Niin se tuli ero. Mies teki viimeisen ratkaisun. Meillä oli hankalaa, myönnän. Samalla paljon hellyyttä ja huolenpitoa. Emme osanneet lopettaa riitelyä ja taustoiltamme olimme erilaisia. Silti rakastin ja hän rakasti. Viimeinen riita meni vain niin äärimmäisyyksiin, minkä jälkeen on vaikea rakentaa mitään.
Olen vielä kovin eksyksissä tunteideni kanssa. Tiedän, että tämä on hyvä ratkaisu, mutta tiedän myös, että on niin vaikea ajatella taas rakentavansa kaikkea alusta. Minä aloitin todelliset suhteet muutenkin kypsällä iällä ja tiedän, että hyviä tyyppejä, jotka puhuttelevat monella tasolla, on vähän ja jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet.
Ajattelen tänää, että toivottovasti hän vielä katsoisi kokonaisuutta takertumatta yksityiskohtiin. Huomenna taas ajattelen, että kaikki hyvä loppuu aikanaan ja parempi lopettaa kun on vielä jotain kaunista muisteltavaa.
Tiedän, että minun pitäisi nyt löytää ajatus "elämä tuo mitä tuo ja katsoa rohkeasti eteenpäin". Miten se onnistuisi vai onko aika ainut ja paras lääke?
Uskon, että miehelle on erilaista erota kolmekymppisenä. Naisena tulee väkisin mieleen, että oliko se tässä. Varsinkin, kun tietää, että hyviin tyyppeihin ei ole tullut törmäiltyä kaupan kassajonoissa.
Tulevaisuus tuntuu kutistuneen tähän päivään ja kauniit muistot painavat taskussa paljon. Mitä tehdä?
Olen vielä kovin eksyksissä tunteideni kanssa. Tiedän, että tämä on hyvä ratkaisu, mutta tiedän myös, että on niin vaikea ajatella taas rakentavansa kaikkea alusta. Minä aloitin todelliset suhteet muutenkin kypsällä iällä ja tiedän, että hyviä tyyppejä, jotka puhuttelevat monella tasolla, on vähän ja jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet.
Ajattelen tänää, että toivottovasti hän vielä katsoisi kokonaisuutta takertumatta yksityiskohtiin. Huomenna taas ajattelen, että kaikki hyvä loppuu aikanaan ja parempi lopettaa kun on vielä jotain kaunista muisteltavaa.
Tiedän, että minun pitäisi nyt löytää ajatus "elämä tuo mitä tuo ja katsoa rohkeasti eteenpäin". Miten se onnistuisi vai onko aika ainut ja paras lääke?
Uskon, että miehelle on erilaista erota kolmekymppisenä. Naisena tulee väkisin mieleen, että oliko se tässä. Varsinkin, kun tietää, että hyviin tyyppeihin ei ole tullut törmäiltyä kaupan kassajonoissa.
Tulevaisuus tuntuu kutistuneen tähän päivään ja kauniit muistot painavat taskussa paljon. Mitä tehdä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Nyt vaan nokka pystyyn ja kohti uutta elämää. Uusi mies löytyy, jos on löytyäkseen. On ihan terveellistä välillä totutella olemaan ja elämään ilman miestäkin.
Itse erosin ensimmäisestä liitosta 32-vuotiaana, muutin yksiin seuraavan kanssa n. vuoden kuluttua ja nyt 52-vuotiaana päätettiin erota. Eikä tämäkään ole maailmanloppu. Ei minun, eikä hänen elämänsä tähän loppunut. Ainoa, mistä seuraavassa mahdollisessa suhteessa joutuu luopumaan on varmaankin lasten hankkiminen :).
Sinä olet vielä nainen parhaassa iässä - voit mennä ja tulla, miten haluat. älä turhalla murehtimiesella hukkaa elämääsi ja parasta aikaa elämässäsi.
Ei naisen elämä lopu siihen, kun täyttää 20. Minäkään en vielä tunne olevani toinen jalka haudassa.
Mitä mies ja sinä haluatte ylipäänsä, olla yhdessä vai erikseen?
