Mulla on aina ollut tosi etäiset välit perheenjäseniini ja ei oikeastaan mistään olla koskaan puhuttu tai mitään positiivistakaan koskaan kuullut vanhemmiltani. Eikä koskaan olla kannustettu mua missään tai saatika edes välitetty mitä mulle oikeesti kuuluu.
Jotenkin tuntuu,että viimeaikoina oon alkanut olemaan mielettömän katkera perheelleni siitä, että mulla ei koskaan edes ollut perhettä.Mua hakattiin fyysisesti koko lapsuus ja lähinnä pelkäsin kuollakseni vanhempiani,että koska taas veri lentää.Vanhemmat erosivat kun olin 11v. ja se oli rankkaa aikaa,sillä äitini toi samana iltana vanhempieni erosta uuden miehen asumaan meille ja saivatkin lapsen melkein heti sen jälkeen(äiti petti isää monta vuotta tän miehen kanssa).Mä sairastuin silloin vakavaan masennukseen,mutta kukaan ei välittänyt musta tai kysynyt miten mulla menee.Mun vaihtoehdot oli joko sopeutua tilanteeseen ja tulla hakatuksi ja vähätellyksi tein mitä tahansa.
Ystävilläni on ihanat perheet;puhuvat toisilleen nätisti,käyvät yhdessä lomamatkoilla,nauravat yhdessä ja tekevät asioita yhdessä.Tulee ihan itku silmään,kun katson mistä olen jäänyt paitsi.Jos minulla on ongelma ja kertoisin sen vanhemmilleni,niin vastaukseksi saisin vain olankohautuksia.Perheessäni kukaan ei ole kiinnostunut minusta millään tapaa!Nyt lähden lukion jälkeen(eli nyt syksyllä)ulkomaille ja olen puhunut siitä vanhemmilleni,mutta he eivät ole kuunnelleet tai ottaneet todesta.Kysyivät tässä yks päivä,että minne olen ajatellut hakea opiskelemaan,niin sanoin,että menen ulkomaille.Taas tuli vain ivallista kommentia,että mitä mä siellä luulen tekeväni,kun en osaa tehdä täällä Suomessakaan mitään.
Okei,sen mä voin vielä kestää,että olen perheetön ja olen itse oma perheeni,mutta sitä en vain pysty kestämään,että mulle ei ole annettu periaatteessa sitä mikä jokaisella lapsella tulisi olla:Itsetuntoa.Mä en osaa arvostaa itseäni millään tapaa,olen helposti hyväksikäytettävissä,mun elämä kärsii siitä,että olen niin kateellinen kaikille huonon itsetuntoni takia,koen sekoamiskohtauksia ja olen varma,että en ikinä löydä seurustelukumppania.Asiaa ei tee yhtään helpottavammaksi se,että parhaat ystäväni ovat juuri sellaisista "perhe-on-tärkein"-perheestä ja ovat lisäksi älyttömän kauniitakin.Kaikki miehet ottavat aina minuun yhteyttä ja tulevat juttelemaan ja sitten ihastun näihin miehiin ja lopulta he paljastavat minulle kuinka rakastuneita ovat ystäviini ja kysyvät neuvoa mitä tulisi tehdä.Noin on tapahtunut sellaiset kymmenen kertaa,mutta koskee joka kerta ja kovaa.Olen muutenkin aina ystävieni varjossa.Kaikki,ihan kaikki kohdistavat sanansa sille,jonka seurassa olen,ei minulle,vaikka asia molempia koskisikin.
Tahtoisin vain omistaa jonkinlaisen itsetunnon ja arvostaa sitä mitä mulla on.Mulla on nätti naama,mutta en osaa arvostaa sitä millään tapaa ja häpeän itseäni ja nätti naama ei ole enää nätti,kun ilme on kuin milläkin sitruunaa syönneellä.En edes pysty katsomaan itseäni peilistä jos joku muukin katsoo samasta peilistä.Häpeän itseäni niin paljon.Olen varmasti masentunut ja kaikkea,mutta tuntuu,että mielialani heittelevät hurjasti.Välillä tyydyn osaani siinä,että okei,mulle ei annettu mitään kotoa elämää varten vaan mun pitää opetella kaikki itse ja hyväksyn sen. Välillä taas,kuten viimeaikoina olen itkenyt silmät päästäni ja miettinyt miksi minä?
Omistan ihan mielettömän upeita ystäviä ja voin kertoa heille tästä kaikesta ja he ovat minulle enemmän perhettä olleet kuin kukaan muu.Me ollaan tosi läheisiä ja tiedän,että oon tosi tärkeä mun ystäville ja ne kannustaa mua aina kaikessa.En vaan osaa olla näistä ystävistäkään aina kovinkaan kiitollinen,sillä olen niin katkera siitä,että kaikki miehet kuolaa aina niiden perään ja että muutenkin olen ihan seinäkukkanen niiden seurassa.Oon joskus sanon tästä niille,mut ne oli vaa silleen,että yhtä kaunis mäkin oon ja että oon tosi huumorintajuinen,mukava ja kaikkee.Varmasti olenkin,mutta miten saisin itseni arvostamaan näitä asioita? Minut on aina opetettu arvostamaan muita,mutta häpeämään itseäni.Haluan tähän muutoksen!
Olen käynyt puhumassa psykologille perheongelmistani ja hän totesikin,että meillä oli perhesuhteet aika vinksinvonks ja,että kodissamme kaikki tekeminen ehdollistettiin:"jos et tee noin,niin painu vittuun täältä" yms. Kävin psykologilla puoltoista vuotta joskus ollessani 16(nyt olen18) ja se auttoi,mutta loppujen lopuksi ei se auttanut,sillä heikko itsetunto sai mminut kadehtimaan psykologianikin(hän oli kaunis menestynyt nainen). Toisaalta tahtoisin palata sinne,mutta toisaalta en,sillä ei minulla mitään varsinaista asiaa ole muuta kuin,että vihaan itseäni kaikin puolin.Tuntuu välillä,että noi lapsuuden kaikki väkivaltajutut mua kohtaan ei oo ees selvinnyt kunnolla,vaikka niitä olenkin käsitellyt tosi paljon.Ne kummittelee mua mun loppuelämän.
Kertokaa mitä teen,jotta oppisin arvostamaan itseäni taustastani huolimatta?Elämä on hiton vaikeaa ilman tätä taitoa."Hanki uusi harrastus",jep,harrastan paljon kivoja harrastuksia ja ne on mun henkireikä;lenkkeilen kuin hullu,käyn salilla(kuntosali,spinning,bodycombat jne.)Luen kirjoja ja olen hyvä koulussa jos vain haluan.
Mistä hankkia itsetunto?Olen yrittänyt ajatuksen voimalla,mutta tuntuu etten osaa.
Kiitos oikeasti jos joku jaksoi lukea ja vielä kommentoida.
Olen katkera perheelleni.
15
1728
Vastaukset
- pienin askelin
tietoisesti kehittämällä. Ei se tule yhtäkkiä mistään, itsellänikin on mennyt tässä viitisen vuotta, ja vaikka olen paljon paremmassa tilanteessa nyt kuin aiemmin, niin en ole vieläkään sellaisessa tilanteessa, jossa tätä projektia aloitellessa unelmoin joskus olevani.
Helpointa itsetuntoa on kehittää kognitiivisessa terapiassa terapeutin avustuksella. Jos tämä ei ole sulle mahdollista, niin kirjaston itseapuosastolta löytynee sopivaa materiaalia. Itselleni on ollut kovasti apua siitä, että olen tehnyt juttuja, joita en ikinä kuvitellut uskaltavani tehdä ja onnistunut sellaisissa asioissa, joissa etukäteen kuvittelin epäonnistuvani.
Tärkeintä on kuitenkin ollut jokapäiväinen harjoittelu: kirjoitan joka ilta viisi positiivista lausetta itsestäni, joiden uskon pitävän paikkansa, tai esim. asioista, joissa onnistuin sinä päivänä ja sitten luen ne ääneen peilin edessä ja hymyilen ja katson itseäni silmiin. Nämä lauseet myös luen ensimmäisenä herätessä.
Vaikka lapsuus on kurja ja paska, eikä sille voi mitään, koska se on muista ihmisistä kiinni, aikuisuudestaan voi kuitenkin tehdä tyytyväisen ja onnellisen, sillä silloin on vastuussa itsestään. Uskon, että kun lähdet ulkomaille tai ylipäänsä kun muutat pois kotoa, niin elämä alkaa selkiytymään. Vaikka yksin oleminen on välillä rankkaa, niin se ei ole kuitenkaan ollenkaan niin rankkaa kuin olla jatkuvasti lytistettävänä ja tallottavana.
Jaksuja sulle jatkoon!- -vihaan elämääni-
Tiedän ettei itsetunto tule päivässä,sillä olen tässä ehkä viimeiset pari vuotta tosissani yrittänyt itsetuntoani kohottaa ja välillä tulee takapakkeja ja välil menee hyvin,mut nyt just huonompi vaihe meneillään.
Toi on kyllä hyvä vinkki,että kirjoittaisin 5hyvää lausetta itsestäni joka ilta ja lukisin just vaikka peilin edessä ääneen,sillä tiedän,että se toimii.Tai no aloittaessani kirjoittamaan noita ajattelen,että tästä ei oo apua,mut kyl niistä joskus on ollut(olen siis kokeillut).Tai just sellanen,et antaa itsellensä ison halauksen joka aamu ja ilta.
Mitäköhän kirjoi kannattaisi kirjastosta lainata?Kaikki itsetunto-kirjat on mun mielestä olleet jotenkin niin kliseisiä,että niissä vain kerrotaan mitä on hyvä itsetunto ja miten siihen päästään,mut tuntuu ettei ne kovinkaan hyvin ota huomioon ihmisen taustaa,et jotkut tulee oikeesti paskoista oloista ja ei se itsetunto kohene jollain kukkakuvilla seinässä.
Mä oon kanssa yrittänyt tehdä sellaisia asioita,joissa olen alussa ajatellut epäonnistuvani,koska se just nostaa itsetunoa. En vain oikein keksi noita haasteita itselleni...
Kyllähän sitten kun muutan omaan asuntoon jne. niin elämä varmasti helpottaa,mutta silti aika paljon pelottaa,koska mulle on annettu niin paskat eväät elämälle et en oikein tiedä,että sekoanko vai mitä.
Mut kiitos silti vastauksestasi ja toivoisin,että joku muukin jaksaisi lukea ja vastata. - ja kausia tulee,
-vihaan elämääni- kirjoitti:
Tiedän ettei itsetunto tule päivässä,sillä olen tässä ehkä viimeiset pari vuotta tosissani yrittänyt itsetuntoani kohottaa ja välillä tulee takapakkeja ja välil menee hyvin,mut nyt just huonompi vaihe meneillään.
Toi on kyllä hyvä vinkki,että kirjoittaisin 5hyvää lausetta itsestäni joka ilta ja lukisin just vaikka peilin edessä ääneen,sillä tiedän,että se toimii.Tai no aloittaessani kirjoittamaan noita ajattelen,että tästä ei oo apua,mut kyl niistä joskus on ollut(olen siis kokeillut).Tai just sellanen,et antaa itsellensä ison halauksen joka aamu ja ilta.
Mitäköhän kirjoi kannattaisi kirjastosta lainata?Kaikki itsetunto-kirjat on mun mielestä olleet jotenkin niin kliseisiä,että niissä vain kerrotaan mitä on hyvä itsetunto ja miten siihen päästään,mut tuntuu ettei ne kovinkaan hyvin ota huomioon ihmisen taustaa,et jotkut tulee oikeesti paskoista oloista ja ei se itsetunto kohene jollain kukkakuvilla seinässä.
Mä oon kanssa yrittänyt tehdä sellaisia asioita,joissa olen alussa ajatellut epäonnistuvani,koska se just nostaa itsetunoa. En vain oikein keksi noita haasteita itselleni...
Kyllähän sitten kun muutan omaan asuntoon jne. niin elämä varmasti helpottaa,mutta silti aika paljon pelottaa,koska mulle on annettu niin paskat eväät elämälle et en oikein tiedä,että sekoanko vai mitä.
