Näetkö mielessäsi elokuvaa?

Uskoakseni aika moni kokee niin.

Samaten palstalla kun luen jotain jonkun kirjoittamaa tapahtumapätkää, kuvittelen sen aina mielessäni ja mielikuvissani lisäilen sinne kaikkea ylimääräistäkin.:) Sen takia joskus monesta varmaan voi tuntua, et vastaan kuin aiheen vierestä. Se johtuu siitä et mielessäni se tarina vaan saa toisen muodon ja takerrun usein siinä johonkin yksityiskohtaan, joka ei edes ole se pointti siinä jutussa.:)

"Kun luen kirjaa tai joku vaikka kertoo jotain, niin näen kaiken mielessäni "elokuvana". Miljööt, ihmiset, äänet, jopa tuoksut, kaikki varsin elävänä kuviteltuna päässäni.

Kokeeko kaikki samalla tavalla?"

Kokemukseni riippuisi vähän siitä, että kuka kertoisi.:D Jos vihainen ja anonyymi roskakuski kadulla kiroaa, että: " P*** j*** v***tt s*'*'ana! Älkää kipatko sitä v**un roskalavaa päälle!", en välttämättä näe hänen kertomustaan "elokuvana" mielessäni. Ei tule mieleen tunnelmia tai tuoksuja.;D Saatika: jos joku nariseva ja omaa ääntään rakastava henkilö kertoo mulle seikkaperäistä juttua pääsemättä ikinä tarinansa ilmiselvään "huippukohtaan", niin "elokuvana" näen mielessäni lähinnä sen, kuinka poistuisin paikalta...

Toki tietysti kyllä. Jos jokin tarina tai kertomus herättää aidosti tuntemuksia sisälläni, koen tarinankerronan kautta tietyntyyppisiä lukuhetkeä/ kuuntelijan ominaisuutta koskevia samaistumisen kokemuksia ja myös erittelen mielessäni kertojan miljöitä, tuntemuksia & sitä kaikkea. Kysymys on varmasti siitäkin, että voiko jonkin tarinan kokea omakohtaisena. Jos voi, tarinan ulottuuvuuksien kanssa askartelee mielessään enemmän.