Parempi ryhti?

Minulla on aika huono ryhti ja haluaisin siitä paremman.
Aina tuntuu siltä että olkapäät lösöttävät rintakehää kohti ja niiden suoristaminen tuntuu epämukavalta, kun lihakset ovat niin jumissa. Hartioiden pyörittely ja venytys kyllä auttaa hetkellisesti, muttei koko päivää.

Auttakaa, tiedän vain sen että selkälihaksia pitäisi treenata ja rintalihaksia venyttää, mutten oikein tiedä miten. Neuvoja, kiitos!
41982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattaa kokeilla kineettistä teippausta! Tosi hyvä paitsi revähdyksiin niin myös ryhdin tms asentovirheiden korjaamiseen. Kannattaa sopia tapaaminen fysioterapeutin kanssa.

Samoin itse olen saanut apua ryhtiini (ei niin kovin paha ongelma) "keinupohjaisista" kengistä. On ollut tosi hyvä apu, etenkin kun teen seisomatyötä eli työkenkinä ne ovat jalassani 8h/vrk. Omani ovat merkiltään MBT. Kalliit, mutta loistavat!

Äänestä
  • Juu, en voi muuta kuin yhtyä edelliseen. Mulla myös seisomatyössä MBT-kengät, jotka on aivan loistavat. Kalliithan ne on (mun maksoi 200€) mutta ehdottomasti hintansa väärtti! Niillä on vaan pakko pitää hyvä ryhti jos meinaa yleensäkään pysyä pystyssä. ;)

    Ja kineettinen teippaus on myös loistava keino! En ole itse kokeillut, mutta olen keskustellut asiasta fysioterapeuttitutun kanssa. Kuulemma käytetään paljon. Omalla tyttärelläni korjattiin jalkojen virheasentoa teippauksella.

    Äänestä

  • fdhgdfhdf kirjoitti:

    Juu, en voi muuta kuin yhtyä edelliseen. Mulla myös seisomatyössä MBT-kengät, jotka on aivan loistavat. Kalliithan ne on (mun maksoi 200€) mutta ehdottomasti hintansa väärtti! Niillä on vaan pakko pitää hyvä ryhti jos meinaa yleensäkään pysyä pystyssä. ;)

    Ja kineettinen teippaus on myös loistava keino! En ole itse kokeillut, mutta olen keskustellut asiasta fysioterapeuttitutun kanssa. Kuulemma käytetään paljon. Omalla tyttärelläni korjattiin jalkojen virheasentoa teippauksella.

    Voisiko joku valaista lisää tästä kineettisestä teippauskesta. Google ei tuottanut mitään järkevää.
    Minulla huono ryhti. aina ajoittain sen suoristaa mutta jo 5min päästä nojaa alasekä taaksepäin ja rintakehä eteenpäin olkapäiden kera.
    Teen jokailta sekä ja vatsalihaksia jne...
    Tälläinen perusjumppaaminen ei auta 30vuoden opeteltuun väärään ryhtiin.

    Äänestä

Pystysoutu yleensä auttaa hyvin nopeasti kipeään niskaan, ja auttaa ryhtiin. Siis kevyellä painolla, kädet n. 30cm erillään tangolla, paino viedään lantiolta vartaloa myöten kaulalle. Vatsalihaksia jännitetään tukevan asennon saavuttamiseksi. Kulmasoutu vahvistaa myös selkää ja on hyvä "ryhtiliike".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumarainen.. kirjoitti:

Minulla on aika huono ryhti ja haluaisin siitä paremman.
Aina tuntuu siltä että olkapäät lösöttävät rintakehää kohti ja niiden suoristaminen tuntuu epämukavalta, kun lihakset ovat niin jumissa. Hartioiden pyörittely ja venytys kyllä auttaa hetkellisesti, muttei koko päivää.

Auttakaa, tiedän vain sen että selkälihaksia pitäisi treenata ja rintalihaksia venyttää, mutten oikein tiedä miten. Neuvoja, kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu