Illat yksin, telkkari seurana...

Alkuun jätän tässä vaiheessa ylilyönnit ja roolisuoritukset vastauksesta pois.

Illat ovat kieltämättä yksinäisiä siinä missä aamut, yöt ja päivätkin. Eivätkä kaikkein vähiten siksi että putosin yläasteen aikana koulukiusaamisen vuoksi sosiaalisten piirien ulkopuolelle.
Tämä räikeä ero korostui entisestään kun vähäisetkin ystävät ja tuttavat pariutuivat - sinkku pariskuntien bileissä ilmeisesti turmelee ilmapiirin.

Nyttemmin minulla ei ole oikeastaan ketään. On töitä, omatoimista opiskelua, yksilölajiliikuntaa... oikeastaan olen lakannut jossain vaiheessa kaipaamasta sen enempää seuraa huomattuani toivon turhaksi, vaikka prosessi ei ollut mikään yksinkertainen uhmakas päätös.
Enemmänkin se oli tuskallinen parin vuoden prosessi jonka aikana olin useamman kerran päästää itseni päiviltä. Sitten se kaikki lakkasi, tykkään ajatuksesta että oikeastaan kuolinkin tuolloin ja nyt olen pelkkä aave jolla sattuu olemaan hiilipohjainen fyysinen olomuoto.

Miten selviän tästä, en selviä, tarkemmin ottaen mielestäni en selvinnyt, olen vain asettunut asumaan tänne kurjuuden laaksoon kuten eräässä sarjakuvassa ilmaistiin. Sitä roikkuu tarpeeksi kauan jollain kulmilla, harvinaisen p*skoillakin sellaisilla, muuttuvat ne jossain vaiheessa kotinurkiksi.

Koita mennä yksin sit joihinki paikkoihin mihin uskallat/voit. Uusia tuttuja voi löytyä niin sit niiden kanssa.

siinä väistämättä käy, sinkuista tulee hylkiöitä, vietetään yhä enemmän pari-iltoja.
Koskaan et näe kavereitasi ilman heidän puolisoitaan.
Joskus ehkä koitetaan epätoivoisesti naittaa sinkkua kaveria kaverin miehen sinkuille kavereille.
Tulen minä toimeen yksinäänkin, voin puuhata mitä ikinä tahdon, nähdä ja kokea ilman ystäviäkin, mutta en välttämättä ole enää siinä kun/jos ero joskus tulee.

eronnut ihan pitkästä suhteesta ja alussa yksinolo oli ihan hirveää, mut ihan hyvin olen kestänyt tän tunneaallokon, liikuntaa harrastaessa ja töissä on aika mennyt. Nyt alkaa helpottamaan, itse olen myös valinnut tietoisesti sen, että nökötän neljän seinän sisällä enimmäkseen. Ehkä siksi etten halua tavata eksää tuolla livessä ja en ole edes valmis mihinkään uuteen. Kavereita on aina hyvä olla, mutta mullakin kaikki ketkä tunnen, seurustelee. Työkavereiden kanssa tulee jonkun verran harrastettua yhdessä liikuntaa. Opiskelen myös työn ohella ja sitä kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin, ja opinnäytteen teko vie kyllä aikaa sen verran, ettei paljon muuta ehdikään tässä vaiheessa. Jos haluaa kavereita, niin pitää lähteä vaan ulos katselemaan, etsiä vaikka uusi harrastus,ryhtyä opiskelemaan, matkustaa, mennä tapahtumiin, eri paikkoihin kuten uimahalli, kuntosali, kirjasto, ravintola tms. Ja kyllähän tämä nettikin on sellainen, josta voi vaikka kaverin löytää. Tsemppiä!

Varsinkin pelit joiden pelaajat tykkää käyttää mikkiä ja kuulokkeita, siinä sitä voi rupatella muiden ihmisten kanssa, samalla pelata peliä josta pitää, Warhammer online ja eve-online tulevat ekaksi mieleen. Ei käy aika pitkäksi :)

Omalta kohdalta ainakin huomasin ettei paljoa kiinosta olla perheellisten seurassa, kun niiden jutut on iha eri planeetalta kuin mitä itseäni kiinostaa, samasta syystä ehkä perheelliset eivät ole kiinostuneitä minunkaan jutuistani.

Tv:tä ei ole ollut 12 vuoteen, ja toimivaa tietokonetta kotona 1½ vuoteen. Kyllä tuo passiivinen kotonanyhjötys on vähentynyt ihan minimiin.

Suosittelen että toimitat tv:n ja monitorin kaatopaikalle, ne ovat aika haitallisia ja passivoivia ja niistä saat syyttää yksinäisyyttäkin.