Isien oikeudet!

törmännyt siihen, että oikeuksiensa kapeutta itkevät isukit ovat olleet sellaisia, jotka haluavat itselleen laajat valtuudet ja tapaamisoptiot, jotta voivat näyttää, että ovat vastuuntuntoisia. Toteutus sitten ontuu ja on suhdanteista riippuvainen (liikeneekö mielenkiintoa, jos on muuta sutinaa meneillään).

Sellaisia isiä on tullut myös vastaan, jotka eivät haaskaa aikaansa purnaamiseen, vaan tekevät parhaansa ja kuin huomaamatta saavat mahdollisuuden olla lastensa elämässä yhä enemmän.

Elatuksesta. AIKA harva ihminen tässä maassa tulee niin hyvin toimeen, että pärjäisi ilman lasten toisen vanhemman osallistumista lasten elatukseen.

Omassa tapauksessani käytiin käräjäoikeudessa asti keskustelemassa siitä, että isän mielestä a) estin lasten tapaamisia ja b) pyrin rajaamaan tapaamiset minimiin ja c) manipuloin lapset häntä vastaan. Minun on täytynyt tehdä nämä todella salakavalasti, sillä käräjäoikeusistunnon 100% miehistä koostuva henkilöstö ei ymmärtänyt, miten se, että pyysin, että isä tapaisi lapsiaan enemmän kuin vajaan vuorokauden viikossa, on tapaamisten estämistä jne.

Selville vesille päästiin kun suostuin siihen, että tapaamisia on tuo vajaa vrk/vko, koska ainakaan tällä hetkellä isän kärsivällisyys ei muuhun riitä. Minun on ollut opittava suostutmaan siihen, että tästä huolimatta isä toitottaa suurieleisesti ympäristölle kantavansa lapsista suurempaa vastuuta kuin minä. Aluksi kiristelin hampaitani ja sanoin, ettei mun naisenlogiikalla 1/7 millään ole 1/2. Vastuuta isi kantaa myös sillä, että soittaa lapsille joka ikinen päivä ja varmistaa, että lapset ovat saaneet 2 lämmintä ateriaa (ei eineksiö tai voileipää) päivässä. Jos näin ei ollut, minut pyydettiin puhelimeen. Aluksi pidin tätä kyttäämisenä, mutta nyt en jaksa enää välittää. Minusta tilanne on epäreilu omalta kannaltani, mutta sopeudun siihen ja yritän saada tukea muualta verkostoistani. Isän kanssa kinaamisesta ei mitään hyvää seuraa. Pitäköön hän illuusionsa überisyydestään. Jos asetelma ei olisi koko ajan ollut epäreilu, olisimme yhä kimpassa. Tärkeintä, että lapsilla on kokemus siitä, että isä heistä haluaa välittää.

turva. Mitenköhän kävis, jos sitä turvaa ei olisi? Jos olisi oikeasti itsensä varassa?

Laki ja järjestyshän ei ole hyväksikäytettävissä. Eihän?

AU-isänä ei oikeus ottanut käsiteltäväksi juttua, kun hain tunnustetun lapseni holhousta.
Taitava tuomari rip tiesi tempun, jolla se onnistui.
Onneksi oli silloin varaa niin kalliiseen asianajajaan.

Olisiko mahdollista pikkuriikkisen vähentää yleistystä? Yleistys ei usein avarra. Se kaventaa. En halua ajatella minkäänlaisen putkikatseen kautta, jossa mulla olisi ainoastaan jokin yksi solution siihen, miksi jotkut lapset elävät vailla isän rakkautta, miksi jotkut äidit ovat välinpitämättömiä, miksi aidin/isän rakkaus ei tue lapsesta aikuiseksi kasvamista joidenkin kohdalla, etc. etc...

Musta aika useissa tapauksissa voisi puhua enemminkin aikuisten välisistä ristiriidoista ja niihin liittyvästä egoismista. Siinä on se tekijä, joka koskettaa negatiivisesti ja lyttää eniten & viimekädessä (valitettavasti) juuri lasta. Toki varmasti on sellaisiakin tilanteita, jossa vanhemmat eivät erotilanteessa yksinkertaisesti saa keskinäisiä asioitaan hoidettua siten, että lapsen oikeus tasapuolisesti ja turvallisella tavalla molempiin vanhempiin toteutuisi erotilanteen jälkeenkin ja toki tietysti joskus ainoastaan toinen vanhemmista voi olla tarpeeksi kypsä oikeaan vanhemmuuteen, mutta väitänpä myös, että varmasti useankin eroperheen kohdalla on puhdasta aikuisten omien etujen ajattelua ja lapsen käyttämistä koston välikappaleena ex-puolisoa vastaan, jos aikuiset eivät keskinäisiä asioitaan saa sovittua siten, että lapsen tapaamiset jne. onnistuisivat eron jälkeen etävanhemmallekin.

Sellainen on aina vastenmielistä havaita, jos lasten hyvinvoinnin kustannuksella ns. "pelaillaan".

Juttelin taannoin erään melko lailla siipi maassa olleen etäisän kanssa. Koko totuutta en tilanteesta tietenkään voi tietää, mutta kyseinen ihminen kertoi mulle aivan aidosti kärsivänsä siitä, että häntä pidetään vain elatusmaksuautomaattina. Mies oli kertomansa mukaan vuosikausia maksanut elatusmaksunsa aina ajallaan ja pitänyt kiinni lapsensa tapaamisista tiukasti. Toivoi, että voisi tavata lastaan enemmänkin. Ilmeisesti jonkinlaisena mutkana matkassa oli kuitenkin miehen ex-puoliso, joka esimerkiksi oli muutellut usein kaupungista toiseen joko oman työnsä tai uuden puolisonsa työn perässä. Etäisä itse oli työnsä puolesta sidottu yhteen ja samaan kaupunkiin, joten lasten tapaaminen oli hänelle kertomansa mukaan tehty kohtuuttoman vaikeaksi ja hyvin kalliiksikin, koska viimeisimpänä liikkeenään ex-puoliso ja lapsen lähivanhempi/huoltaja oli muuttanut melkein toiselle puolelle Suomea.

Kerroin tuon pitkän stoorin lähinnä siksi, että oikeasti joskus voi varmasti olla eronneelle etäisälle/äidille jo aivan käytännönkin syistä hyvin vaikeaa tavata lastaan tarpeeksi, vaikka oikeasti haluaisikin. Sellaisessa tilanteessa on etävanhemmalle varmasti aivan hirveä(!) paikka, jos vielä leimataan ja mustamaalataan huonoksi isäksi tai huonoksi äidiksi ex-puolison taholta...Ja jos nyt sitten asiaa vielä laajemmmin ajateltaisiin, niin oikeasti millä varoilla sitten taas esimerkiksi työtön tms. korvauksilla elävä etäisä/etä-äiti aina tarpeeksi voisi tavata lastaan, jos ex-puoliso asuisi lapsen kanssa vaikka Yli-Iissä ja etäisä tai etä-äiti Tikkurilassa?