perussuomalaisten

Kevätkokous 21.03.09

    Oli mahtavan hieno tilaisuus.
Timo Soini piti odotetun puheensa ja ylitti jälleen itsensä.
Raimo Vistbacka pohti poliisin resursseja, partioita ei liiku tarpeeksi turvaamaan kansalaisia.

Yllättävät puheenvuorot tulivat, Anssi Yli-Paavolalla, Lapua ja Eija Kiviharju-Ketolalta, Ylihärmä.

Anssi Yli-Paavola kiitti kaikkia jotka vaalityöhön osallistuivat, sekä antoi kunniaa ns.omille Lapualaisille.
Hyvä puheenvuoro.

Eija Kiviharju-Ketola totesi Anssi Yli-Paavolan sanoneen jo kaiken oleellisimman.
Kiviharju-Ketola halusi kiittää julkisesti Tapio Pihlajaa oman näkemyksensä säilyttämisestä ja kuntaisia kunnioittavasta päätöksestä Kauhajoen kaupunginjohtajan valinnassa.
Pihlaja yksin halusi lähettää myös Sulkon testeihin, kannatusta ei tullut.

Perussuomalaisten kannatus nousi ja syystä.
Perussuomalainen ei tanssi kenenkään pillin mukaan vaan oman rehellisesti kuntalaisia ja Suomalaisia kohtaan olevan näkemyksensä mukaisesti.

Kuntalaiset ja Suomalaiset ovat perussuomalaisille kaikista tärkeimmät asiat.
Perussuomalaiset eivät tunne sanaa,( hyvä veli järjestelmä) kaiken pitää tapahtua oikeudenmukaisesti, Suomen kansaa kunnioittaen.

6

596

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Särkylääkettä

      Vastustan ja valitan... ihan vaan periaatteesta.

      Poliiseille lisää pamppuja!

      • pamput riittää

        Ei taira pamput riittää ku rikoksia tehtaillahan ja pontikkaa aletaan keittämän näillä sivukylillä.
        Ei oo pelekoa, että poliisi tulis. Kännis saat ajella kaikes rauhas ja vaarantaa muut.
        Mikähän oli tarkootuksesi ku vastasit viestihin?
        Totuus ei tee kipeää ku kunnon ihmisille.


    • näyttää

      olevan?

         
         
         Etelä-Pohj. ps:n törkeä petos?
      Kirjoittanut: Ilta-Sanomissa - 21.3.2009 klo 22.03

         
         IS kertoo kv-ehdokkasta, jonka peruSS puolue-eliitti halusi varotuksista huolimatta listoille Seinäjoella:

      http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaan/uutinen.asp?id=1666982
         

         
         Löytyyhän näitä
      Kirjoittanut: ps-pedofili 21.3.2009 klo 22.09

         
         Harjavallata nosti vain peruSS:n kannatusta.
      Tämä henkilö on soinin luottomies ja oli mm. peruSS:n eduskuntavaaliehdokkaana 2007 ja tietysti kuntansa vaalipäällikkönä viime kunnallisvaaleissa Harjavallassa:

      http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Satakunta/1194610990185/artikkeli/harjavaltalaiselle ehdollista lasten hyvaksikaytosta.html

      • Tietoa

        Kylä sullekkin torellisuus tulee esiin.
        Vanahaa tietoa, tarkistahan nyt vaikka leheres lukeekin niin omaakin järkeänsä voip käyttää.


      • onko se vanhaa tietoa
        Tietoa kirjoitti:

        Kylä sullekkin torellisuus tulee esiin.
        Vanahaa tietoa, tarkistahan nyt vaikka leheres lukeekin niin omaakin järkeänsä voip käyttää.

        joka on tänään päivätty, ja huommenna ilkassa.

        Eikös ole sellainen sanonta, että rikos eivät vanhene koskaan.

        Perussuomalaista valtuutettua epäillään törkeästä petoksesta
        21.03.2009 12:00


      • onko se vanhaa tietoa kirjoitti:

        joka on tänään päivätty, ja huommenna ilkassa.

        Eikös ole sellainen sanonta, että rikos eivät vanhene koskaan.

        Perussuomalaista valtuutettua epäillään törkeästä petoksesta
        21.03.2009 12:00

        Tai sitten perussuomalaisilla on toi totuus samaa tasoa kuin Anneli Jäätteenmäellä. Rehellisiä ne on oman mittapuunsa mukaan, mutta yleisesti eivät täytä vaatimuksia.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      520
      1608
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      872
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      871
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      847
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe