Olen nähnyt netissä useammankin naisen väittävän, että on olemassa naisia, jotka eivät saa miestä sormia napsauttamalla. Kuitenkaan omat silmäni eivät olr ikinä todistaneet tällaisen naisen läsnäoloa, jos lasketaan pois sairaalloisen lihavat naiset sekä päällepäin näkyvästi alkoholisoituneet tai mielenterveysongelmaiset.
Jos tällaisia naisia, joilla on vaikeuksia miehen saamisessa, on oikeasti olemassa, niin ilmoittautukaa tänne. Muuten pidän teitä taruolentoina.
Naiset, jotka ei saa miestä
15
1893
Vastaukset
- täällä!
Hep, löytyi!
Näin se vaan valitettavasti jostakin syystä on, ja jos olen onnistunut rakentamaan parisuhteen, on mies häipynyt viimeistään vuoden kuluttua joko petettyään tai mitään sanomatta ja selittämättä.
Kohta joku kirjoittaa, että olen susiruma, sairaalloisen lihava, näkyvästi alkoholisoitunut ja mielenterveysongelmainen. En ole vaan pikemminkin päinvastoin: pituus 167, paino 59 kg, tummat pitkät luonnonkiharat hiukset, kasvot ok (tai sievät), urheilullinen, avoin, helppo tulla toimeen, rehellinen, akateemisesti kouluttautunut, töissä, oma asunto, hyvät tavat, empaatinen, reipas ja niin edelleen. Olen muuten myös nöyrä, oikeasti.
Jotakin on kuitenkin pahasti pielessä, koska mulle ei flirttailla, mua ei pyydetä treffeille eikä ole mitään romanttista säpinää. Kukaan ei ole kiinnostunut tai kiinnostu. Kavereita ja ystäviä kyllä riittää.
Että näin. Siinä sulle vastausta.- kerros.....
Ikäsi?
- täällä!
kerros..... kirjoitti:
Ikäsi?
Se on se 25 vuotta.
- Mies81...
Tuo kuulostaa ikävältä. Toisaalta myös kovin yleiseltä ongelmalta.
Mun mielestäni ehkä ihmiset liikaa etsii, jotain selvää yhtä syytä asioille, esim. sinkkuudelle, kun ei sitä välttämättä edes ole! Ihmiselle on helpompaa ainakin keksiä syy, jos ei sitä ole löydettävissä ja katkeroitua tai erakoitua. Syy saattaa olla niinkin hämärä kuin että itse ei vain jostain syystä viehätä vastakkaista sukupuolta. Tämä ei välttämättä riipu edes niin paljoa fyysisestä kauneudesta.
Itse olen sinkku myös. Annoin itsestäsi hyvän kuvan, joten päätin siksi tarttua tuumasta toimeen ja kirjoittaa mailiosoitteeni tänne:D Miksi aina vain surkutella asioita, miksei vain tehdä jotain? Joka viikkohan en tänne osoitteitani kirjoittele.
Itse oon urheilevainen mies. Sympaattinen, auttavainen, rehellinen, kiltti, mutta osaan pitää puoleni ja temperamenttisuuttakin on jonkin verran, joskus vähän jääräpää:) Yleensä oon positiivinen luonne. Melko pitkä oon ja sopusuhtainen. Akateemistuvaa sorttia olen.
Näillä tiedoilla mitä sinusta Minä täällä! luin, olisin kiinnostunut :) Voit mailata osoitteeseen [email protected] - täällä!
täällä! kirjoitti:
Se on se 25 vuotta.
Eipä vaan 28. Ei omita toisen identiteettiä... :)
- .....
itse mahdat liikkua, jos et noin yleiseen ilmiöön törmää.....?
- -------
jokainen nainen saa itselleen JONKINLAISEN miehen, jos ei mitään väliä millaisen. Myös todella lihavat, alkoholisoituneet ja mielenterveysongelmaiset. Ja aivan sama pätee miehiin. Miten ihmeessä tällaisia jaksetaan pohtia ja jauhaa täällä? Eikö aivokapasiteetti muuhun riitä??
- legendaa?
koska sama ei todellakaan päde miehiin. Miehistä huomattavasti suurempi osa ei saa millään. Tämä johtuu paitsi siitä, että miehiä on pariutumisikäisissä enemmän, myös siitä, että pieni osa miehistä pyörittää lukemattomia naisia samaan aikaan ( naisia ei haittaa olla toinen nainen, eikä edes viides nainen, jos mies on tarpeeksi ihku).
- inssiopiskelija(n)
legendaa? kirjoitti:
koska sama ei todellakaan päde miehiin. Miehistä huomattavasti suurempi osa ei saa millään. Tämä johtuu paitsi siitä, että miehiä on pariutumisikäisissä enemmän, myös siitä, että pieni osa miehistä pyörittää lukemattomia naisia samaan aikaan ( naisia ei haittaa olla toinen nainen, eikä edes viides nainen, jos mies on tarpeeksi ihku).
En todellakaan halua olla kenellekkään toinen tai vaikka viides nainen. Mikäki en ole miehelle ainoa nainen, niin mies saa mennä menojaan. En aio sellaista sietää.
- ..........
"jokainen nainen saa itselleen JONKINLAISEN miehen, jos ei mitään väliä millaisen. Myös todella lihavat, alkoholisoituneet ja mielenterveysongelmaiset."
totta
"Ja aivan sama pätee miehiin."
Ei pidä paikkaansa, ATM:t eivät saa edes lihavaa ja alkoholisoitunutta naista. Näillä naisilla on sen verran tasovaatimuksia, että ovat paljon mieluummin yksin kuin parisuhdekelvottoman ATM:n kanssa.
- jaksako
aina näitä samoja väsyneitä provoja
- sormia napsauttamalla
tottakai nainen kuin nainen saa seksiä ja yleensä vielä itseään tasokkaammalta mieheltä. Ne naiset valittaa siitä kun eivät saa prinssi täydellistä sormia napsauttamalla.
- miax
Olen 25v normaalivartaloinen, tavallisen näköinen opiskelija. Yksikään mies ei ole ikinä ollut minusta kiinnostunut tai hakeutunut seuraani, paitsi hyötymistarkoituksessa. Kyllähän sitä varmaan jonkun viisikymppisen naimisissa oleva läskin saisi kanssaan salasuhteeseen vähäksi aikaa, mutta ei kiinnosta. (Hui kun olen prinsessa!)
- Mies81...
miax kirjoitti:
Olen 25v normaalivartaloinen, tavallisen näköinen opiskelija. Yksikään mies ei ole ikinä ollut minusta kiinnostunut tai hakeutunut seuraani, paitsi hyötymistarkoituksessa. Kyllähän sitä varmaan jonkun viisikymppisen naimisissa oleva läskin saisi kanssaan salasuhteeseen vähäksi aikaa, mutta ei kiinnosta. (Hui kun olen prinsessa!)
Nyt et ainakaan voi väittää enää ettei yksikään...:D
Itse haluan vain tutustua kirjoittelemalla ensiksi, koska se on tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto. Ylle kirjoitin osoitteeni.
Kunnollinen mies, joka tykkää pelkästään jutellakin naisten kans eikä kiirehdi seksin kans, vaikka ois jostakin kiinnostunut
- KylmäNainen
menee tuohon kategoriaan. Hän ei ole lihava (muutama ylikilo, muttei vielä vastenmielisen läski, BMI ehkä n. 27), ei sairaalloisen ruma (tavallisen näköinen), ei kärsi mielenterveysongelmista eikä hän juo. Siis ei ollenkaan.
Mutta hän on vähän sellainen harmaa hiirulainen. Jos eksyy joskus ja se on tosiaan harvoin baariin, pukeutuu peittävästi eikä juurikaan meikkaa. Ei pahemmin puhu tuntemattomille. On ujo. Naisvaltaisella alalla työssä, tietenkin.
Jännää jutussa on lähinnä se, että ystäviensä miesten kautta on ollut tekemisissä vapaiden miesten kanssa eikä niitäkään kiinnosta. Liian kunnollinen ja tylsä kun on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862