MINUT ON TORJUTTU MONESTI

mieskertoo

Olen käynyt useamman kerran treffeillä. Kaikki alkaa siitä kun nainen ihastuu suomi24 profiiliini aloitteeni jälkeen.

Vaihdetaan viestejä ja saan ihailua. Samoin pidän naisesta ja kerron sen. Olen matkustanu paljon ja luen paljon kirjallisuutta, harrastan monenlaista.

Mennään treffeille ja ehdotan illallista ja varaan pöydän. Nainen kertoo tyytyväisyytensä kun mies järjestää illan.

Kaikki menee hyvin ja molemmilla on kivaa, mutta nainen on unohtanut kaikessa tohinassa kysyä koulutustani. Olen 25v ja minulla on vain lukio käytynä.

Tulee ihan helvetin moinen särö tutustumiseen. Nainen on maisteri.

Kaksi on sanonut minulle tästä suoraan kohteliaasti ja siitä olen kiitollinen. Ja loput kymmenet eivät ole kertoneet miksi hymyily ja kiinnostus lopahti saman vartin sisään jolloin olin kertonut koulutaustani. Mutta selväähän tuo on. Silti ystävällisyys jatkuu - toki. Ei tavata enää.

Ja samoja naisia on edelleen nyt kahden vuoden kuluttua profiileineen treffeissä ja minä kohta valmistumassa ekonomiksi.

Tekisi silti vielä moikata ja mainita tutkinnosta ja sulkea profiili saman tien niin, että siihen ei voi vastata. Onko tämä sitten katkeruutta vai mitä? Enempi varmaan turhautuneisuutta sitä kohtaan, että aito rakkaus on tosiaan vain valhe. Miten se määritellään ja mihin sen on oikeus perustua?

Tuntuu, että suomalaisilla naisilla vain rahaan ja asemaan. Tosin nyt kun katselen toisista saappaista maailmaa koulutuksen kautta, niin minullehan asettelu passaa, mutta voinko minäkään enää suhtautua vilpittömästi naisiin?

Hypoteettisesti ajateltuna voisin tavata ihanan naisen, joka on aiemmin halunnut erota, koska miehellä ei ole asemaa tai varallisuutta.

Joten ei naisilla pitäisi olla tässä vaiheessa mitään sitä vastaan, että mies haluaa naisen olevan hoikka ja seksikäs.

En tiedä kumpi sukupuoli on ensin vaatimassa yleisesti, mutta kohdallani se ainakin on aina ollut nainen. Vai onko niin, että minä tein sen ensin valitsemalla naisen, joka toimii näin. Kaikki kivan näköiset tällaisia?

9

1498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vai nyt?

      Oliko sinulla työpaikka silloin vai olitko opiskelija?

      Jos nainen on maisteri ja työelämässä ja itse olet lukion käynyt opiskelija, niin onhan se aika ymmärrettävää ettei nainen välttämättä innostu ajatuksesta että saisi elättää sua. Mutta jos olit töissä jo tuolloin, niin sitten en osaa sanoa mistä kenkä puristi.

    • ...että

      Olen itse 32-vuotias mies,ja olen työttömänä,olen kerran ollut muutaman kuukauden vakavassa seurustelusuhteessa,todennäköisesti mulla on rehellisyys ja kiltteys paras keino pitää naiset loitolla?
      Lisäksi asun (epilepsian takia?) ylihuolehtivan äitini luona yhä.
      Olen ollut turhaan kaupungin,seurakunnan ym.vuokra-asuntojonoissa "iäisyyden"
      Niistä tuskin mikään on kovin hyvä/tehokas tapa minulle saada tyttöystävää..
      Ja mitä tuohon kysymykseesi profiilin sulkemiseen tulee niin se voi olla katkeruutta,turhautuneisuutta,sekä lapsellisuutta (joka johtuu kahdesta ensimmäisestä)
      Mutta useimmat naiset taitavat todella olla vaatimuksiltaan sellaisia,että mihellä pitää olla vähintään yhtä korkea koulutus ja suuremman tulot,kuin itsellä.
      Jotkut saattavat pitää tuota "vanhanaikaisena luulona",mutta todellisuudessa se on (myös) nykypäivää-siitä huolimatta,että nykyään kotiäidit ovat harvassa,ainakin Suomessa niin heidän mielestään yhä "mies tuo leivän taloon",vaikka nainen sitten tienaisi enemmän.
      Ehkä olen joidenkin harvojen osalta väärässä,mutta uskon olevani oikeassa useamman naisen kohdalla,kuin haluaisin?

      Mutta toivottavasti löydät jonkun-sinä olet sentään kuitenkin päässyt nettideittiesi kanssa treffeille monasti,toisin kuin minä jota naiset tuntuvat pitävän mielummin "vain ystävänä"

      • ja hmm...

        Nyt kyllä pitää kommentoida, että en kyllä koskaan edes harkitsisi alkavani seurustella miehen kanssa joka ASUU ÄITINSÄ LUONA...

        Kip kop nyt nopeasti hankkimaan se oma koti, ja ei se epilepsia estä asumasta yksin, eipä ole estänyt monia muitakaan kaltaisiasi. Ja asunnon löytäminen/etsiminen varmasti tuottaa tulosta jos vaan on tarpeeksi aktiivinen!!

        Yksi suuri syy tuohon sinkkuuteesi on juuri se että asut äitisi luona. Minulle tulee ensimmäisenä mieleen se "siva mainos" jossa vanhemmat kohoittavat 30v aikamies poikaansa muuttamaan omilleen.

        Minulle miehen koulutus tai tulot eivät merkitse siihen parin valinta kriteeriin, vaan se mitä kyseisellä henkilöllä on pään sisällä. Ja valehtelisin jos sanoisin että ulkonäkö ei merkitsisi, mutta senkin pitää olla sellainen että miellyttää omaa silmää.

        Miehen pitäisi olla samankaltainen minun kanssani, pitää samoista asioista, osaa keskustella, tykkää ulkoilla ja matkailusta, etc...

        Ja se rakkaus pitää tulla, sen pitää tuntua varpaan päässäkin niin ihanasti että lähtisin suhteeseen.

        *nykyään kotiäidit ovat harvassa,ainakin Suomessa niin heidän mielestään yhä "mies tuo leivän taloon",vaikka nainen sitten tienaisi enemmän.*

        Väärää tietoa sinulla tuosta kotiäitien vähyydestä, tänä päivänä (jos olet seurannut uutisia) on enemmän kotiäitejä kuin pitkään aikaan!!!


      • se jolle vastasit (m32)
        ja hmm... kirjoitti:

        Nyt kyllä pitää kommentoida, että en kyllä koskaan edes harkitsisi alkavani seurustella miehen kanssa joka ASUU ÄITINSÄ LUONA...

        Kip kop nyt nopeasti hankkimaan se oma koti, ja ei se epilepsia estä asumasta yksin, eipä ole estänyt monia muitakaan kaltaisiasi. Ja asunnon löytäminen/etsiminen varmasti tuottaa tulosta jos vaan on tarpeeksi aktiivinen!!

        Yksi suuri syy tuohon sinkkuuteesi on juuri se että asut äitisi luona. Minulle tulee ensimmäisenä mieleen se "siva mainos" jossa vanhemmat kohoittavat 30v aikamies poikaansa muuttamaan omilleen.

        Minulle miehen koulutus tai tulot eivät merkitse siihen parin valinta kriteeriin, vaan se mitä kyseisellä henkilöllä on pään sisällä. Ja valehtelisin jos sanoisin että ulkonäkö ei merkitsisi, mutta senkin pitää olla sellainen että miellyttää omaa silmää.

        Miehen pitäisi olla samankaltainen minun kanssani, pitää samoista asioista, osaa keskustella, tykkää ulkoilla ja matkailusta, etc...

        Ja se rakkaus pitää tulla, sen pitää tuntua varpaan päässäkin niin ihanasti että lähtisin suhteeseen.

        *nykyään kotiäidit ovat harvassa,ainakin Suomessa niin heidän mielestään yhä "mies tuo leivän taloon",vaikka nainen sitten tienaisi enemmän.*

        Väärää tietoa sinulla tuosta kotiäitien vähyydestä, tänä päivänä (jos olet seurannut uutisia) on enemmän kotiäitejä kuin pitkään aikaan!!!

        Niin "jaettu" suuri(n) syy sinkkuutteeni on äidin luona asuminen ja epilepsia.
        Olen tiedostanut asian kauan jo itsekin,mutta yksityisiltä on työttömän lähes mahdotonta saada asuntoa,vaikka luottotiedot on kunnossa,kun ei ole palkkatuloja-ja kaupungilla,sato:lla ja Seurakunnalla ym.julkisilla asuntovälittäjillä tuntuu olevan vuosien jonot:(
        Olen ollut esim. kaupungilla ja Sato:lla jonossa tuloksetta,kohta 10 vuotta!
        Että,kun ei saa asuntoa minne muuttaa niin se muuttaminenkin on aika vaikeaa,näin on mulle nyt kuitenkin käynyt..


    • kivan näköisillä

      naisilla on kuule sen kaiken ihailun myötä napsahtanut pissi nuppiin ja se teettää sitä että odotukset miestä kohtaan ovat aika suuret.

      Odotukset siis joissa ei ole päätä eikä häntää.

      Huvittavin vastaava juttu oli eräs yrittäjämies joka kertoi myös aina naisille olevansa suorittanut vain ammattikoulun. Sai ihan suoraa palautetta ettei kiinnosta mutta kun mainitsi että omisti oman yrityksen niin kummasti alkoi ääni muuttua kellossa. Tämä samainen yrittäjämies etsi sitten vaimonsa niiden joukosta joilla ei ollut pissa päässä. Ei ehkä maailman kaunein nainen mutta helevetin fiksu.

      • hulabula

        Ihmiset, niin naiset kuin miehetkin, yrittävät aina lokeroida ja määritellä toisia ihmisiä. Esim. suorittanut "vain" ammattikoulun tai "vain" lukion = varaton, ei-niin-fiksu, ongelmatapaus.

        Vetävät omat johtopäätöksensä, ja usein ihan väärät sellaiset. Semmoisia suurin osa ihmisistä vain on. Yrittäjäkaverisi oli onnekas kun löysi ennakkoluulottoman ja avarakatseisen vaimon. Se että joku on maisteri, ei vielä takaa sitä että olisi myös älykäs.


    • hhz ey

      Oletko varma että kiinnotsksen lopahtaminen johtui koulutausatastasi? Entä jos olemukses ei vai sykäyttänyt?

    • !!!...

      Kyllä sulla nyt on vaan käynyt huono tuuri noiden naisten kanssa.

      Itse en välitä koulutus taustasta enkä ammatista kunhan jotain tekee elääkseen olen tyytyväinen. Olen nätti, ja fiksu ja hyvässä työssä... mutta sehän on minun asiani, jos mies ei toimi samalla tavalla niin sitten ei.

      Tuskin olen ainoa tällainen...?

      • aikuinen nainen

        Minullekaan ei merkitse miehen tulot tai koulutustausta yhtään mitään. Sen verran pitää kuitenkin miehellä tuloja olla, että pystyy itsensä elättämään. Raha ja maallinen mammona ei välttämättä tee ihmistä onnelliseksi vaan onnellista elämää pystyy elämään vähälläkin rahalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      71
      10043
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      9
      9667
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      46
      4093
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      3802
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      35
      3616
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      55
      3507
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3373
    8. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      7
      3275
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      53
      3053
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2775
    Aihe