Kaksi ja puoli vuotta avoliittoa takana. Molemmat olemme 30v.ja molemmilla pari pidempää suhdetta takana. Alussa oli tietysti kaikki hienoa ja oltiin niin rakastuneita ja luotettiin toisiimme.
Olen aina luottanut puolisooni enkä milloinkaan voisi häntä pettää. Pidän luottamusta kaikkein tärkeimpänä asiana.
Pari kuukautta sitten alkoi puoliso muuttua jotenkin etäämmäksi. Tekstiviestejä satelee sen puhelimeen keskellä yötäkin ja kun se on "kavereidensa"luona, niin vastaa soittoihini todella harvoin. "Puhelin oli autossa" tai missä millonkin. Ja sillä emännällä puhelin on AINA kädenulottuvilla. Ja nämä kaverit on jotain minulle ihan outoja, en ole koskaan nähnyt tai kuullut!!
Jos otan asiaa puheeksi, että mikäs nyt oikein on? -niin sitä seuraa heti raivokohtaus jossa mut haukutaan ylireagoivaksi, mustasukkaiseksi paskaksi. Jään aina syylliseksi.
Hetki sitten sain tietää että se tapailee entistä miesystäväänsä. Otin asian puheeksi ja taas raivokohtaus.... Hätäisesti hän selitti että selvittelevät kuulemma vaan parin huonekalun kohtalosta jotka olivat ostaneet kun asuivat yhdessä.. Sain selville että ovat "selvitelleet" kahtena viikonloppuna
kahteen asti yöllä kun puolisoni piti olla taas jonkun oudon"kaverinsa" luona..
Hommaan niin väsyneenä luin sitte sen puhelimesta tekstiviestit. Siellä sitä kujerrellaan tuon exän kanssa. Sama exä jota se kuulemma vihaa ja inhoaa, eikä halua sitä edes nähdä. Meidän suhteen hän kertoo exälleen olevan mitätön. Mulle hän toistelee rakastavansa mua.
Meni hieman pakka sekaisin mulla kun olimme juuri vakavasti puhuneet lasten hankinnasta ja naimisiin menosta. Viimeksi eilen avokki sanoi haluavansa mun kanssa naimisiin..
Tähän on varmaan helppo neuvoa että jätä se ämmä. Jättäisin heti mutta ongelma on se kun rakastan sitä paskaa oikeasti. Toivon ihan tosissani että en rakastaisi niin olisi helppo selviytyä tästä.
Oksettaa ajatus että oli todella lähellä etten kosinut sitä alkuvuonna.
Elämä on nyt jotenki pystyssä ja työtkin menee päin helvettiä vaikken masentuvaa sorttia olekaan.
En tiedä miks tänne kirjotin, mutta en vaan tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä..tai tiedän mikä olis järkevintä mutta en vaan pysty.
En tiennyt että minä voisin olla näin saatanan heikko!!
Kusetetaanko mua
27
2336
Vastaukset
- vastaus-
kyllä sua kusetetaan. Ikävä kyllä. Eipä ollut kiva lukea tuota tekstiä. Jos toista oikeasti rakastaa silloin kuvioissa ei pyöri kolmatta osapuolta. Sinä olet ainoa teidän suhteessa joka rakastaa. Jos sä nyt vielä paukkaat kosimaan ja naimisiin, niin itseppä valitset sen tien. En usko että tulet olemaan koskaan onnellinen. Koetahan jaksaa. -N-
- olotila onneton
Ei tuota kovin kiva ollut kirjoitellakkaan..
Tosin helpotti hiukan kun heitti nuo asiat ulos päästä.
Eniten vituttaa kun tuo nainen ei puhu asiasta mitään vaikka kysyn suoraan ja se tietää että tiedän nuo sen menot. Enkä kysele huutamalla tai raivoamalla vaan pyydän ihan rauhallisesti että keskusteltaisiin tästä asiasta.
Olen ihan jumissa enkä saa ajateltua mitään muuta.
Aika surkeaa kun samaan aikaan kumppani pitää hauskaa(tietysti vain "kavereiden" kanssa) ja kotona kirjoittelee tekstiviestejä.. Laskin (olen minäkin surkea!!) yhtenä päivänä että hän sai yli kaksikymmentä viestiä, jotka luettiin tietysti syrjässä. Puhelinta hän on alkanut pitää äänettömällä! Mitä vittua?! Puhelin äänettömällä kotona!?? Tarkistelee alinomaan onko tullut viestejä.. Käyttäytyy kuin teini.
Olen vain tuon yhden kerran lukenut nuo tekstiviestit, mutta luen varmasti pian taas. Oli se sitten oikein tai väärin, mutta toivon että sieltä löytyisi joku todella selkeä juttu,että minun olisi helpompi käsittää tilanne. - HG.
olotila onneton kirjoitti:
Ei tuota kovin kiva ollut kirjoitellakkaan..
Tosin helpotti hiukan kun heitti nuo asiat ulos päästä.
Eniten vituttaa kun tuo nainen ei puhu asiasta mitään vaikka kysyn suoraan ja se tietää että tiedän nuo sen menot. Enkä kysele huutamalla tai raivoamalla vaan pyydän ihan rauhallisesti että keskusteltaisiin tästä asiasta.
Olen ihan jumissa enkä saa ajateltua mitään muuta.
Aika surkeaa kun samaan aikaan kumppani pitää hauskaa(tietysti vain "kavereiden" kanssa) ja kotona kirjoittelee tekstiviestejä.. Laskin (olen minäkin surkea!!) yhtenä päivänä että hän sai yli kaksikymmentä viestiä, jotka luettiin tietysti syrjässä. Puhelinta hän on alkanut pitää äänettömällä! Mitä vittua?! Puhelin äänettömällä kotona!?? Tarkistelee alinomaan onko tullut viestejä.. Käyttäytyy kuin teini.
Olen vain tuon yhden kerran lukenut nuo tekstiviestit, mutta luen varmasti pian taas. Oli se sitten oikein tai väärin, mutta toivon että sieltä löytyisi joku todella selkeä juttu,että minun olisi helpompi käsittää tilanne.Niinhän ne pettäjät taitaa käyttäytyä. Kielletään asia viimeiseen asti. Jos hänellä ei olisi mitään salattavaa, niin eipä hän noin käyttäytyisi. Kaipa sun on alettava pohtimaan suhdettanne ihan toiselta kannalta. Hyvä ettei kuvioissa ole lapsia mukana, ettekä ole naimisiin ehtineet menemään.
- karmafree
olotila onneton kirjoitti:
Ei tuota kovin kiva ollut kirjoitellakkaan..
Tosin helpotti hiukan kun heitti nuo asiat ulos päästä.
Eniten vituttaa kun tuo nainen ei puhu asiasta mitään vaikka kysyn suoraan ja se tietää että tiedän nuo sen menot. Enkä kysele huutamalla tai raivoamalla vaan pyydän ihan rauhallisesti että keskusteltaisiin tästä asiasta.
Olen ihan jumissa enkä saa ajateltua mitään muuta.
Aika surkeaa kun samaan aikaan kumppani pitää hauskaa(tietysti vain "kavereiden" kanssa) ja kotona kirjoittelee tekstiviestejä.. Laskin (olen minäkin surkea!!) yhtenä päivänä että hän sai yli kaksikymmentä viestiä, jotka luettiin tietysti syrjässä. Puhelinta hän on alkanut pitää äänettömällä! Mitä vittua?! Puhelin äänettömällä kotona!?? Tarkistelee alinomaan onko tullut viestejä.. Käyttäytyy kuin teini.
Olen vain tuon yhden kerran lukenut nuo tekstiviestit, mutta luen varmasti pian taas. Oli se sitten oikein tai väärin, mutta toivon että sieltä löytyisi joku todella selkeä juttu,että minun olisi helpompi käsittää tilanne.mulla on juuri samatilanne meneillään ja mä yritin 2 vuotta selvittää et missä mennään.
sen tunteet on kuollu sua kohtaan, ja ne ei takas tule. ja jos se sanoo että rakastaa sua niin se ei halua sua satuttaa vaan se sanoo sen säälistä.
ero heti ja pistä kova kovaa vastaan vaikka kuinka sattuu ja rakastat. - itse kokenut
karmafree kirjoitti:
mulla on juuri samatilanne meneillään ja mä yritin 2 vuotta selvittää et missä mennään.
sen tunteet on kuollu sua kohtaan, ja ne ei takas tule. ja jos se sanoo että rakastaa sua niin se ei halua sua satuttaa vaan se sanoo sen säälistä.
ero heti ja pistä kova kovaa vastaan vaikka kuinka sattuu ja rakastat.se menee nämä kuviot. Et revi siitä sitten itelles huumoria. Mä olen aivan samanlaisesti käyttäytynyt kun sun vastapuolesi joten kokemusta on että näin se menee. Sillä ei ole enää mitään tunteita sua kohtaa ja piste.
- sittenhän sinä
itse kokenut kirjoitti:
se menee nämä kuviot. Et revi siitä sitten itelles huumoria. Mä olen aivan samanlaisesti käyttäytynyt kun sun vastapuolesi joten kokemusta on että näin se menee. Sillä ei ole enää mitään tunteita sua kohtaa ja piste.
voisitkin kertoa kaikille että miksi ei voi kumppanille kertoa asioita suoraan? Pidit siis pientä toivonkipinää kuitenkin yllä vaikka samalla jakelit persettä toiselle miehelle!
Onko empatia ihan outo asia sinulle?
- oli lukea..
Sinuna ottaisin kuitenkin "etäisyyttä" toiseen ,koska vaikeaa selvittää tunteita jos toinen selittää ,jotain "kaverille menoa " koko ajan .
Anna ajan kulua ,jos pystyt keskustele vain... pieni hetki kerrallaan ,ettei tule sitä riita tilannetta päälle heti.
Parempi kuiten olla itselle rehellinen ja yrittää nähdä se ,mitä on tapahtunut, eikä ala pettämään itseä liikaa! - repivää
Omaa heikkouttaan on todella järkyttävä katsella silmästä silmään, mutta se valitettavasti on monen kohtalona.
Mulle on tehty samoin, siis puhelimen kanssa, ja se herättikin mun ajattelemaan, että kyse saattaakin olla siitä, ettei mua haluta häiritsemään "kavereitten" kanssa oloa.
Ihan samaa selitystä, että puhelin oli autossa, tai että en huomannut. Mysteerimäistä, kun tosiaankin muuten puhelin on mitä suurimmassa seurannassa; sitä katsottiin tuon tuostakin. Miten yks kaks reisussa ollessa puhelin ei olisikaan mukana, siinä käden ulottuvilla.
Mun kohdallani vastaus valitettavasti oli se, että mun ei haluttu häiritsevän, olevan läsnä, eikä itseasiassa ollut varmaan edes tarkoitus, että mun olemassaoloni selvisi yhtä vähän kuin sen toisen.- olotilaonnneton
Mä oon alkanut vihaamaan sen puhelinta. Ihan totta. Se kuvottaa mua ja joka kerta kun se vilkkuu siinä äänettömänä mun tekisi mieleni paiskata se ulos ja muija perässä. Vartti on varmaankin pisin aika kun se pystyy olemaan ettei tarkista onko tullut viestejä.
Tuntuu että koko touhu on ollut pelkkää valhetta. Miksi vitussa se minun kanssa on edes alkanut elämään jos se vieläkin pyörii exänsä kanssa? En ymmärrä. Se pettää siis molempia sekä mua että sitä exäänsä.
Kyllä mä olen oikeastaan jo päättänyt että en jatka tuollaisen kanssa. Tekisi mieli jopa kostaa, mutta se olisi vaan itseni kiusaamista. En todellakaan aio häiritä tuota paskaa enää ikinä.
Tuollaista olen rakastanut....hyi helvetti! - samanlainen nainen
olotilaonnneton kirjoitti:

Tuollaista olen rakastanut....hyi helvetti!Ja kaiken se nainen tekee vaan sen takia ettei sen tarviis loukata sua koska se tietää et rakastat sitä. Vaikka tiedän ettei pettämisestä kiinni jääminen ole sulle yhtään helpompaa mut sun naises on nyt tosi pahassa tilanteessa kun ei varmaan ees haluais oikeesti palata exänsä kanssa yhteen koska tietää ettei siitä pitemmän päälle tule mitään. Valitettavasti tommonen temppuilu on merkkinä siitä ettei se vaan enää rakasta sua, aivan totta näin se menee. Jos nyt ajattelit keikkua "väkisin" tässä suhteessa sen takia et rakastat häntä..älä tee sitä virhettä. Lähde ja jatka omaa elämääsi, kyllä se onni vielä sullakin natsaa.Teidän suhteestanne ei vaan koskaan enää tule mitään oikeaa.
- ihan noinkaan
samanlainen nainen kirjoitti:
Ja kaiken se nainen tekee vaan sen takia ettei sen tarviis loukata sua koska se tietää et rakastat sitä. Vaikka tiedän ettei pettämisestä kiinni jääminen ole sulle yhtään helpompaa mut sun naises on nyt tosi pahassa tilanteessa kun ei varmaan ees haluais oikeesti palata exänsä kanssa yhteen koska tietää ettei siitä pitemmän päälle tule mitään. Valitettavasti tommonen temppuilu on merkkinä siitä ettei se vaan enää rakasta sua, aivan totta näin se menee. Jos nyt ajattelit keikkua "väkisin" tässä suhteessa sen takia et rakastat häntä..älä tee sitä virhettä. Lähde ja jatka omaa elämääsi, kyllä se onni vielä sullakin natsaa.Teidän suhteestanne ei vaan koskaan enää tule mitään oikeaa.
Tuossa tapauksessa ei naiselle pidä herua kylläkään yhtään ymmärtämystä tai myötätuntoa. Huora mikä huora ja tunteeton valehtelija. Ei tuollainen ihminen ole yhtään mitään muuta! Tulee varmana jatkamaan valitsemaansa pettäjän epäluotettavaa tietä koko elämänsä. Tyypillinen tapaus ihmisestä joka haluaa kaiken hinnalla millä hyvänsä.
Tyypillisestihän noilla ihmisillä on aina "niin kauhean vaikeaa"ja siten keräävät sympatiat kaikilta. Bullshit! Huomionkipeitä narsismiin kallistuvia valehtelevia paskoja. Menevät osastoon "ei voi auttaa".
Nimim. kokemusta on samanlaisesta naisesta.
Päätökseni erota oli tuskainen mutta nyt parin vuoden jälkeen voin sanoa, että elämäni paras päätös.
ÄLÄ VAIN JÄÄ ODOTTAMAAN ETTÄ HÄN MUUTTUU!
EI MUUTU!! IKINÄ!!!!!
- Tsemppiä sulle
Tiedän tuon viheliäisen tunteen. Muistan ensimmäisen kerran, kun exä kertoi, kuinka hän oli nukkunut leirikoulussa jonkun naisen vieressä, mutta he eivät sitten olleet tehneet "muka" mitään. Olin niin raivoissani. Muistan lukeneeni hänen puhelutietoja. Enää en tekisi. Itsekunnioitusta pitää olla.
Tuo on nyt teidän ensimmäinen kriisi. Voin lohduttaa sinua sillä, että melkein kaikissa suhteissa on tuota samaa peliä käynnissä, joten et ole yksin.:)- kerranpetetty
No haloo! Ei varmasti ole mitään yleistä tuollainen!
Kyllä suurin osa parisuhteista on ihan molemminpuolista luottamusta ja rakkautta.
Tuollaisia miesten/naisten kerääjiä on vain kourallinen. - olisi kiva tietää,
kerranpetetty kirjoitti:
No haloo! Ei varmasti ole mitään yleistä tuollainen!
Kyllä suurin osa parisuhteista on ihan molemminpuolista luottamusta ja rakkautta.
Tuollaisia miesten/naisten kerääjiä on vain kourallinen.miten suhteet menevät yleisesti ottaen. Ainakin minun lähipiirissä ja kaveripiirissä tiedän useita tuollaisia huomionkerääjiä. En tiedä, kertooko se jotain piiristä. Mulla on kyllä aika negatiivinen kuva suhteista ylipäätään. Jokaisessa on omat ongelmansa, mutta kyllä niitä kaikki suhteita koetellaan ainakin jossain elämän vaiheessa.
- myötäilijä
olisi kiva tietää, kirjoitti:
miten suhteet menevät yleisesti ottaen. Ainakin minun lähipiirissä ja kaveripiirissä tiedän useita tuollaisia huomionkerääjiä. En tiedä, kertooko se jotain piiristä. Mulla on kyllä aika negatiivinen kuva suhteista ylipäätään. Jokaisessa on omat ongelmansa, mutta kyllä niitä kaikki suhteita koetellaan ainakin jossain elämän vaiheessa.
