vie aikaa.Olen sen kokenut muutaman kerran.
Mutta nyt tuntuu,että saa olla viimeinen kerta.
On tämä henkisesti sen verran rankkaa.
Oltiin aika tiiviisti 1,5 vuotta,kun toinen alkoi yhtäkkiä harventaa tapaamisiamme.Olin aivan h.m.että mitä olin tehnyt väärin!
Rakastin tätä henkilöä.Niin väitti hänkin,mutta teot todisti toista.
Halusi olla kavereitten kanssa useammin,ei soitellut enää niin usein,jne...paitsi jos minuun ei saanut yhteyttä,heti ihmetteli mikä nyt on.
Kunnes tuli päivä,että tajusin hänen löytäneen jonkun,vaikka kielsi kaiken.Matkusti toiselle paikkakunnallekin viikonlopuiksi.
Yritin päästä eroon moisesta,kun ei voinut edes olla rehellinen!
Jonkun aikaa onnistuikin,vaikka ikävä raastoi.Sitten hän otti yhteyttä.Yritin etten vastaa puheluihin,mutta lannistuin ja olin niin iloinen,kun sain edes puhua hänen kanssaan!
Kylläpä olin typerä!Sama virsi jatkuu,niin kauan,kuin annan sen jatkua.Emme näe kuukausiin ja sitten hän yhtäkkiä ottaa yhteyttä,että miksi en halua nähdä häntä.Tai minä soitan,vaikka kuinka olen päättänyt että tämä saa olla viimeinen kerta.Niin hänkin on sanonut.Mutta silti nähdään toisinaan ja tuntuu,että hän on ainoa,jonka kanssa haluaisin olla,vaikka onkin näin vaikeaa.
Mitä tämä tällainen voi olla,onko joku viisaampi joka osaisi tulkita.Läheisriippuvuuttako?
Olen yrittänyt katsoa muita "sillä silmällä",mutta aina on HÄN mielessä ja jopa vertaan muita häneen.En tajua,miksen pysty irrottautumaan?!Kumpa aivot voisi tyhjentää,toivon välillä etten olisi koskaan tavatnnut tätä ihmistä.Olen niin paljon kyyneleitä vuodattanut.En osaa ravintoloista etsiä ketään enää ja tuntuu etten haluakaan mitään.Silti syvällä sisimmässäni toivon,että joku olisi vielä minuakin varten...
Mutta nyt tuntuu,että saa olla viimeinen kerta.
On tämä henkisesti sen verran rankkaa.
Oltiin aika tiiviisti 1,5 vuotta,kun toinen alkoi yhtäkkiä harventaa tapaamisiamme.Olin aivan h.m.että mitä olin tehnyt väärin!
Rakastin tätä henkilöä.Niin väitti hänkin,mutta teot todisti toista.
Halusi olla kavereitten kanssa useammin,ei soitellut enää niin usein,jne...paitsi jos minuun ei saanut yhteyttä,heti ihmetteli mikä nyt on.
Kunnes tuli päivä,että tajusin hänen löytäneen jonkun,vaikka kielsi kaiken.Matkusti toiselle paikkakunnallekin viikonlopuiksi.
Yritin päästä eroon moisesta,kun ei voinut edes olla rehellinen!
Jonkun aikaa onnistuikin,vaikka ikävä raastoi.Sitten hän otti yhteyttä.Yritin etten vastaa puheluihin,mutta lannistuin ja olin niin iloinen,kun sain edes puhua hänen kanssaan!
Kylläpä olin typerä!Sama virsi jatkuu,niin kauan,kuin annan sen jatkua.Emme näe kuukausiin ja sitten hän yhtäkkiä ottaa yhteyttä,että miksi en halua nähdä häntä.Tai minä soitan,vaikka kuinka olen päättänyt että tämä saa olla viimeinen kerta.Niin hänkin on sanonut.Mutta silti nähdään toisinaan ja tuntuu,että hän on ainoa,jonka kanssa haluaisin olla,vaikka onkin näin vaikeaa.
Mitä tämä tällainen voi olla,onko joku viisaampi joka osaisi tulkita.Läheisriippuvuuttako?
Olen yrittänyt katsoa muita "sillä silmällä",mutta aina on HÄN mielessä ja jopa vertaan muita häneen.En tajua,miksen pysty irrottautumaan?!Kumpa aivot voisi tyhjentää,toivon välillä etten olisi koskaan tavatnnut tätä ihmistä.Olen niin paljon kyyneleitä vuodattanut.En osaa ravintoloista etsiä ketään enää ja tuntuu etten haluakaan mitään.Silti syvällä sisimmässäni toivon,että joku olisi vielä minuakin varten...
Vastaukset 3
Vanhimmat
uusi harrastus? Voit tutustua uusiin ihmisiin, vaikkapa löytää uuden "kaverin".
Olisitkohan sinä kehitellyt tästä ihmisestä pakkomielteen? Hyvin usein sen sekottaa rakkauteen, vaikka se ei sitä itseään ole lähelläkään.
Jokainen toipuu kyllä, mutta se vie sitä kuuluisaa aikaa. Sinun täytyisi muistaa se kuuluisa lausahdus: "poissa silmistä, poissa mielestä".
Nyt tämä vastaus tuntuu varmasti ärsyttävältä, kun olet vielä niin hänen pauloissaan. Tiedän, olen itsekin monesti ollut tilanteessa eron jälkeen ja sitten joku on sanonut "aika auttaa". Ei sitä silloin usko, mutta näin se vain on.
Aikaa kuluu ja huomaat joku kaunis päivä, että aika on kullannut muistot.
Sinullekin on tässä maailmassa vielä joku, rakkautesi arvoinen. Onko tuo ihminen rakkautesi arvoinen, joka petti ja käyttää sinua kuin lelua? Ei. Ei se ole rakkautta. Älä anna hänen viedä arvoasi. Olet ihminen ja oikeutettu saamaan oikeanlaista rakkautta, jota olet itsekin valmis antamaan.
Älä ota laastarisuhteita, sanoit itsekin, että nykyään vertaat häntä kaikkiin muihinkin. Joskus löydät vielä jonkun, joka lahjoittaa mustavalkomaailmaan ne värikynät.
Olen sitä mieltä, että jonkinlaista läheisriippuvaisuutta tuo on. Olet onneton, mutta silti roikut hänessä.
Itse olen päässyt koukusta pois siten, että olen ottanut oikein kunnon pohjakosketuksen; toinen on sanonut, että rakastaa toista tai on kohdellut minua kylmästi.
Sitten olen vetänyt itseni irti, katkaissut piuhat häneen, itsekunnioitukseni takia. Onhan meillä kaikilla arvomme, siltikin vaikka joku tietty ei osaisikaan arvostaa.
"Poissa silmistä, poissa mielestä" toimii minulla; en mene tilaisuuksiin, joissa voisimme törmätä, en viestittele tai vastaa viesteihin. Jos tulee kadulla vastaan, katson muualle. En anna enää pikkusormeakaan.
Sitten kun olen vahvempi, pystyn puhumaan hänen kanssaan, siis niin kuin kelle tahansa puhutaan. Tunteet haihtuu aikanaan, se on varmaa.
Tähän auttaa myös se, että pitää oma sosiaalisen elämän vilkkaana; tapaa uusia ihmisiä ja antaa itsensä ihastuakin ja tapailla uusia tuttavuuksia. Eihän sitä koskaan tiedä, kenet tapaa. Ansaitset onnistua!