no nyt on

On sekin ihme nähty ,että hallitus perui
päättömän esityksensä eläkeiän nostostasa.
Hyvä juttu vai mitä mieltä ootta.?
Onneksi on ammattiliitot, jotka vielä yrittävät pitää huolta palkansaajistakin Isot herrat ei tee muuta kuin tavoittelevat omaa etuaan.
312657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Hallitus ajoi nimellisen eläkeiän alarajan nostamista. Todellinen eläköitymisikä on vähän yli 59 v. Nyt tähän etsitään keinot että 2020-luvulla tätä todellista eläköitymisikää nostetaan 3 vuodella eli noin 63 vuoteen. Hallituksen tahto toteutui, mutta kukaan ei menettänyt kasvojaan. Vanhanen on peluri ja ruuvi piti kiristää aluksi äärimmilleen jotta kankeat instituutiot(ay-järjestöt) saatiin heräteltyä tähän päivään ja sitten löysättiin ruuvia, ja kappas vain neuvotteluissa löytyi heti yksimielisyys. Jos heti pääministeri olisi ilmoittanut että aletaanpas nyt ay-järjestöt neuvotella eläkeikä-asiasta niin siitä ei olisi tullut mitään.

Äänestä
  • Saatava nuorille töitä.
    45v työelämässä pitäisi riittää,
    itse olen alkanut työhön 16v nyt ikää on 55v
    jo nyt toimin äärirajoilla kun ajattelenkin
    että pitäisi vielä 10v jaksaa.Omat lapset työttömänä
    toinen 33v toinen 28v osaaikaisia töitä sillon tällöin molemmilla on ammatti ,mutta kun on ihmisiä jotka eivät lähde eläkkeelle vaikka pääsisivätkin .
    Luulevat varmaan saavansa kaiken omisuuden hautaan mukaan.

    Äänestä

  • on jo kirjoitti:

    Saatava nuorille töitä.
    45v työelämässä pitäisi riittää,
    itse olen alkanut työhön 16v nyt ikää on 55v
    jo nyt toimin äärirajoilla kun ajattelenkin
    että pitäisi vielä 10v jaksaa.Omat lapset työttömänä
    toinen 33v toinen 28v osaaikaisia töitä sillon tällöin molemmilla on ammatti ,mutta kun on ihmisiä jotka eivät lähde eläkkeelle vaikka pääsisivätkin .
    Luulevat varmaan saavansa kaiken omisuuden hautaan mukaan.

    tuonikäiset miehet ja samasta perheestä ovat työttömänä. Ilmeisesti aika pieleen mennyt uravalinta, tai ei koulutusta ollenkaan! Tai sitten ei ole työpaikoilla(jos niitä on ollut edes) ollut työhaluja.

    Äänestä

  • mahdollista että kirjoitti:

    tuonikäiset miehet ja samasta perheestä ovat työttömänä. Ilmeisesti aika pieleen mennyt uravalinta, tai ei koulutusta ollenkaan! Tai sitten ei ole työpaikoilla(jos niitä on ollut edes) ollut työhaluja.

    Toinen 4 lapsen perheen äiti,
    toinen asuu eteläsuomessa.
    Ja työhaluja kyllä on molemmilla.

    Äänestä

  • vanhanen kärsi tappion..arvovaltatappion..ja sitä ei edes kepulaiset puhu voitoksi. No, väyrynen ehkä..

    Äänestä

Pakkohan tuota eläkeikää on nostaa, mutta nyt se jatkossa hoidetaan hieman fiksummin, mutta lopputulos tulee olemaan sama. Todellinen eläke-ikä tulee nousemaan ainakin 4 vuodella seuraavan kymmenen vuoden aikana. Pakko mikä pakko.

Äänestä

olis tullu. Eiköhän tuo pitempään töissä oleminen meinaa kuule sitä, että saahaan saklaisille etuja.

Äänestä
  • ...omituinen väite. Mitähän kummallista SAK hyötyisi eläkeiän nostosta? Jos et sattunut lukemaan uutisia, yksi äänekkäimmistä eläkeiän korotuksen vastustajista olivat työmarkkinajärjestöt, mukaan lukien SAK, mutta myös muut, STTK ja Akava jne.

    Voisi pikkuisen edes yrittää perustella heittojaan.

    Äänestä

  • vain.... kirjoitti:

    ...omituinen väite. Mitähän kummallista SAK hyötyisi eläkeiän nostosta? Jos et sattunut lukemaan uutisia, yksi äänekkäimmistä eläkeiän korotuksen vastustajista olivat työmarkkinajärjestöt, mukaan lukien SAK, mutta myös muut, STTK ja Akava jne.

    Voisi pikkuisen edes yrittää perustella heittojaan.

    vaan kukahan muu hoitaa tavallisen jätkän etuja paremmin kun juuri ammattiliitot.
    Ei ainakaan pääoman omistajat.

