihanaa syötävää - ja monessa on niin paljon energiaa, että lihomiseen ei edes tarvita viittä hampurilaista tai suklaalevyä päivässä, se riittää että syö normaalia ruokaa ja siihen päälle vaikka kahvileivän joka päivä. Kyllä silläkin jo lihoo.
Hienoa että sinulta onnistuu painonhallinta "luonnostaan", ilman ajattelematta. Kenties sinulle hyvänmakuinen ruoka ei tuota samanlaista mielihyvän tunnetta kuin meille muille.
Olen miauw:n kanssa samoilla linjoilla siinä, että jos päässä on koko ajan vain ajatus että olen laihiksella niin elämä alkaa pyörimään vain ruoan ympärillä ja sitä huomaa koko ajan miettivänsä koska saa seuraavaksi syödä. Itse olen 28-vuotias ja aina ollut dieetillä. Tämä on ollut henkisesti rankkaa eikä paino ole laskenut, noussut vain... Vuoden alusta päätin että saa riittä. Liityin salille ja aloin käymääm jumpissa sun muissa 3-5 krt viikossa.
Nyt olen huomannut, etten edes ajattele syömistä enää. En rajoita mitään ruoka-aineita ja syön mitä mieleni tekee. Ja tämä ei tarkoita että mätän ruokaa kaksin käsin mielin määrin vaan syömiseni on paljon hillitympää ja syön vain kun olen nälkäinen. Ja mainittakkoon vielä että olen ollut aivan tajuton tunnesyöppö. Ennen kun istuin kotona sohvalla (laihduttaen) mietin vain tuskastuneena ja tylsistyneenä koska saan taas syödä. Nyt kun vietän aikaa liikkuen niin ei ole aikaa tylsistyä, poltan enemmän kaloreita, syömisen tarve on vähentynyt eikä mieleni tee enää napostella.
Miauw tosin sanoi ettei harrasta liikuntaa muuta kuin hyötyliikuntaa, mutta mitä luultavimmin hän täyttää päivänsä jollain muulla mielekkäällä tekemisellä.
Voin vaikka vannoa, että suurin syy mielitekoihin ihmisillä on se, että he ovat vaan niin pirullisen tylsistyneitä. Kun on hauskaa ja mielekästä tekemistä niin ei siinä kyllä ruoka ensimmäinen mielessä ole...
Näin ainakin minun kohdallani ja ilokseni voin parin kuukauden jälkeen sanoa, että vatsamakkara sormieni välissä sen kuin kutistuu enkä stressaa syömisiäni enää ollenkaan. Maailmassa on niin paljon muutakin tekemistä kuin syöminen. Se mikä se itsekullekin mielekästä, täytyy jokaisen itse löytää.
Hauskaa kevään odotusta kaikille!
Mulla tää homma taas menee näin: mitä enemmän syön, sitä enemmän kehoni kaipaa ruokaa. Sitä enemmän ja nopeammin tunnen olevani nälissäni ja sitä enemmän tulee myös mielitekoja ja himoja herkkuihin.
Sitten kun pystyn vähentämään syömistäni, ruoka katoaa mielestä. Mitä vähemmän syön, sitä vähemmän ruokaa tekee mieli. Ja tässä vaiheessa olo on yleensä hyvä, kevyt. Ruoka ei paina mahassa eikä mielessä. Silloin saattaa olla että huomaan kellon olevan neljä iltapäivällä enkä ole syönyt vielä mitään. Silloin painokin yleensä tippuu, luonnollisesti. Silloin on muutenkin helpompi tehdä järkeviä ratkaisuja ruoan suhteen, eikä tule mätettyä niin paljon turhia kaloreita.
Nämä kaksi eri vaihetta sitten vaihtelevat, aina jompikumpi jää päälle, selkeästi onnellisempi olen silloin kun en ole ruoanhimoissani, koska olo on niin ihanan kevyt ja vapautunut. Ja tietenkin laihtuminen tekee hyvän mielen, päivä alkaa silloin aina hyvin kun vaaka näyttää miinusta.