Sellaista asiaa haluaisin pohtia muiden kanssa jonka kanssa on painittu 6 viime vuotta. Eli tyttöystävän suhtautuminen asioihin ja reagointi ja että mistä moinen johtuu ja onko sille mitään tehtävissä, kun mitään en ole vielä keksinyt.
Eli hänelle tulee todella paha mieli ja epätoivo ja stressi kaikenmaailman jutuista ja melkein mitä vaan kun tehdään niin kokoajan jotain epätoivoista tai negatiivista sanottavaa niin että lopulta omakin hyvä olo katoaa.
esim. jos hänen pitää etsiä jotain asiakirjaa ja se ei heti löydy hän stressaantuu kauheasti ja tiuskii ja valittaa kaikesta mahdollisesta ja menee aivan sekaisin.
Tai vaikka jos lompakko unohtuu kotiin hän on kuin maailmanloppu olisi tullu ja haukkuu yleensä minua vaikka ihan itse olisi virheen tehnyt ja kauhea epätoivo.
tai jos hän on unohtanut avaimet enkä ole kotona hän soittaa ja itkee ja raivoaa ja puhuu tyyliin että "miten tää elämä voi olla näin kauheaa, sä häiritsit mun keskittymistä kun puhuit mulle aamulla niin et unohdin!" tai vastaavaa ja sitä epätoivoista valitusta jatkuu ja jatkuu.
ja kun tämä ei ole satunnaista vaan joka päiväistä..ja yritän kyllä tukea mutta jossain vaiheessa kun on puoli tuntia sitä kuunnellut niin menee omakin iloisuus.
Hän sanoo että naiset nyt vain ovat tällaisia, onko se tosiaan näin?! kun ei aikaisempaa seurustelukokemusta juuri ole.
Eli hänelle tulee todella paha mieli ja epätoivo ja stressi kaikenmaailman jutuista ja melkein mitä vaan kun tehdään niin kokoajan jotain epätoivoista tai negatiivista sanottavaa niin että lopulta omakin hyvä olo katoaa.
esim. jos hänen pitää etsiä jotain asiakirjaa ja se ei heti löydy hän stressaantuu kauheasti ja tiuskii ja valittaa kaikesta mahdollisesta ja menee aivan sekaisin.
Tai vaikka jos lompakko unohtuu kotiin hän on kuin maailmanloppu olisi tullu ja haukkuu yleensä minua vaikka ihan itse olisi virheen tehnyt ja kauhea epätoivo.
tai jos hän on unohtanut avaimet enkä ole kotona hän soittaa ja itkee ja raivoaa ja puhuu tyyliin että "miten tää elämä voi olla näin kauheaa, sä häiritsit mun keskittymistä kun puhuit mulle aamulla niin et unohdin!" tai vastaavaa ja sitä epätoivoista valitusta jatkuu ja jatkuu.
ja kun tämä ei ole satunnaista vaan joka päiväistä..ja yritän kyllä tukea mutta jossain vaiheessa kun on puoli tuntia sitä kuunnellut niin menee omakin iloisuus.
Hän sanoo että naiset nyt vain ovat tällaisia, onko se tosiaan näin?! kun ei aikaisempaa seurustelukokemusta juuri ole.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Haeppas se tytteli tähän ruudun eteen.
Noin. Katoppas kun sun ukkos jättää sut jokupäivä kun jatkat tollasta paskaa. Tajuatko? Et tajua. Nytkin käyt läpi sitä millä kaikella voit syyttää ukkoasi tämän luettua. Olet syypää itse tekemisiisi virheisiin ja haet huomiota. Mulla oli semmonen muija aikasemmin, jätin sen. Väärällätavalla haettu huomio on sitä, ettei kukaan ole opettanu rakastamaan oikein. Käytä googlea ja elä onnellisemmin.
On jotenkin vaikea yrittää muuttaa tilannetta kun hän ei halua puhua asiasta. Epätoivon keskellä hän tietenkään ei voi käsitellä asiaa ja kun hän rauhoittuu käyttäytymisestään lopulta, hän odottaa että se ei vaikuta minuun mitenkään ja olisin kuin mitään ei olisi tapahtunut, iloinen ja hymyilevä.
Kuitenkin kun on huomannut kuvion toistuvan niin pitkään niin sitä haluaisi käsitellä asiaa jotta tilanne kehittyisi parempaan suuntaan.
Mutta kun yritän rakentavaa keskustelua parhaani mukaan aloittaa hän vain sanoo että "älä puhu nyt mulle vaikeista asioista kun nyt on taas hyvä olla, vai haluutko että tulee taas paha mieli"...Mitäs siinä sitten tekee..vaikka mitä kautta alkaisi asioita ymmärtävältä kannalta puhua alkaa hän kohta nyyhkyttää ja uppoaa murheeseen ja odottaa lohduttamista ja hiljentymistä, että silmät ummistetaan heti kun mörkö on piilossa..
Kuvauksen perusteella teidän suhteenne on tuolta osa-alueelta aika yksipuolinen ja kulkee tyttöystävän mielialavaihtelujen mukaan. Syytä en osaa sanoa, siis miksi hän noin tekee. Kenties kotoa opittu malli? Kypsymättömyys? Äkkiväärä luonne? Henkisiä ongelmia? Vääränlaiset e-pillerit? Ehkä jokin näitten yhdistelmä...
Asiaa ei yhtään auta se, että tyttöystävä ei suostu puhumaan. Kuvauksen perusteella tuntuu, että hänellä ei oikein ole oma käytös hallinnassa, ja hän käyttää pahaa mieltä hallintakeinona suhteessa (tekeekö hän näin muille, oletko huomannut?).
Jos tyttöystävä ei tule asiassa vastaan, ehdotan että vedät aika tiukalle sen rajan, mitä suostut kuuntelemaan ja ottamaan vastaan. Seuraavan kerran, kun kiukkukohtaus alkaa, voisit ehkä kokeilla sanoa hänelle, ettet halua olla sen kohteena. Sanot että tykkäät hänestä, mutta sinulle tulee kohtauksista paha mieli ja haluat auttaa häntä pääsemään niistä eroon. Sitten poistut tilanteesta, lopetat puhelun tms. Tee näin joka kerta, vaikka olisi jotain tärkeääkin kesken, jotta viestisi menee perille.
Olen nimittäin huomannut, että jos toinen käyttäytyy toistuvasti kuin pikkulapsi, häntä pitää sitten kohdella kuin pikkulasta. Toivon mukaan lapset kasvavavat :)
Kiitos hyvästä vastauksesta!
Onhan se tosiaan aika yksipuolista tuon suhteen, kokoajan on varottava ettei hänen tunteensa hyökkää peliin..pelkästään vääränlainen ilme saataa herättää hänessä raivokohtauksen että kuulemma ilmeeni näytti siltä että vaikkapa en arvosta häntä :/ ..kokoajan saa olla varuillaan.
En oikein tiedä syytä..muiden ihmisten seurassa hän on mitä miellyttävin ja vetoaakin aina tähän kuinka häntä pidetään ystävällisimpänä ihmisenä, ja näin hän toki toimiikin, itsekin häneen ihastuin aikanaan mutta n. 6 kk:n jälkeen tuo pinta alkoi väistyä ja tuo toinen olemus nostaa päätään.
Eli on yleisesti ystävällinen, auttavainen ja kuunteleva henkilö ja yrittää miellyttää kaikkia mutta kuulemma olen niin ihana että kanssani hän voi olla oma itsensä ja rentoutua..tuntuu kuin hän muutuisi aina toiseksi ihmiseksi kun esim. vieraita on tulossa, ja ennen sitä toki kauhea stressi ja hermoilu mutta tuskin kukaan ulkopuolinen uskoisi näitä kertomuksiani koska hän vaikuttaa niin mukavalta naiselta.
Kotona häntä on kyllä hemmoteltu aika paljon ja ollut keskipisteenä. Aikaisemmin hänellä oli vielä todella suuri kyvyttömyys ottaa toisia huomioon, siis niitä joihin ei tarvinnut vaikutusta tehdä kuten minua..
eli vaikkapa kesken kävelylenkin saattoi sanoa että odota tässä ulkona kun tos talos asuu mun kaveri käyn sanoo moi, ja palaa sitten 1,5 tunnin päästä todeten rennosti että oli hyvä ohjelma telkkarissa ei päässy aikasemmin pois sen takia mut nyt jatketaan matkaa, ja kun sanoin asiasta ettei ollu ihan asiallista ja ettei tollasta käytöstä katsella niin hän alkaa itkeä että "mikset ymmärrä mua ja mun tarpeita, miten voit olla noin itsekäs!"..ja kymmeniä muita tapauksia..
mutta ne ovat kyllä vähentyneet onneksi, hän sanoo ettei tee asioita pahalla vaan ei vaan tajua kokonaisuutta kun toimii tunteidensa mukaan.
kaikenlaista on kokeiltu täs vuosien aikana, pillereitä, ei pillereitä, asumista yhdessä, asumista erillään..mielialalääkitys auttoi kyllä vähentämään ehkäpä 70% kohtauksista mutta samalla hän muuttui emotionaalisesti välinpitämättömäksi ja seksuaalisuus katosi ja kun lääkkeet loppuivat niin mikään ei ollu muuttunu vaan sama toiminta kuin ennen lääkkeitä jatkuu.
Nykyään pienistä asioista kehkeytyy hänen mielessään valtavia asioita, kuten vaikka jos tavara on väärässä paikassa niin 30 minuutin kuluttua hän sanoo että haluaa kuolla ja pyytää että kuristaisin hänet..eikä hän edes osaa sanoa mistä kaikki alkoi vaan unohtaa kaiken.
Usein tosiaan tuntuu että hän käyttäytyy kuin pikkulapsi. Kenties tosiaan voisi auttaa sellainen toiminta että ei katso ollenkaan sitä menoa vaan ilmaisee jämptisti ettei sellaista katsele.
Kuulostaa kyllä jonkintapaiselta mielialahäiriöltä eli ailahtelee tunteesta toiseen ja saa päähänpistoja. Vaikea tuohon on mitään hoitoa keksiä, jos ei ammattiapu auta. Terapiassa on varmaan käyty? Ja asiasta yritetty moneen kertaan keskustella?
Onko suhde sinulle sellainen, jossa haluat olla? Miksi olet suhteessa, jossa voit pahoin? Ei sinun tarvitse olla kenellekkään lapsenpiika, mielenterveyshoitaja tai heittosäkki. Voit vapaasti aloittaa uuden ja onnellisen elämän. Ja kun tuntuu, ettet olisi parempaan pystynyt ja kaikkesi olet tehnyt, niin eikös se ole itsellekin hyvä tunne erota.
En yleensä suosittele eroamista, mutta ilmeisesti kaikki keinot on käytetty.
Tilanne on mulle sikäli tuttu, että äitini on käyttäytynyt pitkälti samalla tavalla. Seurailin pienen ikäni isän ja äidin vääntöä, ja olin ajoittain itsekin sen kohteena. Hyvinä uutisina voin kertoa, että vanhempani ovat edelleen yhdessä, ja äidin käytös on huomattavasti rauhoittunut.
Äitini vuosia jatkuneet raivarit mua kohtaan loppuivat pariin kertaan, kun lakkasin reagoimasta niihin. En näyttänyt omaa tuohtumustani, pelästymistäni, harmistumistani... mitä kaikkia tunteita tilanne sitten herättikin. Totesin, että en halua kuunnella moista, lähdin pois, enkä millään tavalla lepytellyt äitiä jälkeenpäin tai vähätellyt tilannetta. Ei ollut ihan helppoa, kun olin aina tottunut toimimaan toisin, mutta pitkän pohtimisen jälkeen sain tuon itsestäni irti.
Mutta kaikki tämä on lähinnä jotain, mitä voit tehdä itsesi suojelemiseksi. Tyttöystävälläsi on selvästi ongelmia, ja ne vaativat selvittelyä, johon hän itse suostuu ja on motivoitunut. Hänen pitäisi ymmärtää, että läheisiltään ei voi loputtomasti odottaa venymistä siksi, "kun mä nyt vain olen tällainen". Ihmisellä on isot aivot mm. siksi, että hän voi tietoisesti muuttaa käyttäytymistään parempaan suuntaan.
Kannattaa myös huomata, että et vaadi tyttöystävääsi muuttamaan sitä, millainen hän on, vaan sitä, miten hän käyttäytyy. Eli kun hän jossain vaiheessa suree, ettet pidä hänestä (kun haluat esim. puhua tästä asiasta), kyse on itse asiassa siitä, ettet pidä hänen käytöksestään. Kuulostaa sanahelinältä, mutta ero on merkittävä.
Mitä tulee tuohon koko ajan varuillaan olemiseen, se ei tosiaan kuulu parisuhteeseen. Olet varmaan jollain tavalla tottunut siihen, kun teillä on jo pitemmälti yhteistä historiaa. Toista kohtaan voi olla ystävällinen ja hienotunteinen, mutta ilmeitään ei kenenkään pitäisi joutua tarkkailemaan.
Ettei mene väärään piikkiin: kun sanoin edellinen kirjoittaja, tarkoitin tuota mielikuvitusrikkaalla "......." -nimimerkillä kirjoittanutta minua :)
Epävakaa persoona: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/F603.aspx
olis liian nuori tyttöystävä? Ei, ei naiset tosiaankaan ole tuollaisia.
Onko hän muuten allapäin ja surullinen? Onko arki vaikeaa kestää ja asioita vaikea tehdä?
Masentuneelle pienetkin vastoinkäymiset ovat maailmanloppuna, koska voimat ovat vähissä. Olen itsekin ollut, joskus niin loppu, että pelkkä lusikan putoaminen maahan sai aikaan vollotusta.
Yksi syy masennukseen tai ylireagointeihin voi olla väärät e-pillerit. Eli voisi luopua hormonaalisesta ehkäisystä vähäksi aikaa, jos sellaista käyttää. Monesti edes lääkärit eivät tätä asiayhteyttä tajua. On myös mahdollista, että hän kärsii todella pahoista pms-oireista eli ennen kuukautisia on hermoheikko. Siihenkin saa apua lääkäriltä.
Onko hän aina ollut samanlainen vai onko muutos tapahtunut jossain vaiheessa elämää? Millaisessa tilanteessa?
Emme useinkaan nää toisen käytöksen sisälle, vaan pidämme ihmisiä luonnostaan vaikeina. Voisit vähän kartoittaa tilannetta.
Eipä hän muuten ole masentunut, siis mitä tuohon edes voisi sanoa kun se vaihtelee hetkestä toiseen, toisella hetkellä kaikki on ihanaa ja toisella missään ei ole mitään järkeä.
Työ ja opiskeluasioissa hän on erittäin tunnollinen ja ahkera ja ottaakin niistä paljos stressiä ja purkaa sitä pahoinvointiaan sitten. Kuitenkin hän haluaa tehdä esim. töitä paljon koska ilmeisesti kokee siellä pärjäävänsä hyvin.
ja siis nuo PMS-oireet olivat kyllä aivan mahdottomia, väkivaltaisuutta ja toisen vahingoittamistakin esiintyi mutta eipä niitä äärimmäisiä reaktioita lukuunottamatta nuo erilaiset hormonaaliset menetelmät ole vaikuttaneet..on yhdistelmäpilleriä, minipilleriä, emätinrengasta, ehkäisykapselia..
Ja kyllähän hänessä huomasi vähän sellaista käytöstä jo kun tapasimme, tuolloin nuo purkautumiset kohdistuivat äitiinsä, joka tietysti minun jälkeeni on toinen henkilö kenen seurassa hän "vapautuu". Ja kuulemma se on vain hänen "synnynnäinen temperamenttinsa".
Oletkoha entinen avomieheni kun löysin tuosta jutusta niin itseni, että ihan hävettää!
Mielialani vaihteli laidasta laitaan, yksikin väärä sana väärään paikkaan niin heittelin astioita ja potkin äijääni ulos kämpästä, loputa sitten lähtikin, eika takasin ole vielä tullut.
Hän siis jätti minut juuri näiden asioiden takia, ei jakasanut enää, vaan lähti. En sitä yhtään ihmettele enää :(
Se on tosiaan kumma, että sitä haukkuu toista vaikka itse on esim. sen lompakon unohtanut kotiin. Se on niin väärin haukkua toista omista virheistään.
Luin noita muita juttuja niin syyksi voisin sanoa ahdistuksen, masennuksen sekä ne e-pillerit, varsinkin kaikki yhdessä. Itse lopetin pillerit ja olen huomattavasti rauhallisempi nainen tänäpäivänä, vaikka ahdistus ja masennus yhä päällä.
Miehet eivät ehkä tajua miten paljon pieni pilleri voi vaikuttaa naisen elämään, mieleialaan, haluihin..
Ymmärrän, että tyttöystävääsi on vaikea kestää, hakekaa apua ennenkuin teidän käy kuten minun kävi, jäin yksin.
Olisin vielä halunnut tietää, että
Olisin vielä kanssa halunnut tietää, että onko hänellä sama meininki ystäviään kohtaan?
Tunnustan, että olin "ilkeä" vain avolleni.
Ei ole kyllä ystäviään kohtaan ollenkaan sellainen, päinvastoin kauhean mukava hän on ja tuntuu ettei hän pysty olemaan aivan vapautuneesti kenenkään muun seurassa ja että se helpottaa hänen omaakin olemista, kun ne tunteet eivät sitten purkaudu tai edes taida ilmentyä samalla tavalla muiden kanssa ollessa.
Jotkut naiset vaan tarvitsevat ns. "rajat", eli haluavat sisimmäässään sen alkukantaisen luolamiehen. Jos olet liian myötäilevä, se kostautuu kuvailemallasi tavalla älyttömänä kiukutteluna. Kokeileppa kerran karjaista kunnolla: "nyt, akka turpa kiinni". Luultavasti itkee ja raivoaa, mutta älä kuuntele. Älä suostu kuuntelemaan. Jos kiukuttelee puhelimessa, pistä puhelin kiinni, jos kotona, kehoita vaikenemaan , jos ei vaikene, lähde vaikka lenkille. Selvitä jämäkästi hänelle, ettei sinun tarvitse kuunnella tuollaista paskaa. Että et ota vastaan syytöksiä, jotka eivät ole totta. Kieltäydy ja ole ryhdikäs. Ehkä se siitä...
tunnustaa, että exavoni oli tosiaan myös liian kiltti minulle, kuten "kaikillepaikka" kirjoittaa.
Tuotakin voi kokeilla, sitten se selviää, että auttaako vai ei...
Sua on siis siunattu stressisielusella naisella...potenssiin sata. :)
Mäkin olen stressisieluinen, mutta en mitenkään tollasessa määrin. Luulen, että hänellä nyt ongelmana lähinnä se, ettei osaa huomioida muita ihmisiä. Sitten stressaa kun stressaa, mutta sitä ei vaan yksinkertaisesti voi jatkuvasti toisen niskaan kaataa vaikka miten yrittäisi perustella.
Miten te olette tuosta keskustelleet? Sinuna ehkä lähtisin siitä, että välität ihan armottomasti hänestä, haluat auttaa ja ymmärrät, mutta tuo aiheuttaa hallaa teidän parisuhteelle ja sinusta tuntuu, ettei hän ota yhtään huomioon noissa tilanteissa sinun asemaasi. Vaikka suututtaakin, niin jonkinlaista itsekuria on oltava ja kaikki naiset eivät tee noin. Ja jos nainen ei välttelisi noita sun päälle kaatamisia, niin säkin jaksaisit paremmin auttaa niissä tilanteissa.
Minkä ikäinen hän on? Epäilen, että suht. nuori. Jos näin on, elämä opettaa hänelle(kin) asioihin suhtautumista: eli, että hän ei yksinkertaisesti voi stressaantua jokaisesta pikku asiasta.
Olisi hyvä, jos hänelle tulisi sopivasti vastoinkäymisiä, että hän oppisi sen, mikä on oikeasti tärkeää, mikä ei.
Voi tietysti olla, että hän ei opi koskaan. On ihmisiä, jotka eivät muutu koskaan. Heillä on ns. hankala, joustamaton luonne.
olikin näitä mahdollisia syitä hankaluuksiin. Tunnustan saavani samanlaisia katastrofituntemuksia kuukautisia edeltävällä viikolla. Ajoittain jokin mielialalääke on auttanut. Gynekologi kertoi, että PMS:n hoitoon on kolme vaihtoehtoa: mielialalääkkeet, yhdistelmäehkäisy (estrogeeni) ja B6-vitamiinikuurit. Jos ongelmaa esiintyy laajemmin kuin hormonaalisten vaihteluiden yhteydessä, tyttöystäväsi kannattaisi harkita mielialalääkitystä. Tuollainen käytös voi viitata masennukseen.
Huomasin, että mainitsit mielialalääkkeen olleen jo käytössä. Kannattaa kokeilla toista merkkiä. Olen syönyt kaikentyyppisiä masennuslääkkeitä ja ainoastaan yksi niistä vaikutti seksuaalisuuteen haitallisesti. Moni ei kyllä masennukseenkaan tehonnut, lääkitysten vaihtoa jatketaan edelleen.
"naiset nyt vain ovat tällaisia"
Ei ole! Itselläni on sama ongelma itseni kanssa. Ei yhdenkään naisen kanssa.
Minulla myös samaa ja pelkästään itseni kanssa. Olen sitä mieltä että se liittyy minussa olevaan erityisherkkyyteen.