Mut kiitos silti vastauksestasi ja toivoisin,että joku muukin jaksaisi lukea ja vastata.ne ovat osa elämää: jos ei olisi pahoja päiviä, ei tietäisi, että on hyviäkään, koska niitä ei tunnistaisi. Pitää vaan yrittää sitkeästi puurtaa niin pitkälle kuin jaksaa, ja jos ei vaan jaksa, niin pitää ymmärtää pitää taukoa ja kerätä voimia. Elämää oppii vain elämällä.
Noista itseapukirjoista on vaikea sanoa mitään, kun ihmiset löytävät sen omaan tilanteeseen sopivan avun niin erilaisista kirjoista. Yksi mistä mulle on ollut apua, on kerätä itse A5-kokoiseen muistikirjaan sellaisia sanontoja ja lausahduksia, joista on apua. Siitä muistikirjasta vaikeina hetkinä selaillessa on yllättävän paljon apua. Ja niitä itseapukirjoja lukiessa kannattaa ottaa irti se, mikä sopii itselle ja unohtaa muu.
Itsensä haastamisesta sen verran, että ehkä voisit antaa itsellesi vaikka kolme haastetta ensi vuoden ajalle, ja sitten yrittää toteuttaa niitä. Mun ensimmäiset haasteet olivat, että nauran joka päivä ainakin kerran, teen ne viisi lausetta joka päivä, vaikka tuntuisi kuinka typerältä ja opettelen ajattelemaan, mitä tunnen ja mitä tarvitsen.
Vaikka ei ne elämän eväät, mitä on annettu, järin hääppöisiä olekaan, niin elämä ei ole niistä eväistä kiinni, vaan siinä, mitä elämästään tekee niiden avulla tai niistä huolimatta. Sulla on paljon kykyjä luoda itsellesi turvaverkkoa perheesi ulkopuolella, ratkoa ongelmatilanteita ja sitkeyttä ja kestävyyttä vaikeissa tilanteissa. Se on jo melko pätevä lähtökohta itsenäiselle elämälle. - samaa kokenut... ..
-vihaan elämääni- kirjoitti:
Tiedän ettei itsetunto tule päivässä,sillä olen tässä ehkä viimeiset pari vuotta tosissani yrittänyt itsetuntoani kohottaa ja välillä tulee takapakkeja ja välil menee hyvin,mut nyt just huonompi vaihe meneillään.
Toi on kyllä hyvä vinkki,että kirjoittaisin 5hyvää lausetta itsestäni joka ilta ja lukisin just vaikka peilin edessä ääneen,sillä tiedän,että se toimii.Tai no aloittaessani kirjoittamaan noita ajattelen,että tästä ei oo apua,mut kyl niistä joskus on ollut(olen siis kokeillut).Tai just sellanen,et antaa itsellensä ison halauksen joka aamu ja ilta.
Mitäköhän kirjoi kannattaisi kirjastosta lainata?Kaikki itsetunto-kirjat on mun mielestä olleet jotenkin niin kliseisiä,että niissä vain kerrotaan mitä on hyvä itsetunto ja miten siihen päästään,mut tuntuu ettei ne kovinkaan hyvin ota huomioon ihmisen taustaa,et jotkut tulee oikeesti paskoista oloista ja ei se itsetunto kohene jollain kukkakuvilla seinässä.
Mä oon kanssa yrittänyt tehdä sellaisia asioita,joissa olen alussa ajatellut epäonnistuvani,koska se just nostaa itsetunoa. En vain oikein keksi noita haasteita itselleni...
Kyllähän sitten kun muutan omaan asuntoon jne. niin elämä varmasti helpottaa,mutta silti aika paljon pelottaa,koska mulle on annettu niin paskat eväät elämälle et en oikein tiedä,että sekoanko vai mitä.
Mut kiitos silti vastauksestasi ja toivoisin,että joku muukin jaksaisi lukea ja vastata.Kokemuksen syvällä rintaäänellä.. Sinun ja minunlainen ihmistyyppi ottaa helposti puolisokseen tosi hankalan tapauksen. Epävarmasta sellainen hankala tuntuu vaan jotenkin niin normaalille. Tää hankala tykkää epävarmasta, kun sitä voi vapaammin alistaa.. Ja iso osa osaa väistää hankalia ihmisiä, mutta minäkään en sitä osaa kovin helposti.
Jatkojani voi lukea www.narsistientuki.info
- ...
Harmitti lukea tarinaasi, koska se kuullosti niin kovasti samanlaiselta kuin minun lapsuus. Itse olen samanlaisista oloista lähtenyt 14 vuotta sitten ja siitä saakka omillani pärjännyt. Olen kärsinyt ja itkenyt surkeaa lapsuuttani ja sen jättämiä henkisiä arpia niin paljon ettei sanoin voi kuvata. Elämässä on ollut muitakin murheita, mutta nyt vihdoinkin olen kovalla työllä saanut itselleni sellaisen elämän, jossa olen onnellinen ja rakastettu. Kuten sinäkin, olen tuntenut suuresti huonommuutta, että olen ihan paska ja turha ihminen eikä minua tarvitse kukaan. Ja näin minulle on lapsesta saakka opetettukin. Välillä peilistä katsominen on ollut niin vaikeaa, että sydäntä viiltää ja itkettää kun näkee sen surkean naaman. Mutta silti joka aamu jaksan nousta ylös, jostain vain löytyy sellainen perusvoima, jonka avulla lähden uuteen päivään avoimin mielin. Olen selvinnyt miettimällä, että olen hiton voimakas ihminen kaiken kokemani jälkeen, pärjään yksin, että mikä ei tapa se vahvistaa ja minuahan ei kusipää suku lannista. Olen selvinnyt uusista haasteista ja pelottavista asioista, kun olen vain päättänyt selvitä. Kiukulla. Että perkele mä selviän! Yritän myös ajatella, että mitä mulla nyt on, on paljon parempaa kuin muutamia vuosia sitten. Olen päässyt pois sieltä helvetistä. Koita ajatella samoja asioita ja keskittyä ihan muihin juttuihin. Kavereihin, opiskeluun, ihan mihin vaan.
Vuosien saatossa katkeruus helpottaa. Ainakin aina välillä. Joskus se taas iskee takaisin hetkeksi aikaa. Ja sitten menee taas ohi. Itse kuvittelin jo päässeeni kaiken yli, mutta sitten sain itse asiassa ihan muutama päivä sitten taas täyslaidallisen paskaa niskaan aivan yllättäen ja nyt katkaisin välini vanhempiini ja sisaruksiini lopullisesti. Kaikesta paskasta huolimatta tämäkin tuntuu pahalta. Nyt mulla ei ole vanhempia eikä sisaruksia enää ollenkaan. Vaikka totuus on se, ettei mulla sitä perhettä ollut välien katkaisemista ennenkään. Mulla on ihana tytär ja ihana aviomies ja olen onnellinen heistä, he ovat minun todellinen perheeni. Silti tunnen itseni jollain tavalla yksinäiseksi, kun ei ole sitä sukua ja perhettä mihin olen kasvanut. Olen kuitenkin aina rakastanut vanhempiani ja erityisesti sisaruksiani kaikesta huolimatta. Kai siihen "yksinäisyyteen" joskus tottuu.
Toivottavasti löydät itsetunnon, mielenrauhan, onnellisen elämän ja kaikkea hyvää. Mä uskon, että lopulta varmasti onnistut kaikessa mitä haluat. Sen eteen joutuu ehkä tekemään enemmän duunia kuin muut ns normaalit ihmiset, mutta oletpahan sitten paljon muita viisaampi ja "suurempi" ihminen. - ....
Mene yksin baariin, jos ystäväsi kerää aina miehet!!
- minäx
Hei,
Luin surullisena tarinasi.
Tällainen kohtelu ja elämä jättää syvät arvet ja aika varmastikin on paras lääke.
Hienoa että olet ottanut oman elämäsi hallintaan, olet vahva vaikkakin sisälläsi asuukin se pieni lapsi joka edelleen kaipaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi sekä hyväksytyksi omine valintoineen.
Käypä sivuilla www.narsistienuhri.info / narsistien lapset niin saat ainakin selvyyden miksi sinua on kohdeltu julmasti.
Kaikkea hyvää elämääsi ja onnea ulkomaille!!- minäx
Tuli äsken väärin: www.narsistienuhrientuki.info
- ap.
minäx kirjoitti:
Tuli äsken väärin: www.narsistienuhrientuki.info
Itse asiassa tuo kyseinen sivusto(narsistienuhrit.info->narsistien lapset) on vähän liiankin tuttu paikka minulle.Itse asiassa silloin ollessani 16 ja kärsiessäni aika pahoista masennuskausista ja väkivallasta perheessäni,niin menin ja kirjoitin koko elämäntarinani sinne.Sain ihan mielettömästi vastauksia ja tosi paljon tukea sieltä ja itse asiassa sen sivuston ansiosta koskaan uskalsin avata suutani ja pyytää apua eli psykologin juttusille.Ilman kyseistä sivustoa olisin varmasti ajat sitten päätynyt itsemurhaan tai se olisi käynyt "perheeni" kautta.
Nimimerkkini on siellä Purkkapallo,että löytyy varmain jotain kirjoituksiani.
Baariin en kyllä yksin osaisi lähteä,mutta usein jos kavereideni kanssa lähden,niin useimmiten hankkiudun tahalla pois heidän seurastaan,sillä tiedän,että heidän seurassa olen se seinäkukkanen.Yksinään taas monetkin uskaltavat lähestyä minua.
Tänään olen yrittänyt tehdä kaikkea kivaa itselleni kuten lukenut paljon kirjoja,kehunut itseäni paljon,kohta menen vuokraamaan jonkun hyvän elokuvan! Kyllä mä tästä vielä vahvistun,hope so.
- En ehkä osaa
oikein auttaa sua sun toivomalla tavalla, mut haluaisin valottaa sulle joitain pointteja :)
Sun kavereilla on arvostavat perheet. Oletko ajatellut, että noita perheitä seuraamalla olet varmaan saanut osaksesi myös sitä mallia, mitä on olla toisiaan arvostavassa perheessä. Voisitko ajatella, että olet saanut positiivia asioita elämääsi ja eväitä elämääsi, kun olet päässyt seuraamaan näitä perheitä.
Sitten, että yksi hyvä ja luotettava ihmissuhde olisi hyvä olla ihmisellä. Eli koko peli ei ole pelattu silloin, kun perheessäsi on asiat huonosti. En halua vähätellä kokemaasi tuskaa, vaan haluan antaa ideoita, mistä asioista voit olla ylpeä elämässäsi (eli toimiva ihmissuhde johonkin aikuiseen).
Sitten, opettele rakastamaan itseäsi. Vaikka muut eivät rakastaisi sinua, niin voit opetella olemaan oman itsesi rakastamisen kohde. Tee itsellesi niin kuin tekisit parhaalle ystävällesi. Sitten voi olla helpompi kestää vastoinkäymisiä kotona. Voi olla, ettet pääse toteuttamaan vanhempiesi kanssa tuota itsesi rakastamista väkivallan pelon takia, mutta tee sitä muualla, niin vahvistut ja voit jopa osata päästää vähän korviesi ohi perheenne huonoa ilmapiiriä, kun mietit, että oikeasti kyllä ansaitsisit paljon parempaa.
Viimeisenä...voit arvostaa itseäsi ja tulevaisuuttasi, vaikka muut eivät tee niin. Pidä huolta tulevaisuudestasi ja itsestäsi! Ei sinun kannata pilata itseäsi ja tulevaisuuttasi sillä, ettei jotkut randomihmiset, jotka nyt sattuivat vanhemmiksesi, välitä sinusta niin paljon kuin pitäisi.- edellinen jatkaa
tuossa elämän rakentamisessa voi sitten langeta siihen ansaan, että yrittää liikaa ja väsyttää itsensä, tai että on huomaamattaan liian kova, ehdoton ja keskustelukyvytön (kun on vielä vähän puollustuskannalla epävarmuuttaan). Koita välttää näitä, ja analysoi vähän omaa käytöstäsi järkiperusteillakin kun olet tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
- älä vihaa
Kirjoituksestasi päätellen olet jo huomannut sen tärkeimmän. Sinä itse päätät elämästäsi. On harmi ettei perheesi halua tukea sinua. Nyt sinun täytyy hyväksyä se tosiasia etteivät he enää muutu vaikka kuinka tahtoisit. Ota heidät sellaisina mitä he ovat ja muokkaa omasta elämästäsi sellainen kuin sinä haluat. Tee tänään päätös elämäsi seuraavista vuosista, mitä haluat tehdä, mitä sinusta tulee mahdollisesti. Suunnitelman voi muuttaa sitten myöhemmin jos huomaat että se ei olekaan sinua varten. Mutta tee päätös itse, älä aseta siihen ehtoja joilla yrität hakea hyväksyntää tai tukea perheeltäsi.
Ajattele itsekkäästi.Mene ihmeessä ulkomaille, uusi ympäristö avaa sinulle aivan uudet mahdollisuudet. Ajattelutapasi muuttuu itsekeskeisemmäksi. Eli teet ratkaisut omaa parastasi ajatellen.
Itsetuntosi kirjoituksesta päätellen on jo hyvää vauhtia parantumassa normaaliksi. Ei sinun tarvitse hävetä tunteitasi perhettäsi kohtaan. Tunne vain vapaasti katkeruutta heitä kohtaan. Mutta älä anna sen vallata itseäsi. Hyväksyt heidät vain nyt tuollaisina mitä he ovat ja piste. Parempia et heistä saa.
Olet jo huomannut että eläminen saattaa olla pirunkin raskasta kun perhettä ei ole tukena. Silloin joudut tukeutumaan kavereihisi ja itseesi.
Hyvä että harrastat liikuntaa sillä se jos mikä on itsekeskeistä ja itsetuntoa kohottavaa.
Itsetuntosi palaa kun irrottaudut perheestäsi kaikinpuolin. Lähdet pois kotoa, opiskelemaan muualle. Älä pidä yhteyksiä. Varsinkaan sinä et ota yhteyksiä. Jos perheesi ottaa; hyvä on. Mutta älä maalaile ruusuja että he muutuisivat vaikket heihin yhteydessä olisikaan. - vanha täti jo,
mutta tunnistin kertomuksestasi omat lapsuuden ja nuoruuden tunteeni (se peiliin katsominen, just!). Ja itsetunto nollilla, kun itsenäinen elämä pitäisi aloittaa! Ei mitenkään helppoa....
No, sanoisin kuitenkin, että sinulla on paljon toivoa. Noin nuorena jo pystyt analysoimaan tunteitasi noin hyvin. Itse en pystynyt. Kaikki tunteet olivat kuin sotkuinen kerä, jota en itsekään ymmärtänyt. Tämän asian, viisautesi, ympärille voitkin alkaa itsetuntoasi kehittämään. Sanot itsellesi: "Minä olen sellainen joka pärjää kaikesta huolimatta, sillä ymmärrän syitä ja seurauksia. Minä olen sellainen, joka kääntää vaikeudet voitoksi. Minä olen vahva ja hyvä ihminen. Sellainen, joista on puutetta tässä maailmassa."
Uskon että elämäsi on menossa vain parempaan suuntaan. Toisilla ne vaikeudet on ensin, toisilla ne tulevat myöhemmin elämässä...
Kirjavihjeeni on Wyane W. Dyer. Häneltä on useampia kirjoja suomeksi. En nyt muista yhtään nimeä. Ovat auttaneet minua itsetunnon luomisessa. (Vanhoilla päivilläni pyörittyäni vuosikymmenet itsetunnottomana rättinä ihmisten jaloissa ja yrittäen epätoivoisesti olla mieliksi kaikille.)
Kun vuodet kuluvat, niin tulet huomaamaan, että ongelmasi ei ole harvinainen. Huonoja perheitä, jotka eivät pysty antamaan hyviä lähtökohtia lapsilleen on valtavasti, aivan liian paljon. Huono itsetunto löytyy yllättävän monelta. Sitä vain niin kovin taitavasti peitellään. - 777
Mun kotona oli myös väkivaltaa ja oon kärsiny huonosta itsetunnosta, on useita kirjoja joista oon saanu apua esim.
Salme Blomster: Rukousmatka minuuteen
Seppo Jokinen: Rikotusta eheä
Joyce Meyer: Älä ole kaikille mieliksi
Joyce Meyer: Mielen taistelukenttä
Suosittelen!- 777
myös Anna-Liisa Valtavaaran kirjat: Kiltteydestä kipeät ja Ainako anteeksi-kirjat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760