Olenpahan vain pohtinut

pettämisen syitä

Olen suuren perheen nuorimmainen ja uskon, että jo pienenä opin saamaan paljon huomiota osakseni. Kun pienenä inahdin oli aina joku tuomassa tuttipulloa tai tuttia ja ottamassa syliin kuopuksen. Aivan varhaisimmatkin muistikuvat lapsuudestani ovat, että sain aina periksi. Minusta tuli oikea lellikakara. Ja toisaalta halusin aina vastata hyvyydellä, opiskelinkin ylioppilaaksi ja korkeakoulututkinnonkin,koska vanhemmat odottivat sitä minulta. Vaimona ja äitinä olin lähes täydellinen - kuulema. Halusin, että mieheni saa olla ylpeä minusta ja hän olikin. Olin elänyt toisten ihmisten odotusten ja toiveiden mukaan lähes 40 vuotta elämässäni ja yrittänyt olla mahdollisimman hyvä ja sain tietysti paljon kehuja. Sellaiseen väsyy. Unohdin itseni, sen mitä itse haluan. Ei meillä ollut mieheni kanssa edes samanaliset arvot elämän suhteen, avioliittoonkin päädyin vain koska vanhempani tykkäsivät vävystään, en koskaan rakastanut. Olen aina ollut hyvin seksuaalinen, mieheni ei ollut. Hän käytti paljon aikaansa harrastuksiinsa ja minä olin äiti. Jälkiviisaana ymmärän helposti, miksi avioliittomme loppui.

Avioeron aikoihin aloin ymmärtää, mitä itse haluan elämältäni, millaisia asioita itse arvostan ja pidän tärkeinä. Vasta avioeron myötä erosin aviomiehen lisäksi vanhemmistani. Tulin omaksi itsekseni. Olin väsynyt elämään toisten odotusten mukaan ja täyttämään toisten toiveita ja olemaan erinomaisen hyvä ihmisen mallikappale. Olin aina toiminut niin, että joka puolelta sain kiitosta esimerkillisestä toiminnasta. Nousin omaan yksityiseen kapinaan kaikkea entistä elämää vastaan.

Toisia naisia ei arvosteta. Suhteemme varatun miehen kanssa tuli läheiseksi, sillä hän oli oikeastaan ainoa ihminen jonka hyväksyin, joka oli oma itsensä seksuaalisuuksine päivine kuuntelematta yleistä mielipidettä tai edes vaimoaan. Minusta oli ja on edelleen hienoa, että ihminen on sinut itsensä kanssa ja hyväksyy itsensä vikoine päivine. Olen oppinut hyväksymään itsenikin vikoine päivine. Minun ei tarvitse olla enempää kuin minä itse. Minun ei tarvitse toteuttaa kuin omat toiveeni, muttei minun niistä tarvitse huudella. Pääasia, että hyväksyn itse itseni. Voi kuulostaa hyvin itsekkäältä, mutta ehkäpä olen ollut elämässäni niin yltiöpäisen epäitsekäs, että reaktio hakee tasapainon elämääni. Eikä kukaan, joka tuntee minut uskoisi, jos kertoisin... Eikä minun tarvitse kertoakaan. On vaan hyvä muistaa, että elämässä kaikki eletty vaikuttaa kaikkeen aina syntymästä asti. Pettämisen juuret voi yltää aina lapsuuteen saakka.

4

560

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      aloit itsekkääksi, aloit ajatella vain itseäsi, niin aloitit suhteen ukkomiehen kanssa? Juuri näin tämä menee.

      • yleistystä

        jälleen kerran! Aivan kuin asianomainen tuosta vaan olisi päättänyt nimenomaan varatun itselleen kaapata ja nimenomaan itsekkyytensä merkiksi..? Just noin se yleistäminen menee...


    • Samassa veneessä

      Aivan selvää tekstiä. Tosin loppulauseesi yllätti, mutta ajattelemisen aihetta on siinäkin.

      Irtiotto lapsuudesta, riippuvuuksista ja kaikesta mahdollisesta on tehtävä, joskus.

      Olen ollut roolissa, jossa jouduin keräämään pisteitä koko ajan. Yhä uudelleen piti onnistua, ylittää itsensä ja jännittää, menikö temppu läpi vai pitääkö harjoituksia jatkaa. Ja koulumestarina toimi oma puolisoni!

      Nyt en pisteitä keräile. Eikä taida enää olla ketään pisteyttämässäkään, joten tasan menee.

    • tiina*

      Niin se varmaan menee, että kadottaa itsensä - tai ei edes löydä itseään - jos on liian kiltti ja yrittää vain olla muille mieliksi. Lapsen tärkein tehtävä on tulla omaksi itsekseen - ja siihen häntä olisi kannustettava. Parempi silti myöhään kuin silloinkaan! Ellei ole löytänyt itseään vielä keski-iässäkään altistuu katkeruudelle ja masentuu. Astrologia väittää, että ainakin leijonanaiset löytävät itsensä vasta myöhään aikuisiällä :D.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      3978
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2871
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2292
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1301
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      889
    6. 131
      865
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      824
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe