Aloitin vuoden tauon jälkeen hissukseni taas kävelemään ja pientä hölkkää siinä samalla. Kaksi kertaa olen nyt käynyt enkä ole hölkännyt kuin pari minuuttia näin aluksi kävelyn lomassa. Kuitenkin heräsin viime yönä pääkipuun, aikaisemmin kun harrastin hölkkäämistä niin silloinkin oli aina välillä keskellä yötä herännyt pääkipuun. Onko teillä ollut samaa huomattavissa? Johtuukohan se siitä, että kun juoksee niin pää kuitenkin aina vähän tärähtää vaikka juoksen matalalla rullaavalla askeleella? Vai siitä että yöllä tulee nestevajetta hieman kun suukin on ihan kuiva yöllä? Vai onko päässäni liian ahtaat verisuonet tai jotain sellaista?
Pää kipeäksi
hölkkäaloittelija
4521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pääkivut on yleensä poistuneet ulkoilmassa liikuttaessa, mutta juotko tarpeeksi ennen ja jalkeen suorituksen? Samoin juoksuasento voisi vaikuttaa; lähinnä tulee mieleen hartioiden jännittämisestä johtuvat vaivat.
särki päätä vielä pari viikkoa takaperin, mutta se alkoi hölkätessä ja hiihtäessä kesken lenkin.epäilen sen johtuvan hartia seutujen jumituksesta.enää ei päänsärky ongelmaa.kait se pääkivistys jotenkin verenkiertoon liittyy ku jumissa särkee tai jännittäessä.niin ja ku hierontakin saattaa laukaista pääkivun.tuli vielä mieleen et mulla myös oikeassa kädessä puutumista hölkätessä,mutta ei enää.en ole käynyt hierojalla,kaitpa ne paikat on versyny/jämistyny?
Käykää hyvät ihmiset kuntosalilla! Itse kärsin vuosia niska-hartiaseudun jumituksesta, pää oli kipeä viikottain. Ei auttanut hierojalla käyntikään. Rupesin sitten käymään kuntosalilla ja sen jälkeen pääkipua on ollut hyvin harvoin.
Harrastan aktiivisesti hiihtoa, juoksua ja pyöräilyä, salilla käyn kerran viikossa. Se riittää.
varsinkin jos kovasta kivusta on kysymys, lääkärillä varmistuttamassa asian, ettei vain ole mistään verisuonen pullistumasta tms. kyse.