Millainen olisi suomi jos työttömyys aivan yhtäkkiä vain katoaisi täydellisesti. Työvoimatoimiston väki tietysti joutuisi työttömäksi työttömyyden kadottua mutta kuvitellaan että myöskään he eivät joutuisi työttömäksi tultuaan irtisanotuksi.
Kuinka työttömyyden totaali-häviminen muuttaisi maatamme ja elämäämme? Olisiko elämä 100-% täystyöllisyys suomessa erilaista nykyiseen verrattuna?
Mielikuvitusleikki
4
230
Vastaukset
- piruparka....
Nykyinen kapitalistinen markkinatalous perustuu siihen että on tietty määrä työttömiä. Täystyöllisyys ei siis ole edes mitenkään mahdollista, eikä missään nimessä toivottu tai tavoiteltava tilanne.
- ei toimi
Nykyinen kapitalistinen markkinatalous ei toimi tässä muodossa, sehän on jo nähty. Jotain uutta pitäs keksiä sen tilalle, ei kuitenkaan sosialismia eikä varsinkaan kansallissosialismia joista jälkimmäistä on havaittavissa ainakin työkkäreiden toiminnssa.
Eli ajatusta on lähdettävä kehittelemään siitä että nykyisenlainen kapitalistinen markkinatalous ei ole enää voimassa kun työttömyys on 0%.
- krtsmns
Työttömille vittuilu loppus ja voi voi.. Kaaleppiparkaa tää eniten koittelis kun myös TYP voitas tarpeettomana lopettaa. Mutta toisaalta kyllähän TYP on nytkin työttömille täysin tarpeeton ja hyödytön valtioterrosismia toteuttava laitos.
- jakaa
Jos työtä ja tuloa oikeasti jaettaisiin.
Niin kaikille riittäisi.
Nyt vain osa väestä saa tuloa ja työtä.
Tämä nykyinen politiikka on stanallista, jumalatonta ahneutta vain.
Mutta kovasti selitellään ja selitellään, siis valehdellaan !!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057