Sain tänään tietää ex-kihlattuni saavan vauvan nykyisensä kanssa, meidän erosta aikaa melkein 5v, eli ei enää tunteita varmasti minulla häntä kohtaan. Olen onnellinen miehen puolesta, mutta samalla kuitenki sattuu tavallaan, meillä keskenmeno aikanaan ja se suurena syynä eroon, ei ainut, mutta iso.
Edellinen entiseni sattui soittamaan tämän puhelun jälkeen ja kerroin vauvasta, hän ymmärsi sanomatta mun tunteet, tietää taustat ja mun vauvankaipuun, vaikka elämäntilanne ei todellakaan ole sopiva vauvalle. Tän miehen kans erosta on aikaa vuosi, suhde oli vaikea, rankka ja satuttava, mutta niin pitkä kaveruus oli takana, että välit ei varmasti katkea ikinä ja kavereina meillä menee hyvin. Ja puolin ja toisin ei varmasti olla päästy kokonaan eroon toisistamme, tai luulin päässeeni hänestä ihan viime aikoina kunnolla yli, ennen tämän päiväm tapahtumia, kun tajusin taas kuka ymmärtää puolesta sanasta mitä tarkoitan ja miltä tuntuu.
Yhteen palaamisen mahdollisuudet ovat olemattomat, halutaan niin eri asioita elämältä ja arvot on taysin erit.
En ymmärrä oikeestaan miks kirjotan tänne tai edes miks eksyin näille sivuille, koska asiat on melko selvät, ensimmäistä miestä en halua takaisin ja toisen kanssa en varmasti pystyis elämään, vaikka tunteita on ja paljon ja molemmin puolisia.
Ihme kipuilua
tyhmää?
0
669
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p565735Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752902Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella212137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401925Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1611829- 191818
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v51548Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83117281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191171Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah69996