Vuosisadan rakkaustarina

ollako vaiko eikö olla

Kaikki alkoi noin 25v sitten jolloin tapasin aivan
ihanan tytön johon rakastuin suunnattomasti!
kului muutama vuosi ja mentiin naimisiin, saatiin
ihana lapsi, jonka jälkeen alkoi liikkua huhua
paikkakunnalla, että vaimollani on toinen mies.
no se loppui aikanaan ennen kuin minä sain kuulla
huhuista. Mutta taas meni muutama vuosi kun itsellä-
ni rupesi hälyt soimaan. Menin koulutukseen missä
vaimoni piti olla toisella paikkakunnalla, kas kum-
maa koulutus oli loppunut jo aikoja sitten. Jäin
odottelemaan erääseen paikkaan ja tuntien kuluttua
nämä kaksi vaimoni ja eräs hänen esimiehensä tuli parkkipaikalle imuttelemaan toisiaan.
No minäpäs aukaisin auton oven ja esittelin itseni heille.
No se loppui luonnollisesti siihen,
Minä typerä annoin anteeksi koska rakastan molempia poikaa ja vaimoani, vaikka koski todella kovaa koskee vieläkin!

Taas kului vuosia vaimoni meni työkavereidensa
kanssa niin kuin on aina mennyt.

Sitten minulla repesi taas kellot soimaan ei hää-
kellot vaan ne hälyt.
Aavistin jotain no otin vaimoni puhelimen katsoin viestejä niin sieltäpä tupsahti hänen pomonsa rakkauden tunnustus.
miehellä on perhe ja lapsia.
Olen aina sanonut alkuhuuma on ihanaa ja arki
tulee aina vastaan.

aikaisemmasta seikkailusta olen kysellyt miksi
niin on sanottu sinä olet mustasukkainen ja niin
ed. Ja kun kysellään miksi hakee toisten huomiota
niin vastausta ei tule, itsekin hän sanoo kotona
saavansa tarpeeksi (jormaa).

13

1903

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täystyrmäys

      Oh,hoh,petollinen on nainen!Ainako on ruoho vihreäm-
      pää aidan toisella puolen!Hyväksy tosiasia,vaimosi
      on uskoton!Itse valitset,miten siihen suhtaudut.An-
      natko olla,ja roikut lahkeessa.Paha paikka,mutta ei
      tavaton,esimies kiinnostaa.Olet jo purtua kauraa,läh
      de siitä.Tuskallisia on tosiasiat!Myötätuntoni on
      puolellasi,saman kokeneena.Tyrmistyksestä selvittyä-
      si,ala ajatella jatkoaikaa.Jäätkö kärvistelemään
      3:ksi pyöräksi,vai katsotko eri vaihtoehdot.Unelma-
      liitto on ohi,alkaa siedätys jakso.Pärjäile,pojankin
      vuoksi.Kyllä raskaat askeleet kevenee!Usko pois!

      • ollako vaiko eikö olla

        jep. kyllä hänkin tietää arjen tulevan aina vastaan
        mutta kun haluttavana on niin mukava ilmeisesti
        olla vaikka kotonakin tarpeet tulevat kuulemma
        hoidettua.
        Tiedän etten voi häneen enää luottaa!


    • kaikki beettamiehen virheet

      Mitä vittua?

      Jos mun vaimo jäis pettämisestä kiinni, se olisi aivan satavarmaa että _kaikki_ menot olisivat siitä lähtien pannassa. Ei ikinä pääsisi enää yksin työkavereiden tai kenenkään muunkaan vähänkin epäilyttävän kanssa yhtään mihinkään.

      Lisäksi olisin käynyt vetämässä toista miestä turpaan. Nytkin menisin ensimmäiseksi hakkaamaan sen toisen, jonka jälkeen kertoisin miehen vaimolle kaiken. Sen jälkeen oma vaimo saisi selkään.

      Olet ollut aivan liian passiivinen ja hyväuskoinen hölmö, oikea alemman tason kysetettava beettamies. Jos sulla on yhtään selkärankaa tai palleja jäljellä, teet kuten minä neuvoin ja osoitat että perkele kun mennään rakkaudessa viidakon laeilla, niin sitten se koskee myös sitä fyysistä puoltakin.

      • Tristar

        Onko kahden pahoinpitelytuomion saaminen sitten se parempi tapa käsitellä asia? Uhaominen voi joidenkin meielstä olla miehistä mutta toisten meielstä kivikautista. Tunteiden tuuletukseen se kyllä käy, mutta missä valossa nähdään mies joka uhkaa väkivallalla kun henkisesti loukataan? Agressiivisena, vaarallisena, vältettävänä.

        Määrääkö sinun parisutheessasi yksi osapuoli sen mitä toinen saa tehdä tai mihin se saa mennä ja kenen kanssa? Oletko sitä mieltäe ttä se on terve ja arvostava parisuhde? Pyritkö ylipäänsä sellaiseen?

        ***


      • puhuu vain

        fyysisen voiman kieltä.
        Sääli vaimoasi - sääli todellakin!!
        Kirota ja uhota osaat ja käyttää nyrkin voimaa.
        Todennäköisesti olet iältäsi aika nuori jo kielen-
        käytöstäkin päätellen. Tyypillistä tietyn duunarityypin vittu-hokemista harjoittava "tosi jätkä"....ja uskon myös, että oikea panssarijätkä tunnetasolla. Ettei vain olisi kyse ns. sonnista...joka osaa vain ulvoa? Eli panna, muttei mitään muuta, mutta senhän osaa jokainen urospuolinen eläinkin, kun kiima-aika koittaa!!


      • suomessa on
        Tristar kirjoitti:

        Onko kahden pahoinpitelytuomion saaminen sitten se parempi tapa käsitellä asia? Uhaominen voi joidenkin meielstä olla miehistä mutta toisten meielstä kivikautista. Tunteiden tuuletukseen se kyllä käy, mutta missä valossa nähdään mies joka uhkaa väkivallalla kun henkisesti loukataan? Agressiivisena, vaarallisena, vältettävänä.

        Määrääkö sinun parisutheessasi yksi osapuoli sen mitä toinen saa tehdä tai mihin se saa mennä ja kenen kanssa? Oletko sitä mieltäe ttä se on terve ja arvostava parisuhde? Pyritkö ylipäänsä sellaiseen?

        ***

        käytännössä "so, so, eläppä ens kerralla heiluttele nyrkkejäs". Jos paikat ei hajoa, selviää sakoilla ja kivusta ja särystä parilla huntilla.

        "Määrääkö sinun parisutheessasi yksi osapuoli sen mitä toinen saa tehdä tai mihin se saa mennä ja kenen kanssa?"

        Kyllä tässä parisuhteessa ainakin minä määrään, että toisten kanssa ei naiskennella. Samaten jos toinen jäisi petturuudesta kiinni, mutta jostain syystä jatkaisinkin suhdetta, siihen jatkoon kuuluisi sopimus siitä ettei lähdetä yhtään mihinkään.

        Jos ehdot eivät kelpaa, sitten erotaan. Simppeliä!


    • juttu menisikin

      näin....Vuosikaudet olen pessyt ja passannut.Mies mennä viilettää töissään ympäri suomea ja kiire on aina kova.Kotona n.2 vrk.viikossa.Kun tulee kotiin on väsynyt ja nukkuu lähes kaiken ajan.EI pussaa eikä hellittele!Ei tule sitä "jormaa" kun on niin väsynyt!!!!Minä mennä viiletän sen "jorman"perässä ympäri kylä pahasta ja joudun nöyrtymään kuin pummi jos joskus onnistun saamaan!Saamistani rajoittaa yleensä se yhteinen paikka minne mennä....Onko tämäkään oikein? kun uhkailen erolla ja vaikka millä niin lässytys kestää tasan seuraavaan päivään ja parannus ehdotukset ovat todella suureellisia!Tällainen loukkaa syvästi aviossa olevaa puolisoa,murentaa itsetunnon puhumattakaan itsekunnioituksesta.Haluaisin eron mutta osaa siinäkin käyttää herkkää mieltäni hyväkseen,haluaa sympatiaa ja sääliä osakseen etten vain jättäisi häntä.On kyllä kiltti ja pitää pa.talouspuolen hallinnassa.Itse voin ansioni käyttää vapaasti mihin huvittaa.Pitääkö minun maksaa koko loppu elämäni siitä että voin elää tasokkaasti ilman rahanpuutetta,mutta ilman rakkautta ja fyysistä läheisyyttä.En jaksaisi näin mutta ulkopuoliset paineet ja painostukset vaativat minua kestämään.....

      • on..

        ..valintoja täynnä.


    • Shannon-71

      Naisella on jakorasian luonto - sorry ei voi auttaa. Päästä takaisin luontoon ja kiertoon moinen "savolainen haarapääsky". Jos erehtyy kerran pettämään, niin sen kukin omien arvojensa mukaan joko antaa anteeksi tai sitten vetää kerrasta poikki. Toinen erehdys on jo sitten selvä tapaus. En käsitä miksi viitsit olla aisankannattajana. Vastaavassa tilanteessa olisin kyllä laittanut lusikat jakoon jo aikaa sitten...

      • ollako vaiko eikö olla

        ensin kiitos palautteesta.
        Ei ihmistä vankina pitää, noi tosi miehet ovat sitten yleensä kaikkein suurimpia pettäjiä kun itse
        pääsevät ulos.
        Aisankannattajana olo ei tosiaan ole mikään
        ihanne ammatti. Mutta jos rakastaa toista joka ei
        ymmärrä arvostaa sitä, täytyy vain mennä eteenpäin
        avata silmät ja ruveta katsastelemaan uusia tuulia.

        elämässä onneksi on hyviä ystäviä joihin voi luottaa!


    • sympatiat sulle

      ..ei. Pelasta elämäsi.

    • ..............................

      Eikö kannattaisi tuo suhde virkavallalle paljastaa? Eihän esimiehen ja alaisen välillä suhdetta saa olla.

      Samoin miehen vaimolle olisi hyvä kertoa. Mutta ensin virkavallalle.

      Pysy sinä viisaana osapuolena.

      • ollakko vaiko eikö olla

        Vaimo on saanut tiedon heidän hommistaan. Kyllä luulen heidän kärsivän aivan tarpeeksi jo nyt omista
        suhdekiemuroistaan.
        Nyt täytyy ruveta rakentamaan itselleni uutta elämää
        ilman petollista vaimoa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe