Erosta on kohta vuosi ja nyt on alkanut masentamaan oikein kunnolla. Meillä oli pitkä liitto takana ja ero oli sillä hetkellä helpotus. Meillä ei ollut mieheni kanssa oikeastaan mitään yhteistä, ei käyty missään eikä tehty mitään yhdessä.
Miehellä on nyt uusi puoliso ja tekevät kaikkea yhdessä, käyvät elokuvissa, syömässä ja etelänmatkoilla.
Jotenkin olen katkera, että miksi se ei tehnyt sitä minun kanssani ja jos olisi tehnyt niin olisiko kaikki paremmin.
Luulin, että pääsen asian yli mutta on kohta jo vuosi mennyt ja tilanne vain pahenee.
Eron jälkeinen ahdistus
onko kokemuksia?
42
20485
Vastaukset
- ....
Minulla on erosta 4½ vuotta, nyt on jo ruvennut helpottamaan. Minullakin miehelle löytyi uusi nainen eikä hän suostunut keskustelamaan ennen eroa eiokä sen jälkeen oikeastaan mistään. Vuosi erosta pitkän liiton jälkeen on todella vähän. Päästäkseni erosta eteenpäin kävin ensin Fisherin erokurssin ja sen jälkeen muutaman kerran ammattiauttajan kanssa keskustelemassa. Erityisesti terapeutin kanssa keskustelu avasi minulle uusia näkökulmia.
Suosittelen sinulle samaa. Ero on niin iso surun paikka, että se kannattaa käydä perusteellisesti läpi. Minua helpotti myös päiväkirjan kirjoittaminen. KIrjoitin myös exälleni, saamatta vastauksia. Kirjoitin hänelle myös paljon kirjeitä, joita en koskaan lähettänyt.
Fisherin ajatus siitä, että erosta kannattaa tehdä oppimiskokemus, jonka läpikäytyään on viisaampi ja ymmärtävämpi ihminen kuin sitä ennen. Muista, että katkera vanha nainen on paholaisen mestariteos! - wilma60
Eron jälkeen tulee pintaan hyvin monenlaisia tunteita ja tuo ahdistus on yksi niistä tunteista. Välillä se helpottaa ja tulee jonkin ajan kuluttua takaisin. Elämä on sellaista vuoristorataa mutta onneksi koko ajan tulee pitempiä hyviä jaksoja ja huonot ajat ovat lyhyempiä. Minun erosta kaksi vuotta ja tällä hetkellä tuntuu jo ihan hyvältä.
Minäkin olen ajatellut usein, että miksi mies ei halunnut minun kanssa tehdään mitään asioita yhdessä. Ei ainakaan sellaista joka kiinnosti minua tosi paljon mutta häntä ei yhtään. Lapset kertovat nyt isän ja uuden onnen tekemisistä ja välillä (täytyy tunnustaa) olen vähän kateellinen. He tekevät nyt sitä kaikkea mistä minä haaveilin ja ehdottelin niitä ex:lle ja sillä hetkellä ne eivät häntä kiinnostaneet. Mutta ilmeisesti olikin niin, että minä en häntä kiinnostanut. Nyt teen asioita itsekseni ja monta sellaista juttua on tullut tehtyä joista avioliiton aikana vain haaveilin.- sunnuntai-iltapäivänä
olin kans vuosikymmeniä aviossa ja mies löys uuden,oli salasuhteessa ensin vuosia,kunnes paljastu.
Erohan siitä tuli koska ei he päässeet enää irti toisistaan.
Nyt elän yksin ja olen kans kuullu,miten ex-mies elää nuorikkonsa kanssa hyvin mielekästä elämää.
Eli sellaista jota minäkin odotin miehen kanssa ollessani,mutta ei häntä mikään kiinnostanut.
Olin enempi yksinäinen silloin kun nyt?
Surullinen olen välillä ja kateellinenkin,miksi näi kaikki meni?
Luulin,että elämme yhdessä elämämme loppuun asti.
Kävin myös tuon erokurssin,mutta silti kovaa työtä on ollut toipuminen.
Eniten tässä ihmetyttää,miten mies pystyy elämään täysillä,eikö hänelle ero ollutkaan raskas kokemus,mielestäni meillä meni kuitenkin ihan hyvin.
En aio jäädä katkeraksi,mutta kyllä miehenkin mieli on merkillinen,miten voi tehdä tuollaista eli järjestellä salaa uutta elämää,eikä edes suostunut kertomaan minulle,miksi teki niin.
Olisin ollut kiitollinen edes vastauksista,mutta en niitä koskaan saanut.
Täällä huomaa,miten on muitakin samanlaista kokenutta,ei muuta kun jaksamista ja eteenpäin. - mikään ei onnistu
sunnuntai-iltapäivänä kirjoitti:
olin kans vuosikymmeniä aviossa ja mies löys uuden,oli salasuhteessa ensin vuosia,kunnes paljastu.
Erohan siitä tuli koska ei he päässeet enää irti toisistaan.
Nyt elän yksin ja olen kans kuullu,miten ex-mies elää nuorikkonsa kanssa hyvin mielekästä elämää.
Eli sellaista jota minäkin odotin miehen kanssa ollessani,mutta ei häntä mikään kiinnostanut.
Olin enempi yksinäinen silloin kun nyt?
Surullinen olen välillä ja kateellinenkin,miksi näi kaikki meni?
Luulin,että elämme yhdessä elämämme loppuun asti.
Kävin myös tuon erokurssin,mutta silti kovaa työtä on ollut toipuminen.
Eniten tässä ihmetyttää,miten mies pystyy elämään täysillä,eikö hänelle ero ollutkaan raskas kokemus,mielestäni meillä meni kuitenkin ihan hyvin.
En aio jäädä katkeraksi,mutta kyllä miehenkin mieli on merkillinen,miten voi tehdä tuollaista eli järjestellä salaa uutta elämää,eikä edes suostunut kertomaan minulle,miksi teki niin.
Olisin ollut kiitollinen edes vastauksista,mutta en niitä koskaan saanut.
Täällä huomaa,miten on muitakin samanlaista kokenutta,ei muuta kun jaksamista ja eteenpäin.Elämä on eron jälkeen vuoristorataa. Välillä on hyvin ja välillä huonosti.
Ensimmäinen mieheni petti minua ja sen eron aikana ja jälkeen kärsin kovasti. Siinä romahti tiseluottamus ja omanarvon tunne.
Nyt on toinen ero tuore juttu. Tässä ei tapahtunut mitään dramaattista, ei pettämistä, eikä mitään muutkaan. Sitä vain tottui toiseen ja piti kaikkea itsestäänselvyytenä. Ikäeroakin oli yli 10 vuotta, eli mies oli minua nuorempi. Kai sekin osaltaan vaikuttaa, kun itseon jo viiskymppinen ja mies vasta neljäkymmentä.
Lähinnä tuntuu oudolta ja yksinäiseltä. Olin niin hoopo, että hylkäsin omat ystäväni, enkä pitänyt mitään yhteyksi. Nyt taitaa olla myöhäistä ja läpinäkyvää kerjätä kenenkään seuraa. Onneksi voi sentään tänne kirjoittaa ja lukea muiden juttuja. - sunnuntai-iltapäivänä
mikään ei onnistu kirjoitti:
Elämä on eron jälkeen vuoristorataa. Välillä on hyvin ja välillä huonosti.
Ensimmäinen mieheni petti minua ja sen eron aikana ja jälkeen kärsin kovasti. Siinä romahti tiseluottamus ja omanarvon tunne.
Nyt on toinen ero tuore juttu. Tässä ei tapahtunut mitään dramaattista, ei pettämistä, eikä mitään muutkaan. Sitä vain tottui toiseen ja piti kaikkea itsestäänselvyytenä. Ikäeroakin oli yli 10 vuotta, eli mies oli minua nuorempi. Kai sekin osaltaan vaikuttaa, kun itseon jo viiskymppinen ja mies vasta neljäkymmentä.
Lähinnä tuntuu oudolta ja yksinäiseltä. Olin niin hoopo, että hylkäsin omat ystäväni, enkä pitänyt mitään yhteyksi. Nyt taitaa olla myöhäistä ja läpinäkyvää kerjätä kenenkään seuraa. Onneksi voi sentään tänne kirjoittaa ja lukea muiden juttuja.tyhjä olo,eron jälkeen oli kyllä sellainen laastarisuhde joka päätty myös pikkuhiljaa.
Nyt elän yksin ja vaikka näin sunnuntai-iltapäivisin meinaa masentaa,huomaan miten paljon auttaa kun käy täällä.
Eli on paljon samanlaista kokenutta,ja sekin helpottaa ettei ole yksin.
Toisaalta,ompahan elämässä kokemuksia ja se on vaan hyvä asia.
Kaikkea hyvää ja nyt menen kahvin keittoon,pienetkin asiat tuntuu suurilta,kun tulee se hyvän olon tunne :),eli vuoristorataa on eron jälkeen,kunnes tasaantuu taas. - myös..
mikään ei onnistu kirjoitti:
Elämä on eron jälkeen vuoristorataa. Välillä on hyvin ja välillä huonosti.
Ensimmäinen mieheni petti minua ja sen eron aikana ja jälkeen kärsin kovasti. Siinä romahti tiseluottamus ja omanarvon tunne.
Nyt on toinen ero tuore juttu. Tässä ei tapahtunut mitään dramaattista, ei pettämistä, eikä mitään muutkaan. Sitä vain tottui toiseen ja piti kaikkea itsestäänselvyytenä. Ikäeroakin oli yli 10 vuotta, eli mies oli minua nuorempi. Kai sekin osaltaan vaikuttaa, kun itseon jo viiskymppinen ja mies vasta neljäkymmentä.
Lähinnä tuntuu oudolta ja yksinäiseltä. Olin niin hoopo, että hylkäsin omat ystäväni, enkä pitänyt mitään yhteyksi. Nyt taitaa olla myöhäistä ja läpinäkyvää kerjätä kenenkään seuraa. Onneksi voi sentään tänne kirjoittaa ja lukea muiden juttuja.ero ahdistaa ja tilanne on lähes sama kuin sinulla. Olen yhdeksän vuotta vaimoani nuorempi. 28-37 ja meilläkään ei mitään pettämistä tapahtunut. Tai en vaimostani tiedä. Hän on ollut puolitoista vuotta masentunut, yrittänyt itsemurhaa. On parempia ja on huonompia aikoja. Ei tunnu paranevan. Outo käytös ja mielialan vaihtelut saivat suhteemme ankaraan koetukseen ja ainaisiin riitoihin. Myös vaimon suvun outo käytös minua kohtaan eli eivät ilmeisesti ikäeromme takia hyväksyneet minua saivat he vaimoni lopulta käännytettyä minua vastaan.
Avioero lappu on tulostettuna pöydällä mutta en vain ole saanut kynää käteen ja lappua täytettyä.
Joka kerta tunteet tulevat liian rankasti pintaan eikä pysy kynä kädessä.
Vaikka suhde on mennyt miten on rakastan häntä silti vielä. En vaan ymmärrä miksi. - sunnuntai-iltapäivänä
myös.. kirjoitti:
ero ahdistaa ja tilanne on lähes sama kuin sinulla. Olen yhdeksän vuotta vaimoani nuorempi. 28-37 ja meilläkään ei mitään pettämistä tapahtunut. Tai en vaimostani tiedä. Hän on ollut puolitoista vuotta masentunut, yrittänyt itsemurhaa. On parempia ja on huonompia aikoja. Ei tunnu paranevan. Outo käytös ja mielialan vaihtelut saivat suhteemme ankaraan koetukseen ja ainaisiin riitoihin. Myös vaimon suvun outo käytös minua kohtaan eli eivät ilmeisesti ikäeromme takia hyväksyneet minua saivat he vaimoni lopulta käännytettyä minua vastaan.
Avioero lappu on tulostettuna pöydällä mutta en vain ole saanut kynää käteen ja lappua täytettyä.
Joka kerta tunteet tulevat liian rankasti pintaan eikä pysy kynä kädessä.
Vaikka suhde on mennyt miten on rakastan häntä silti vielä. En vaan ymmärrä miksi.kun rakkaus ei ole käskettävissä,vaikka olis kuinka vaikeaa ollut,vielä eronkin jälkeen rakkautta on,ei sitä voi noin vaan pois pyyhkiä.
Ne hyvä hetket muistaa taas hyvin kun pahimman yli päässyt.
Mutta,se helpottaa ajan kanssa,minulla erosta jo 5 vuotta.
Ihmettelin kun eroseminaarissa oli sellaisia joilla erosta vuosia,nyt en ihmettele sillä aikaa se ottaa.
Tsemppiä! - Samassa veneessä
sunnuntai-iltapäivänä kirjoitti:
kun rakkaus ei ole käskettävissä,vaikka olis kuinka vaikeaa ollut,vielä eronkin jälkeen rakkautta on,ei sitä voi noin vaan pois pyyhkiä.
Ne hyvä hetket muistaa taas hyvin kun pahimman yli päässyt.
Mutta,se helpottaa ajan kanssa,minulla erosta jo 5 vuotta.
Ihmettelin kun eroseminaarissa oli sellaisia joilla erosta vuosia,nyt en ihmettele sillä aikaa se ottaa.
Tsemppiä!Voi ystävät hyvät. Rakkaus ei todellakaan ole käskettävissä eikä kiellettävissä. Tunteet kulkevat mihin haluavat, mutta sanojaan ja tekojaan voi valita ja kontrolloida.
Rakkaus eronneeseen puolisoon on perusteltavissa ainakin, jos parilla on yhteisiä lapsia. En halua unohtaa rakkautta enkä varsinkaan vaihtaa sitä vihaan, koska uskon lasteni vaistoavan jos vanhempien tunteet toisiaan kohtaan muuttuvat kovin kielteisiksi. Heillä on kuitenkin vain yhdet vanhemmat!
Tämä on hyvin intensiivinen keskustelu. Onneksi on kaltaistanne "vertaistukea" - niin monet ihmiset ovat ajatelleet niin samoin, ja sen havaitseminen on tarpeellista. - oli minullakin
Samassa veneessä kirjoitti:
Voi ystävät hyvät. Rakkaus ei todellakaan ole käskettävissä eikä kiellettävissä. Tunteet kulkevat mihin haluavat, mutta sanojaan ja tekojaan voi valita ja kontrolloida.
Rakkaus eronneeseen puolisoon on perusteltavissa ainakin, jos parilla on yhteisiä lapsia. En halua unohtaa rakkautta enkä varsinkaan vaihtaa sitä vihaan, koska uskon lasteni vaistoavan jos vanhempien tunteet toisiaan kohtaan muuttuvat kovin kielteisiksi. Heillä on kuitenkin vain yhdet vanhemmat!
Tämä on hyvin intensiivinen keskustelu. Onneksi on kaltaistanne "vertaistukea" - niin monet ihmiset ovat ajatelleet niin samoin, ja sen havaitseminen on tarpeellista.Tämä viikonloppu on ollut mulle erityisen vaikea. Viikot menee töissä helopmmin. Nyt jo pelottaa pääsiäisenpyhät, juhannukset, kesälomat..Perjantai- ja lauantai-iltana tuli juotua muutama olut telkkaria katsoessa. Lirvä humala hiukan lievitti oloa, mutta ei se tissuttelu saisi tavaksi tulla. Kyllä tästä pitäisi muilla keinoilla selvitä. On niin vaikeaa keskittyä mihinkään ja olo on rauhaton.
Pitäiskö sitä loppuelämänsä viettää vain yksin, ettei enää koskaan tarvitsisi tuntea ja kokea mitään vastaavaa.
Loppuaika liitossa oli henkisesti rasittavaa, vaikka mitään ilmiriitaa ei ollutkaan. Oli vain hiljaisuutta ja aavistus siitä, että kohta on pakko tapahtua jotain. Vaikka tulevan näki, niin silti sitä vaan elätteli toiveita, että jos kuitenkin kaikki kohenee.
Nyt ei ole enää muuta kuin surua ja yksinäisyyttä. - Samassa veneessä
oli minullakin kirjoitti:
Tämä viikonloppu on ollut mulle erityisen vaikea. Viikot menee töissä helopmmin. Nyt jo pelottaa pääsiäisenpyhät, juhannukset, kesälomat..Perjantai- ja lauantai-iltana tuli juotua muutama olut telkkaria katsoessa. Lirvä humala hiukan lievitti oloa, mutta ei se tissuttelu saisi tavaksi tulla. Kyllä tästä pitäisi muilla keinoilla selvitä. On niin vaikeaa keskittyä mihinkään ja olo on rauhaton.
Pitäiskö sitä loppuelämänsä viettää vain yksin, ettei enää koskaan tarvitsisi tuntea ja kokea mitään vastaavaa.
Loppuaika liitossa oli henkisesti rasittavaa, vaikka mitään ilmiriitaa ei ollutkaan. Oli vain hiljaisuutta ja aavistus siitä, että kohta on pakko tapahtua jotain. Vaikka tulevan näki, niin silti sitä vaan elätteli toiveita, että jos kuitenkin kaikki kohenee.
Nyt ei ole enää muuta kuin surua ja yksinäisyyttä.Niin... tuossa on paljon tuttua, mutta keskittymiskyvyn osalta myös eroa. Olen pystynyt lukemaan pari kirjaa (liiton loppuaikoina en!), kuuntelemaan musiikkia ajatuksella ja jopa harjoittelemaan soittamista itse pitkän tauon jälkeen.
Kaljasta ym alkoholista pidän näppini irti, eikä minulla onneksi ole ikinä ollut tapanakaan juoda suruuni. Muutamat fyysiset oireet ovat ilmoitelleet itsestään viime päivinä, mutta en voi varmasti tietää johtuuko se eroprosessista. Vaivat ovat nimittäin vanhoja. Saas muuten nähdä miten kauan raittiusputki kestää; siemaisen yhdet vasta kun tunnen olevani vahvoilla.
Pääsiäistä tai kesää on IHAN turha murehtia tänään, vai mitä? Otetaan vain päivä kerrallaan, tai tarvittaessa vaikka hetki hetkeltä. Ja loppuelämä-suunnitelmia ei osaa kukaan tehdä; älä sinäkään yritä sellaista tänään. Se on liian iso pala nielaistavaksi! - Orvokki57
Samassa veneessä kirjoitti:
Niin... tuossa on paljon tuttua, mutta keskittymiskyvyn osalta myös eroa. Olen pystynyt lukemaan pari kirjaa (liiton loppuaikoina en!), kuuntelemaan musiikkia ajatuksella ja jopa harjoittelemaan soittamista itse pitkän tauon jälkeen.
Kaljasta ym alkoholista pidän näppini irti, eikä minulla onneksi ole ikinä ollut tapanakaan juoda suruuni. Muutamat fyysiset oireet ovat ilmoitelleet itsestään viime päivinä, mutta en voi varmasti tietää johtuuko se eroprosessista. Vaivat ovat nimittäin vanhoja. Saas muuten nähdä miten kauan raittiusputki kestää; siemaisen yhdet vasta kun tunnen olevani vahvoilla.
Pääsiäistä tai kesää on IHAN turha murehtia tänään, vai mitä? Otetaan vain päivä kerrallaan, tai tarvittaessa vaikka hetki hetkeltä. Ja loppuelämä-suunnitelmia ei osaa kukaan tehdä; älä sinäkään yritä sellaista tänään. Se on liian iso pala nielaistavaksi!Itselläni on erosta jo 6v. Koko avioliitto oli aika tapahtumarikas ja vaikka mitenkään syvää rakkautta ei tunnustettukkan toisillemme oli kiintymys toiseen melkoinen.
Kun sitten tapahtumarikas elämämämme vei meidät eroon roikuimme vielä 2v aviossa mieheni asuessa toisen kanssa, kunnes päätin lopettaa koko leikkimisen.
Ensimmäiset ajat oli suurien suunnitelmien aikaa ja uskoin, että nyt voi toteuttaa itseäni. Toki olen sen tehnytkin ja saavuttanut lähes kaiken sen mistä olen haaveillu.
Ikäväkseni vain voin todeta, ettei se kuitenkaan olekkaan sitä onnea kun ei voi jakaa toisen kanssa asioitaan ja onnistumisiaan. Kun 15v elää toisen kanssa ei se elämä tunnu samalta yksin vaikka ei se avio-onni sitten aina olisikaan sitä suurinta on kuitenkin se toinen joka tietää historiat asioista.
En kaipaa kuitenkaan takaisin siihen pyöritykseen. Joskus kuitenkin on vaikea ymmärtää miksi maailmasta on niin vaikea löytää toista jonka kanssa elää.
Aviossa ollessani luin iltaisin kirjoja. Minun kohdalla se on jäänyt niinkuin muutkin leipomiset sun muut. Kaipa se on minun surutyötäni sitten.
En osaa ryhtyä tekemään mitään sellaista joka kuului entiseen perhe-elämääni. - Samassa veneessä
Orvokki57 kirjoitti:
Itselläni on erosta jo 6v. Koko avioliitto oli aika tapahtumarikas ja vaikka mitenkään syvää rakkautta ei tunnustettukkan toisillemme oli kiintymys toiseen melkoinen.
Kun sitten tapahtumarikas elämämämme vei meidät eroon roikuimme vielä 2v aviossa mieheni asuessa toisen kanssa, kunnes päätin lopettaa koko leikkimisen.
Ensimmäiset ajat oli suurien suunnitelmien aikaa ja uskoin, että nyt voi toteuttaa itseäni. Toki olen sen tehnytkin ja saavuttanut lähes kaiken sen mistä olen haaveillu.
Ikäväkseni vain voin todeta, ettei se kuitenkaan olekkaan sitä onnea kun ei voi jakaa toisen kanssa asioitaan ja onnistumisiaan. Kun 15v elää toisen kanssa ei se elämä tunnu samalta yksin vaikka ei se avio-onni sitten aina olisikaan sitä suurinta on kuitenkin se toinen joka tietää historiat asioista.
En kaipaa kuitenkaan takaisin siihen pyöritykseen. Joskus kuitenkin on vaikea ymmärtää miksi maailmasta on niin vaikea löytää toista jonka kanssa elää.
Aviossa ollessani luin iltaisin kirjoja. Minun kohdalla se on jäänyt niinkuin muutkin leipomiset sun muut. Kaipa se on minun surutyötäni sitten.
En osaa ryhtyä tekemään mitään sellaista joka kuului entiseen perhe-elämääni.Hyvä sana tuo kiintymys. Sellaista arjen riippuvuutta ja käytännön rakkautta, jossa toinen on aina tavalla tai toisella mukana, tajunnassa tai konkreettisesti. Liitto hitsaa pariskunnan yhteen niin monella tasolla. Koko oleminen ja kaikki tekeminen on erilaista kun tietää olevansa eronnut. Omien vanhempien kuolema aiheutti samantapaista fiilistä, mutta paljon köykäisempänä.
- tuulia*
Orvokki57 kirjoitti:
Itselläni on erosta jo 6v. Koko avioliitto oli aika tapahtumarikas ja vaikka mitenkään syvää rakkautta ei tunnustettukkan toisillemme oli kiintymys toiseen melkoinen.
Kun sitten tapahtumarikas elämämämme vei meidät eroon roikuimme vielä 2v aviossa mieheni asuessa toisen kanssa, kunnes päätin lopettaa koko leikkimisen.
Ensimmäiset ajat oli suurien suunnitelmien aikaa ja uskoin, että nyt voi toteuttaa itseäni. Toki olen sen tehnytkin ja saavuttanut lähes kaiken sen mistä olen haaveillu.
Ikäväkseni vain voin todeta, ettei se kuitenkaan olekkaan sitä onnea kun ei voi jakaa toisen kanssa asioitaan ja onnistumisiaan. Kun 15v elää toisen kanssa ei se elämä tunnu samalta yksin vaikka ei se avio-onni sitten aina olisikaan sitä suurinta on kuitenkin se toinen joka tietää historiat asioista.
En kaipaa kuitenkaan takaisin siihen pyöritykseen. Joskus kuitenkin on vaikea ymmärtää miksi maailmasta on niin vaikea löytää toista jonka kanssa elää.
Aviossa ollessani luin iltaisin kirjoja. Minun kohdalla se on jäänyt niinkuin muutkin leipomiset sun muut. Kaipa se on minun surutyötäni sitten.
En osaa ryhtyä tekemään mitään sellaista joka kuului entiseen perhe-elämääni.on kaksi vuotta. Ja kaksi vuotta ennen eroa minulla oli rinnakkaissuhde, joka nyt on vakisuhde. En tuntenut exää kohtaan lopuksi juuri mitään. Ehkä sääliä.
Katsoin viikko sitten tv1:ltä voimalan jakson "hullu rakkaus". Siinä oli mielestäni osuvasti sanottu, että tasapainoiseen rakkauteen kuuluu olennaisena osana lepo ja ilo: Ne puuttuivat tyystin reilu 20v kestäneestä exsuhteestani. Mielestäni se oli surullista. Ei tosin exäni mielestä, koska hän ei niitä kaivannutkaan! - pettynyt
sunnuntai-iltapäivänä kirjoitti:
olin kans vuosikymmeniä aviossa ja mies löys uuden,oli salasuhteessa ensin vuosia,kunnes paljastu.
Erohan siitä tuli koska ei he päässeet enää irti toisistaan.
Nyt elän yksin ja olen kans kuullu,miten ex-mies elää nuorikkonsa kanssa hyvin mielekästä elämää.
Eli sellaista jota minäkin odotin miehen kanssa ollessani,mutta ei häntä mikään kiinnostanut.
Olin enempi yksinäinen silloin kun nyt?
Surullinen olen välillä ja kateellinenkin,miksi näi kaikki meni?
Luulin,että elämme yhdessä elämämme loppuun asti.
Kävin myös tuon erokurssin,mutta silti kovaa työtä on ollut toipuminen.
Eniten tässä ihmetyttää,miten mies pystyy elämään täysillä,eikö hänelle ero ollutkaan raskas kokemus,mielestäni meillä meni kuitenkin ihan hyvin.
En aio jäädä katkeraksi,mutta kyllä miehenkin mieli on merkillinen,miten voi tehdä tuollaista eli järjestellä salaa uutta elämää,eikä edes suostunut kertomaan minulle,miksi teki niin.
Olisin ollut kiitollinen edes vastauksista,mutta en niitä koskaan saanut.
Täällä huomaa,miten on muitakin samanlaista kokenutta,ei muuta kun jaksamista ja eteenpäin.viesti kuulostaa niin omalta. Hän vaihtoi pari kuukautta sitten 9 vuotta nuorempaan (hän itse 30) ja sellaiseen, jolla ei ole mitään samoja intressejä kuin miehelläni. Meillä oli harrastukset ja intressit niin samoja, että saimme aikaiseksi yhteisen bisneksen. Nyt yhtä tuskaa. Mietin ja pyörittelen asioita päässäni, enkä pääse kehästä ulos. Miksi, miksi ja miksi? Mitä siinä toisessa on parempaa?? Mitään selityksiä ei tullut ja hän olisi salannut minulta kaiken. Pistin hänet selkä seinää vasten ja kakistin totuuden ulos. Pelkkää pakenemista ja tunteiden hautaamista. Suuria raivonpuuskia minua kohtaan ja sitten käden käänteessä hän on ystävällinen. Hän kyllä salailee suhdettaan kovasti eikä ole "julkistanut" sitä ollenkaan. Nyt hän voisi olla ihan rehellisesti uuden kanssa ja näyttäytyä, mutta ei. Kaikki on kauhean salaista.
Terapia on auttanut, mutta silti jokainen päivä on pakollista työtehtävien suorittamista. Teen töitä ja yritän vaan uppoutua niihin. Vapaapäivät pahimpia. Pahinta on nähdä toinen lähes päivittäin. En jaksaisi edes miettiä huomista. Kaikki haaveet ja unelmat murtuivat. Jäljellä katkeruus ja pettymys.
Helpottaa kuulla, että muillakin on samoja kokemuksia. Koitetaan jaksaa.. - Samassa veneessä
pettynyt kirjoitti:
viesti kuulostaa niin omalta. Hän vaihtoi pari kuukautta sitten 9 vuotta nuorempaan (hän itse 30) ja sellaiseen, jolla ei ole mitään samoja intressejä kuin miehelläni. Meillä oli harrastukset ja intressit niin samoja, että saimme aikaiseksi yhteisen bisneksen. Nyt yhtä tuskaa. Mietin ja pyörittelen asioita päässäni, enkä pääse kehästä ulos. Miksi, miksi ja miksi? Mitä siinä toisessa on parempaa?? Mitään selityksiä ei tullut ja hän olisi salannut minulta kaiken. Pistin hänet selkä seinää vasten ja kakistin totuuden ulos. Pelkkää pakenemista ja tunteiden hautaamista. Suuria raivonpuuskia minua kohtaan ja sitten käden käänteessä hän on ystävällinen. Hän kyllä salailee suhdettaan kovasti eikä ole "julkistanut" sitä ollenkaan. Nyt hän voisi olla ihan rehellisesti uuden kanssa ja näyttäytyä, mutta ei. Kaikki on kauhean salaista.
Terapia on auttanut, mutta silti jokainen päivä on pakollista työtehtävien suorittamista. Teen töitä ja yritän vaan uppoutua niihin. Vapaapäivät pahimpia. Pahinta on nähdä toinen lähes päivittäin. En jaksaisi edes miettiä huomista. Kaikki haaveet ja unelmat murtuivat. Jäljellä katkeruus ja pettymys.
Helpottaa kuulla, että muillakin on samoja kokemuksia. Koitetaan jaksaa..Saat kaiken sympatiani, mitä se sitten ikinä voi näin tunnustettuna merkitäkään. Palstalla esitellyt kohtalot riipaisevat ja samalla rakentavat yhteenkuuluvuutta, kohtalotoveruutta.
En suostu uskomaan, että me jätetyt olisimme sen huonompia ihmisiä kuin ne "uudetkaan". Ihmissuhteet ovat niin vaikeasti ymmärrettävä elämänalue, ettei käsityskyky tunnu kerta kaikkiaan riittävän. Olisikin tärkeää saada välillä alituinen miettiminen poikki ja ohjelmaan jotain täysin erilaista.
Huomista ei jaksa miettiä, se on totta. Mutta tämä kuluva päivähän tarjoaa aivotyötä tarpeeksi, hyvä ettei liikaakin! Kummasti päivistä muodostuu viikkoja, vaikka eihän "avioerotetun" elämä mitään paraatimarssia ole, tietenkään.
Koitetaan jaksaa, sinäpä sen sanoit. - tänään itketti
Samassa veneessä kirjoitti:
Saat kaiken sympatiani, mitä se sitten ikinä voi näin tunnustettuna merkitäkään. Palstalla esitellyt kohtalot riipaisevat ja samalla rakentavat yhteenkuuluvuutta, kohtalotoveruutta.
En suostu uskomaan, että me jätetyt olisimme sen huonompia ihmisiä kuin ne "uudetkaan". Ihmissuhteet ovat niin vaikeasti ymmärrettävä elämänalue, ettei käsityskyky tunnu kerta kaikkiaan riittävän. Olisikin tärkeää saada välillä alituinen miettiminen poikki ja ohjelmaan jotain täysin erilaista.
Huomista ei jaksa miettiä, se on totta. Mutta tämä kuluva päivähän tarjoaa aivotyötä tarpeeksi, hyvä ettei liikaakin! Kummasti päivistä muodostuu viikkoja, vaikka eihän "avioerotetun" elämä mitään paraatimarssia ole, tietenkään.
Koitetaan jaksaa, sinäpä sen sanoit.Mulla meni eilinen paremmin, tänään on taas ollut mieli ihan maassa. Miksi sitä syyttää itseään ja miettii, että minkä minussa oikein on vikana? Parhaimpina hetkinä jo oivaltaa, että vikaa oli kummassakin ja sy voi olla yhteensattumien summa, ei mikään yksittäinen juttu. Kun saisi sen painavan möhkäleen pois rinnasta, joka sieltä aina silloin tällöin iskee tajuntaan. Ei auta vaikka itkee sillóin kun itkettää. Olo on suurullisen ja suuttuneen välimuoto.
- Anonyymi
sunnuntai-iltapäivänä kirjoitti:
olin kans vuosikymmeniä aviossa ja mies löys uuden,oli salasuhteessa ensin vuosia,kunnes paljastu.
Erohan siitä tuli koska ei he päässeet enää irti toisistaan.
Nyt elän yksin ja olen kans kuullu,miten ex-mies elää nuorikkonsa kanssa hyvin mielekästä elämää.
Eli sellaista jota minäkin odotin miehen kanssa ollessani,mutta ei häntä mikään kiinnostanut.
Olin enempi yksinäinen silloin kun nyt?
Surullinen olen välillä ja kateellinenkin,miksi näi kaikki meni?
Luulin,että elämme yhdessä elämämme loppuun asti.
Kävin myös tuon erokurssin,mutta silti kovaa työtä on ollut toipuminen.
Eniten tässä ihmetyttää,miten mies pystyy elämään täysillä,eikö hänelle ero ollutkaan raskas kokemus,mielestäni meillä meni kuitenkin ihan hyvin.
En aio jäädä katkeraksi,mutta kyllä miehenkin mieli on merkillinen,miten voi tehdä tuollaista eli järjestellä salaa uutta elämää,eikä edes suostunut kertomaan minulle,miksi teki niin.
Olisin ollut kiitollinen edes vastauksista,mutta en niitä koskaan saanut.
Täällä huomaa,miten on muitakin samanlaista kokenutta,ei muuta kun jaksamista ja eteenpäin.Osaa ne naisetkin. Meille ero tuli, kun vaimoni ihastui työympäristössä olleeseen mieheen.. Seurasi vaimon ja tämän vasta omalla tahollaan eronneen miehen 3 kk salasuhde. Yritimme jatkaa ja korjata asiaa, mutta vaimo ei sitten jaksanutkaan korjausprosessia 3 kuukautta pidempään, vaan ilmoitti haluavansa eron.
Tuo, että meillä oli kaikki hyvin ja luulin, että me ollaan ikuisesti yhdessä.. Olen vasta nyt käsittänyt sen, että se on suuri harhaluulo. Itsekin luulin niin. Perhe oli minulle kaikki kaikessa, eikä meilläkään ollut riitoja eikä mitään suuria ongelmia. Eikä Vaimo sellaisia esiin ollut tuonut. Siinä käy vaan jotenkin niin, että toiselle se sitten enää vaan riitä. Ei, vaikka kaikki ns toimisi. Toisen pään sisään kun ei vaan pääse. Näissä on se kurja juttu, että sitä väkisin miettii, miksi toisen piti hajoittaa sellainen, joka ei varsinaisesti ollut mitenkään rikki? Itse en voi edelleenkään ymmärtää, että vaimoni lähti ja lapsetkin erosta tottakai kärsivät. Ei auta, kuin yrittää mennä päivä kerrallaan eteenpäin. Vaikeaa on ja yksin jääminen pelottaa.. Vaikka en vielä uuteen suhteeseen valmis olisikaan.
-mies, 42 v - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaa ne naisetkin. Meille ero tuli, kun vaimoni ihastui työympäristössä olleeseen mieheen.. Seurasi vaimon ja tämän vasta omalla tahollaan eronneen miehen 3 kk salasuhde. Yritimme jatkaa ja korjata asiaa, mutta vaimo ei sitten jaksanutkaan korjausprosessia 3 kuukautta pidempään, vaan ilmoitti haluavansa eron.
Tuo, että meillä oli kaikki hyvin ja luulin, että me ollaan ikuisesti yhdessä.. Olen vasta nyt käsittänyt sen, että se on suuri harhaluulo. Itsekin luulin niin. Perhe oli minulle kaikki kaikessa, eikä meilläkään ollut riitoja eikä mitään suuria ongelmia. Eikä Vaimo sellaisia esiin ollut tuonut. Siinä käy vaan jotenkin niin, että toiselle se sitten enää vaan riitä. Ei, vaikka kaikki ns toimisi. Toisen pään sisään kun ei vaan pääse. Näissä on se kurja juttu, että sitä väkisin miettii, miksi toisen piti hajoittaa sellainen, joka ei varsinaisesti ollut mitenkään rikki? Itse en voi edelleenkään ymmärtää, että vaimoni lähti ja lapsetkin erosta tottakai kärsivät. Ei auta, kuin yrittää mennä päivä kerrallaan eteenpäin. Vaikeaa on ja yksin jääminen pelottaa.. Vaikka en vielä uuteen suhteeseen valmis olisikaan.
-mies, 42 vVarmaankin kaikki ajattelevat olevansa suhteessa/liitossa, ellei nyt ikuisesti niin ainakin kuolemaan asti. Todellisuus, kuten varmaan olet huomannut muidenkin kuin itsesi osalta, on usein aivan erilainen.
Itse eroa yksin hakeneena ajattelin myös aikoinaan olevani liitossa elämän loppuun asti. Minulle on ollut kaikkein vaikeinta hyväksyä, että juuri minä hain eroa. Vaikka se oli ainoa vaihtoehto. Ex muuttui, tosi paljon. Tosi oudoksi, ellei peräti hulluksi. Ei hänen omasta mielestään tietenkään.
"miksi toisen piti hajoittaa sellainen, joka ei varsinaisesti ollut mitenkään rikki?"
Ei tarvitse hajottaa mitään joka on jo rikki. Jos toinen haluaa erota, mitään ei enää ole tehtävissä. Suhde tai vähintään liitto on rikki. Itse erosin exex-miehestä kamalan kauan aikaa, yli 30v sitten. Emme tosin olleet naimisissa. Mutta erosimme kuitenkin. Silti vain parisuhteesta. Yhteyksiä pidämme edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti - "suhde" on hyvä. Joskus aikojen alussa ajattelin, että JOS jostain ihan kummasta syystä päätyisin myöhemmin myös exän kanssa eroon, ystävyys kyllä säilyisi. Tämä käsitys oli täysin väärä.
- aloittaja...
Olen niin poikki tähän kaikkeen ja todella väsynyt. Tuntuu, ettei tunnelin päässä ole ollenkaan valoa.
- eikä mikään auta
Samalta tuntuu minustakin. Ei oikein saa mistään kiinni ja sitten kun pakottaa itsensä ihmisten ilmoille, niin käyttäydyn teeskennellysti. Kaikki varmaan näkevät, kuinka rikki olen, mutta julkisesti en kehtaa sitä myöntää. Vahva ihminen on kai kaikkien ihanne ja sellaista pitää sitten esittää.
Ole nkyllä varma, että kyllä se valo vielä jonain päivänä näkyy, mutta koska, sitä on vaikeaa kuvitella. Eihän tässä tilassakaan voi loppuelämäänsä. - ...
Voit vajota masennukseen tai päättää nostaa itsesi ylös. Mene juttelemaan johonkin ryhmään, aloita uusi harrastus tai tapaa vain ihmisiä. Sekin on alku. Jos jäät miettimään mitä exäsi tekee niin et tule selviämään helpolla. Häntä pystyyn ja rohkeasti eteenpäin niin voi sinullakin kohta olla uusi ystävä, jonka kanssa voit tehdä samoja asioita:)
- mammis
"Varjojen tikapuut vievät valoon, eivät taivaaseen, mutta valoon, veistävät valmiiksi tuntemattomat tiet joita varoen vaellamme. Emme taivaaseen, mutta valoon".
Tämä on yksi monista runoista, jotka ovat koristaneet jääkaappini ovea eron jälkeisenä aikana, lohtua etsien, hakien, toivoen...
Kyllä tämä tästä vielä...joskus.
- Erosta kolme vuotta
... Fisherin eroseminaarista.
Ainakin minun kohdalla toimi.
Viha, suru, pettymys ja katkeruus ovat käsittelyn jälkeen muotoutumassa toisenlaiseksi käyttövoimaksi. Lähes päivittäin koen olevani eri ihminen kuin ennen ja ONNELLINEN!
Toki vihlaisuja vielä tulee, mutta enää harvakseltaan, ja paljon paljon vaimeampina.
Vielä vuosi sitten en olisi ikinä uskonut, osannut edes kuvitellakaan, millainen ihminen olen nyt!
Rakastan itseäni ja olen itsestäni ylpeä.
Enää en halua edes ajatella ex-miestä ja hänen uutta onneaan. Ja voi, kuinka olen itkenyt ja parkunut kovaan ääneen...
Meillä on yhteiset aikuiset lapset ja lapsenlapset.
Se kytkös on ikuinen,vahva ja jakamaton.
Se riittää.
Toivotan sinulle voimia omassa prosessissasi ja luottamusta siihen, että asiat vääjäämättä muuttuvat! - aloittaja...
miten tästä eteenpäin. Mies otti kanssa 10v nuoremman ja ovat nytkin etelässä lomalla. Ehkä sekin ahdistaa suuresti. Päivät on vaan raahautumista eteenpäin. Olen käynyt terapiassa, mutta siitä ei ole apua, kun en jaksa niin en jaksa. En jaksa raahautua tuonne ulos loskasateeseen, hyvä kun jaksan käydä kaupassa.
- helppo ymmärtää
tunteitasi. Minusta olet jo ottanut askeleen kohti toipumista. On rohkeaa tunnustaa, että on kateellinen asioista, joita mies tekee nyt uuden kumppanin kanssa, vaikkei suostunut samaan kanssasi. Myös minä olen pyöritellyt samanlaisia ajatuksia mielessäni. Miksi minä en saanut?
Erostani on 4,5 vuotta. Alku meni käytännön asioiden järjestelyssä, tilanteen järkiperäisessä käsittelyssä ja jopa toisen "ymmärtämisessä". Omien vikojen etsimisessä. Myöhemmin tuli masennus, alakulo, voimattomuus. Lopulta, noin 1½ vuotta eron jälkeen tuli viha ja turhautuminen entisen puolison niin tuttuihin tapoihin reagoida asioihin. Jopa katkeruus tai jokin sellainen. Se oli ahdistavaa, mutta juuri se askel oli se suurin harppaus kohti sitä, että ex puoliso muuttui jotenkin "mister nobodyksi". Tietoisesti tietää, että olimme 20 vuotta yhdessä, mutta tunne on kadonnut. Tuntuu kuin olisi lukenut vain kirjan.
Perheterapiassa ennen eroamme terapeutti kysyi minulta "Miksi annat kohdella itseäsi noin?". Se kysymys on jotenkin jäänyt mieleeni. Peilaan sitä kysymystä usein suhteessa eri asioihin. Pahimmassa turhautumisen ja vihan vaiheessa eron jälkeen esitin itselleni kysymyksen "Miksi minä kohtelen itseäni näin?" Ole itsellesi armollinen, vaikka avioliittosi kariutui, et ole epännistunut ihmisenä. Olet ainutkertainen ja erityinen. - minkäikäinenhyvänsä
Jätä se mies.
Pitelet häntä mielessäsi, jätä hänet. Elämäsi ja energiasi ovat sinua varten, älä anna hänen enää niitä viedä! Eikös hän jo tarpeeksi vienyt.
Olet käynyt terapiassa ja näin päin pois. Terapiassa on hyviäkin asioita, mutta siellä pääasiassa surraan. Ainakin jos sattuu semmoinen terapeutti jolla ei ole työnohjaus ja oma hoito kunnossa, niin suremiseksi se näyttää menevän. Surraan ja surraan tai sitten ollaan vaan positiivisia...
Helli lämpimästi itseäsi. Ole äiti itsellesi, ole emo ja suoja.
Annan sinulle lahjaksi runon:
Nukkumaan käydessä ajattelen.
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
(Eeva Kilpi)
Tsemppiä! - aloittaja...
minkäikäinenhyvänsä kirjoitti:
Jätä se mies.
Pitelet häntä mielessäsi, jätä hänet. Elämäsi ja energiasi ovat sinua varten, älä anna hänen enää niitä viedä! Eikös hän jo tarpeeksi vienyt.
Olet käynyt terapiassa ja näin päin pois. Terapiassa on hyviäkin asioita, mutta siellä pääasiassa surraan. Ainakin jos sattuu semmoinen terapeutti jolla ei ole työnohjaus ja oma hoito kunnossa, niin suremiseksi se näyttää menevän. Surraan ja surraan tai sitten ollaan vaan positiivisia...
Helli lämpimästi itseäsi. Ole äiti itsellesi, ole emo ja suoja.
Annan sinulle lahjaksi runon:
Nukkumaan käydessä ajattelen.
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
(Eeva Kilpi)
Tsemppiä!saan voimaa sanoistanne. Toivotaan että huomenna on jo parempi päivä.
- yksi ahdistunut
minkäikäinenhyvänsä kirjoitti:
Jätä se mies.
Pitelet häntä mielessäsi, jätä hänet. Elämäsi ja energiasi ovat sinua varten, älä anna hänen enää niitä viedä! Eikös hän jo tarpeeksi vienyt.
Olet käynyt terapiassa ja näin päin pois. Terapiassa on hyviäkin asioita, mutta siellä pääasiassa surraan. Ainakin jos sattuu semmoinen terapeutti jolla ei ole työnohjaus ja oma hoito kunnossa, niin suremiseksi se näyttää menevän. Surraan ja surraan tai sitten ollaan vaan positiivisia...
Helli lämpimästi itseäsi. Ole äiti itsellesi, ole emo ja suoja.
Annan sinulle lahjaksi runon:
Nukkumaan käydessä ajattelen.
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
(Eeva Kilpi)
Tsemppiä!Olen lukenut viestin ja runon monta kertaa joka päivä, saan siitä lohtua. Kiitos.
- minkäikäinenhyvänsä
yksi ahdistunut kirjoitti:
Olen lukenut viestin ja runon monta kertaa joka päivä, saan siitä lohtua. Kiitos.
Kiitän kiittämästäs :-)
Olen iloinen jos jotakin runo auttaa.
Minuakin se kantoi, vaikeat ajat joita seurasikin sitten paremmat.
Edelleen, onnellista omaa elämää joka akalle ja ukolle joka täällä selaa sivuja ja etsii mielekkyyttä mielettömyyteen. Kyllä elämä sitten kuitenkin kantaakin, kun vähän kauhoo itse ja antaa elämän kannattaa.
- niinpä niin
..tunnetta kaikki masis, ahdistus, suru,vihakin.. Kaikki kuuluvat asiaan ja ne kannattaa läpikäydä.
Itse olin reilun kk:n sairaslomalla, väsytti ja tuli kaikkii noita tunteita, hain ammattiapuu ja kävin vertaistukiryhmäs eli Fisherin jne. TUTTUA on.- tämä on ainut paikka
Eikös se Fisherin vertaistukiryhmä toimi vain pääkaupunkiseudulla? Ei meillä piensissä kaupungeissa tai maaseudulla ole mitään ryhmiä. Ainut vertaistuki löytyy esim. täältä netistä.
En toki väheksy tänne kirjoittamista ja täältä tukea saamista. Tästä on minulle ollut tosi suuri apu, vaikka ei tämä ihan mitään reaaliaikaista keskustelua olekaan. - wilma60
tämä on ainut paikka kirjoitti:
Eikös se Fisherin vertaistukiryhmä toimi vain pääkaupunkiseudulla? Ei meillä piensissä kaupungeissa tai maaseudulla ole mitään ryhmiä. Ainut vertaistuki löytyy esim. täältä netistä.
En toki väheksy tänne kirjoittamista ja täältä tukea saamista. Tästä on minulle ollut tosi suuri apu, vaikka ei tämä ihan mitään reaaliaikaista keskustelua olekaan.Noita ryhmiä ei todellakaan ole maaseudulla eikä pienissä kaupungeissa. Minä kävin keskustelemassa kirkon perhetyöntekijän kanssa ja se auttoi kyllä. Lisäksi sain vertaistukea yhdeltä tuttavalta jonka tiesin kokoneen saman. Soitin hänelle ja parempaa vertaistukea en olisi voinut saada. Samalla olen saanut olla hänellekin tukena ja yhdessä olemme menneet elämässä eteenpäin. Enää emme ole tuttavia vaan ystäviä. Toivottavasti sinäkin löydät tällaisen vertaistuen jonka kanssa jutella asiasta sillä puhuminen auttaa aina.
- minä kävin
wilma60 kirjoitti:
Noita ryhmiä ei todellakaan ole maaseudulla eikä pienissä kaupungeissa. Minä kävin keskustelemassa kirkon perhetyöntekijän kanssa ja se auttoi kyllä. Lisäksi sain vertaistukea yhdeltä tuttavalta jonka tiesin kokoneen saman. Soitin hänelle ja parempaa vertaistukea en olisi voinut saada. Samalla olen saanut olla hänellekin tukena ja yhdessä olemme menneet elämässä eteenpäin. Enää emme ole tuttavia vaan ystäviä. Toivottavasti sinäkin löydät tällaisen vertaistuen jonka kanssa jutella asiasta sillä puhuminen auttaa aina.
kirkon eroryhmässä ja sain sieltä paljon voimia, ja ne käytti fisherin kirjaa apunaan, me kaikki luimme sen.Siitä nyt 2 vuotta.
Ryhmässämme oli 10 eronnutta ja kokoonnuimme kerta viikossa.Jopa kaksi miestä oli mukana.
Asun myös pienessä kaupungissa, otappa selvää onko teidän seurakunnassa vastaavaa.
Ja parasta se ei edes maksanut mitään, paitsi kirkkoon pitää kuulua.Ja edelleen ollaan muutamien kanssa yhteydessä,tai meistä tuli ystäviä. - samaa eri paketissa
minä kävin kirjoitti:
kirkon eroryhmässä ja sain sieltä paljon voimia, ja ne käytti fisherin kirjaa apunaan, me kaikki luimme sen.Siitä nyt 2 vuotta.
Ryhmässämme oli 10 eronnutta ja kokoonnuimme kerta viikossa.Jopa kaksi miestä oli mukana.
Asun myös pienessä kaupungissa, otappa selvää onko teidän seurakunnassa vastaavaa.
Ja parasta se ei edes maksanut mitään, paitsi kirkkoon pitää kuulua.Ja edelleen ollaan muutamien kanssa yhteydessä,tai meistä tuli ystäviä.Tämä Fisherin oppi ja hänen kirjansa ovat minusta ylimainostettuja. Hän jakaa eron vaiheet aivan samoin, kun ne psykologiassa jaetaan minkä tahansa muutoksen aikana - ei siis mitään uutta. Sieltä löytyy kieltämiset, vihat, sopeutumiset ym. Jokainen elää muutoksen tai eron juuri sen kaavan mukaan halusi tai ei. Jollain vain menee pidempi aika asian hyväksymiseen. Jos ei ikinä ole ollut missään muutosjohtamisen tms. kurssilla, niin sitten kirja kannattaa lukea, mutta muuten se ei anna mitään uutta.
Olen asettanut itselleni kysymyksen, että miksi minä kaipaisin tai haikailisin sellaisen ihmisen perään, joka teki minulle pahasti ja joka käytti minua hyväkseen? No en minkään takia. Jos minut julkisesti nolattaisiin, työpaikalla kiusattaisiin ai pahoinpideltäisiin, niin tuskin minä näitä kiusaajianikaan vuosikausia kaipaisi. - .....
samaa eri paketissa kirjoitti:
Tämä Fisherin oppi ja hänen kirjansa ovat minusta ylimainostettuja. Hän jakaa eron vaiheet aivan samoin, kun ne psykologiassa jaetaan minkä tahansa muutoksen aikana - ei siis mitään uutta. Sieltä löytyy kieltämiset, vihat, sopeutumiset ym. Jokainen elää muutoksen tai eron juuri sen kaavan mukaan halusi tai ei. Jollain vain menee pidempi aika asian hyväksymiseen. Jos ei ikinä ole ollut missään muutosjohtamisen tms. kurssilla, niin sitten kirja kannattaa lukea, mutta muuten se ei anna mitään uutta.
Olen asettanut itselleni kysymyksen, että miksi minä kaipaisin tai haikailisin sellaisen ihmisen perään, joka teki minulle pahasti ja joka käytti minua hyväkseen? No en minkään takia. Jos minut julkisesti nolattaisiin, työpaikalla kiusattaisiin ai pahoinpideltäisiin, niin tuskin minä näitä kiusaajianikaan vuosikausia kaipaisi.Pitkää avioliittoa ei voi kyllä missään tapauksessa verrata työpaikkaan ja työpaikan ihmissuhteisiin. Ero on ero ja kuolema on kuolema, niille on paljon enemmän yhteistä kuin muutosjohtamisella tms. Kaikki menetykset vaikuttavat ihmisen psyykkeen samantapaisesti. Jättäjä/jätettykuviot tuovat avioeroon vielä omat lisämausteensa. Vainajaa on jopa helpompi surra kuin entistä puolisoa, joka kulkee uuden onnensa käsipuolessa. Tällä kirjoittajalla ei ilmeisesti ole kokemusta avioerosta.
Eroon liittyy helpotusta mutta myös surua menetetystä unelmasta. Kukapa meistä ei olisi joskus haaveillut pitkästä ja onnellisesta avioliitosta. - tunnen asian aika hyvin
..... kirjoitti:
Pitkää avioliittoa ei voi kyllä missään tapauksessa verrata työpaikkaan ja työpaikan ihmissuhteisiin. Ero on ero ja kuolema on kuolema, niille on paljon enemmän yhteistä kuin muutosjohtamisella tms. Kaikki menetykset vaikuttavat ihmisen psyykkeen samantapaisesti. Jättäjä/jätettykuviot tuovat avioeroon vielä omat lisämausteensa. Vainajaa on jopa helpompi surra kuin entistä puolisoa, joka kulkee uuden onnensa käsipuolessa. Tällä kirjoittajalla ei ilmeisesti ole kokemusta avioerosta.
Eroon liittyy helpotusta mutta myös surua menetetystä unelmasta. Kukapa meistä ei olisi joskus haaveillut pitkästä ja onnellisesta avioliitosta.Kyllä minulla on molemmistakin kokemusta, sekä avioerosta, että kuolemasta. Olen myös käynyt ja pitänyt muutosjohtamiskursseja yhden jos toisenkin. Fisherhän on kirjoittanut kirjan talouselämälle ja se toistaa täysin samaa kaavaa erokirjassa. Tämähän on täysin sama kaava, jota käyttävät kaikki psykologit ympäri maailman missä tahansa muutoksessa.
Siis mielestäni yksi konsepti ja se jaetaan eri elämänalueille. Se toimii, en minä sitä kiellä.
Parikymmentä vuotta sitten laskettiin vielä stressipisteitä, jossa kuolema ja avioero saivat lähestulkoon samat pisteet.
Australissa Perthissä luin ensimmäisiä kertoja muutosjohtamisen oppikirjoja, opiskelin alaa ja hämmästykseni oli suuri että samat asiat oli ympätty erokirjaan.
Rahastuksen makua sanon minä!!
Erosin ensimmäisen kerran v. -90 ja toisen kerran v. 2008, joten kokemusta löytyy sekä eroista kuolemasta, että että kirjallisuudesta ja koulutuksen kauttakin nämä on tulleet tutuiksi. Ikääskin jo karttunut 55 vee.
Älkää nyt antako jonkun kirjan hämätä tuntemuksianne tai pakottaa ajattelemaan teityllä tavalla tietyssä vaiheessa. Se kieltämättä auttaa hetken, mutta takaan, että ei pidemmän päälle. Se todellinen muutos lähtee jokaisesta itsestään ja se vie joko vuoden tai viisi vuotta, mutta kyllä se ajallan tulee.
- Allihuuppa
Jos joku sais tästäkin edes vähän vertaistukea, niin hyvä niin! Erostani on vajaa vuosi ja mies lähti vuosi sitten jouluviikolla yli 30-vuotisesta avioliitosta nuoremman naisen kyytiin. Nainen voisi olla tyttäremme, vanhin lapsistamme on vanhempi kuin 'äitipuoli'. Minut jätettiin heikunkeikun-tunnelmien vallitessa - nyt vasta elämä on ihanaa, sanoi mieheni ja sanoi minulle: katso sinäkin eteenpäin, mennyt on mennyttä, siihen ei enää palata. Voi jessuksenprkl!! Luulin että tästä en selviä hengissä, tämä ei voinut sattua minulle, mehän olimme onnellisia ja meidän piti olla yhdessä elämämme loppuun asti. Itkin ja surin, käytin ystäviä olkapäinä ja selvisin aina jotenkuten seuraavaan päivään. Vielä tänäänkin itkeä tirautin itsesäälissäni - mutta mikä parasta: TIEDÄN että tulen vielä voimaan hyvin. Ja tiedän, että huonojakin päiviä vielä tulee, mutta parempaan ollaan menossa. Ja oikeasti, vain aika auttaa eikä sitä voi patistaa rientämään nopeammin vaikka mieli kuinka tekisi. Olisin itsekin osallistunut tähän Fisherin eroseminaariin, mutta paikkakunnallani ei sellaista ole vielä järjestetty. Omin neuvoin ostin kyllä kirjan ja oon sen nyt lukenut pariinkin kertaan. Hyviä juttuja, ja pistää ajattelemaan myös omaa osuutta eroon! Lopuksi siteeraan vielä erästä ajatelmaa ja sen myötä toivotan kaikille kohtalotovereille parempaa huomista ja toivon että opitte rakastamaan ja arvostamaan itseänne, nyt enemmän kuin koskaan ennen... siis Robert h. Schullerin mukaan: "Elämä on kovaa, mutta sinun on tärkeää kysyä itseltäsi, millaisen kohtalon olet ansainnut. Vastauksestasi riippuu, millä tavoin selviydyt elämän murhenäytelmistä. Vastauksestasi riippuu myös, onko sinusta epäonnen jälkeen uudelleen alkajaksi."
- Samassa veneessä
Niin... siis jos esittää itselleen tuon kohtalo-kysymyksen, niin eiköhän yksi sun toinen mieluiten vastaa että "ilon ja onnen". Jos joku vastaa ansaitsevansa kurjuuden, synkkyyden ja tuhon, niin käsillä on todellakin lopun alku.
Erotilanteita on tosiaan yhtä monta erilaista kuin on murtuvia parisuhteitakin. 30 vuotta liitossakaan ei näköjään ole takuu hautaan asti kestävästä yhteiselämästä. Mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa milloin tahansa, vaikka sitä ei perus-arjessa aina tule ajatelleeksi.
Kirjoitit sekä vakavasti että hauskasti samalla kertaa - aikamoinen taito! Sinulla on selvästikin ikioma henkiinjäämiskurssisi jo voiton puolella.
Minähän olin suunnitellut puolitosissani aloittelevani viidenkympin villitystä ehkä juuri tänä vuonna: kuntoilua, sosiaalista elämää jne. Helmikuu kaatoi kuitenkin avioliittoni kulissit, repäisi esiripun ja sekoitti koko näytelmän aivan perinpohjaisesti - puoliso häipyi eikä enää palaa. No, jos viisikymppinen olisi kyennyt villiintymään, pärjää hän varmaan myös survival-leirillä? Nyt nimittäin toteutuu tuo viimemainittu. - wilma60
Osasitpa kirjoittaa asiasta hienosti. Näinhän se on, kun esittää tuon kysymyksen ja vastaa siihen niin sen jälkeen voikin ruveta sitä elämäänsä siihen malliin järjestämään. Sillä eiköhän jokainen vastaa, että haluaa hyvän elämän.
Ei se pitkä parisuhde todellakaan ole tae yhteisestä loppuelämästä. Kyllä minäkin kuvittelin että me vietetään yhdessä loppuelämämme kun yhteisiä vuosia oli takana melkein 30v. Enpä olisi koskaan voinut kuvitella, että melkein 50 vuotiaana olenkin kolmen pienen lapsen yh-äiti. Elämäntilanne täysin väärä tämän ikäiselle ihmiselle; ei voi edes haaveilla 50:n villityksestä. Mutta tämä on minun elämää ja nautin siitä. Elämän käsikirjoitusta ei voi itse laatia vaikka kuinka hyvin yrittäisi elämänsä suunnitella.
Mukavaa kevättä meille kaikille eronneille/erotetuille. Jokainen voi päättää kumpi itse on. - aloittaja...
wilma60 kirjoitti:
Osasitpa kirjoittaa asiasta hienosti. Näinhän se on, kun esittää tuon kysymyksen ja vastaa siihen niin sen jälkeen voikin ruveta sitä elämäänsä siihen malliin järjestämään. Sillä eiköhän jokainen vastaa, että haluaa hyvän elämän.
Ei se pitkä parisuhde todellakaan ole tae yhteisestä loppuelämästä. Kyllä minäkin kuvittelin että me vietetään yhdessä loppuelämämme kun yhteisiä vuosia oli takana melkein 30v. Enpä olisi koskaan voinut kuvitella, että melkein 50 vuotiaana olenkin kolmen pienen lapsen yh-äiti. Elämäntilanne täysin väärä tämän ikäiselle ihmiselle; ei voi edes haaveilla 50:n villityksestä. Mutta tämä on minun elämää ja nautin siitä. Elämän käsikirjoitusta ei voi itse laatia vaikka kuinka hyvin yrittäisi elämänsä suunnitella.
Mukavaa kevättä meille kaikille eronneille/erotetuille. Jokainen voi päättää kumpi itse on.pian jo helpottaisi. Yh-äitinä tarvisi jaksaa lapsenkin takia. Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille. Olen saanut kovasti voimia teidän kirjoituksista. Kun tiedän etten ole yksin.
- merkillistä
kun eroaa miehestä, joka on ollut passiivinen ja saamaton nahjus, niin uuden kanssa se alkaa sit tekemään kaikkea?
Outoa?
esim minun exä. Mutta toisaalta sillä uudella ei oo lapsia, ja on jo siinä iäs ettei saa, ja mun ja exän on täydellisesti minun hoidettavana, koska isä on laiminlyönyt isyytensä.
Nyt on sit aikaa matkustaa ja häärätä, nähdä uusi kumppani ihanana, kun tämä passaa ja paapoo, tottakai kerkeää koska ei oo lapsia. Rahat riittää koska exä maksaa minimi elaria mulle yhestä alaikäisestä, ja ei oo koskaan suostunut maksamaa palkan mukaan.. Nyt on mietteissä käräjille vienti, ennekuin on liian myöhäistä. me naiset vaan annetaan miehen maksaa liian vähän,ja kun tämä ei edes pyydättäessä osallistu mihinkään ylimääräiseen!
Mun exä oli väkivltainen, huoritteli ja haukkui. Nyt nimittelee uutta naistaan kauniisti, huh mikä sika!!
Toivottavasti näyttää vielä oikean puolensa!
Tsemppiä sulle, kyllä se helpottaa sun olo! - Anonyymi
Minun eksä on jo asumuseronnut kerran nykyisestään. En ihmettele. Mies on jäärä kuin härkä ja lisäksi elää naisten siivellä. Nykyisensä omistaa asunnon,jossa eksä majailee maksamatta mitään. Onneksi itse pääsin siitä lusmusta,oli vaikeaa kun yritti takas vaikka millä keinoin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851