Minä en osaa kertoa miehelleni siitä, että minua häiritsee se, kun hän on enemmän kavereidensa kanssa kuin minun jonka vuoksi minä tahtoisin erota, mutta miten tehdä sen hienovaraisesti, jotta ei syttyisi mitään riitaa? Me olemme seurustelleet jo pidemmän aikaa ja tätä poissa olemista on jatkunut lähes koko meidän suhteemme ajan. Siis mitä tehdä?
Miten toinen jätetään hienovaraisesti?!?
Ei_kukaan_
192494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tein haaveestani totta vasta, kun rakastuin toiseen. Pidimme tämän tietenkin salasuhteena. Kaikessa rauhassa sovittiin eksän kanssa sivistyneestä erosta ja omaisuuden jaosta. Tieto uudesta pääsi eksän tietoon hetkeä liian aikaisin, mutta kamat saatiin pikku remakan jälkeen myydyksi - vain hivenen alihintaan. Että kaikki olisivat säilyttäneet kasvonsa, vuokrasin halvan asunnon uudeksi postiosoitteekseni vuodeksi, vaikka asuin alusta lähtien uuden rakkaan luona. Erossa muodon vuoksi mukaani ottamat tavarat kannoin suoraan naapuripaikkakunnan kierrätyskeskukseen, josta eksä tai kukaan entinen yhteistuttavamme niitä tuskin hokasi.
Kyllä se suhde siitä sitten itsestäänkin kuihtuu, jos ei mitään yhteistä ole. Meille kävi niin. Mies kokeili yhteiselomme aikana erilaisia harrastuksia ja eläytyi niihin 100%. Nyt viimeinen harrastus vei niin mukanaan, että oli pari iltaa viikossa harjoitukset, lauantai-iltana piti työkavereiden kanssa mennä harrastamaan hupimielessä sitä, sunnuntaina oli kisat, monta kertaa kuukaudessa oli jossain kauempana kisat...meikäläinen pesi kotona pyykkiä, kokkasi, siivosi ja hoiti pihahommatkin. Kyllä se suhteeksi kutsuttu torso siitä kuihtui pikkuhiljaa pois. Koko viime syksyn itkin ja toivoin, että joskus vielä saisi kokea että joku rakastaisi.
Nyt kun exä on muuttanut pois, ei ole yhtään ikävä, en kaipaa häntä, mutta en vihaakkaan. Oikeastaan nyt vasta tajuan, miten yksin olin viimeiset 10 vuotta.
että miehelläsi on ihan samat mielessä. Aloita vaikka keskustelu siitä onko teillä enää mitään yhteistä ja päätä keskustelu nätisti siihen, ettet näe teillä enää yhteistä tulevaisuutta.
sori..
Pitäkää kuukauden tauko, sano, että haluat miettiä asioita. Jutelkaa sen jälkeen, miltä tuntuu. Hän kyllä osaa aavistella asian kuukaudessa. Mutta jos tulee ikävä, ei tarvitse erota.
Ei ole olemassa hienovaraista tai täysin riidatonta tapaa erota ja miksi pitäisikään olla. Jos kaikki on ookoo ja hyvin, ei ole tarvetta erota, mutta jos jompaakumpaa kaikertaa jokin asia, niin silloin pitää osata luovuttaa ja pitää omat uskallusta kertoa se. Kyllähän se koskee etenkin sitä osapuolta, joka ei ole edes eroamista ajatellut ja joka tavallaan erotetaan liitosta.
Miksi meidän kaikki asiat pitää nykyään saada hoidetuksi hiljaisesti. Miksi erossa tai sen jälkeen ei saa ilmaista surua, kiukkua, kaunaa, katkeruutta? Kaikenko pitäisi helppouden takia olla hajutonta ja mautonta?
