Onko tavallista että tunteet heittelevät ihan laidasta laitaan kun lapsi on pieni vai onkohan kyseessä alkava synnytyksen jälkeinen masennus. Tiedän että hormonit voivat heitellä ja aiheuttaa kaikenlaista mutta minulla on jatkuvasti tosi ankea olo. Lapsemme on vasta puoli vuotias, melko helppo lapsi jos niin voi sanoa. Rakastan lastamme mielettömästi ja elänkin elämäni onnellisinta aikaa monella tavalla. Sitten on kuitenkin nämä negatiiviset tunteet jotka varjostavat elämääni.
Olen jatkuvasti pinna kiereänä, joudun puremaan hammasta etten huutaisi miehelleni jatkuvasti. Jotenkin vain ärsyynnyn häneen todella helposti. Hetken päästä minulla onkin jo todella paha mieli siitä että kuinka saatoin olla niin hermona.
Arkiset askareet tuntuvat joinakin päivinä erittäin uuvuttavilta ja lähes ylivoimaisilta. Tuntuu että elämääni ei mahdu kuin lapsi, pyykkiä, tiskiä yms. Usein olen ihan itkun partaalla kun huomaan että taas olisi tiskiä.
Mieheni käy työssä ja viettää paljon aikaa lapsen kanssa kun tulee työstä kotiin. Muutakin hän tekee jos pyydän, nykyisin hän ei oikein edes huomaa tai välitä pienestä sotkusta.
Kamalinta kaikessa on kuitenkin se kun minua alkaa suututtaa jos lapsi esimerkiksi itkee eikä meinaa nukahtaa illalla. Kun hermostun lapsen itkusta niin taas on itku lähelllä. Tulee niin paha olo kun mietin että miten aikuinen ihminen, joka rakastaa lastaan niin paljon, voi suuttua itkusta.
Joskus minunlla on niin paha mieli että vain itken. Toisena päivänä taas voi olla paljon parempi mieli.
Kertokaa omia kokemuksianne jos niitä löytyy. Kertokaa myös miten meihenne ovat suhtautuneet tunteisiinne ja pahaan mieleenne.
Olen jatkuvasti pinna kiereänä, joudun puremaan hammasta etten huutaisi miehelleni jatkuvasti. Jotenkin vain ärsyynnyn häneen todella helposti. Hetken päästä minulla onkin jo todella paha mieli siitä että kuinka saatoin olla niin hermona.
Arkiset askareet tuntuvat joinakin päivinä erittäin uuvuttavilta ja lähes ylivoimaisilta. Tuntuu että elämääni ei mahdu kuin lapsi, pyykkiä, tiskiä yms. Usein olen ihan itkun partaalla kun huomaan että taas olisi tiskiä.
Mieheni käy työssä ja viettää paljon aikaa lapsen kanssa kun tulee työstä kotiin. Muutakin hän tekee jos pyydän, nykyisin hän ei oikein edes huomaa tai välitä pienestä sotkusta.
Kamalinta kaikessa on kuitenkin se kun minua alkaa suututtaa jos lapsi esimerkiksi itkee eikä meinaa nukahtaa illalla. Kun hermostun lapsen itkusta niin taas on itku lähelllä. Tulee niin paha olo kun mietin että miten aikuinen ihminen, joka rakastaa lastaan niin paljon, voi suuttua itkusta.
Joskus minunlla on niin paha mieli että vain itken. Toisena päivänä taas voi olla paljon parempi mieli.
Kertokaa omia kokemuksianne jos niitä löytyy. Kertokaa myös miten meihenne ovat suhtautuneet tunteisiinne ja pahaan mieleenne.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Masennusta minula ei ole ollut synnytysten jälkeen, mutta tottahan se väsyttää. Yöunet ovat herkässä, paljon tekemistä ja koko ajan joku vaatimassa jotakin, kuten tietysti vauvan on luonnollistakin vaatia.
Mitäpä jos ihan ensimmäiseksi lakkaat pyrkimästä täydellisyyteen? Unohda ne tiskit ja pyykit, hoida vain välttämättömimmät hommat ja lopussa voi miehesi auttaa kotiin tultuaan. Keskity lapseen. Köllöttele hänen kanssaan, rauhoitu juttelemaan, ota unet silloin kun lapsikin nukkuu päiväunia.
Hoitakaa miehenne kanssa teille hiukan yhteistä aikaa joka ilta, kyllä sitä voi ottaa niistä kotitöistäkin :)
mutta minä suutun muille ihmisille mutta en vauvalle. Minusta sinun voisi olla hyvä nyt käydä kahvilla jonkun ystävän kanssa. pieni hetki ilman, että täyttää muiden tarpeita voi autaa.
Se jatkuva toistuva suorittaminen uuvuttaa. Luova, rennommpi ote autaa. Kun suorittaa lasten hoitoa jää ne ilot kokematta. Kun juuri keskittyy vaikka vauvaan ja on läsnä ilman tarkkaa suorittamista, että mitäs seuraavaksi voi saada iloa arkeen.
Eli minulla ei asu yhtään sellaista ystävää, sadan kilometrin säteellä, jonka luona voisin kahvilla käydä tai joka voisi kyläillä meillä. Olen päivät lapsen kanssa kahden ja mieheni on ainut kontaktini ulkomaailmaan, jos kaupan kanssaneitejä ei lasketa.
Meillä ei todellakaan ole siistiä! Olen yrittänyt ummistaa silmäni sotkuilta mutta kyllä tiskit vaan on tiskattava ja pyykit pyykättävä. Jos kaiken siivoamisen lopettaa niin kohta elää kaaoksessa ja on vieläkin kamalampi olo.
Nyt tänään on taas semmoinen olo ettei jaksaisi kyllä yhtään.
hei!
Kuullosti tutulta. Itselläni auttoi kun kävin kerran viikossa vauvan kanssa MLL:n perhekahvilassa. Sai vähän vertaistukea ja kontaktia ulkomaailmaan =). Kannattaa ehkä kattoa löytyiskö teidän läheltä.
Jos pahaolo jatkuu kannattaa varmaan jutella neuvolassa tai lääkärissä, että jos on masennusta...
Jaksamista!
Mulla oli ihan samanlainen olo suunnilleen samoihin aikoihin, lapseni ollessa puolen vuoden ikäinen.
Miehen kanssa silloin oli todella vaikeaa aikaa, kriisiä pukkasi monta kuukautta ja sitten itselläkin oli vain sellainen olo että itkin todella paljon.
Mitä muilta kuulee, on se, että se on ihan tavallista. Lapsen kanssa on rankkaa, ja se on myös suhteelle vaikeaa. Mutta jos jaksaa olla kärsivällinen, yrittää olla positiivinen ja ottaa itseä niskasta kiinni ettei huuda miehelle, niin tilanne vähitellen paranee. Ei hetkessä.
Itselläni on paljon ystäviä, joita näin alusta asti usein. Ja kävin myös yksin kahvilla ja ihmisten ilmoilla-vauvan kanssa tutustuu todella helposti muihin äiteihin.
Tsemppiä sulle!
Tilanteesi voi olla joko ihan väsymyksestä johtuvaa, mutta ihan hyvä että harkitset myös masennuksen mahdollisuutta. Ota yhteyttä neuvolaan, niin voit puhua asiasta. Luulen, että jos on kyse masennuksesta, tilanne ei ole vielä paha.
Oletko mistä päin? Tunnistin itseni sinun kirjoituksesta. Meinaan välillä hermpostua itkuun mutta silloin mietin että teen parhaani ja kaikkeni että vauva rauhottuisi, uskon myös että vauvalle välittyy se että rakastan...