    Äänestä

  • kysympähän kirjoitti:

    vaan kukahan muu hoitaa tavallisen jätkän etuja paremmin kun juuri ammattiliitot.
    Ei ainakaan pääoman omistajat.

    ...jos olet tuota mieltä, mitä ihmettä TÄMÄ sitten tarkoittaa: "Eiköhän tuo pitempään töissä oleminen meinaa kuule sitä, että saahaan saklaisille etuja."

    Mitä etua SAK:laisille on eläkeiän nostosta? Vai mitä ihmettä tuo omituinen lause tarkoitti? Nuo "pääoman edustajathan" sitä eläkeikää haluavatkin nostaa, eikä SAK, kuten tuosta väitteestäsi voisi luulla sinun sanovan. Voisit hiukan selkeyttää tuota ilmaisuasi, jos tarkoitat jotain muuta.

    Totta munassa SAK hoitaa "tavallisen jätkän" etuja, jos se "tavallinen jätkä" on SAK:n jäsen.

    Äänestä

  • Eli... kirjoitti:

    taida tietää mikä on jätkälle parasta. Jos terveys pettää eläkkeelle pääsee ennen 63 ikävuotta. Terveet 63-68 v. työssä olevat saavat täyden palkan ja 4,5 % superkarttuman eläkkeeseen per vuosi. Jätkät taitaa olla työhaluttomia, kun ei tällaiset edut kelpaa. Vai onko SAK emähölmöjen yhteenliittymä ? Verrattuna muihin pohjoismaihin Suomessa jäädään aiemmin eläkkeelle. Sitten ihmetellään kun työpaikat karkaa muihin maihin, kun ei työnteko kiinnosta SAK duunaria.

    Äänestä

  • ei... kirjoitti:

    eivät tajua sitä, että saadaan hyväpalkkaisille saklaisillekin maksettu eläkettä aikanaan, kun työikä pitenee. Vai mistä nuo edelliset tollot luulevat saavansa eläkkeensä muaalta kuin palkansaajilta. Ei se ihme ole ettei saklaisilla ole työhaluja, kun on niin hyvät palkat. Sitä olen vaan aina ihmetellyt, että miksi kokoomus, kepu ym.keskusta-oikeistopuolueet haluavat rahoittaa sak:n kautta demareita ja kommunisteja. Siis osallistumalla jäsenmaksujen muodossa vasemmiston omaan sak-liittoon???Uskomatonta.

    Äänestä

  • ei... kirjoitti:

    taida tietää mikä on jätkälle parasta. Jos terveys pettää eläkkeelle pääsee ennen 63 ikävuotta. Terveet 63-68 v. työssä olevat saavat täyden palkan ja 4,5 % superkarttuman eläkkeeseen per vuosi. Jätkät taitaa olla työhaluttomia, kun ei tällaiset edut kelpaa. Vai onko SAK emähölmöjen yhteenliittymä ? Verrattuna muihin pohjoismaihin Suomessa jäädään aiemmin eläkkeelle. Sitten ihmetellään kun työpaikat karkaa muihin maihin, kun ei työnteko kiinnosta SAK duunaria.

    Tottakai sairaitten pitääkin päästä eläkkeelle, eikä siinä odoteta tuota 63 vuotta, vaan jos on työkyvytön, niin on työkyvytön, vaikka 18 vuotiaana. Mitä vaikuttaa saada jotain 4.5% superkarttumaa eläkkeeseen jatkamalla työssäoloa, kun ei sitten ole enää kuluttamassa sitä eläkettä, kun viikatemies ehtii ennen.Toista se on herroilla kevyissä töissä, mutta duunareilla on aina ne raskaimmat hommat ja jonkun ne täytyy nekin työt tehdä, sillä ei tämä maa pysy pystyssä pelkillä herroilla, narreista puhumattakaan. Eli ei mainitsemasi jätkät mitään työhaluttomia ole, mutta osaavat käyttää sitä maalaisjärkeä, jota ei kirjoituksestasi päätellen ole kaikille suotu.

    Äänestä

  • itekki jätkä oot kirjoitti:

    maalaisjärki ei pelaa, että jätkä tai duunari tms. muuttaisi elämäntapansa terveellisiksi, ettei viikatemies tulisi niin äkkiä. Viina pois, tupakat pois, ruokavalio kuntoon, ylös ulos ja liikuntaa harrastamaan. Eihän sitä kunnoton yksilö jaksa töitä tehdä vaikka olisi minkä ikäinen. Se on aina helpompi löytää vikaa muista kuin itsestä.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    Tiedätkö sinä yleensä nykypäivän duunarin työstä yhtikäs mitään? Tiedätkö siitä, että kun väkeä vähennetään säästösyistä ja työt vain lisääntyvät, niin nämä jäljelle jääneet tekevät tänäpäivänä niiden kaikkien työt. Ja tehtaassa ja rakennuksilla työt ovat raskaita, ei mitään papereiden pyörittämistä pöydältä toiselle.Samoin siivous- ja hoitotyötä tekevien ihmisten työtahti on kiireistä ja vieläpä raskasta, joten saa näissä mainitsemissani töissä olla ihminen vaikka kuinka hyvät elämänarvot omaava, mutta liika on liikaa. Ymmärrätkö sinä sitä? Ja mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän kiireinen ja kuluttava työ vie voimia ja jopa sairastuttaa ihmisiä, ei siihen tarvitse olla juoppo, eikä tupakoida, eikä muutakaan mainitsemaasi, mutta taitaa olla yhtä tyhjän kanssa sinulle puhua työelämän tosiasioista, kun näytät saaneen rokotuksen olla Vanhasen etujoukoissa hokemassa hänen mantraansa, joka siellä hiihtoladulla iski kuin salama pipon alle. Sama salama näyttää ohjaavan sinunkin ajatuksiasi, valitettavasti.

    Äänestä

  • urpo esitys Vanhaselta kirjoitti:

    muissa pohjoismaissa jaksetaan paremmin aivan samoissa töissä, eikä siellä uhkailla millään yleislakolla ynnä muulla typerällä. Toisena esimerkkinä eurooppalainen teollisuusmahti Saksa, jossa eläkeikä 65 tai jopa 68, mitä kaavaillaan.

    Äänestä

  • miten... kirjoitti:

    Nythän se selvisi, että Saksan mallia sitä meilläkin haetaan ja sitä se Eu teettää, kun ollaan kaikella lailla rähmällään sinne päin! Kannattaa mennä sinne itse, eikä sekoittaa koko rulettia täällä!

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    maalaisjärki ei pelaa, että jätkä tai duunari tms. muuttaisi elämäntapansa terveellisiksi, ettei viikatemies tulisi niin äkkiä. Viina pois, tupakat pois, ruokavalio kuntoon, ylös ulos ja liikuntaa harrastamaan. Eihän sitä kunnoton yksilö jaksa töitä tehdä vaikka olisi minkä ikäinen. Se on aina helpompi löytää vikaa muista kuin itsestä.

    Miksei päättäjät tee mitään että ihmiset pysyisivät kunnossa edes nykyiseen eläkeikään. Koululiikuntaa vähennetään koko ajan "tärkeämpien" aineiden tieltä. Vain jotkut harvat jaksavat edes koulun kunnialla läpi. Sitten armeija on seuraava ongelmapaikka kun ei kunto riitä. Miten sitten töissä? Hallituksen pitäisi luoda edellytyksiä eikä antaa käskyjä. Työnantajatkin voisivat panostaa henkilöstönsä hyvinvointiin esim. turnauksilla ym. tapahtumilla. Mutta silläkin puolella säästetään koko ajan.

    Äänestä

eipä ole kukaan vielä kertonut, että millä nämä eläkkeet tullaan jatkossa maksamaan - muutaman vuoden päästähän eläkkeensaajia on enemmän kuin työssäolijoita - voin vaikka lyödä vetoa siitä, että sekä työnantajan että työntekijän eläkemaksut tulevat lähivuosina nousemaan raketin lailla - ja siitä saamme kiittää ay-pomoja tämänpäiväisen päätöksen perusteella !

Äänestä
  • kiittää kyllä hallitusta. Vanhanen perääntyi ainoastaan siksi, että pelkäsi kepun menettävän kannatuksensa MTK:laisten keskuudessa, koska jos eläkeiännosto olisi mennyt suunnitellusti läpi, olisi Vanhasen ollut täysin mahdotonta olla nostamatta myös maanviljelijöiden eläkeikää. Ja sehän on tabu, koskematon, tekemätön paikka kepulaiselle pääministerille. Vanhanen olisi naulattu korvistaan maanviljelijöiden toimesta lähimmän miljoonia EU-tukia saavan rantaruotsalaisnavetan seinälle.

    Äänestä

  • siitä saa kirjoitti:

    kiittää kyllä hallitusta. Vanhanen perääntyi ainoastaan siksi, että pelkäsi kepun menettävän kannatuksensa MTK:laisten keskuudessa, koska jos eläkeiännosto olisi mennyt suunnitellusti läpi, olisi Vanhasen ollut täysin mahdotonta olla nostamatta myös maanviljelijöiden eläkeikää. Ja sehän on tabu, koskematon, tekemätön paikka kepulaiselle pääministerille. Vanhanen olisi naulattu korvistaan maanviljelijöiden toimesta lähimmän miljoonia EU-tukia saavan rantaruotsalaisnavetan seinälle.

    Kysymys on täysin finanssimatemaattinen, ei mitään tekemistä puoluepolitiikan kanssa.

    Äänestä

  • Etkö näe? Eihän tämä työuran pidentäminen varsinaisesti ole se tavoiteltu apu ja ratkaisu. Viikatemies, sehän se meitä tässä auttaa. Kolmessakin vuodessa se ehtii säästää merkittävän määrän eläkekassojen varoja. Osa niistä, ketkä tuosta selviävät päätyvät kuitenkin kohta yhteiskunnan hoito- ja palvelukoteihin, jotka sitten kuittaavatkin heidän korotetut eläkkeensä hynyssäsuin.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Kysymys on täysin finanssimatemaattinen, ei mitään tekemistä puoluepolitiikan kanssa.

    Tottakai tässä on kysymys puoluepolitiikasta, mistäs muusta! Tämähän oli Vanhaselta selvä yritys jatkaa sitä kuuluisaa kepun työreformia, mutta eipäs onnistunut, kun Katainen lomalta tullessaan ryhtyi oitis pakittamaan Vanhasen hiihtoladulla saatua ideaa ja korjas näin taas pisteet kokomukselle. Ja taas siinä vietiin kuin pässiä narussa ja huomaatko ketä? Tämä se on sitä puoluepolitiikkaa, jos mikä.

    Äänestä

  • Puhtaasti poliittista kirjoitti:

    nakuttaa kuin papukaija, jotain hiihtolatu paskaa, kun kysymys on paljon, paljon vakavammista asioista. No Suomessa ei ole toimivaa oppositiota, vaan lauma päätä aukovia ääliöitä, mikä taas eduskunnan välikysymyskeskustelussa nähtiin. Vastuunkantajat ovat hallituksessa, ei hallituksen ulkopuolella.

    Äänestä

  • vastuutonta kirjoitti:

    Ei kuule totuutta pidä unohtaa, kun tässäkin jutussa kaikki lähti kuitenkin Rukalla hiihtelemässä olleelta Vanhaselta ja sen hän on itse julki tuonut, eikä se miksikään muutu , vaikka sinä siellä omassa päässäs pyörittelet asiaa oman mieleiseksi. Politiikka on kuule niin raadollista peliä, ettei sun taida kannattaa edes yrittää siihen, kun et usko edes pääministerin omia juttuja todeksi. Mitä tulee vastuunkantajiin, niin tässä asiassa todellisen vastuun eläköityvistä ihmisistä kantoi juuri oppositio ja ay-liikkeet yhdessä ja se on totinen tosi!

    Äänestä

  • vastuu mikä vastuu kirjoitti:

    Politiikka sikseen, mutta ei eläkeiän nostosta mihinkään päästä. Tutkijoiden mukaan eläkeikä nousee seuraavan 20 v aikana n. 69 vuoteen. Siinä ei politiikan irtopisteen paljon paina.

    Äänestä

  • V<stuunkantaja kirjoitti:

    Politiikka sikseen, mutta ei eläkeiän nostosta mihinkään päästä. Tutkijoiden mukaan eläkeikä nousee seuraavan 20 v aikana n. 69 vuoteen. Siinä ei politiikan irtopisteen paljon paina.

    Mikään muu ei painanut. Jos ehdotus olisi mennyt läpi, Vanhanen olisi ampunut itseään jalkaan. Pelasti nahkansa perumalla koko homman.

    Äänestä

  • äösldägö kirjoitti:

    Mikään muu ei painanut. Jos ehdotus olisi mennyt läpi, Vanhanen olisi ampunut itseään jalkaan. Pelasti nahkansa perumalla koko homman.

    Rantalan työryhmä istuu vuoden ja katsotaan mitä saa aikaan. Kolmen vuoden korotus sieltä on tulossa, siitä on nimet paperissa kaikilta. Jos työryhmä ei saa mitään konkreettista aikaan, niin sitten käytetään kovempia keinoja eikä todellakaan perusteta uutta työryhmää.

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    mutta vain väliaikaisesti, Vanhasen maineen, jos sellaista on, pelastamiseksi. Syy korotuksista voidaan helposti siirtää kasvottomalle työryhmälle ja kas, poliitikon "maine" ja äänet seuraavissa vaaleissa ovat pelastetut.

    Äänestä

tapana aina.tarpeenvaatiessa.ja kun on valehellu itsensä pussiin kääntää takkia.

Äänestä
  • iahn vitu n hyvä päätös

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihme nähty kirjoitti:

On sekin ihme nähty ,että hallitus perui
päättömän esityksensä eläkeiän nostostasa.
Hyvä juttu vai mitä mieltä ootta.?
Onneksi on ammattiliitot, jotka vielä yrittävät pitää huolta palkansaajistakin Isot herrat ei tee muuta kuin tavoittelevat omaa etuaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu