Valehteleva automyyjä?

Kävin erään autoliikkeen tiloissa koeajamassa erään automerkin uutta mallia. Asiallinen auto, ja palvelukin liikkeessä oli pääosin asiallista. Kuitenkin ISO MIINUS sille automyyjälle, joka Euro NCAP-kolaritestitulosta koskevaan kysymykseeni kehtasi valehdella päin naamaa, että ko. auto on saanut kolariturvallisuudesta täydet 5 tähteä ja jalankulkijaturvallisuudesta 4 tähteä. Kyseessä on nimittäin niin uusi malli, että se ei ole vielä ollut Euro NCAP:n testissä. Viimeksi 5 min sitten katsoin Euro NCAP:n sivuilta eikä näkynyt tuloksia tästä autosta. Eli myyjä puhui täyttä potaskaa. Jos myyjä valehtelee asiakkaalle tällaisessa pikku asiassa, niin miten tällaiseen myyjään voi ylipäänsä luottaa? Ja kyseessä ei ollut mikään joppari, vaan erään kohtuullisen laadukkaaksi mielletyn automerkin myyjä. Luulempa, jos ko. autoon päädyn, että teen kaupat jossakin muussa liikkeessä. Vai haluaisitteko itse asioida sellaisessa liikkeessä, jonka myyjä aliarvioi asiakasta kertoilemalla satuja päin naamaa? T: entinen potentiaalinen asiakas
41173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Etkai luule, että autokauppaa tekee rehelliset ihmiset? Huijarit siellä myy!!!!
Kaikessa puhutaan paskaa ja yritetään olla asiantuntijoita, vaikka ei tiedetä juuri mitään.
Kauppaa vaan pitää saada tehtyä, jotta saa leipää...

Äänestä

... VALEHTELIJA ON AUTOKAUPPIAS? MONTA MUUTA KAUPPIASTA VOIS VERRATA AUTOKAUPPIAASEEN......

Äänestä

Automyyjään, jos niin silloin olet melko vihreä. Taivaassakin Pietari on varannut ihan omat tilat automyyjille.

Äänestä

kauppiastahan ei ole olemassakaan ja autokauppias on kauppiaista pahin. Ne tyypit ovat valehtelemisen ammattilaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyi hyi kirjoitti:

Kävin erään autoliikkeen tiloissa koeajamassa erään automerkin uutta mallia. Asiallinen auto, ja palvelukin liikkeessä oli pääosin asiallista. Kuitenkin ISO MIINUS sille automyyjälle, joka Euro NCAP-kolaritestitulosta koskevaan kysymykseeni kehtasi valehdella päin naamaa, että ko. auto on saanut kolariturvallisuudesta täydet 5 tähteä ja jalankulkijaturvallisuudesta 4 tähteä. Kyseessä on nimittäin niin uusi malli, että se ei ole vielä ollut Euro NCAP:n testissä. Viimeksi 5 min sitten katsoin Euro NCAP:n sivuilta eikä näkynyt tuloksia tästä autosta. Eli myyjä puhui täyttä potaskaa. Jos myyjä valehtelee asiakkaalle tällaisessa pikku asiassa, niin miten tällaiseen myyjään voi ylipäänsä luottaa? Ja kyseessä ei ollut mikään joppari, vaan erään kohtuullisen laadukkaaksi mielletyn automerkin myyjä. Luulempa, jos ko. autoon päädyn, että teen kaupat jossakin muussa liikkeessä. Vai haluaisitteko itse asioida sellaisessa liikkeessä, jonka myyjä aliarvioi asiakasta kertoilemalla satuja päin naamaa? T: entinen potentiaalinen asiakas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu