Auttakaa, mitä tehdä ja miten-etten menetä kasvoja?

alotetaas siitä, et puol vuotta sitten vaihdettiin katseita ja oikeastaan tuijoteltiin toisiamme. Mies tuntui kuin olisi etsinyt merkkiä, että rohkaistuisi. En antanut merkkiä, että tule vaan, koska...perhetuttuja ja ajattelin, etten anna hetken läheisyyden kaipuun himmentää aivoja ja sotkea meidän perhe ja kaveripiiri kuvioita. Oltiin silloin myös samoissa bileissä myöhemmin...ja yökerhossa, jossa minä todella kamalassa humalassa...tämä mies odotti minua pilkkuun saakka ja mentiin samalla taksilla kotiin..koskapa sama suunta. Seuraavana päivänä sanoi, että ei uskaltanu jättää mua yksinkään sinne yökerhoon(meidän muut kamut oli jo häipänny) ku olin sen verran tuiterissa. Sit ei nähtykään koko kesänä...ja kuulin, että jätkällä oli menny poikki just ennen noita iltoja. Ja nyt taas nähtiin. Aika tuntu pysähtyvän, ainakin mun mielestä. Musta tuntu, et ei pystytty irrottaa katseita ja mä en muista mitään mitä juteltiin tuossa tapaamisessa. Saamme tietää toisistamme kokoajan mm yht. kavereiden kautta. Tiedän, että nyt jätkä taas seukkaa samaisen viime keväisin tytön kaa...mutta hän ei ole esitellyt tyttöä kellekkään, siis kukaan ei oo nähny tätä naista...eikä hän itse kuvaile sitä kuulma seurusteluks mut ei kielläkkää, et ei olis jotain supinaa...
AAK. Ja nyt mä olen sit ihastunu tähän jätkään, mitä mä teen...miten mä ilmaisen sille et oon kiinnostunu. En voi puhua suoraan, sillä en kestä jos se ei oo kiinnostunu musta....sillä me joudutaan olee tekemisissä yhteisten tuttujen kautta ja muutenkin. Miten ja mitä? Jätkä kyselee musta kuulma, et mitä mulle kuuluuu jne. Tarkottaako et on kiinnostunu vai ehkä vaan, et kohteliasta tms?
Auttakaan...ikää meillä on 25 ja 23 ..ja kundi mua nuorempi, mikä ei mua haittais ja tuskin sitäkää.
41142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuli ihan oma nuoruuteni mieleen. Tosin olen miestäni kolme ja puoli vuotta nuorempi. Tosin en ole mikään vanha haaska vieläkään. Olin nuorempana toivottomasti rakastunut, "tavallaan" tuttuun poikaan, joka toisinaan näytti tunteitaan ja toisinan ei. Hänen silloinen tyttöystävä vaan pahensi tilannetta. Flirttini kuitenkin paransi tilannettamme siinä määrin, että olemme olleet nykyään jo kaksi vuotta naimisissa ja meillä on ihana poika. Joten taistele rakkautesi puolesta, äläkä häpeile näyttää kiintymystäsi.

Äänestä
  • mutta oon tajuttoman ujo, heti kun tulee kysymykseen ihastumiset sun muut ja kun tässä vielä häiriötekijänä on tää "tuttuus", mikä hankaloittaa. Luulen, että jos hän on kertaakaan miettinyt mitään mun suuntaan pupillit sydämen muotosina niin myös hän on puntaroinut tätä meidän kaveripiiriä ja vaikutusta siihen...vai miettiikö jätkät sellasia? KErtokaa miehet?
    mä en voi puhua edes tästä ihastumisesta kellekkään omassa kaveripiirissä..sillä sit paljastuisin... ja kasvot olis menny ikiajoiks, kai?

    Äänestä

  • Ihastunut kirjoitti:

    mutta oon tajuttoman ujo, heti kun tulee kysymykseen ihastumiset sun muut ja kun tässä vielä häiriötekijänä on tää "tuttuus", mikä hankaloittaa. Luulen, että jos hän on kertaakaan miettinyt mitään mun suuntaan pupillit sydämen muotosina niin myös hän on puntaroinut tätä meidän kaveripiiriä ja vaikutusta siihen...vai miettiikö jätkät sellasia? KErtokaa miehet?
    mä en voi puhua edes tästä ihastumisesta kellekkään omassa kaveripiirissä..sillä sit paljastuisin... ja kasvot olis menny ikiajoiks, kai?

    Kyllä me mietitään kaikenlaista... :)

    Äänestä

  • boy kirjoitti:

    Kyllä me mietitään kaikenlaista... :)

    Mutta, mitä mietitte, jos olette ihastunut parhaan kaverin isosiskoon? Uhkaako ihastuminen tai sen julkituominen kaveruutta ja koko kaveripiirin välejä? Jätättekö siten ihastumisen omaan arvoonsa ja "pidätte" toista lämmittäjää, koskapa ette voi tätä "isosiskoakaan" saada?
    Tää on jotenkin hullun vaikeaa ja mitä kauemmin märehdin tätä yksinään niin todellakin toi jätkä on menny naimisiin tän piilossa pidetyn tytön kaa. Mut me ei nähäd toisiamme niin usein, et vois alkaa mitään järjestelee... Oon miettiny, et soitan sille ja ehdotan esim leffaa (se nyt voi mennä vaan kaveruudestakin?) mut silti musta tuntuu, et tunkeudun kahden ihmisen väliin, sillä mun ajatukset ei oo pelkästään kaverillisia....
    Voikun joku oikeesti osais antaa jonkin neuvon...pelottaa niin pirusti molemmat vaihtoehdot a) en koskaan saa mahdollisuutta sen jätkän kaa b) se ei halua mun kaa mitään mahdollisuutta, ja tää juttu sotkis hetkeks kaikki meidän kuviot
    Help me!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sekasin ihastuksesta? kirjoitti:

alotetaas siitä, et puol vuotta sitten vaihdettiin katseita ja oikeastaan tuijoteltiin toisiamme. Mies tuntui kuin olisi etsinyt merkkiä, että rohkaistuisi. En antanut merkkiä, että tule vaan, koska...perhetuttuja ja ajattelin, etten anna hetken läheisyyden kaipuun himmentää aivoja ja sotkea meidän perhe ja kaveripiiri kuvioita. Oltiin silloin myös samoissa bileissä myöhemmin...ja yökerhossa, jossa minä todella kamalassa humalassa...tämä mies odotti minua pilkkuun saakka ja mentiin samalla taksilla kotiin..koskapa sama suunta. Seuraavana päivänä sanoi, että ei uskaltanu jättää mua yksinkään sinne yökerhoon(meidän muut kamut oli jo häipänny) ku olin sen verran tuiterissa. Sit ei nähtykään koko kesänä...ja kuulin, että jätkällä oli menny poikki just ennen noita iltoja. Ja nyt taas nähtiin. Aika tuntu pysähtyvän, ainakin mun mielestä. Musta tuntu, et ei pystytty irrottaa katseita ja mä en muista mitään mitä juteltiin tuossa tapaamisessa. Saamme tietää toisistamme kokoajan mm yht. kavereiden kautta. Tiedän, että nyt jätkä taas seukkaa samaisen viime keväisin tytön kaa...mutta hän ei ole esitellyt tyttöä kellekkään, siis kukaan ei oo nähny tätä naista...eikä hän itse kuvaile sitä kuulma seurusteluks mut ei kielläkkää, et ei olis jotain supinaa...
AAK. Ja nyt mä olen sit ihastunu tähän jätkään, mitä mä teen...miten mä ilmaisen sille et oon kiinnostunu. En voi puhua suoraan, sillä en kestä jos se ei oo kiinnostunu musta....sillä me joudutaan olee tekemisissä yhteisten tuttujen kautta ja muutenkin. Miten ja mitä? Jätkä kyselee musta kuulma, et mitä mulle kuuluuu jne. Tarkottaako et on kiinnostunu vai ehkä vaan, et kohteliasta tms?
Auttakaan...ikää meillä on 25 ja 23 ..ja kundi mua nuorempi, mikä ei mua haittais ja tuskin sitäkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu