Paukamia tatuoinnissa

varl

Hei!
Selässäni olevaan kuvaan alkoi tulla voin vajaa vuosi ottamisen jälkeen pieniä näppyjä, ja nyt niitä on ollut jo melkein kaksi vuotta, lisääntyneet vain. Niitä on tullut lähinnä ääriviiva-alueille, isompia ja pienempiä paukamia, eivät ole kuitenkaan kipeitä tai kutisevia.
Onko kellään muulla vastaavanlaisia kokemuksia? Kuvani on otettu täysin hygieenisissa oloissa, Tampereelle liikkeessä.

7

5627

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • norkkis

      jos sulla on joku allegia...tai sitten siihen haavaan on vahingossa päässy joku pöpö. Kai kävit näyttää tatuoijalle??

    • Memmu

      Mulla oli myös koko tatuointi täynnä pieniä näppyjä pari vuotta sitten, mutta ne hävisi kun laitoin paljon rasvaa siihen. En tiedä mistä ne tuli, se oli kesäaikaa kuitenkin, mutta tosiaan rasvaamalla ne katosi eikä sen koommin ole tullut.

    • Myös

      Minulle nilkkatatskaan tulee koholla olevia muhkuroita aina jos nilkkaan pamahtaa joku. Esim aina imuroidessani letku paukkaa nilkkaan niin johan on tatskassa muhkuroita. Ja muhkut todellakin ovat vain tatskassa, eivät milliäkään ääriviivojen ulkopuolella. Mutta siitä ne aina laskeutuvat parin tunnin sisällä, nopeammin vielä jos rasvaan.

    • inked

      Mulla on viisi isoa tatskaa, ja viimeisin on selvästi kohollaan siitä mistä on neulottu. Kuva on jo kolmatta vuotta vanha, joten mistään parantumattomuudesta ei ole kyse.Kuvaa toisinaan kutittaa ihan kipeesti, pirtulla pyyhkiminen auttaa vähän. Tatulaattori ei osannut sanoa, eikä lääkärikään. Oma arvioni että olisi kenties liikaa tatuointimustetta veressä, mutta silloinhan ehkä kukkisi kaikki kuvat.Toiset on ihan siistejä. Oiskohan mitään johtolankaa, että tää viimeisin on eri miehen tekemä kuin muut, tiedä häntä.Eri tavalla tatulaattorit kyllä kairaa, kuka on hellä, kuka napakampikätinen.Tämä ei ollut kovin hellää käsittelyä. En ole ihan varma otanko enää yhtään kuvaa, jos seuraavakin tekee temppujaan ja tilanne menee vieläkin huonommaksi.

      • hakhak

        vaanha ketju mutta kuitenni eli taitaa olla liian syvälle hakattu muste -> nousee koholle..


      • hakhak
        hakhak kirjoitti:

        vaanha ketju mutta kuitenni eli taitaa olla liian syvälle hakattu muste -> nousee koholle..

        siis sinulla inked


    • Kalakukko-Joonatani

      Hei, olen Kuopion kalakukko Joonatani. Minä tykkään kalakukoista ja minulla on hyvin pieni pippeli. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe