Kirjoittelin pitkään yhden miehen kanssa mutta omasta tilanteestani johtuen emme voineet aloittaa mitään suhdetta. Tapasimme kaksi kertaa.
Hän ilmaisi selvästi, että ajattelee minua jatkuvasti ja mietti tulevaisuutta. Virheeni oli etten itse puhunut näin henk.koht.asioista johtuen tilanteestani. Hän kertoi kaivanneensa sitä.
Joku aika sitten hän ilmoitti että on tavannut toisen naisen mutta hänellä on tunteet jäljellä minua kohtaan.
Oma tilanteeni on nyt selkiytynyt ja mies tietää tämän. Hänen uusi suhteensa on myös loppunut.
En osaa lukea rivien välistä. Kysynkö häneltä suoraan haluaako hän nyt alkaa kanssani seurustelun ? Vai odotanko yht.ottoa SANOKAA MIEHET MITEN TOIMIN vai onko juttu ohi
miten saan miehen takaisin
3
1276
Vastaukset
- ;;;
Olen nainen, mutta kuvaamassasi tilanteessa minä kyllä kysyisin suoraan. Jos kerran tykkäät miehestä ja tilanteesi on nyt sellainen että voit ryhtyäkin suhteeseen, niin pallo on sinulla. Mieshän on omat tunteensa jo ilmaissut. Ei kannata jäädä leikkimään vaikeasti tavoiteltavaa. Onnea matkaan.
- mies.
Pyydä häntä ulos ja kysy sitten suoraa. Jos olisin itse ko. miehen asemassa haluaisin sinun toimivan tällä tavalla.
Me emme ole aina parhaita tulkitsemaan naisten epäsuoria vastauksia tai vihjeitä...- Kaukonen
Suoraan vaan kysyy, itse ainakin pitäisin siitä.
Naisilla on tapana ilmaista todella sekavasti asiat, esim: 2 2=3tai4 arvaa siinä sitten mitä meinaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760