Tässä on nyt käynyt juuri niin, mitä aina vannoin ja vakuutin välttäväni.
Olen alkanut nalkuttaa jatkuvasti miehelleni, ja ärsyynnyn ihan pikkuasioista. Huomaan myös, että koitan muuttaa niitä asioita hänessä, mitä en aikaisemmin edes huomannut "vioiksi".
Kaiken lisäksi miehessä ei oikeasti edes ole mitäänv vikaa. Tekee vaativaa työtä, ja tarvitsee myös lepoa, hoitaa remontti yms. hommat, huolehtii raha- matka yms järjestelyistä, ja taloudellinen puolikin on melkolailla hänen harteillaan.
Silti minua ärsyttää, jos esim. siivoaminen ja ruuanlaitto jää minulle. ne ovat kuitenkin aika pieni osa. Minulla työ ei vie yhtä paljon aikaa kuin hänellä, ja ehdin harrastaakin... Myöskin lapseni kasvatukseen hän on ottanut osaa vastuullisesti.
Onko muita, jotka ovat olleet samanlaisia tyytymättömiä natkuja, mutta päässeet siitä jotenkin yli. En todellakaan tahdo oman tyhmyyteni takia menettää tuota miestä, joka on kaikkea mitä olen toivonut.
Miten nalkuttamisesta
6
1030
Vastaukset
- muutenkin tuota
vastuuta perheessä ottanut, niin oletko antanut hänelle samalla henkilökohtaisen likasankkosi roolin? Kun sinulla on paha/huono/väsynyt olo, niin miten purat olosi? Siis muuten kuin nalkuttamalla?
Pahasta tavasta pääsee eroon motivoivamma itsensä haluamaan siitä eroon ja tekemällä päätöksen lopettaa sen. Tämän jälkeen alkaa se kova työ, eli itsensä tarkkailu, ja kiinni saaminen ennen pahalle tavalle antautumista.- ap.
Se motivointi?
Ja kuinka päätös pidetään, kun temperamentti on suoraan vetistä. Ja millaisia keinoja siihen tarkkailuun?
Onneksi nyt olen ollut vähän rauhallisempi:)
- yksi nalkku
Oletko nyt varma, että työjako on mennyt oikeudenmukaisesti.
Kotityöt yksin töiden ohella. Ne ovat niitä tylsiä töitä jotka ovat jatkuvasti elkämässä ja joista ei mitään ura etenemistä saa.
Omat tunteet viesti jota kannattaa kuunnella.
Nalkutus=ärtymys=suuttumus.
Sitä voi yrittää peittää tunteita, mutta sieltä ne tulee kuitenkin.- hjhhnnds
Jotkut naiset tykkäävät kotitöistä enemmän kuin toiset. Mutta itse sim. teksisn miljoona kertaa mieluummin sitä remonttia kuin muita kotitöitä.
Remontissa näkee työn tuloksen, ruoka katoaa heti suihin ja jää tiskit.
Perinteiset työjaot ei sovi kaikille.
Mietin myös monesti sitä mitä töitä minulla/miehellä olisi jos asuisimme yksin.
Omien jälkien korjaus tietenkin.
No lapset heidän huoltonsa tulisi olla sitten tasapuolista.
Työnvaativuus? Millä mittarilla se mitataan, eri työt erillälailla rasittavia.
Kotitöiden kierrätys voisi olla hyvä.
Jos kaiken tämän jälkeen vielä ärtymystä syy jossain muualla..oletko tukahduttanut itseltäsi työssä jonkun tavoitteen? - kynästä :D
hjhhnnds kirjoitti:
Jotkut naiset tykkäävät kotitöistä enemmän kuin toiset. Mutta itse sim. teksisn miljoona kertaa mieluummin sitä remonttia kuin muita kotitöitä.
Remontissa näkee työn tuloksen, ruoka katoaa heti suihin ja jää tiskit.
Perinteiset työjaot ei sovi kaikille.
Mietin myös monesti sitä mitä töitä minulla/miehellä olisi jos asuisimme yksin.
Omien jälkien korjaus tietenkin.
No lapset heidän huoltonsa tulisi olla sitten tasapuolista.
Työnvaativuus? Millä mittarilla se mitataan, eri työt erillälailla rasittavia.
Kotitöiden kierrätys voisi olla hyvä.
Jos kaiken tämän jälkeen vielä ärtymystä syy jossain muualla..oletko tukahduttanut itseltäsi työssä jonkun tavoitteen?Hei ap! Tää oli just ku mun kirjottama! Mies luki tän kans ja se oli varma että minä olen tän kirjottanu :) mulla on asiat just ku sulla ja mullakin on lapsi aikaisemmasta liitosta. Meillä kyllä nykyään on myös kaksi yhteistä lasta.
En tiiä mistä se hemmetin nalkutus aina kumpuaa...Toisaalta ku ajattelee niin en oikeesti edes nalkuta paljon, en varmaan ees joka päivä :)
Joskus tuntuu että mies ottaa ihan tavallisen puheenki nalkutuksena... pitäs varmaan alkaa puhumaan eri äänensävyllä tai jotain..
Sillon jos nalkutan niin nalkutan siitä syystä että mies esim jättää omat likaiset astiat pöydälle, hikisukat lattialle, nukkuu sohvalla, jättää jälkiä pönttöön käydessään isommalla tarpeella, yms...mua siis ärsyttää vaan se että kun minä yksin hoidan kodin ja lapset päivisin (kotiäitinä) niin mies tulee töistä tänne vaan sotkemaan. Ymmärrän sen että lapset ei välttämättä tajua omia jälkiä siivota mutta kyllä aikuisen pitäisi osata. Se on mun mielestä sitä toisen työn arvostamista, että siivoaa jälkensä.
Että pyritään pitämään se yhteinen koti asumiskelpoisea eikä eletä ku pellossa.
Kannattaa puhua miehen kanssa rauhallisella hetkellä tästä asiasta. Näytä vaikka tuo sun kirjottama juttu hänelle. Keskustelkaa ja puikaa asioita: mihin olette tyytymättömiä..mitä haluaisitte että toinen tekisi toisin...yms..kommunikointia!!!
Mekin puhuttiin ja tehtiin ihan tietoinen päätös että päivisin mies hoitaa oman työn ja minä kodin ja lapset, ja iltaisin hoidetaan lapset ja koti yhdessä. Tämä on toiminut meillä tosi hyvin!
En minä ala siihen että mies tulee kotiin ja rojahtaa sohvalle koko illaksi kun mun työpäivä kotona jatkuu ja jatkuu siihen asti kun mennään nukkumaan. Eihän ne kotityöt tekemällä koskaan lopu!
Nalkutus johtuu aina turhautumisesta ja väsymisestä. Mieti mitkä ovat ne todennäköisimmät tilanteet missä aina nalkutat, kiinnitä niihin tilanteisiin huomiota ja ennakoi se ärsyyntyminen. Opettele hallitsemaan itseäsi.
Jos on ihan pakko nalkuttaa niin sano vaikka että "hei rakas mieheni, rakastan sua tosi paljon mutta nyt on ihan pakko vaan sanoa että voisitko mitenkään viedä nuo hikisukat itse pyykkiin?" :) tai jotain...minä ainakin joskus sanon että "nyt on ihan pakko nalkuttaa anteeksi vaan...ja pam pam pam'" sitte sitä tulee. Ainakin varotan etukäteen ;)
Mieti myös omaa äitiäsi, millainen hän oli kun olit lapsi? Nalkuttiko hän aina isällesi? Miten työnjako kotona silloin sujui? Kummasti sitä vaan tulee samanlaiseksi ku oma äiti..vaikka ei haluaisikaan... - hfddhsdl
kynästä :D kirjoitti:
Hei ap! Tää oli just ku mun kirjottama! Mies luki tän kans ja se oli varma että minä olen tän kirjottanu :) mulla on asiat just ku sulla ja mullakin on lapsi aikaisemmasta liitosta. Meillä kyllä nykyään on myös kaksi yhteistä lasta.
En tiiä mistä se hemmetin nalkutus aina kumpuaa...Toisaalta ku ajattelee niin en oikeesti edes nalkuta paljon, en varmaan ees joka päivä :)
Joskus tuntuu että mies ottaa ihan tavallisen puheenki nalkutuksena... pitäs varmaan alkaa puhumaan eri äänensävyllä tai jotain..
Sillon jos nalkutan niin nalkutan siitä syystä että mies esim jättää omat likaiset astiat pöydälle, hikisukat lattialle, nukkuu sohvalla, jättää jälkiä pönttöön käydessään isommalla tarpeella, yms...mua siis ärsyttää vaan se että kun minä yksin hoidan kodin ja lapset päivisin (kotiäitinä) niin mies tulee töistä tänne vaan sotkemaan. Ymmärrän sen että lapset ei välttämättä tajua omia jälkiä siivota mutta kyllä aikuisen pitäisi osata. Se on mun mielestä sitä toisen työn arvostamista, että siivoaa jälkensä.
Että pyritään pitämään se yhteinen koti asumiskelpoisea eikä eletä ku pellossa.
Kannattaa puhua miehen kanssa rauhallisella hetkellä tästä asiasta. Näytä vaikka tuo sun kirjottama juttu hänelle. Keskustelkaa ja puikaa asioita: mihin olette tyytymättömiä..mitä haluaisitte että toinen tekisi toisin...yms..kommunikointia!!!
Mekin puhuttiin ja tehtiin ihan tietoinen päätös että päivisin mies hoitaa oman työn ja minä kodin ja lapset, ja iltaisin hoidetaan lapset ja koti yhdessä. Tämä on toiminut meillä tosi hyvin!
En minä ala siihen että mies tulee kotiin ja rojahtaa sohvalle koko illaksi kun mun työpäivä kotona jatkuu ja jatkuu siihen asti kun mennään nukkumaan. Eihän ne kotityöt tekemällä koskaan lopu!
Nalkutus johtuu aina turhautumisesta ja väsymisestä. Mieti mitkä ovat ne todennäköisimmät tilanteet missä aina nalkutat, kiinnitä niihin tilanteisiin huomiota ja ennakoi se ärsyyntyminen. Opettele hallitsemaan itseäsi.
Jos on ihan pakko nalkuttaa niin sano vaikka että "hei rakas mieheni, rakastan sua tosi paljon mutta nyt on ihan pakko vaan sanoa että voisitko mitenkään viedä nuo hikisukat itse pyykkiin?" :) tai jotain...minä ainakin joskus sanon että "nyt on ihan pakko nalkuttaa anteeksi vaan...ja pam pam pam'" sitte sitä tulee. Ainakin varotan etukäteen ;)
Mieti myös omaa äitiäsi, millainen hän oli kun olit lapsi? Nalkuttiko hän aina isällesi? Miten työnjako kotona silloin sujui? Kummasti sitä vaan tulee samanlaiseksi ku oma äiti..vaikka ei haluaisikaan...Kyllä sillä nalkuttamisella on joku syy.
Tietty se oman lapsuuskodin mallikin vaikuttaa.
Itse tein miehelle selväksi ennen yhteenmuuttoa, että en halua muuttaa yhteen jos ei kotitöitä jaeta. Että en halua enkä pysty olemaan se joka jatkuvasti joutuu siivoamaan toisen jälkiä.
Elikkä mies suostui tähän joten minulla on ollut täysi oikeus suuttua kun sopimusta on yritetty olla noudattamatta. Mieheni kunniaksi on sanottava, että alun nalkutusten jälkeen hän oikeasti tekee siivouksesta ja kotitöistä puolet.
Minustakin oikeudenmukaista on laskea työpäiväksi kotona lapsen hoito ynnä muu siihen liittyvä.
Työpäivien loputtua työt jaetaan ja ehkä lepo hetketkin oikeudenmukaisesti. näin ei ole tarvetta nalkuttaa.
Jos tosiaan toinen makaa sohvalla kun toinen vain iltaan asti huolehtii kodin töistä niin taatusti ongelmia tulee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455150Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151519Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501436- 141215
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol19906Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827