Olen miettinyt lukiessani

kirjoitettu! Juuri samanlaisia kysymyksiä pyörii omassakin mielessäni - tosin en ole sitä kaikkea osannut sanoiksi pukea yhtä hyvin kuin sinä!
Jään myöskin odottamaan "Tri Phil-kanditaattien" vastauksia :-)

Tätähän elämä on. Ei tuossa mitään uutta ollut.
On itse kunkin hyvä muistaa, miten oman elämänkulun aikana asiat ovat muuttuneet.
Itse olin valmis eroamaan noin 15 vuotta sitten. Luojan kiitos ei niin käynyt. Nyt elämä on mallillaan. Itse olen onnellinen ja puolisoni sanoo samaa. Perheyhteydet pelaavat, siis lapsiin ja lastenlapsiin.
Toki silloin aikoinaan ajattelin aivan toisin. Olin äärettömän ihastunut ja ajattelin, että on aivan mahdoton asia elää silloisen ja edelleen nykyisen puolison kanssa loppuelämää.
Koko lähipiiri sai tietää tilanteen. Häpeästäkin selvittiin. Enkä tunne itseäni huonoksi-enää!

Tosiaan, kaikki tuokin on jo sanottu, ja tottehan se on.Mutta,mutta, vaikka sen puolison kanssa ei olisikaan "muuta" yhteistä kuin omaisuus,lapset, jopa lapsenlapset, ystävät,sukulaiset ym.ym, pettäminen on se pahin mitä toiselle ihmiselle voi tehdä.
Ehkä olisi kuitenkin parempi levittää se elämä pöydälle,erota vaikka,kuin se että pettäjä joutuu elämään valheessa,petetty joutuu elämään valheessa ja se salasuhdekin elää valheessa.
Siitä voi noista kolmesta sairaustua vaikka kaikki, henkisesti ja ruumiillisesti.Jopa todella vakavasti.
Onko se pettäminen sen arvoista?
Saattaa jopa lapset sairaustua ja oireilla, jos ei erota tai jos pidetään valheellisia suhteita.
Kumpikaan ei ole hyväksi.
Koska kyllä se niin on että aina yleensä nämä suhteet paljastuu,ja sitten se onkin paljon rumempaa jälkeä,kuin että olisi ajoissa erottu.
Jos tarvitsee kodin ulkopuolelta hakea onnenmurusia,silloin pitää miettiä mikä on lopputulos,mitä loppujen lopuksi haluaa, ne murusetko on se onni sitten?
Ihminen on siitä mukava tapaus,että hakee aina selityksiä omille virheilleen.
Tuokin että yksi elämä,onnen muruset haetaan muualta jne , se on turhaa selittelyä.
Pettämistapaukset ovat todella erilaisia,mutta niillä kuitenkin on tietty kaava,yleisesti.

Todella mahtava kirjoitus. Tosiaan, täällä palstalla kun käsitellään uskottomuutta niin heti ollaan sitä mieltä että se pettäjä (jos nainen) on joku kauhea munahaukka joka käy kylän kaikki kalut läpi. Näinhän ei todellakaan aina ole. On myös pettäjiä jotka oikeasti ovat todella sydämestään asti pahoillaan ja olisivat valmiina tekemään mitä vain jotta saisivat asian muutettua entiselleen. Seurustelen sellaisen ihmisen kanssa. Täällä tosiaan ollaan nähdään asiat todella mustavalkoisesti ja todennäköisesti kommentoidaan ilman omia kokemuksia asiasta. Itse joskus vannoin että jos minua pettää niin se on sitten menoa samantien. Mutta pettäminen on aina niin tapauskohtaista...ja en pystynyt hänestä eroamaan. Vaikeaa tämä on mutta vielä vaikeampaa olisi ollut jättää hänet. En ole väkisin kenenkään kanssa, mutta välitän hänestä niin pahuksen paljon...

Jep. Ihminen muuttuu, toinen ihminen siinä vierellä muuttuu ja sitä mukaa koko parisuhteen herkkä kokonaisuus muuttuu. Se on kuin tähtitaivas, jossa kiertoliike jatkuu ja taivaankappaleiden asemat toisiinsa nähden ovat koko ajan liikkeessä. Sitten jollain hetkellä alkaa tuntua siltä, että asiat eivät enää ole hyvin.

Taivaankappaleet jatkavat samaa rataa ja ainaista hidasta ennakoitavaa liikettään, mutta inhimillisessä elämässä voidaan tehdä rajumpia ratkaisuja. Juuri niitä ja niiden merkitystä puntaroit hyvin tarkalla vaa'alla. Kiitos!

Pelko on rakkauden vastakohta ja pelko ohjaa valintojamme. Niin suuri on sen voima.
ET voi luvata rakastaa ketään hautaan asti (tunne) mutta voit luvata olla rejhellinen(teko).
Pelko ohjaa tätäkin puolta. Kuitenkin ne joillla on kokemusta rehellisyydessä ja avoimuudessa elämisestä ovat useimmiten ensin eläneet sen toisen puolen ja huomanneet miten paha olo siitä tulee. Niiden hetkellisten onnen tunteiden jälkisairaus on joka kerta pahempi. Itseinho vie kaiken energian.
Ihminen pelkää olla rehellinen.
Kaikkien ihmisten päämäärä on kuitenkin sama = Hyvän olon tunne mutta sinne pääseminen onkin muka mutkikkaampi juttu.
Kuitenkin yksinkertaisempi. Rehellisyys on ainoa tie. Ennenkaikkea olemalla itselleen rehellinen.
Tekemällä kipeitäkin päätöksiä. Uskaltamalla päästää irti ja hypätä tuntemattomaan. Et pelkää enään mitään kun ei ole mitään menetettävää.
En usko että kenellekkään tulee hyvä olo siitä että tietää loukkaavansa toista pettämällä.

Enemmän voisi jokainen miettiä omia valintojaan ja sitä mitä minä haluan eikä sitä onko kumppanissa jotakin konkreettista vikaa vai ei.
Etsi ensin itsesi. Sitten voit vasta löytää toisen.

rakkautta on suurempi kuin antaa sitä.
Kuinka moni uskaltaa paljastaa toiselle täysin itsensä? Uskon että maailmassa suurin osa elää elämänsä koskaan tekemättä sitä mutta uskon että se olisi ainoa oikea tie todelliseen onnen tunteeseen.

Minusta tämä palsta on juurikin täynnä sellittelyä.
Pettäjät hakevat oikeutusta sille että pelkäävät.
Petetyt hakevat myötätuntoa sille että pelkäävät.
Kakkoset peittävät pelkonsa sillä että uhoavat etteivät muka haluakkaan enempää?
Kaikki on selittelyä mutta en tuomitse sillä se on hyvin inhimillistä.

Ei ole oikotietä parhaaseen ratkaisuun? Ei ole kristallipalloa mistä katsoisi mikä olisi paras ratkaisu. Itselle vai toisille?

Ihminen muuttuu koko elämänsä ajan eikä ole koskaan valmis. Tämä meidän kokemusta omaavien olisi varmaan hyvä kertoa nuorille? Nuoret vastaisivat "Kyllä minä tiedän mitä haluan! eli se siitä sitten.
Avioliittolupaukseen pitäisi lisätä että annan tilaa kumppanilleni muuttua..
Muuttuminen on varmaan sitä kasvamista?
Avioliittolupaukseen voisi lisätä että lupaan kertoa ensimmäisenä kumppanilleni jos hän ei enään riitä minulle tai jos en ole enään onnellinen..
Tietääkö ihminen itse ettei ole enään onnellinen siinä hetkessä missä on?

En tiedä mitä avioliittolupaus pitää sisällään kun en ole koskaan ollut avioliitossa.
Luvataanko siinä rehellisyyttä?

Kun mies petti,ei kerran ei kahta vaan toistuvasti,esitti katuvaa kun jäi kiinni,vannoi rakkautta jne.... Minä sairastuin masennukseen.. Pettäminen on pahinta mitä parisuhteessa voi toiselle tehdä,kun lähdetään pettämään jokuhan silloin mättää,kuinka moni parisuhde on pettämisestä paremmaksi muuttunut?
Mielestämi pettäminen kaataa suhteen peruspilarin eli luottamuksen.
Minä rakastin,vielä silloinkin kun pettävän mieheni jätin,kaipaan ja ikävöin vieläkin,mutta kuitenkin on nyt hyvä olla, se epämääräinen pelko ja paha olo mitä sisälläni tunsin on nyt poissa.
Voi kun pettäjät tajuaisivat että se ei ole "pikku juttu"....

PETTÄÄ KAIKKI LUOTTAMUS JA TUNTEET HÄVIÄVÄT HÄNEEN KUIN VESSANPÖNTÖSTÄ ALAS VETÄISI!!!!!!Sen jälkeen ei ole enää MITÄÄN MUUTA kuin KAVERUUS. Pettäjän pitäisi älytä itse jättää petetty eikä kiusata petettyä vuosikaudet.

Olen eronnut lähes kolme vuotta sitten ja ennen avioeroa pidin jonkinlaista "päiväkirjaa" jotta sain tunteeni purettua edes johonkin.
Luin äsken ne tekstit ja aloitukseen liittyen kopioin muutaman lauseen sen hetkisistä tunnelmistani. Voi olla että joku tunnistaa niistä omat ajatuksensa.

"Outoa miten ihminen muuttuu niin vieraaksi vuosien aikana vaikka luulisi että olisi toisinpäin. Tämä avioliittokin tuntuu olevan loppuun katsottu, olisi kaikkein parasta kun pystyttäisiin myöntämään asiat niin kuin ne ovat, mutta kun ei edes puhuta asiasta vaikka varmasti se on molempien mielessä käynyt. Tunteet ovat muuttuneet, minun puoleltani kaikki intohimo on hävinnyt, hänestä en tiedä mutta on sellainen fiilis että nukun parhaan kaverini kanssa vaan samassa sängyssä. Teknisestihän hän on paras petikumppani mitä saattaa toivoa, mutta kun kaikki se vatsanpohjaa riipaiseva tunne on kadonnut, ei vaan tee mieli jäädä suukottelemaan ja ottaa kainaloon makoilemaan. Rakkaus ei ole hävinnyt, tulen aina rakastamaan häntä mutta en enää romanttisessa mielessä. Ideaali tilannehan olisi että ollaan helvetin hyvät kaverit, asutaan yhdessä ja hoidetaan asiat jo pelkästään lastenkin takia, ja muuten sulassa sovussa annetaan toistemme elää omaa elämäänsä. Se vaan taitaa olla utopistinen ajatus. Minulta se kyllä onnistuisi, kaikenlainen mustasukkaisuus ja muu kun on hävinnyt, päinvastoin, joskus ajattelen että hän ansaitsisi jonkun joka olisi rakastunut häneen.

En ymmärrä itseäni tässä asiassa, sillä enhän ole holhouksen alla eikä kukaan omista minua...nyt vaan on sellanen olo että olen jäänyt johonkin loukkuun enkä pääse ulos mitään kautta. En kertakaikkiaan tiedä mitä tekisin kun ahdistaa niin paljon. Joskus katselen vuokrattavia asuntoja lehdestä ja olen sitä miettinyt että taloudellisesti kyllä pärjättäissin molemmat ihan hyvin mutta en vaan haluaisi tätä kotia hajottaa enkä tiedä onko se mikään ratkaisu...kun lapset aikuistuvat olisi se kiva kun heillä olisi paikka minne tulla sen mahdollisen perheen kanssa ja kuitenkin toinen on antanut mulle jotain sellaista jota kukaan muu ei pysty antamaan, lapset, joten olisi tietenkin hienoa jos sitten joskus vanhana voitaisiin nauttia myös lapsenlapsista yhdessä. Onko minulla oikeus hajottaa tämä koti oman ahdistukseni takia? Haluaisin vaan olla edes hetken aikaa vapaa tekemään niin kuin tahdon ja katselemaan ja kokemaan jotain ihan yksin, ilman että joudun tuntemaan syyllisyyttä jopa ajatuksistani. Milloin minusta tuli toisen ihmisen omaisuutta ja menetin oman itsemääräämisoikeuteni?"

Tämmöisiä ajatuksia oli silloin puolisen vuotta ennen kuin erottiin, nyt ne tuntuvat kaukaisilta ja pystyin jopa ne lukemaan ilman tunnekuohua.

Itse kohta lähes viisikymppisenä naisena olen sitä mieltä, että elämässä ON uskallettava tehdä suuriakin päätöksiä.

Miksi - siksi koska tämä ihmisen elämä vain on NIIN lyhyt ja ainutkertainen.
Samalla se on täynnä mahdollisuuksia kokea elämää vielä kun voi.
Ja jo huominenhan voi muuttaa kaiken, puhumattakaan vuosista!

Ellei ihmisellä ole hyvä olla, silloin on aika muuttaa jotain.
Kuinka siinä tilanteessa silloin esim. varallisuus tai muu maallinen voisi ratkaisuun vaikuttaa, sitä en itse voi ymmärtää. Käärinliinoissa kun ei ole taskuja, valitettavasti. Kaikki jää tänne jälkeemme...

En halua elää mahdollista vanhuuttani muistellen elämätöntä elämääni ja pelosta sekä riippuvuudesta tekemättä jääneitä ratkaisuja. Mieluummin kadun vanhana vaikka sitten virheitäni;ne ainakin ovat merkki siitä että olen elänyt ja kokenut sekä myöskin oppinut.
En ole ainakaan kelottunut, pystyyn kuollut puu..

Jokainen uusi päivä on ihana uusi mahdollisuus kokea ja elää! :)
Nauttikaamme tästä elämästä kun sitä vielä on ja tehkäämme itse omat ratkaisumme elämäntilanteen ja tunteiden muuttuessa. Vain itsehän tiedämme, mikä on meille hyväksi!


Hyvää ja aurinkoista kevättä sekä rohkeutta muuttaa asioita omassa elämässänne :)

vaikka kuinka ei pystyisi tekemään ratkaisuja muka toisten ihmisten vuoksi. Itsekäs tässä kaikessa on vain ja ainoastaan se joka pettää eikä pysty ottamaan vastuuta teoistaan. Haloo, kuinka moni ihminen joutuu elämään valheessa sen pettäjän takia. Eikö ihminen ajattele ollenkaan, miltä se itsestä tuntuisi jos toinen tekisi niin??

Se joka pettää, oli se millaista pettämistä tahansa, on maailman itsekkäin ihminen. Se on vain omantunnon lievittämistä, jos muka ei voi jättää toista. Syyllisyydentunnostako sitä pysyy siinä liitossa vaikka pettää?

Pettäjä ei halua ottaa vastuuta mistään. Eikö sillä petetyn onnella ole yhtään mitään väliä??