Outo "KÄLY"

urban woman

Olemme serkusteni kanssa olleet pienestä pitäen todella läheisiä, käytännössä kuin sisaruksia. Ja totta sitä on ottanut serkkujen kumppanitkin osaksi perhettä -ainakin tähän asti.

Nuorin serkkupoika tapasi viimein elämänsä naisen. Serkku kihlasi hänet viime talvena. Vaimoke on asettunut taloksi ja koristellut paikan kihlajaiskuvilla kuin alttaria perustaen. Lapsillekin on kuulemma jo kuvakehykset valmiina...
Serkkutyttöjen kanssa odotamme jo, miltä talo mahtaa näyttää häiden jälkeen. Jo nyt se on vaihtunut serkkupojan trendikkäästä asumuksesta puhviverhoilla kyllästettyyn perinteiseen marenkikakkuun. Emme edes tienneet että ikäisiämme naisia voi olla myös 6-kymppisten joukossa. Ei voi kuin kauhulla katsoa sivusta kuinka toinen jyrää kumppaninsa identiteetin täysin.

Olemme tavanneet nyt kolmesti serkun vaimokkeen kanssa samoissa tilaisuuksissa. Ja heti alusta asti hänen moraalis-kristillinen paheksuntansa juuri miestäni ja itseäni kohtaan on ollut silmin nähtävä. Hän on tehnyt selväksi että halveksuu sitä, ettemme kuulu kirkkoon ja tee katrasta lapsia Jeesukselle. Hänen on ollut myös hirveän vaikeata kohdata meitä ikäisiään naisia, jotka eivät haaveille prinsessahäistä, vaan käyttävät senkin ajan mielummin gradunsa valmisteluun.

Miten näitä eroja voi sitten muuten tasata kuin sillä, ettei käy toisella kylässä... yrittäen puolueettomalla maaperällä olla puhumatta omia ajatuksiaan ääneen? Tosin meillä serkusten kanssa tilanne on mennyt jo siihen, että olemme mielummin hiljaa kuin että joudumme varomaan jokaista sanaa.

Miten ihmeessä saamme perheen taas kasaan?

7

1533

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • outo käly

      En ole kuitenkaan tuollainen moralisoija kun tuo teidän "kälynne" vaan boohemi verrattuna mieheni sukulaisiin.
      Joku tässä naisessa vetoaa serkkuun ja se on hänen valintansa. Aikuinen ihminen on vastuussa omista valinnoistaan myös siitä jos haluaa myötäillä toista. Ihmisen itse on laitettava rajat jos te alatte päsmäröidä serkkunne elämää on hän yhtälailla teidän sätkynukkenne kuin nyt mielestänne tämän kälyn.
      Ainoa asia mitä voit tehdä on ottaa puheeksi serkkusi kanssa asia, että sinulla on ikävä entisiä aikoja. Ehkä löydätte tavan pitää yhteyttä ilman kälyä.

      • määää

        Mun piti vastata aloittajalle, mutta ei tarviikaan kun sä teit sen jo ja hyvin teitkin. Näin se juurikin on : serkun elämä, serkun valinta. Muut pitäköön näppinsä erossa.

        Ehkä he löytävät uusia tapoja pitää yhteyttä. Ehkä jopa löytyy yhteistä kälyn kanssa. Tai etääntyvät serkusta ja elämä vie eri suuntaan. Sellaista se elämä vaan on, ei toisten elämää voi käsikirjoittaa, että näin sen pitäisi mennä ja minäpä laitan sen menemään.

    • iköloppu täti-ihminen

      Kirjoituksesi perusteella tuomitset serkkusi vaimokkeen ihan yhtä julmasti kuin hän sinut miehinesi. Joten niin kauan aikaa kuin sinä olet yhtä periksiantamaton serkkusi valinnoille, saat haahuilla perheenne perään lopun ikääsi.

      Elämässä on yksi hyvä sääntö, jota itse noudatan: makuasioista ei ikinä kannata keskustella saati ryhtyä riitelemään niistä. Toiset kaksi vastaavaa ikiriita-.aihetta ovat siisteys ja politiikka, joten sinuna antaisin vaimokkeen tuhertaa puhviverhojensa kanssa ihan rauhassa. Käännä katseesi muualle, jos ärsyttää ja kiitä, että itse hallitset urbaanin ja trendikkään sisustustyylin. Kys. vaimokkeen mielestä se on joka tapauksessa taatusti tyhmän näköistä eli noidankehä vaan jatkuisi.

      Jos haluat pitää serkkusi anna ajan kulua ja pidä mielipiteet ominasi. Joskus parisuhteet erottavat tosi kivoja ystäviä toisistaan, mutta toisaalta voi myös ajatella tunsinkohan sitä ihmistä loppujen lopuksi ikinä erityisen hyvin. Ja jos yhtään lohduttaa, niin 30v. kuluttua suurin osa ikäisistäsi ihmisistä on niin tiukasti oman tahtonsa takana, ettei uutta kaveria enää helposti löydykään kun riitaa tulee jo siitä saako joku ruma sukukalleus koristaa uutta olkkaria koska toinen ei tykkää siitä. Nuorempana sopeutuu hyvin helposti puhviverhoihinkin.

      • aa-pee...

        Se mitä tänne kirjoittaa ei ole ääneen lausuttu loukaten toista, vaan meidän mielipide taustalta. Vissi ero.
        Ja olemme kyllä hyvin samaa mieltä ihmisestä muiden serkusten kanssa. Juuri siitä tavasta, jolla hän ilmoittaa olevansa oikeassa.

        Naisen hienotunteisuutta kuvaava tapaus kävi yhdelle serkuistamme, kun morsmaikku ehdotti heille uusia verhoja, hän voisi ne suunnitella ja ommella... Ja heillä siis on jo verhot....

        Ero onkin siinä, että me sentään yritämme, vaikkei ole enään syytä. Emme vaan jaksa enään puhua hänen kanssaan mistään kun vastaan tulee vain vihjauksia hänen oikeasta elämäntavastaan.

        Mutta voimmehan joskus todella kokoontua vielä ilman pikkuemäntää, niin kuin joku täällä ehdottikin. Pidetään sitten vaikka serkkukinkereitä, johon muita ei kutsuta.

      • määää
        aa-pee... kirjoitti:

        Olkaa vaan kaikki serkut vaikka kuinka samaa mieltä. Itse aasiassa minäkin voisin olla ko henkilöstä samaa mieltä kuin sinä. Mutta jos hän on serkkusi valinta, niin hän on. Sille et voi mitään, eikä sinun pidä yrittääkään tehdä asialle mitään.

      • ongelma..
        aa-pee... kirjoitti:

        Se mitä tänne kirjoittaa ei ole ääneen lausuttu loukaten toista, vaan meidän mielipide taustalta. Vissi ero.
        Ja olemme kyllä hyvin samaa mieltä ihmisestä muiden serkusten kanssa. Juuri siitä tavasta, jolla hän ilmoittaa olevansa oikeassa.

        Naisen hienotunteisuutta kuvaava tapaus kävi yhdelle serkuistamme, kun morsmaikku ehdotti heille uusia verhoja, hän voisi ne suunnitella ja ommella... Ja heillä siis on jo verhot....

        Ero onkin siinä, että me sentään yritämme, vaikkei ole enään syytä. Emme vaan jaksa enään puhua hänen kanssaan mistään kun vastaan tulee vain vihjauksia hänen oikeasta elämäntavastaan.

        Mutta voimmehan joskus todella kokoontua vielä ilman pikkuemäntää, niin kuin joku täällä ehdottikin. Pidetään sitten vaikka serkkukinkereitä, johon muita ei kutsuta.

        Vaan vähän eri sukulaisten kesken. Ja lopputulos on ollut, että aika hiljasta on meidän yhteydenpito ennen niin läheisiin ihmisiin kummallisten vaimojen takia. Mielelläni olisin heihin yksinään ilman vaimoja yhteyksissä, mutta käytännössä on aika vaikeaa kutsua suoraan ja avoimesti avioliitossa olevasta parista vain toinen osapuoli yhtään mihinkään. Vähintäänkin se alleviivaa ongelmaa. Mutta voin kertoa, että ne kerrat kun ollaan kahdestaan ko. henkilöiden kanssa, ovat aivan sanoin kuvaamattoman erilaisia, kuin nämä joissa ko. vaimot ovat paikalla. Miehetkin ovat kyllä kymmenen vuoden kuluessa muuttuneet vaimojensa suuntaan eli huonompaan suuntaan, mutta minkäs teet. Ja onneksi heissä nyt on sentään jotain entistä jäljelläkin.

    • kuulu sinulle..

      Sepä ei kuulu sinulle millainen nainen tai asunto serkullasi on. Pohdi sinä vaan graduasi ja itseäsi ja anna heidän olla sellaisia kuin ovat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      27
      1630
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1130
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      960
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      955
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      942
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      114
      878
    10. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    Aihe