Olen joutunut (päässyt?) aivan uudenlaiseen tilanteeseen. Olen vähän alle 30v nainen. Menin nuorena avioon, ero tuli pari vuotta sitten. Eron jälkeen muutin samoin tein asumaan toisen miehen kanssa. Nyt kuitenkin onneksi pikasuhde avioliiton jälkeen on ohi. Huomaan että nyt elän elämäni ensimmäistä kertaa sinkkuna.
Asia herättää monenlaisia ajatuksia. Tietysti heti ensi alkuun ahdistaa, se kuulunee asiaan. Olo on yksinäinen ja mietityttää kuinka yleensä suhtaudutaan näin "ikääntyneeseen" sinkkuun, minullahan ei ole lapsiakaan. Sinkkuus tuntuu myös innostavalta, voin nykyään keskittyä itseeni, omaan kasvuuni ja juuri niihin asioihin jotka itseäni kiinnostavat.
Yhtä kaikki, nyt tuntuu hyvältä olla sinkku, mutta tiedän jossain vaiheessa haluavani perheen: miehen ja lapsia. Vuosia perheen perustamista ajatellen ei kuitenkaan ole minulla enää loputtomasti ja pariutumismarkkinat kaiketi huomattavasti kapeammat kuin parikymppisillä? Onko teillä, kokeneemmilla sinkuilla näkemyksiä tähän "probleemaan"? Painivatko muutkin ikäiseni sinkut -niin naiset kuin miehetkin- vastaavien ajatusten kanssa?
Asia herättää monenlaisia ajatuksia. Tietysti heti ensi alkuun ahdistaa, se kuulunee asiaan. Olo on yksinäinen ja mietityttää kuinka yleensä suhtaudutaan näin "ikääntyneeseen" sinkkuun, minullahan ei ole lapsiakaan. Sinkkuus tuntuu myös innostavalta, voin nykyään keskittyä itseeni, omaan kasvuuni ja juuri niihin asioihin jotka itseäni kiinnostavat.
Yhtä kaikki, nyt tuntuu hyvältä olla sinkku, mutta tiedän jossain vaiheessa haluavani perheen: miehen ja lapsia. Vuosia perheen perustamista ajatellen ei kuitenkaan ole minulla enää loputtomasti ja pariutumismarkkinat kaiketi huomattavasti kapeammat kuin parikymppisillä? Onko teillä, kokeneemmilla sinkuilla näkemyksiä tähän "probleemaan"? Painivatko muutkin ikäiseni sinkut -niin naiset kuin miehetkin- vastaavien ajatusten kanssa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen itse ollut sinkkumiehenä 3 v n. 14 vuoden suhteen jälkeen ja
onhan tämä elämäntilanne, johon ei mallien mukaan päädytä, mutta
useampi päätyy. Mulla kuitenkin yksi lapsi.
Olen havainnut että monilla naisilla iskee paniikki. Otetaan joku jonka
kanssa tehdään lapsia ja sitten kun lapset on hankittu, pohditaan, mikä
se tuo ukko sitten oikein onkaan.
Psykologiaa ja harkintaa. Eron jälkeen on seikkailumieltä, mutta vähitellen
sitä alkaa tulla tarkemmaksi. Pientä harkintaa kannattaa säilyttää
sitä silmällä pitäen, että kenties päätyy taas jonkin kans yhteen
vaikkapa 30-40 vuoden ajaksi.
Sinkkuajat jostain nuoruudesta muistuvat mieleen kuitenkin
hyvin monipuolisina ja kyllä yksinjääminen avaa mahdollisuuksia tehdä
sitä mikä on jäänyt väliin parisuhteen takia.
Mutta onnea elämääsi. t. ikämies
PS: Et sinä tosiaankaan ole vanha- et lähelläkään.
Hei oon ollu sinkkuna pari vuotta piiitkän avoliiton jälkeen ja elän ehkä onnellisinta aikaa elämässäni. en voi kuin toivotaa samaa sullekkin joten nauti elämästäsi...
Päivää.
"Sinkkuus tuntuu myös innostavalta, voin nykyään keskittyä itseeni, omaan kasvuuni ja juuri niihin asioihin jotka itseäni kiinnostavat."
Parisuhteessa ei voi kasvaa ihmisenä, keskittyä itseensä eikä muihinkaan itseään kiinnostaviin asiohin?
Ei kuulosta kovin järkevältä parisuhteelta. Jos vaimo alkaisi Yrjöltä kieltämään ihmisenä kasvamisen ja "omat jutut" niin ... itku siinä pääsisi. Luultavimmin heittäisin vaimon mäkeen.
Hmm. Jos nyt kantaa vielä otan, niin ei ole varmaan kovin hedelmällistä pitää ikäänsä ongelmana. Ikä kun kulkee vaan yhteen suuntaan. Pitää pelata niillä korteilla, mitä kädessä kulloinkin on!
Juuri tästä syystä olen nyt sinkku:) Edellisessä suhteessani ei ollut mahdollisuutta kasvuun eikä omiin kiinnostuksen kohteisiin. Elin kaksi vuotta moniongelmaisen alkoholistin kanssa. Nyt todella tuntuu siltä että voin viimein hengähtää ja pohtia mitä elämältäni haluan, vihdoin!
Olet oikeassa siinä mitä sanoit iästä. Luulen että tämä ikäahdistuskin tästä vielä helpottaa kunham pääsen rauhoittumaan tämän erorumban jäljiltä;)
Kyllä minäkin haluan vaimon ja lapsia. Täysillä on yritetty, mutta eipä ole sitä "oikeaa" löytynyt.
Mietin tuossa jokin aika sitten, että riittäisikö minulle se, että olen lopun elämääni tyytyväinen? Tulin siihen tulokseen, että ei riitä. Minusta tulisi ajan myötä jotain sellaista, mitä olen aina kammoksunut. Olisi vaimo, lapset ja sitten tapaisinkin sen elämäni rakkauden. Minusta tulisi pettäjä, koska minulla ei olisi sydäntä jättää perhettäni oman onnensa nojaan.
Itsensä piinaaminen ja asioiden murehtiminen tekee vain ihmisen sairaaksi, joten en edes murehdi sinkkuuttani. Kyllä se joku sieltä vielä tupsahtaa eteen, mikäli näin on tarkoitettu.
Niin kovasti olen sitä oikeaa etsinyt ja ei vai ole tullut kohdalle. Mua ei haittaa vaikka se löytyy sitten, kun olen 50v. On se meinaan niin iso saavutus.
Niinpä se taitaa olla että murehtiminen ei auta ja vain kuluttaa energiaa. Tietty naisella lisääntymisikä on rajallinen mutta ehkäpä tässä ei vielä niin jäniksen selässä olla;) Enkä minäkään halua perhettä kenenkä vain kanssa vaan edelleen toivon saavani sen rakastamani miehen kanssa.
Ethän sinä ole ikääntynyt, sinkkumarkkinoille tulee uusia ihmisiä kokoajan erojen myötä myös yli kolmekymppisistä. Tee nyt niitä asioita joita oikeasti haluat, hanki ystäväpiiriä molemmista sukupuolista. Sieltä se saattaa se oikeanlainenkin ihminen putkahtaa. Se hyvä asia elämässä on että oikeasti ei ole kiire minnekään, kun sisäsität tämän et ole niitä epätoivoisen näköisiä baarissa jotka yrittävät väkisin pariutua ensimmäisen isäehdokkaan kanssa.