Pariterapia vai nokka kohti kaakkoa?
ja kipeästi.
Nyt tällä hetkellä tuoreena se on varmasti raskasta.
Aina se "jätetty" osapuoli miettii syitä, mitä tein väärin ja jos ja jos.
Itke nyt kaikki itkusi ois, aivan varmasti tulet vielä löytämään rakkauden
Koskaan ei tiedä vaikka pieni ero tekisi suhteelle myös hyvää, on aikaa miettiä. En osaa paremmin sanoa, mutta toivon sinulle paljon paljon voimia jatkaa.
Olen itse vaikean eron läpikäynyt ja selvinnyt, varmasti sinäkin selviät.
Lämmin halaus ja itke, puhu, surusi ulos.
tv. Minä vain
Niinhän se on, jokainen päivä tästä eteenpäin vie kauemmas surusta. Nyt ymmärtää sen, että toista ei voi omistaa ja vain itseään voi muuttaa.
Toivottavasti vastaus odottaa jossain tulevaisuudessa. Ei minulla onneksi ole mitään tarvetta rynnätä eteenpäin uusiin suhteisiin. Minusta tuntuu, että omat virheensä täytyy nyt punnita ja miettiä, miten niiden kanssa elää.
Tällä hetkellä en edes tiedä, mitä toinen kaikesta ajattelee, kun aikaa on kulunut. Ihan hyvä niin. Me tiedämme kumpikin, missä toinen on, jos haluamme toisemme vielä löytää.
Mulla on erosta vileä niin vähän aikaa, ettei oikein tiedä mitä ajatella ja tehdä. Elämä on kuin harmaata kaurapuuroa, jota on pakko vähän edes yrittää syödä.
Mikähän ihme ajaa ihmisen ajattelemaan sitä osapuolta, joka teki paskan tempun, tuhisi, puhisi ja ilkeili tai oliti peräti puhumaton viime ajat? Jotenkin tuntuu, että nyt on ympärillä tilaa ja etä olisi helpompi olla.
Onkohan nämä oudot tunteet vaan sitä, että nyt pitää oppia olemaan yksin?
Yksin olemisen opettelua. Sitäpä sitä. Toisaalta suuria tunteita, Mullakin on kahtia jakautunut olo. Kuvaamasi kaurapuurovertaus on osuva.
Viimeinen ilta ennen isoa riitaa oli jotenkin lupaava ja olin toiveikas jatkosta, intoa täynnä. Sitten iso riita ja suuri tyhjyys. Riita on kuin viilto, joka jakaa kaiken kahteen erilaiseen maailmaan ja kumpikin niistä on täynnä kysymyksiä.
Minullakin oli ennen eroa toiveikas olo ja joskus tuntui, että meni jo paremmin. Ehkä vain valehtelin itselleni. Kai sitä yksin jäämistä sitten vaan pelkää liikaa, vaikka se ehkä meidänkin tapauksessa oli paras vaihtoehto kummallekin.
Yksin jääminen ja tunne siitä, että on epäonnistunut on päällimmäisenä. Aluksi ajattelin ja pelkäsin sitäkin, että nyt ihmiset alkavat puhua, koska tämä on mulle jo toinen ero. Voi olla että ovat juorunneet ja spekuloineet, mutta sitä en onneksi itse kauaa murehtinut. Puhukoon, jos heillä ei muutakaan tekemistä ole!
syyttelemästä itseänne erosta. Kyllä siinä on miehilläkin varmaan ollut "vääriä" tekoja, ette te ole ainoita syyllisiä. Yleensä riitaa ei saa yksi ihminen aikaan, eli kyllä siinä on toisenkin täytynyt olla mukana.
Nyt tyttökullat, katse eteenpäin, te olette vielä nuoria, ei se teidän elämä viä todellakaan tässä ole vaikka se nyt varmasti siltä tuntuu. Nyt oikeesti, ajatelkaa nyt vain itseenne olkaa kerrankin itsekkäitä, kyllä se tästä vielä
Eikös niin???? Jookos, tuleehan sieltä jo vähän hymyäkin,,,,,
tuleehan täältä jo hymyjäkin :)