Ei vielä koskaan työttömänä - paitsi nyt

Noniin!

Tänään se sitten pitäisi tulla irtisanomislappu kouraan.

Ei ole vielä jaksanut mennä edes nukkumaan, kun tarttee nyt oikein vielä "nautiskella" tästä fiiliksestä, kun tietää että helppo elämä on takanapäin ja helvetisti vaikeampi edessä. Pitää vissiin ottaa kokemuksen kannalta tämä ahdistus ja pelko, että voi sitten (hamassa) tulevaisuudessa olla onnellinen kun/jos saa taas olla töissä.

Hitusen vajaa kymmenen vuotta tässä tuli töitä paiskittua ja rakennettua valoisaa tulevaisuutta, mutta nyt sitten kävi näin. Sinänsä ikävää, koska olin hyvä, motivoitunut ja tunsin oloni tarpeelliseksi tehdessäni sitä mitä tein, mutta välillä onni potkii - munille.

Ensin palkalliset lomat ja joustosaldot pois (about 8 viikkoa) ja sen jälkeen 500 päivää ansiosidonnaista, eli mitä se nyt sitten on, jotain 1300/kk (Brutto), jonka jälkeen se hauskuus vasta alkaakin peruspäivärahan merkeissä.

Ensimmäiset kuukaudet menee lomaillessa ja taitaa sitä irtisanomisrahaakin jonnin verran tulla.

Sitten ajattelin mennä pankkiin ja sitoa asuntolainan 3kk Euriboriin nykyisen 12kk ylikorkoisen Euriborin sijaan, kun ovat nuo korot onneksi sen verran matalalla, eikä tuskin tule "liiaksi" tienattua tänä vuonna verotuksenkaan kannalta. Lisäksi myyn kaiken vilkkuvan ja surisevan elektroniikkapaskan "välttämättömiä" lukuunottamatta täältä kämpästä jota on tullut hommailtua tässä vuosien saatossa nurkkiin pölyttymään... Tällä hetkellä ne vaan tuntuvat lähinnä ikävältä muistutukselta ihmisen turhamaisuudesta.

Tässä kaupungin likellä asustellessa autosta kannattanee myös luopua ja siirtyä polkupyörään ja kaikki turhanpäiväiset lehtien tilaukset pitää toki lopettaa, kun kaiken tarpeellisen infon saa kuitenkin netistä.

Mitähän muuta turhaa sitä tulisi mieleen?

No tietenkin TV-lupa, kirkkoon kuuluminen, ulkona syöminen, baarissa juominen, "turhat" ruokaostokset, ulkomaanmatkat sun muut epäolennaiset asiat toimeentulon kannalta pitää heivata ensi tilassa. Ei makeaa mahan täydeltä, sanotaan.

Koitan tässä asennoitua niin, että vaimon kanssa pystyttäisiin ainakin sen kahdesta kolmeen vuotta makselemaan asuntolainaa poispäin, jonka jälkeen viimeistään taloudellinen tila alkaa olemaan se, että joko pitää olla uudelleen työllistynyt - tai sitten muuttaa vuokralle.

Pakkomyymään ei toivottavasti tarvitse lähteä, ettei tulisi kovin paljoa takkiin.

Että näin.

Vielä jaksaa nähdä tulevaisuuden jotakuinkin valoisana, kaikesta huolimatta, mutta pitää vaan toivoa ettei ala optimistiluonteeni kyynistymään tässä työttömänä ollessa. Semmonen kun rassaa parisuhdettakin - varsinkin, kun jo valmiiksi suunniteltu lapsen hankinta saa nyt kyllä jäädä pitkäksi aikaa, kuivaharjoittelu poislukien. :)

Tsemppiä kaikille muille samassa tilanteessa oleville! Eiköhän se taas tästä.

Ehtiipähän vaikka kohottaa kuntoa ja viettää aikaa muiden työttömiksi jääneiden ystävien seurassa. :)

Nyt saatte siis tylyttää/kannustaa, aion olla riesananne vielä pitkään tulevaisuudessakin!