AY-JÄRJESTÄYTYMISASTE

YTK VOITTAJA

Edunvalvonnan piirissä olevia jäseniä ammattiliitoissa oli 2004 lopussa 1 581 000 kpl.Järjestäytymisaste 69%. Tässä laskelmassa on vähennetty pois eläkeläiset,opiskelijat,vapaajäsenet ja yrittäjät.Järjestäytymisaste 2001 oli 71.2% eli trendi on laskeva.Aloittain 2004 luvut olivat Julkinen palveluala 87.6%,teollisuus 86% ja YKSITYINEN PALVELUALA PIENIN 49.5%.Lähde on työministeriö/työpoliittinen tutkimus Ahtiainen 2006.Eli yksityisellä palvelualalla yksilöt myös ottavat vastuuta itsestään ja työpaikastaan.Teollisuudessa laumana lakkoillaan,irtisanotaan ja poispotkitaan.Linja näkyy myös kassojen jäsenmäärien kehityksessä.Suomen suurin työttömyyskassa sai viime vuonna 10 000 uutta jäsentä. Tämän vuoden tammikuussa Loimaan kassaan on jo liittynyt yli 9000 uutta jäsentä. Muissa kassoissa on ollut enemmänkin hiljaista.Mistähän YTK:n suosio kertoo?

18

1882

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vapaamatkaajat pannaan

      Ei kerro mistään muusta kuin järjenköyhyydestä.Typeryydestä.
      Ja siitä ettei hahmoteta kokonaisuutta.
      Saati sitten sitä, että ay-on ne edut taistellut työläisille.
      Ei ytk.

      Siitä että nuoria uunotetaan ja kunnolla halvoilla maksuilla ja urpoilla lupauksilla.Luvataan vaikka mitä, pitämättä kuitenkaan niitä lupauksia. Halutaan vain että puolustuskyvytön nuri tekee sen ensimmäisen virheen ja kun on ytk:n jäsen, alkaakin pompottaminen milloin palkkojen milloin lomien kanssa.
      Ei tule palkkanauhoja tai edes oikeaa palkkaa tilille.
      Sekä suoranaisilla valheilla, että ytk olisi liittoja parempi.

      Nuoret on helppo puhua ympäri, he kun eivät vielä tajua työpaikkojen raadollisuutta ja sitä, kuinka täälläkin yritetään vain kusettaa, liittymään ytk:hon.
      Kun sitten aupa tarvitsisi, niin sitä ei saa.

      Mitä tulee vanhempiin liityjiin, niin he eivät tajua olevansa vapaamatkalaisia.
      Heille on nuo edut jo sovittu ay-n toimesta ytk ei ole rikkaan ristiin laittanut.
      Heille merkitsee vain se pieni jäsenmaksu, kun eivät osaa ajatella nokkaansa pidemmälle....
      No, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
      Siinähän sitten itkevät kun tulee ongelmia.......minun ei ainakaan käy sääliksi ytklaisia, ei.

      • sanoit

        "Nuoret on helppo puhua ympäri, he kun eivät vielä tajua työpaikkojen raadollisuutta"
        Onneksi vanhat ay jyrät kertoo nuorille kuinka asiat hoidetaan...


      • että,
        sanoit kirjoitti:

        "Nuoret on helppo puhua ympäri, he kun eivät vielä tajua työpaikkojen raadollisuutta"
        Onneksi vanhat ay jyrät kertoo nuorille kuinka asiat hoidetaan...

        Onneksi vanhat ay jyrät kertoo työnantajille, että työehtosopimusta noudatetaan myös nuorempien työntekijöiden kohdalla.


      • se nuori
        että, kirjoitti:

        Onneksi vanhat ay jyrät kertoo työnantajille, että työehtosopimusta noudatetaan myös nuorempien työntekijöiden kohdalla.

        ammattimies oppii nopeasti hinnottelemaan itsensä työmarkkinoilla, kun ammattimiehistä on pulaa ja ottajia on.


      • muut asiat
        se nuori kirjoitti:

        ammattimies oppii nopeasti hinnottelemaan itsensä työmarkkinoilla, kun ammattimiehistä on pulaa ja ottajia on.

        Olet varmaan havainnut, että työllä on muitakin "arvoja" kuin se, mitä työnantajasi sinulle maksaa? Oletko havainnut, että joskus sairastut, vietät Joulua, juhannusta tai olet vaikka ylitöissä? Tiedätkö, että nuo asiat ovat mainittu työehtosopimuksessa?
        Oletko valmis neuvottelemaan nuo itse, tai jopa vielä parempaa luopumaan niistä vailla korvausta?
        Ei meitä liittoon kuuluvia hetkauta Sinun liittoutumattomuutesi, vaan enneminkin se, että miten asiat voidaan hoitaa myös tulevaisuudessa.
        Jos olisit todellinen ammattihenkilö, tietäisit mistä on kyse.


      • TOSIASIASSA NEUVOTTELETTE!
        muut asiat kirjoitti:

        Olet varmaan havainnut, että työllä on muitakin "arvoja" kuin se, mitä työnantajasi sinulle maksaa? Oletko havainnut, että joskus sairastut, vietät Joulua, juhannusta tai olet vaikka ylitöissä? Tiedätkö, että nuo asiat ovat mainittu työehtosopimuksessa?
        Oletko valmis neuvottelemaan nuo itse, tai jopa vielä parempaa luopumaan niistä vailla korvausta?
        Ei meitä liittoon kuuluvia hetkauta Sinun liittoutumattomuutesi, vaan enneminkin se, että miten asiat voidaan hoitaa myös tulevaisuudessa.
        Jos olisit todellinen ammattihenkilö, tietäisit mistä on kyse.

        Suomessa on JO VUODESTA 1971 ollut käytössä yleissitovuusperiaate. Jos et tiedä mitä tarkoittaa kysy joltakin viisaammalta.Työ-ja Elinkeinoministeriö vastaavat TYÖLAINSÄÄDÄNNÖSTÄ.
        Ja lakeja ovat mm.työsopimuslaki,työaikalaki,vuosilomalaki,yhdenvertaisuuslaki,työehtosopimuslaki,palkkaturvalaki jne.Eli mistä TOSIASIASSA neuvottelette? NIMELLISKOROTUKSISTA JA PIENISTÄ TEKSTIVIILAUKSISTA.TÄMÄ KAIKKI VEROVÄHENNYSKELPOISELLA AY-JÄSENMAKSULLA JOTEN RAHASTAKAAN ON TURHA VALITTAA JONAIN UHRAUKSENA.Yrittäkää keksiä joku järkiperäinen syy miksi kuulutte liittoon, YTK laisten arvostelu on kaikuja kommunistien haudasta.


      • sinäkommunistejamanaava
        TOSIASIASSA NEUVOTTELETTE! kirjoitti:

        Suomessa on JO VUODESTA 1971 ollut käytössä yleissitovuusperiaate. Jos et tiedä mitä tarkoittaa kysy joltakin viisaammalta.Työ-ja Elinkeinoministeriö vastaavat TYÖLAINSÄÄDÄNNÖSTÄ.
        Ja lakeja ovat mm.työsopimuslaki,työaikalaki,vuosilomalaki,yhdenvertaisuuslaki,työehtosopimuslaki,palkkaturvalaki jne.Eli mistä TOSIASIASSA neuvottelette? NIMELLISKOROTUKSISTA JA PIENISTÄ TEKSTIVIILAUKSISTA.TÄMÄ KAIKKI VEROVÄHENNYSKELPOISELLA AY-JÄSENMAKSULLA JOTEN RAHASTAKAAN ON TURHA VALITTAA JONAIN UHRAUKSENA.Yrittäkää keksiä joku järkiperäinen syy miksi kuulutte liittoon, YTK laisten arvostelu on kaikuja kommunistien haudasta.

        Vuodesta 1971 on todellakin ollut ja on voimassa yleisitovuusperiaate, mutta sinulta myyräseni on jäänyt nenän varjoon sellainen pienen pieni yksityiskohta tuon lain soveltamisesta!

        Yleisistovuus SE KOSKEE TYÖEHTOSOPIMUKSIA JOTKA KATTAVAT KOKO MAAN JA OVAT ALAKOHTAISA! Huomaa aivan erityisesti tuo alakohtainen työehtosopimus jonka AINOASTAAN AMMATTILIITO VOI NEUVOTELLA, SELLAINEN AMMATTILIITTO JOLLA NEUVOTTELUOIKEUS ON!

        Kysyttävää, jotain epäselvää asiassa? Kysy oikeusaputoimistosta tai työsuojelupiiristä tai soita alasi ammattiliittoon ja tarkista asia!


      • tupo-teatteri
        sinäkommunistejamanaava kirjoitti:

        Vuodesta 1971 on todellakin ollut ja on voimassa yleisitovuusperiaate, mutta sinulta myyräseni on jäänyt nenän varjoon sellainen pienen pieni yksityiskohta tuon lain soveltamisesta!

        Yleisistovuus SE KOSKEE TYÖEHTOSOPIMUKSIA JOTKA KATTAVAT KOKO MAAN JA OVAT ALAKOHTAISA! Huomaa aivan erityisesti tuo alakohtainen työehtosopimus jonka AINOASTAAN AMMATTILIITO VOI NEUVOTELLA, SELLAINEN AMMATTILIITTO JOLLA NEUVOTTELUOIKEUS ON!

        Kysyttävää, jotain epäselvää asiassa? Kysy oikeusaputoimistosta tai työsuojelupiiristä tai soita alasi ammattiliittoon ja tarkista asia!

        Kerroppa nyt ainoastaan sellaisen ammattiliiton alakohtaisen sopimuksen muutokset edelliseen alakohtaiseen sopimukseen joka tehtiin viimeisessä tupo-teatterissa???Ja vielä sellaisen liiton jolla on neuvotteluoikeus.Mitä muuttui sopimusteksteissä?Mainitse jokin muutos palkankorotuksen lisäksi minkä liittosi onnistui neuvottelemaan.Ja ovatko ne vielä sellaisia jotka kattavat koko maan ja myös YTK:laiset?


      • teatteri
        tupo-teatteri kirjoitti:

        Kerroppa nyt ainoastaan sellaisen ammattiliiton alakohtaisen sopimuksen muutokset edelliseen alakohtaiseen sopimukseen joka tehtiin viimeisessä tupo-teatterissa???Ja vielä sellaisen liiton jolla on neuvotteluoikeus.Mitä muuttui sopimusteksteissä?Mainitse jokin muutos palkankorotuksen lisäksi minkä liittosi onnistui neuvottelemaan.Ja ovatko ne vielä sellaisia jotka kattavat koko maan ja myös YTK:laiset?

        Aina valitetaan ettei se ammattiliitto tee mitään vuokratyölaisten hyväksi.





        TYÖEHTOSOPIMUS VUOKRATYÖSTÄ KEMIAN TOIMIALOILLA

        Työehtosopimus Kemianliitto ry:n Kemian perusteollisuuden, Muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden, Lasikeraamisen teollisuuden, Iittala Oy:n työntekijöiden, Autonrengasalan, Tekstiilihuoltoalan, Tekstiili- ja vaatetusteollisuuden, Kumiteollisuuden toimialoja ja Öljy-, maakaasu- ja petrokemian teollisuutta koskevien, Kemianliitto ry:n työehtosopimusten noudattamisesta työvoimanvuokrauksessa



        OSAPUOLET

        1)   PALVELUALOJEN TOIMIALALIITTO RY

        2)   KEMIANLIITTO RY


        1 §    SOVELTAMISALA

        Tätä työehtosopimuspöytäkirjaa sovelletaan Palvelualojen Toimialaliitto ry:hyn kuuluviin, työvoimaa vuokraaviin yrityksiin vuokratyösuhteessa oleviin vuokratyöntekijöihin, jotka suorittavat vuokratyötä työntekijän asemassa tuotannollisissa tehtävissä Kemian perusteollisuuden, Muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden, Lasikeraamisen teollisuuden, Autorengasalan, Tekstiilihuoltoalan, Tekstiili- ja vaatetusteollisuuden, Kumiteollisuuden ja Öljy-, maakaasu- ja petrokemian teollisuuden toimialoilla. Näiden vuokratyöntekijöiden työsuhteisiin sovelletaan Kemian perustuoteteollisuuden, Muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden, Lasikeraamisen teollisuuden, Iittala Oy:n työntekijöiden, Autorengasalan, Tekstiilihuoltoalan, Tekstiili- ja vaatetusteollisuuden, Kumiteollisuuden ja Öljy-, maakaasu- ja petrokemian teollisuuden toimialoja koskevia työehtosopimuksia (viitetyöehtosopimus) liitesopimuksineen tässä vuokratyötä koskevassa työehtosopimuksessa jäljempänä sovituin poikkeuksin.

        Työsopimuksella voidaan sopia, että viitetyöehtosopimusta sovelletaan vuokratyöntekijän työsuhteessa sellaisenaan.

        2 §    MÄÄRÄAIKAISET TYÖSUHTEET

        Määräaikaisen työsopimuksen perusteiden ja keston määrittelyssä seurataan lainsäädännön, oikeuskäytännön ja asiassa vireillä olevien kolmikantaneuvottelujen tuloksia sekä niiden perusteella viitetyöehtosopimuksiin mahdollisesti tehtäviä vuokratyötä koskevia muutoksia tai täsmennyksiä. Osapuolet neuvottelevat vuokratyövoiman käyttöön liittyvistä kysymyksistä, mikäli lainsäädäntö, oikeuskäytäntö tai em. kolmikantaselvitystyö sitä edellyttää.


        3 §.   PALKKAUS

        Vuokratyöntekijöiden palkanmaksuperusteena käytetään pääsääntöisesti tuntipalkkaa. Tuntipalkka määrätään alakohtaisen työehtosopimuksen määräysten, tai erityisen toimialaa koskevan palkkajärjestelmän mukaisesti. Vuokratyönantaja tarkastaa vuokratyötilausta koskevan vuokratyöntekijän työpanosta vastaavan palkkausjärjestelmän mukaisen tuntipalkan vuokraavalta asiakasyritykseltä.

        Työnantaja ja työntekijä voivat kuitenkin sopia, että palkkaus on käyttäjäyrityksessä sovellettavan suoritus- tai palkkiopalkkajärjestelmän mukainen ja määräytyy tällöin niiden perusteiden mukaisesti, joita noudatetaan käyttäjäyrityksen työntekijöihin.

        Osalliset suosittavat, että käyttäjäyrityksessä mahdollisesti käytössä olevia suoritus-, tulos- tai voittopalkkiojärjestelmiä sovelletaan myös vuokratyöntekijöihin samoilla edellytyksillä kuin yrityksen omiin työntekijöihin.

        4 §.   PALKKAKAUSI

        Vuokratyöntekijöiden kanssa voidaan erikseen, kirjallisesti työsopimuksella sopia, että palkka maksetaan vuokratyönantajayrityksen vuosittain, vuodeksi eteenpäin vahvistettavien palkanmaksukausien mukaan. Palkanmaksukausi on kaksiviikkoisjakso tai vaihtoehtoisesti palkka maksetaan kaksi (2) kertaa kuukaudessa. Palkanmaksukaudet sekä palkanmaksupäivät vahvistetaan kalenterivuodeksi kerrallaan ja ne ovat jatkuvasti nähtävillä vuokratyönantajan toimipisteiden ilmoitustauluilla.

        5 §    TYÖAJANLYHENNYSKORVAUS

        Työajanlyhennyskorvaus suoritetaan pääsääntöisesti rahana.

        Työajanlyhennyskorvausta maksetaan kaikille vuokratyöntekijöille jokaiselta työtunnilta riippumatta työsuhteen kestosta. Työajanlyhennyskorvaus suoritetaan myös arkipyhiltä, sairaspoissaoloajalta tai muulta vastaavalta ajalta, jonka korvaus normaalisti suoritetaan työehtosopimuksen keskituntiansion laskentasääntöjen mukaan.

        Työajanlyhennyskorvaus suoritetaan siten, että säännölliseen työajan tuntipalkkaan lisätään seuraavat prosentuaaliset korotukset:

        Päivä- ja kaksivuorotyössä          6,4 %.
        Keskeytyvässä kolmivuorotyössä          11 %.
        Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä       14,9 %.

        Tästä poiketen kemian perusteollisuuden, muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden toimialoilla säännöllisen työajan tuntipalkkaan lisätään 1.1.2009 lähtien seuraavat prosentuaaliset korotukset:


        Päivä- ja kaksivuorotyössä          1,5 %.
        Keskeytyvässä kolmivuorotyössä          6,1 %.
        Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä       10 %.

        Siirtymäkautta koskevat sopimusmääräykset ovat sopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa.

        Edellä mainittu työajanlyhennyskorvauskäytäntö korvaa viitetyöehtosopimusten keskituntiansiomääräykset. Jos vuokratyöntekijä kuitenkin työskentelee suorituspalkalla, lisätään työajanlyhennyskorvaus säännöllisen työajan keskituntiansioon (STA).

        Mikäli vuokratyöntekijän työsuhde kestää yhdenjaksoisesti vuokratyönantajaan yli kolme (3) kuukautta, vuokratyöntekijän oikeus pitää työajan lyhennysvapaata määräytyy viitetyöehtosopimuksen mukaan siitä lukien.

        Mikäli vuokratyöntekijän työsuhde alusta alkaen sovitaan kestävän yli kolme kuukautta, vuokratyöntekijän oikeus pitää työajan lyhennysvapaata määräytyy viitetyöehtosopimuksen mukaan heti työsuhteen alusta lukien.

        6 §    LOMAKORVAUS JA LOMARAHA

        Vuokratyöntekijöiden kanssa voidaan erikseen sopia, että lomakorvaus maksetaan prosenttimääräisenä korvauksena jokaisen palkanmaksun yhteydessä vuokratyöntekijöille vuokratyösuhteen keston aikana. Korvaus on 9,5 %:a maksetusta tai maksettavaksi erääntyneestä palkasta ja työsuhteen kestettyä lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä yhdenjaksoisesti vähintään yhden vuoden korvaus on kuitenkin 12 %:a. Näin lomakorvauksia ei kerrytetä maksettavaksi vuokratyösuhteen päättyessä, vaan lomakorvaukset maksetaan jokaisen palkanmaksun yhteydessä vuokratyöntekijöille.

        Pidemmissä vuokrasopimuksissa, jos on nähtävissä, että vuosilomaa tulee annettavaksi, 1 momentista poiketen, työntekijälle kertyy vuosilomalain mukaista vuosilomaa työsuhteen alusta lukien.

        Lomaraha

        Lomarahan (lomaltapaluurahan) maksamisedellytykset ja -ajankohdat määräytyvät toimialakohtaisten viitetyöehtosopimusten mukaan. Tämä koskee myös lomaltapaluurahan maksamista työsuhteen päättyessä lomakautena muusta kuin työntekijästä johtuvasta syystä.

        Mikäli lomakorvaus on sovittu maksettavaksi kunkin palkanmaksujakson yhteydessä, tällöin lomaraha (lomaltapaluuraha) lasketaan ja korvataan siten, että lomarahan (lomaltapaluurahan) määrän laskemisessa käytetään pohjana työntekijälle lomakautta edeltäneen lomanmääräytymisvuoden aikana kerääntynyttä ja maksettua lomakorvausta. Lomarahana (lomaltapaluurahana) maksetaan työntekijälle tuolloin 50 %:a hänelle jo aiemmin maksetun lomakorvauksen määrästä.

        7 §    VUOKRATYÖNTEKIJÄN TYÖSKENTELY MUILLA TOIMIALOILLA
           
        Vuokratyöntekijän siirryttyä Kemianliiton työehtosopimusten piiriin kuuluvissa asiakasyrityksessä tehdyn työtilauksen jälkeen mahdollisesti muun alan töihin, noudatetaan häneen työlainsäädännön ja työmarkkinakäytännön mukaisesti kyseisen toimialan yleissitovaa eli kulloisenkin asiakasyrityksen soveltamaa, alan työehtosopimusta tai eri ammattiliittojen kanssa solmittuja alakohtaisia työehtosopimusten soveltamiseksi sovittuja erillissopimuksia vuokratyössä.

        8 §    TYÖVAATTEET JA TYÖSUOJELUVARUSTEET

        Vuokratyöntekijöille taataan kaikissa olosuhteissa, suoritettavan tehtävän ja toimialan työehtosopimuksen edellyttämät työvaatteet, työsuojeluvarusteet sekä tarvittavat työsuojeluohjeet.

        9 §    ARKIPYHÄKORVAUS JA SAIRAUSAJANPALKKA
           
        Arkipyhäkorvausten sekä sairausajanpalkan maksuedellytykset määräytyvät viitetyöehtosopimuksen mukaan. Kolmen kuukauden työsuhde-edellytys tarkoittaa tällöin työsuhdetta vuokratyönantajaan.
        Arkipyhiltä sekä sairausajalta maksetaan työajanlyhennyskorvausta siten kun 4 §:ssä on sovittu.

        10 §    TYÖTERVEYSHUOLTO

        Työnantaja huolehtii vuokratyöntekijöiden työterveyshuollon järjestämisestä.

        Vuokratyönantaja voi kuitenkin sopia käyttäjäyrityksen kanssa, että vuokratyöntekijät voivat tarvittaessa käyttää käyttäjäyrityksen työterveyshuoltopalveluita.

        11 §    YHTEISTOIMINTA

        Palvelualojen Toimialaliiton jäsenyritykset ja niiden ketjuyritykset pitävät toimipisteissään vuokratyöntekijöiden saatavilla Kemianliiton toimittamia tiedotteita ja jäsenmaksun perintäsopimuksia. Työsopimusta solmittaessa työnantaja tiedottaa työntekijälle käyttäjäyrityksessä noudatettavasta työehtosopimuksesta ja järjestäytymisalasta.

        Kemianliiton ammattiosaston asettamat luottamusmiehet voivat yleissopimuksessa tarkoitetulla tavalla edustaa myös ammattiosastoon kuulumattomia vuokratyöntekijöitä.

        12 §    VOIMAANTULO

        Tämä liitesopimus Kemianliitto ry:n työehtosopimusten noudattamisesta vuokratyössä astuu voimaan 1. päivänä lokakuuta 2007.


        13 §    SOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN

        Tämä työehtosopimus on voimassa allekirjoituspäivästä viitetyöehtosopimuksen voimassaoloajan päättymispäivään. Voimassaolo päättyy tuolloin ilman eri irtisanomista. Uudesta työehtosopimuksesta neuvoteltaessa ovat tämän työehtosopimuksen määräykset voimassa siksi, kunnes uusi työehtosopimus on solmittu tai sopimusneuvottelut ovat muuten päättyneet.

        14 §    VALVONTA

        Palvelualojen Toimialaliitto ry:llä ja Kemianliitto ry:llä on toimialoillaan työskentelevien vuokratyöntekijöiden osalta tämän työehtosopimuksen valvontaoikeus.

        15 §    SOPIMUSKAPPALEET

        Tätä työehtosopimusta on laadittu kaksi (2) samansisältöistä kappaletta, yksi Palvelualojen Toimialaliitto ry:lle ja yksi Kemianliitto ry:lle.

           Palvelualojen Toimialaliitto ry toimittaa työehtosopimuksesta yhden    kappaleen sosiaali- ja terveysministeriöön.

           Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2007



        PALVELUALOJEN TOIMIALALIITTO RY      KEMIANLIITTO RY


      • ei nuoret
        sanoit kirjoitti:

        "Nuoret on helppo puhua ympäri, he kun eivät vielä tajua työpaikkojen raadollisuutta"
        Onneksi vanhat ay jyrät kertoo nuorille kuinka asiat hoidetaan...

        ymmärrä, ja että vanhat jyrät kertoo? Mistähän tuo sitten johtuu että noita vanhoja AY-jyriä on siirtynyt liitoista YTK.n leipiin ja nuoret osaa kyllä ajatella siinä ku joku aivopesty jyräkin.


      • en tarvi liittoa

        Yleensä työpaikan luottamusmies on joku urpo juntti joka on koko firmassa kovin pomojen perseen nuolija.

        Jos työnantaja alkaa venkuloida, niin osaan kyllä itsekkin selvittää oikeuteni ja tarvittaessa vaatia oikasua. Eikä edes huvita alkaa tappelemaan työnantajan kanssa, ennemin vaihdan työpaikkaa kuin tappelen jostain lisistä.


      • luottamusmies..
        en tarvi liittoa kirjoitti:

        Yleensä työpaikan luottamusmies on joku urpo juntti joka on koko firmassa kovin pomojen perseen nuolija.

        Jos työnantaja alkaa venkuloida, niin osaan kyllä itsekkin selvittää oikeuteni ja tarvittaessa vaatia oikasua. Eikä edes huvita alkaa tappelemaan työnantajan kanssa, ennemin vaihdan työpaikkaa kuin tappelen jostain lisistä.

        ärsyttää, niin seuraavissa vaaleissa siiten äänestätte toisen henkilön tilalle.
        jos firmassa on 200 työntekijää ja jokainen käy oven takana kinuamassa lisää palkkaa, ja jne.. niin luulettekote että työnantajakin on iloissaan kun porukka hyppii jatkuvasti oven takana? Helpompaa se on kun yksi jannu käy kertomassa työnantajalle alakerran viestit.

        Tehkää YTK.laiset töitä, älkää kuluttako sitä työaikaa ruinaamalla työnantajan oven takana.


    • älykkäahon kirjoittaja

      YTK = Työnantajan suosikkikassa, kukaan ei aja työläisen etua.

      • /Tutkain

        ei kassoista.


      • hönöhkökö
        /Tutkain kirjoitti:

        ei kassoista.

        Minkä liiton edunvalvoja on YTK?


    • eikämistäänmuusta

      Jokainen sukupolvi tekee omat virheensä, se on heidän oikeutensa! Pää pitää lyödä seinään niin, että tuntuu, ei sitä muuten opi, koska tyhmät uskovat osaavansa, tietävänsä kaiken, keskinkertaiset oppivat virheistään ja vain viisaat oppivat toisiltaan!

    • Taas näitä
    • jos ei ole työtä

      Pätkätyöläisellä voi olla todella suuria vaikeuksia saada täyteen edes työssäoloehtoa, joten ei ole mitään hyötyä kuulua liittoon, kun ei kuitenkaan saa edes ansiosidonnaista päivärahaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18514
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      57
      5428
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5047
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      28
      4944
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      38
      4781
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      76
      4665
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4243
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      3897
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      3164
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2869
    Aihe