Elämä vaatii uskallusta ja jos sitä ei ole, niin sitten on parasta tyytyä siihen mitä on, eikä haikaile mitään muuta.
totta! Tarkoitan tuota että nykyään yritetään aina ero hoitaa ilman surua, kaunaa ja katkeruutta. Yleensä jopa häivytään siten ettei toinen edes heti huomaa! Sitten sitä jätettyä haukutaan jos hänellä yhtään ilmenee katkeruutta, vihaa, surua, kaipuuta tai mitään muitakaan tunteita. Mitään ei saisi tuntea. Täällä vaan kehotetaan; mene hoitoon! Onko jossain myytävänä piikkiä ettei ero sattuisi? Miksi mentiin edes ikinä yhteen jos ei sen vertaa tunnu missään että ero aiheuttaisi jotain tunteita? Siirrytään vaan seuraavaan.
tollanen hyssyttely johtaa usein myös valehteluun mikä ei ole reilua kun toinen vielä kaipailee. Mutta ei myöskään ole oikein "räväyttää" kaikkea suhten aikana ollutta p**kaa kerralla pöydällä ns. syiksi ja huutaa eroanomuksensa ilmoille pesemällä omat kätensä hommasta. Sekään ei ole oikein se. Hienovaraisesti, rehellisesti, hyvässä hengessä jos mahdollista. Sitähän ei sitten tiedä miten se toinen reagoi.
Kerralla p***n heittäminenkin on parempi ja rehellisempi vaihtoehto, kuin kyräily, kyttäily ja vaikkapa netissä pähkäily, että jätänkö vai enkö. Se hipoo jo epärehellisyyttä ja itselleen selustan turvaamista. Miksei niistä voi kertoa sille kaverille, jonka kanssa elää? Mitä vaikeutta siinä on tai mitä erityistä uskaliaisuutta se vaatii?
Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa erota tai ilmaista tunne siitä, että kaikki ei ole enää minun mielestäni kunnossa. Ei varmaan ole yhtään eroa, josta molemmat osapuolet innoissaan ja hvällä mielellä lähtevät. Ero jättää jäljet ja se saakin jättää, koska se on elettyä elämää.
Ei erossa kannata ottaa lähtökohdaksi se, että mitään riitaa ei tulisi ja jos tulee, niin hoidetaan negaatiot mielialalääkkeillä pois, jotta aina ja jatkuvasti pysyttäisiin positiivisina.
Parempi kertarytkäisy kuin ikuinen valitus ja kyräily.
suurin osa lopuistakin on niitä "harmaita ja tylsiä" eroja. kuten ex-pääministerin rouva totesi. Voihan se olla, et se toinen itkaisee ja suree varmasti, mut ei tavallisten mukavien ihmisten erosta tarvi myöskään tehdä mitään elämää suurempaa draamaa, mitä edellisessä ketjussa joku toitottaa. Hienovaraisesti ja rauhallisesti kai se tapahtuu jokatapauksessa jos toinen ei tarkoituksella ala nostaan mitäänn kohtausta, joten eroa on siksi turha pelätä.
Ja jos on sen tyyyppinen ihminen, että nostaa äläkän ja tuulettaa tunteensa rajusti, niin sama miten sen jättäisi, niin kävisi.
Ei se myöskään ole itseään isompi asia, jos sitä ajattelee. Kun itse toimii hienovaraisesti ja rauhallisesti, se menee niin, ja kun ei menetä itse malttiaan, asia hoituu.
Jos ei ne erot heti ole harmaita, niin kyllä ne sellaisiksi aikaa myöden muuttuvat. Ei ka se pääministerin rouvakaan voi tai halua julkisuudessa kertoa, että huudetiin ja itkettiin ja rikottiin peritöposliinitkin samalla kertaa.
Pääasia, että erossa ollaan rehellisiä sekä itselle, että toiselle. Ero voi olla niin vaikea, että toinen nostaa kohtauksen, mutta ei senkään takia kannata jäädä suhteeseen, jossa ei halua olla.
Hyvin harva ero hoituu ns. hienovaraisesti. Tottakai me kaikki kerromme sukulaisille ja työkavereille, että päätös oli yhteinen ja menee tosi hienosti nyt. Valhetta, valhetta alusta loppuun. Tuskaa, kiukku ja surua saa ja pitääkin joskus tuntea, että teitää olevansa elossa!
Ei se ero kaikenkaikkiaan ole maailmanloppu, vaikka aluksi saattaa siltä tuntuakin.
Meillä oli vähän saman tyyppinen tilanne ja aikani pähkäiltyä, juttelin puolisoni kanssa ja sanoin, miten minä nään asiat ja sain myös puolisoltani oman näkemyksensä, jonka jälkeen tultiin siihen lopputulokseen, että parempi laittaa tavarat jakoon.
Nyt etsitään molemmat uutta asuntoa ja tällä hetkellä kuitenkin ollaan vielä yhteisesti vuokratussa asunnossa.. Kyllä tämä ero on tähän asti sujunut ilman riitoja, mutta toisaalta olemme riidelleet ennen eropäätöstä niin paljon, joten suurimmat osat asioista on varmaan käsitelty niissä.
Itse odotan sitä hajoamishetkeä, koska niin pitkään olen itkuani pidätellyt, mutta sitten kun se tulee niin pitää antaa vaan tulla :) Siitä se elämä lähtee taas pikkuhiljaa etenemään ja maailma on kuitenkin avoinna :)
Tsemppiä ja rohkeutta sinulle siellä! :)
Meillä kanssa suhde näivettyi ajan mittaan olemattomaksi. Molemmat oli pitkään olleet tyytymättömiä tahoillaan, mutta ei vaan kumpikaan saanut suustaan sitä ulso. Muistan hyvin, miten viime syksynä lenkkeilin lähimetsikössä ja itkin usein vuolaasti, katselin naapuritalon valaistuja ikkunoita ja mietin, miten onnellisia siellä ollaan (?). Mä en itsekään oikein tajunnut, miksi olin onneton.
Muutama viikko sitten kaikki räjähti kerralla selväksi ja avokki muutti viikko sitten omaan asuntoonsa. Olen ollut ihmeen rauhallinen, ehkä jonkun verran itkenyt, mutta minusta tuntuu, että ennen eroa tuli itkettyä ne suurimmat itkut.
Exän kanssa ollaan puheväleissä ja nyt viimeinen yhteinen homma on se, että ostan häneltä hänen osuutensa tästä yhteisestä asunnosta.
Ehkä lähinnä tuntuu oudolta olla yksin...
Me ollaan oltu yhessä reilu 5,5 vuotta, kihloissa reilu vuosi ja nyt sitten puoli vuotta sitten ostettiin rivitalon pätkä.. noh, sitten minulle tuli uupumus ja olin saikulla jonkin aikaa, mies ymmärti ja tuki, kävi psykologillakin kanssani jne. nyt sitten pari kk sitten oon alkanut miettiä eroa ja kaikkea mitä elämältä haluaisi ja meidän suhdetta, tunteet muuttui kaverilliseksi miestä kohtaan ja eniten vaikuttaa ero haluihini se että meillä ei ole mitään yhteistä, ei kiinnostuksen kohteita eikä mitään mikä toisi meitä yhteen. Nyt sitten sain vihdoin juteltua asioista miehen kanssa muutama pv sitten ja hän oli sitä mieltä et jos yritettäis vielä korjata kaikki, itelläni usko vaan loppuu kun ollaan vikat 4 vuotta puhuttu aina näistä samoista asioista eikä oo ikinä mitään pysyvää muutosta tullut, itsessäni myös vikaa, en oo saanut ns. aikaiseksi. Eilen sitten sanoin että musta tuntuu paremmalta ratkaisulta se että erotaan, mut haluaisin kuitenki pitää hänet ystävänäni. juteltiin ja päätettiin laittaa kämppä myyntiin jne.. ei oo silti helppoo vaikka mä sitä eroa haluankin, joskus vaan on pakko aatella itteään enemmän ku toista. Sit tuli päätöksen jälkeen kauhu, teenkö oikein,mitä jos kaiken saiski korjattua?? mut voisko olla et se on sitä "vaan" et ku ollaan niin kauan oltu yhessä niin on vaan tottunut toiseen ja nyt sit pelottaa laskee irti vaikka parempi se niin on..? Mut mun mielestä on turhaa hukata aikaa sellaisessa suhteessa jossa kumpikaan ei saa mitään.. täällä kuitenkin eletään vain kerran..
Se oli meilläkin samanlainen tarina vuosia vaan takana 15. Ero on vielä aivan kesken ja pahalta tuntuu jatkuvasti, toivottavasti joskus helpottaa, on vielä tavaratkin jakamatta... Mutta mutta oli tosiaan aivan kuin meidän tarina.
Ero on kai aina vaikea. Tsemppiä teille, kyllä se jossain vaiheessa helpottaa. meillä mies sitä mieltä ettei kiirettä myydä kämppää jne. mut ite en haluu et asiat jää roikkumaan, parempi et hoitaa kaikki pois ja yrittää jatkaa elämäänsä eteenpäin. Luulen et niin helpompaa kun sillee et olis vanhat asiat muistuttamassa ja vaikeuttamassa asioita... tuomassa muistoja mieleen.
Tutun kuuloista meilläkin tuntuu olevan emännällä kovempi kiire tähän lopulliseen pesäeroon, itsellä ei niin kamala hoppu ole, mutta kai se nopea ero "loppupeleissä" helpottaa nopeammin. Onneksi on vielä niin hyvät "välit" että asioista voidaan jopa sopia. Mielialat vaan tuppaa menemään yhtä vuoristorataa. Meniköhän se jotenkin näin "Aika kaiken aina parantaa sen täytyy toimia nytkin" Hyvät jatkot sinnekin päin.
Tunteet tosiaan kyllä menee yhtä vuoristorataa.
Mekin ollaan onneks hyvissä väleissä vielä, voidaan sopia asiat, ja onneks tuo toinen on niin fiksu henkisesti että ymämärtää ottaa asiat niinku ne on ja vaikka sattuukin niin ei järkkää "draamaa" tms. Asiallisesti ja aikuisten tavalla niin ei jää liian paha maku suuhun.
Noh, meillä kun tosiaan olis tää kämppä myytävä ennenku voi jatkaa mihinkään, ja siitä ei tuu mitää et jatkettais saman katon alla asumista kun kuitenkin virallisesti erottu. Ja kun vasta n 6kk ollaan tässä asuttu, niin ei oo sitä verovapaatakaan toi myyntivoitto mikäli sitä nyt saa edes. Että siinä mielessä kiirettä pitää että sais tämän pois alta ja omaan luukkuun pääsisi "nuolemaan haavojaan".. etsimään itseään paremminkin, luulen. Nyt on kuitenkin järjellä ajatellen parempi aika pistää myyntiin ku ei yhtää tiiä mihin maailma menee, korot on alhaalla niin ihmiset ehkä uskaltaa ottaa lainaa ja ainaki täällä etelä-savossa päin kuulemma asuntokauppakin on virkistynyt aika paljonkin. Ja toinen syy että hinnat ei oo ainakaa vielä pudonneet kovin paljon.. Ainoo että ei kiinnostas yhtää alkaa välittäjälle enää maksaa mitää sikasuuria palkkioita, mutta saisko ite sit myytyä...? kokemuksia kellää....??
Olet varmaan jo huomannutkin että, tähän aikaan asuntojen myyminen ei ole kovin helppo juttu. Ihmisiä on lomautettu/irtisanottu hoetaan lamaa ja taantumaa, nyt on ostajan markkinat.
Kyllä ihmiset ostavat kuitenkin talonsa mielummin välittäjän kautta, kai se luo turvallisuuden tunnetta. Voithan kuitenkin kokeilla jossain oikotie, nettiasunto linjalla.
Täytyy huomenna käydä itsekin parissa eri näytössä, alkaa olla aika hommata jo kattoa pään päälle eihän tää näin voi jatkua.
Pitää yrittää alkaa elämään ja sulkea tunteet täysin ulkopuolelle ei tämä tunnu murehtimalla paranevan, tulee vaan katkeria ajatuksia ajoittain mieleen.