Tuo on kyllä inhottava tilanne.
Tuollaisia ihmisiä on, mutta niitä on todella vaikea tunnistaa. Ovat aivan käsittämättömän hyviä valehtelijoita. Tuo omituinen tarve kerätä mies tai naiskumppaneita ympärilleen toisten elämän pilaamisenkin varjolla on vain niin väärin.
Toinen voi olla vuosia siinä uskossa, että elää luotettavan ihmisen kanssa, vaikka kumppani kerää kokoajan jotain ihmeen verkostoa ympärilleen. Ihan kuin varmuuden varalle.
Rakastaa he eivät osaa. - en enää
myötäilijä kirjoitti:
Tuo on kyllä inhottava tilanne.
Tuollaisia ihmisiä on, mutta niitä on todella vaikea tunnistaa. Ovat aivan käsittämättömän hyviä valehtelijoita. Tuo omituinen tarve kerätä mies tai naiskumppaneita ympärilleen toisten elämän pilaamisenkin varjolla on vain niin väärin.
Toinen voi olla vuosia siinä uskossa, että elää luotettavan ihmisen kanssa, vaikka kumppani kerää kokoajan jotain ihmeen verkostoa ympärilleen. Ihan kuin varmuuden varalle.
Rakastaa he eivät osaa.suhtaudu siihen niin kiukulla/tunteella/herkästi kuin ennen. Tottakai se pahalta tuntuu, mutta minkä sille voi. Tämä on elämää. Sellaiset ihmiset ovat sanoneetkin ihan ääneen, että aina pitää olla varalla joku, ettei yhden ihmisen varaan voi koko elämä laskea. Mietin vain, pystyvätkö tällaiset koskaan rakastamaan täysillä ketään. Tai ehkä se rakkaus on sitten niin muuttuvaa.
- Ei,ei mutta Joo,joo
en enää kirjoitti:
suhtaudu siihen niin kiukulla/tunteella/herkästi kuin ennen. Tottakai se pahalta tuntuu, mutta minkä sille voi. Tämä on elämää. Sellaiset ihmiset ovat sanoneetkin ihan ääneen, että aina pitää olla varalla joku, ettei yhden ihmisen varaan voi koko elämä laskea. Mietin vain, pystyvätkö tällaiset koskaan rakastamaan täysillä ketään. Tai ehkä se rakkaus on sitten niin muuttuvaa.
"Kaikki sen kestää,kaikki sen kärsii,rakkaus ei kos-
kaan häviä!"Samat tunteet on läpi käyty.Älä jää odot
tamaan vatsahaavaa!Seikkailu ja jännitys on mimmillä
etusijalla.Jos et jaksa kuurupiiloa,LÄHDE!Löydät var
masti ainakin samanveroisen,mutta uskallanpa veikata
Paremman!!! - olotilaonnneton
Ei,ei mutta Joo,joo kirjoitti:
"Kaikki sen kestää,kaikki sen kärsii,rakkaus ei kos-
kaan häviä!"Samat tunteet on läpi käyty.Älä jää odot
tamaan vatsahaavaa!Seikkailu ja jännitys on mimmillä
etusijalla.Jos et jaksa kuurupiiloa,LÄHDE!Löydät var
masti ainakin samanveroisen,mutta uskallanpa veikata
Paremman!!!Eipä tässä nyt ole päälimmäisenä mielessä uuden kumppanin löytyminen.. Sen verran on kuitenkin ajatukset kiinni tuossa pettäjässä kuitenkin.
Tällä hetkellä tuntuu että on mahdotonta että voisin keneenkään luottaa. Luotinhan tuohonkin ihan täysillä ja olisin voinut lyödä henkeni vetoa että hän on 100prosenttisesti luotettava. Vaan vituiksi meni ja hienosti!
Yhä vaan hän jauhaa samaa vanhaa paskaa siitä miten hän rakastaa mua. Tuosta miehestä hän ei suostu keskustelemaan vaan alkaa heti kauhean raivoamisen ja syyttelee minua ihan ihme asioista.
Kääntää keskustelun heti pois aiheesta.
Kyllä tämä oli tässä nyt. Etsikööt ämmä uuden elättäjän..siitä miehestä ei tosin ole elättämään edes kultakaloja, joten vaihtoon menee sekin miekkonen varmasti aika nopeasti. - --X--
olotilaonnneton kirjoitti:
Eipä tässä nyt ole päälimmäisenä mielessä uuden kumppanin löytyminen.. Sen verran on kuitenkin ajatukset kiinni tuossa pettäjässä kuitenkin.
Tällä hetkellä tuntuu että on mahdotonta että voisin keneenkään luottaa. Luotinhan tuohonkin ihan täysillä ja olisin voinut lyödä henkeni vetoa että hän on 100prosenttisesti luotettava. Vaan vituiksi meni ja hienosti!
Yhä vaan hän jauhaa samaa vanhaa paskaa siitä miten hän rakastaa mua. Tuosta miehestä hän ei suostu keskustelemaan vaan alkaa heti kauhean raivoamisen ja syyttelee minua ihan ihme asioista.
Kääntää keskustelun heti pois aiheesta.
Kyllä tämä oli tässä nyt. Etsikööt ämmä uuden elättäjän..siitä miehestä ei tosin ole elättämään edes kultakaloja, joten vaihtoon menee sekin miekkonen varmasti aika nopeasti.samanlaisia kokemuksia entisen akan kohdalla.Mies-"kaverit"oli kovasti aktiivisia ja taustalla oli koko ajan jotain "omaa elämää".Aikani nielin mutta se ei olis kannattanu.Tuttua tuo reagointi!Johtuu siitä että sillä on huono omatunto.Vaihtoehtoja ei ole.Ihan turha kuvitella että puuttuvaa henkistä kypsyyttä jostain yhtäkkiä tulisi.Sä hiillostat sitä kuitenkin eli työnnät ittees pois.Vaihtoon vain!Myöhemmin sua sattuu vielä enemmän.Sitä et halua usko pois!
- lue tää!!!
--X-- kirjoitti:
samanlaisia kokemuksia entisen akan kohdalla.Mies-"kaverit"oli kovasti aktiivisia ja taustalla oli koko ajan jotain "omaa elämää".Aikani nielin mutta se ei olis kannattanu.Tuttua tuo reagointi!Johtuu siitä että sillä on huono omatunto.Vaihtoehtoja ei ole.Ihan turha kuvitella että puuttuvaa henkistä kypsyyttä jostain yhtäkkiä tulisi.Sä hiillostat sitä kuitenkin eli työnnät ittees pois.Vaihtoon vain!Myöhemmin sua sattuu vielä enemmän.Sitä et halua usko pois!
Eukollasi on nyt juttua menossa exän kanssa.
Positiiviset seikat:
- se on ex, eli suhde kariutunut jo aiemmin. Todennäköisyys onnistua tällä kertaa ei paras mahdollinen.
- veivaamista. Eli suhde ei tunnu sittenkään olevan auvoista onnea. Olishan se emäntä jo painunut sen perään, jos kaikki olis niin huippua.
- roikkuu vielä sinussa, ei siis olekaan varma exästä.
Negatiivista:
- roikkuu sinussa ja tekee sulle pahan olon.
Ota sinä irtiotto ja lopeta suhde. Näin pakotat hänet miettimään myös teidän suhdettanne. Ja saat itsellesi paremman olon, kun et ole niin kusetettu. Aseta omat rajasi.
Ei asiat aina selviä niin helposti. Eikä asiat ole aina niin lopullisia. Kun aikaa kuluu, saattaa olla, että palaatte yhteen.
Luottamusasiat on tietysti tärkeitä. Siksi ei kannata jäädä suhteeseen, jossa toinen valehtelee. Tää on mun mielipide. - itsekin sekaantunut
lue tää!!! kirjoitti:
Eukollasi on nyt juttua menossa exän kanssa.
Positiiviset seikat:
- se on ex, eli suhde kariutunut jo aiemmin. Todennäköisyys onnistua tällä kertaa ei paras mahdollinen.
- veivaamista. Eli suhde ei tunnu sittenkään olevan auvoista onnea. Olishan se emäntä jo painunut sen perään, jos kaikki olis niin huippua.
- roikkuu vielä sinussa, ei siis olekaan varma exästä.
Negatiivista:
- roikkuu sinussa ja tekee sulle pahan olon.
Ota sinä irtiotto ja lopeta suhde. Näin pakotat hänet miettimään myös teidän suhdettanne. Ja saat itsellesi paremman olon, kun et ole niin kusetettu. Aseta omat rajasi.
Ei asiat aina selviä niin helposti. Eikä asiat ole aina niin lopullisia. Kun aikaa kuluu, saattaa olla, että palaatte yhteen.
Luottamusasiat on tietysti tärkeitä. Siksi ei kannata jäädä suhteeseen, jossa toinen valehtelee. Tää on mun mielipide.Niin tättä asiaa toi sun tekstis et harvoin täällä törmääkään tollaseen. Siinä monelle ajattelemisen aihetta. Kivaa lukea tollasta asiatekstiä.
- Healing
helvetti.Tulin surulisex kun lun tuon sun tekstin...Tietysti, jos oisit se rohkea niin heittäisit pois sen naisen ja kohtaisit elämän yksin hetkeksi mutta mutta....Koska rakastat paljon niin ei voi noin vain jättää tietenkään.Tiedät, että pitää puhua, tiedät että pitäsi selvitellä yms yms mitä tässä ketjussa on jo sanottukin varmaan.
Loppujen lopuksi koita miettiä, mitä kaikkea sä aiot sietää.Mikä om SUN arvo, mitä SINÄ ansaitset.Ja miten sä annat itseäsi kohdella.Naisellasi luultavasti vielä pahempi olo kuin sulla, hän ei ole käsitellyt eroa exästä loppuun asti :/ .... Kaikkea hyvää Sinulle ja VOIMIA!! - men sucks
Sama kohtalo on täällä, kaikki levisi käsiin keskiviikkona. Voimia sinne, sitä tarvitset! :)
- olotila on!
No nyt on asia mun osalta paketissa. Ilmoitin muijalle että tämä oli sitten tässä ja paluuta ei ole! Aika paska fiilis tuli itselle kun miettii että mä vieläkin rakastan sitä.
Kerroin etten voi hyväksyä tota entisen miehen pyörimistä kuvioissa tuossa määrin. Ota tai jätä! Ja muija mietti aavistuksen liian kauan vastaustaan joten se siitä.
Olo on helpottunut mutta tie on pystyssä.. mitäs nyt?
Kokoajan mietin aikoja joita oli ja joita olis voinut vielä tulla. Helvetin kivaa oli, mut nyt se kaikki tuntuu täydeltä paskalta, valheelta.
Puhelin soi kokoajan ja viestejä tulee taukoamatta. "Anteeksi", "yritetään vielä", ja aina varma "rakastan sua".. täyttä paskaa.
Yritän tässä saada päähäni ajatusta siitä, että koska en tohon ämmään luota, niin sillon en sitä rakasta.
Eiköhän tämä tästä vielä voitoksi käänny!!?
Enhän minä ole tässä se joka on on pettänyt luottamuksen.- Healing
tosiaankin oikean päätöksen vaikka rankkaa on ja tulee olemaankin :/ En tiedä mitkä sun fiilikset nyt on tai mitä teet seuraavaksi ja laastari ei auta, tiedoksi....Ole hetki itseksesi ja anna ajan kulua hiljalleen, päivä kerrallaan.
Käy rauhassa jokainen itku, kiukku,katkeruus, viha,ikävä tai mikä tahansa tunne läpi.Hakkaa seinää jos täytyy, vedä lärvit jos siltä tuntuu, mitä vaan kunhan saat purettua itseäsi.
Älä pelkää huomista, se tulee sieltä joka tapauksessa ( valitettavasti ) ja onneksi se tuo mukanaan jotain parempaa, sitten kun sinä olet sen valmis hyväksymään....
Koin itse puhtaan helvetin tuossa marraskuussa enkä ole vieläkään mitenkään ehjä, mutta pakko on taistella ja ihan kohta aurinko paistaa kai.... Tänään se näkyi jo taivaalla :)
- ireurjrek
pyörittää oma showtaan ja etsi itsellesi sivuhoito. Jos jonkun onnistut löytämään, seuraa muijasi reaktioita ja nauti jos vetää hernet nenuun.
- tee ssamoin
olipa hyvä idea,teeppä sä toisaan myös niin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595900Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242441No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192028
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61629Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201216Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085