työpaikka romanssin kokenut

tosin se kolmaspyörä

Olen ikävä kyllä saanut kokea työpaikkaromanssin mutta omassa tapauksessani olin se kotona odottava äiti, joka miehen romanssin pyörteissä unohtui.
Jälkikäteen, kun asiaa mietin niin monet merkit viittaisvat siihen, että nyt ei olla rehellisillä vesillä. Tietenkin itse rakastuneena naisena en niitä varmaan silloin halunnut nähdä.
Miehen puhuessa työasioista enemmän ja puheessa toistui aina yhden naisen nimi. Ylistäen hän kertoi minulle miten mukavaa oli tänään töissä ja "maija" sitä "maija" tätä.
Tässä vaiheessa vielä ajattelin, että mukavaa kun saa tehdä työtä missä viihtyy.
Miehen työpäivä loppui aina aikaisemmin kuin omani ja jos satuin hänelle töistä soittamaan niin puhelimessa oli äkäinen ukko. Usein kyselin missä hän on? joko hän on käynyt kaupassa ja oli kotona? sain vain murahduksia, että olen vielä kaupungilla ja mitä se sinulle kuuluu?
Yhdessä vaiheessa mieheni halusi ostaa oman auton, koska meillä oli vain minun autoni. Myöhemmin ymmärsin sen, että olihan se huono kuskata rakastaansa minun autolla, joka hyvin tiedettiin minun autokseni.
Muutama ystäväni oli myös nähnyt mieheni istumassa tämän "maijan" kanssa milloin missäkin.
Kerrankin muistan, kun olin itse viihteellä ja mieheni oli kotona hän kertoi ajelleensa monta tuntia eräässä kaupunginosassa katselemassa millaisia taloja siellä on. No myöhemmin sitten sain tietää, että "maijahan" se siellä asui perheineen.
Myöhemmin, kuin lopullinen käry kävi niin sain myös tietää, että työpaikalla oli hierottu niskoja mennen ja tullen jne. ja muistan kun joskus itkua väänsin kun niskani olivat niin kipeät niin en kyllä hieroma apua kotona saanut.
Yhdessä oli käyty ostoksilla jne.
kerroin, että soitan tämän maijan miehelle ja kysyn häneltä miten heillä menee?
Uhkauksen jätin kuitenkin tekemättä.
Lisäksi annoin kaiken anteeksi ja olemme edelleen yhdessä. En tiedä miksi? rakastan häntä mutta sydämeni ei enää koskaan pysty häneen luottamaan.
En tiedä onko sitten mitään järkeä asua juoksuhiekalla? yrittää olla räpiköimättä, ettei vajoa mutta pitää silti lujasti kiinni.

3

1158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sisiliatar

      kuulostipa tutulta jutulta, kuin omasta elämästäni.
      Täytyy sinun paljon rakastaa miestäsi kun annoit anteeksi. minä jätin mieheni, ihan itseni takia, itsetunnolle otti, en olis kestäny katella ukkoa enään. koita jaksaa..

    • _saman kokenut_

      Sydämeni alkoi pamppailemaan kun luin tekstiäsi. Yritä muru kerätä voimia, rohkeutta ja ylpeyttä lähtemiseen. Tee mitä tahansa. Itse tarvitsin terapiaa ennenkuin sain itseni kasaan ja nostin kytkintä! Näytin sille retaleelle mistä tämä piika pissii ja yksi päivä oli vain kämppä tyhjä kun ukko tuli töistä kotiin. Meilläkin yhteinen lapsi, joka oli silloin 10kk.

      Sanon rehellisesti että hajotat itsesi. Lähteminen oli rankkaa, poissa pysyminen vielä rankempaa mutta kolme vuotta myöhemmin, uuden rakkaan kainalossa, voin sanoa että kyllä kannatti ne sadat itkuiset yöt ja taistelu irti siitä suhteesta!

      • pettynyt äiti

        Kiitos kannustuksesta jo pelkäsin sitä miten paljon negatiivisia viestejä asiasta saan.
        Vielä palatakseni tilanteeseen.. olen antanut tehdä itsestäni jonkinlaisen sylkikupin. Huomaan sen, että mieheni purkaa pahaaoloaan minuun. Syyttää minua siitä, että hänen ja maijan suhde ei saanut ruusuista päätöstä. Olihan maijalla perhe ja talokin ja miehelläni ei mitään omaisuutta. Hän oli muuttanut luokseni asumaan vain vaatteet ja tärkeimmät tavarat mukanaan.
        Olen aina ollut liian kiltti ja ajatellut aina ensin muita. Tosin mieheni ei näe minussa mitään muuta, kuin vikaa. Päivittäin saan kuulla että katso peiliin kusipää. Keskustelemme sitten mistä vaan niin aina mieheni hermostuu ja taas minä olen se kusipää.
        Olen henkisesti aika loppu ja fyysiset sairaudet vaan pahenevat. Jatkuvat kivut vaivaavat päivittäin moneen vuoteen en ole kivutonta päivää kokenut. Haluan pitää arjen kasassa mutta fyysiset voimat eivät siihen riitä. Haluan, että koti on siisti paikka missä asua, mutta huomaan vain siivoavan muiden jälkiä. Kukaan ei välitä vaikka paskaan hukkuisimme. Minulla on paha tapa purnata siitä, että taas saan siivota yksin ja eikö kukaan ymmärrä auttaa. Tästä saamme sitten aikaan riidan, kun minä olen taas se kusipää siivoushullu jne.
        Olen monta kertaa sanonut miehelle,e ttä muuta pois, mutta hän pistää sen vain leikiksi ja sitten en ole enää itsekkään varma mitä haluan.
        Ymmärrän, että näin ei voi jatkua.. mutta kun taidan olla liian heikko tekemään päätöksiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5150
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1643
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1519
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1436
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1215
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1110
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      19
      906
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    Aihe