Taloudelliset ja tuotannolliset syyt

Työpaikastamme sanottiin väkeä irti taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Kuitenkin jo pienen ajan kuluttua otettiin uusi ihminen töihin ja haettiin uusia ihmisiä lisää töihin. Osaako joku sanoa onko laillista tehdä näin ja valvooko mikään instanssi työnantajia koska näin tapahtuu? Ainakaan meillä eivät irtisanotut ottaneet tämmöisiä uutisia ihan löysin rantein.
83754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tietyissä tapauksissa työnantajalla on - uutta työvoimaa tarvitessaan - velvollisuus tarjota työtä entiselle työntekijälleen. Työnantajan takaisinottovelvollisuuden syntyminen edellyttää, että
1) työnantaja on irtisanonut työntekijän muusta kuin hänen henkilöstään johtuvasta syystä ja työsuhteen päättymisestä ei ole kulunut yhdeksää kuukautta
2) työnantaja tarvitsee lisätyövoimaa samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita työntekijä työsuhteen aikana teki ja
3) takaisinottovelvollisuuden piirissä oleva työntekijä etsii edelleen työtä työvoimatoimiston välityksellä
Täyttääkseen takaisinottovelvollisuutensa työnantajan on tiedusteltava paikallisesta työvoimatoimistosta, onko irtisanottuja työntekijöitä hakemassa työtä sen välityksellä.
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/05_esitteet/tyosopimuslaki_esiteteksti_01072007.pdf

Työsuojeluviranomaiset valvovat työsopimuslain noudattamista.

Äänestä

Kannattais vetää johtopäätöksiä jos TA hankkiutuu teistä eroon ja haluaa uusia samoihin hommiin. Voisikohan johtua siitä, että olet huono työntekijä? Katsele yksinkertaisempia hommia, johon sovellut paremmin.

Äänestä
  • jaa kyse ei einari nari narise ollut siitä, vaan siitä onko laillista ja valvooko joku tämmöistä touhua. Enkä puhunut itsestäni vaan entisistä työkavereistani joissa kyllä varmasti oli osaavaa ja tekevää väkeä.

    Äänestä

  • työnantaja tai erotettu työntekijä.

    Äänestä

Nykyaikaa katsos juippi, ei vaan vakavammin puhuen tai itseasiassa kirjoittaen, työnantajahan voi omassa yrityksessään tehdä mitä huvittaa, niin minäkin tekisin hänen asemassaan, eli työntekijän voi heittää vittuun tosta vaan jos on valmis maksamaan siitä sanktiot, eli rahalla saa ja hevosella pääsee tässäkin tapauksessa, jos sitten haluaa esittää humaania ja yhteiskuntavastuun kantajaa(vastine, työntekijöistä puhuttaessa on "hanskan pudottamattomuus")niin kai se on alan työehtosopimuksesta riippuen vähintään puoli vuotta ennen kuin saa palkata jonkun muun suihinottajan kuin sen joka heitettiin vittuun.

Äänestä

Kannattaa lukea tarkasti mitä tarkoittaa taloudelliset ja tuotannolliset syyt. Usein tuo jälkimmäinen on sekä joka toteutuu, eli firma siirtyy alihankintaan (vuokratyövoiman käyttö). Työntekijöitä ei siis palkata omiin nimiin. Saattaa se tuoda joissain tapauksissa taloudellista säästöäkin. Kiristynyt kilpailukin taitaa olla tuotannollinen ja taloudellinen syy. Tulkinnanvaraa riittää.

Äänestä

Ota yhteyttä liittosi lakimieheen.

Itse olin vastaavassa tilanteessa (meitä oli7)joitakin aikoja sitten.

Työnantajalla on velvollisuus osoittaa taloudellisten ja tuotannollisten syiden olemassa olo. Pelkät suunnitelmat eivät riitä, pitää näyttää toteen, että perusteet ovat olemassa.

Entisessä työpaikassani palkattiin uusia työntekijöitä useamman vuoden ajan, vaikka entisiä oli osa-aikaistettu. Lopulta vein asian liiton selvitettäksi ja sitä kautta asia eteni käräjäoikeuteen. Sain oikeuden päätöksellä menetetyistä työtunneista korvauksen 5 vuodelta.

Kysyt valvooko mikään instanssi työnantajia. Valvoo, sinä itse ensimmäisenä ja jos et saa asiaasi kuntoon, liitto on seuraava instanssi. Toivottavasti kuulut liittoon. Mikäli et kuulu, siinä tapauksessa et voi mitään, jos sinulla ei ole varaa ajaa asiaasi yksityisesti lakimiehen ja oikeuden kautta. Se nimittäin maksaa. liiton kautta hoidettuna on omavastuu yleensä 0-15%, mikä on vähän jos kokonaiskulut ovat tuhansia euroja.

Onnea matkaan.

Äänestä
  • Kyllä työsuojelupiirikin tutkii tuollaisia asioita ja muitakin työhönliittyvää joten sieltä voi kysyäm jos töissä ilmenee ongelmia. Netistä löytyy tietoa siitä mihin asioihin he puuttuvat. esim työaika, työlistat. työpaikkakiusaaminen, irtisanomiset ja lomautukset. ym. Siis ottakaa sinne yhteyttä liitot kun ei aina auta ja työnantajalle on nolompaa joutua selittelemään työsuojeluun rikkoomukiaan kuin liitolle. Liittojen touhuja ei aina edes oteta todesta. Niin ja liitotkin tekevät päätöksiään työsuojelulain perusteella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miten on kirjoitti:

Työpaikastamme sanottiin väkeä irti taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Kuitenkin jo pienen ajan kuluttua otettiin uusi ihminen töihin ja haettiin uusia ihmisiä lisää töihin. Osaako joku sanoa onko laillista tehdä näin ja valvooko mikään instanssi työnantajia koska näin tapahtuu? Ainakaan meillä eivät irtisanotut ottaneet tämmöisiä uutisia ihan löysin rantein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu