Mitä tästä tulee... vai tuleeko mitään?!!

Olen 30v. tyttö ja minulla oli pari vuotta sitten etäsuhde erääseen 44v. eronneeseen mieheen. Asuimme eri paikkakunnilla ja tapailimme harvoin. Välimatka oli kai syy siihen että suhteesta ei koskaan kehittynyt mitään sen vakavampaa ja juttu lopahti siihen. Yhteydenpitoa ja satunnaista jutustelua mesen kautta ystävinä on kuitenkin jatkunut koko näiden parin vuoden erossaolon ajan. Äskettäin löysin töitä pääkaupunkiseudulta (alueelta, jossa hän asuu) ja vaihdoin kaupunkia töiden perässä. Hän tuntui rehellisesti ilahtuvan uutisesta ja tarjosi jopa yösijaa kodissaan ensimmäisen viikon ajaksi kunnes oma asuntotilanne järjestyisi. Hyväksyin ja kaikki meni hyvin, pelkän kaveruuden merkeissä. Juteltiin luottamuksella ja avoimesti; ystävinä, menneistä suhteista ja kokemuksista muiden kanssa jne. Sain oman asunnon ja sen jälkeen on tavattu noin kerran-kaksi kuussa, ravintolaillallisen, elokuvaillan tms. puitteissa mutta aina vaan pelkän ystävyyden merkeissä. Itse, omalta kohdaltani, en ole tuntenut minkäänlaista vetovoimaa häntä kohtaan tämän uuden elämäntilanteen aiheuttaman kohtaamisen jälkeen eikä hänkään mielestäni sellaisesta ole minulle viestittänyt. Viikko sitten käytiin ulkona ja yllättäen hyvästellessä hän suuteli minua, sanoen että hän olisi jo kauan sitten halunnut sen tehdä. Tilanne tuli minulle yllätyksenä enkä tiennyt miten suhtautua. Toisaalta pidin tilanteesta ja vanhat muistot palasivat yllättäen mieleen, mutta toisaalta taas jotain meidän ystävyydestä katosi sillä hetkellä... ja jotenkin "harmittaa". En tiennyt mitä sanoa ja halasin häntä tiukasti, hymyillen ja sanoin moi. Puhelimessa hän otti asian puheeksi pari päivää sitten ja kerroin hänelle mitä tapahtuneesta ajattelin, tuon ed. mainitun ns. "hapanimelän" kokemuksen. Tein hänelle selväksi myös että tällä hetkellä en tiedä mitä haluan, enkä ole valmis aloittamaan uutta suhdetta (lopetin toisen vasta vähän aikaa sitten). Hän vastasi ettei hänkään tiedä... ehdotti että ei mietitä turhia ja että annettaisiin asioiden mennä omalla painollaan, tutustutaan rauhassa ja ilman paineita... ehdottaen uutta tapaamista. Itsekin olin asian ajatellut parhaaksi noin, mutta en vain voi olla miettimättä voisiko tämä tulevaisuudessa johtaa johonkin vakavampaan vai päädymmekö pysymään ystävinä vaan. Pelkän seksinnälän mahdollisuus on mielestäni poissuljettu hänen kohdallaan, sillä kuukausia on jo kulunut muutama eikä kiirettä ole ollut tähänkään asti. Mitä mieltä olette, onko hän mahd. tosissaan kanssani vai onko tämä vaan molemminpuolista "ajanvietettä"??? Kiitos mielipiteistä :)