Olen nuori nainen, asun vielä kotona, jossa minun lisäkseni asuu yksi sisarus sekä vanhemmat.
Nykyään perhe-elämämme on todella ikävää, äksyilyä toisille lähes koko ajan. Minulla on tarkoitus muuttaa tässä vuoden sisällä pois kotoa, eikä minulla oikeasti ole edes voimia enää tehdä oikein mitään perheemme eteen (työ-/koulukiireet..) ja tuntuu, että tuskin tilannetta voisi parantaakaan kauheasti.
Itse haaveilen onnellisesta perhe-elämästä. Aviomiehestä, joka aidosti välittää minusta. Haluan tehdä mieheni kanssa tasavertaisesti kotitöitä, riitelyt/väittelyt on ok(uskon, että ne voivat oikeasti puhdistaa ilmaa!), mutta jos samoista asioista (esim siivoaminen, ruuanlaitto) äksyillään kerta toisensa jälkeen, niin minusta tilannetta ei voi muuttaa kauhean helposti , vai voiko?
Ja tällä hetkellä tässä taloudessa, jossa minä asun, on siis ongelmana juuri se, että ei enää nautita tavallisesta arjesta, vaan riidellään ja äksyillään toisille koko ajan.
Tällä viestilläni ei siis ole sinänsä mitään pääpointtia, mutta olen vain kyllästynyt tähän jatkuvaan riitelyyn. Väittäisin, että minä en tässä ole se suurin syypää, tosin ainahan itseään haluaa korottaa..
Mutta jotenkin se, että onko oikeasti karu tosiasia vain se, että jossakin vaiheessa perheestä tulee itsestäänselvyys? Tai esimerkiksi aviopuolisosta?
Nykyään perhe-elämämme on todella ikävää, äksyilyä toisille lähes koko ajan. Minulla on tarkoitus muuttaa tässä vuoden sisällä pois kotoa, eikä minulla oikeasti ole edes voimia enää tehdä oikein mitään perheemme eteen (työ-/koulukiireet..) ja tuntuu, että tuskin tilannetta voisi parantaakaan kauheasti.
Itse haaveilen onnellisesta perhe-elämästä. Aviomiehestä, joka aidosti välittää minusta. Haluan tehdä mieheni kanssa tasavertaisesti kotitöitä, riitelyt/väittelyt on ok(uskon, että ne voivat oikeasti puhdistaa ilmaa!), mutta jos samoista asioista (esim siivoaminen, ruuanlaitto) äksyillään kerta toisensa jälkeen, niin minusta tilannetta ei voi muuttaa kauhean helposti , vai voiko?
Ja tällä hetkellä tässä taloudessa, jossa minä asun, on siis ongelmana juuri se, että ei enää nautita tavallisesta arjesta, vaan riidellään ja äksyillään toisille koko ajan.
Tällä viestilläni ei siis ole sinänsä mitään pääpointtia, mutta olen vain kyllästynyt tähän jatkuvaan riitelyyn. Väittäisin, että minä en tässä ole se suurin syypää, tosin ainahan itseään haluaa korottaa..
Mutta jotenkin se, että onko oikeasti karu tosiasia vain se, että jossakin vaiheessa perheestä tulee itsestäänselvyys? Tai esimerkiksi aviopuolisosta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä, että huomaat asioita ja mietit niitä. Vastaukset käytökseen ovat kuitenkin siellä teillä kotona jossakin, joten voin vain arvailla syitä ja seurauksia.
Arvelen vanhempiesi olevan jo sen ikäisiä, että palautuminen työn kiireistä käy jo hieman hitaammin kuin sinun iässäsi. Työ rasittaa olipa se fyysistä tai henkistä. Ja mitä väsyneempi sen äreämpi etenkin, jos ei ole perusluonteeltaan ilopilleri. Lisäksi myös oman fyysisen kunnon ja parisuhteen hoito vaativat aikaa ja jos niiden eteen ei tee mitään seuraukset ovat tyypillisimmillään äkäisiä arjen kohtaamisia. Vanhempasi tuskin pohjamutia myöten miettivät käytöksensä vaikutusta, mutta mitäs jos sanoisit siitä kuten tänne kirjoitit? Että mitä ihmettä te aina äksyilette? Vastaukset voivat auttaa sinua hahmottamaan tilannetta, koska joskus taustalla voi olla työuupumusta, stressiä, huolta vaikkapa isovanhemmista tai talolainan takaisimaksusta jne. Pahimmassa tapauksessa vanhempasi ovat kyllästyneet liittoonsa tai yksinkertaisesti vain teidän kasvavien lasten kasvattamiseen.
Onnellisuus ei aina välttämättä ole vaaleanpunaista idylliä ymmärtäväisen ihmisen kanssa eläen, vaan joskus sen oppii käsittämään vaikeuksien kautta. Sekin voi olla onnea, että saa kätistä ja tietää toisen ymmärtävän olevan huono päivä. Mutta mieti ja haaveile, koska sillä tavoin sinä löydät itsesi ja mitä haluat onnelta.
Tärkein asiani unohtui: sinun velvollisuus lapsena ei ole kantaa nuorilla harteillasi perhe-elämänne ongelmia. Sinä et voi vanhempiesi luonteille ja heidän välisille asioille yhtään mitään,joten keskity ehdottomasti vain koulunkäyntiisi ja omiin tulevaisuuden suunnitelmiisi. Tärkeintä olisi nyt, että kerrot vanhemmillesi aivan saman kuin täälläkin tai edes kysyt äksyilyistä.