Olen seurustellut 3,5 vuotta avopuolisoni kanssa ja yhdessä ollaan asuttu noin 2 vuotta. Avopuolisoni perhe asuu samalla paikkakunnalla ja käymme siellä todella usein. Olen aina tullut hyvin toimeen hänen äitinsä, isänsä ja pikkusisarustensa (jotka ovat vielä lapsia) kanssa. Kuitenkin hänen parikymppisen pikkuveljensä kanssa en puhu oikeastaan koskaan ja hänen 25-vuotiaan isoveljensäkin kanssa harvemmin. Pikkuveljellä on nyt myös uusi tyttöystävä, jonka kanssa en ole puhunut vielä mitään. Isoveljellä on avovaimo ja heillä on lapsiakin, mutta en ole heidänkään kanssa oikeastaan missään tekemisissä. Joskus pyytävät lapsia vahtimaan, kun ei vissiin muuta vaihtoehtoa ole. Syytä on varmasti minussakin, koska olen aina ollut aika ujo ja suurin ongelmani on se, etten "tuntemattomien" ihmisten seurassa vain yksinkertaisesti keksi paljon mitään sanottavaa. Haluaisin kyllä olla heidän kanssaan tekemisissä, mutta en halua tuputtaa itseäni. Kyse on kuitenkin avopuolisoni veljistä ja heidän puolisoistaan, joten en todellakaan haluaisi suhteemme olevan näin vaivaantunut ja kiusallinen tulevaisuudessa. Yksin en tietenkään pysty asiaa muuttamaan, mutta parhaani haluaisin yrittää... Onko kellään kokemuksia samanlaisesta tilanteesta? Tai onko vinkkejä, miten saisin parannettua suhdettani näihin ihmisiin?
Avopuolison perheessä ei pidetä minusta?
...
31444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ole vain reilusti oma hiljainen itsesi.Pääasia on
että oma miehesi pitää sinusta.Tutustuminen vie jos-
kus aikaa.Kuvittelemme helposti ettei meistä pidetä
jos olo on epävarma ja ajatukset keskittyy itseen.
Kun tutustutte paremmin on hepompi jutellakin.Ei se
haittaa vaikka hiljaakin istuu,ilmeet eleet voi ker-
toa ystävällisyydestä vaikka jutunjuurta ei heti tu-
le mieleen.
Minua ei kiinnosta sukulaiset, suku on joskus pahin. Jos heillä on miljoona tuttua jo, mitä siinä joukossa tekee.
meillä avokin veljen vaimo ei oikein pidä minusta,ei ole koskaan kuulemma sietänyt minua. Olemme nimittäin joskus valitettavasti olleet samassa koulussa ja jo silloin oltiin jakautuneita tietysti eri ystäväpiireihin. Nyt olemme jo päälle 40-vuotiaita ja hänessä huokuu lapsellisuus vieläkin. Olen ajatellut kun kaikenmaailman kekkereissä ollaan että antaa hänen olla rauhassa ja olla itse lapsellisuus. Olen ajatellut että antaa pas""n olla eikä tarvitse olla tuollaisen sukulaisen kanssa sen koommiin tekemisisssä.